Voisin todeta että pelit pilasi elämäni. Samoin kirjat. Ja televisio. Ilman niitä olisin saattanut olla sosiaalisempi. Monesti olen jättänyt menemättä kaverin luo tietokoneen takia. Vasta äsken heräsin näkemään tämän ongelman. Aikaisemmin en nähnyt peleiltä kavereiden ja ystävien puuttumista.
Mutta nyt huomaan ja se sattuu. Vielä enemmän sattuu se, että huomaan saman käyvän siskolleni.
Velipuoleni yrittää juuri "pelata" siskoi kanssa singstaria ja joka kappaleen välissä se yrittää tunkeutua tietokoneelle. yritän sanoa sille että menisi edes jonkun kaverin luo tai jotain. ettei sille kävisi samoin kuin minulle. Mutta ei, se on auttamattomasti koukussa tietokoneeseen ja kirjoihin kuten minäkin. Mitä minä teen? Saisin edes pelastettua siskoni...
Olen kokonaan tippunut samanikäisten, viisitoistavuotiaiden sosiaalisista ympyröistä. Syytän samalla omaa rumuuttani, lihavuuttani, ujouttani ja kaikkea muuta paskaa...
Mutta nyt huomaan ja se sattuu. Vielä enemmän sattuu se, että huomaan saman käyvän siskolleni.
Velipuoleni yrittää juuri "pelata" siskoi kanssa singstaria ja joka kappaleen välissä se yrittää tunkeutua tietokoneelle. yritän sanoa sille että menisi edes jonkun kaverin luo tai jotain. ettei sille kävisi samoin kuin minulle. Mutta ei, se on auttamattomasti koukussa tietokoneeseen ja kirjoihin kuten minäkin. Mitä minä teen? Saisin edes pelastettua siskoni...
Olen kokonaan tippunut samanikäisten, viisitoistavuotiaiden sosiaalisista ympyröistä. Syytän samalla omaa rumuuttani, lihavuuttani, ujouttani ja kaikkea muuta paskaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sun siskolla ei ole välttämättä sama juttu, se saattaa pitää yhteyttä ystäviinsä. Mäkin olen melkein aina koneella ja luen paljon kirjoja mutta mulla on silti ystäviä yms.
Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä saada uusia ystäviä ja aloittaa uusia juttuja. Säkin oot viidentoista, meet varmaan - tai olet ehkä jo aloittanut - toisen asteen koulutuksen. Vasta puoli vuotta mennyt, ehtii mukaan kuvioihin.
Rumuus ei ole koskaan estänyt ketään saamasta ystäviä, se on omasta itsestä kiinni. Tekstisi on fiksua, en usko että olet mikään riemuidiootti joka tulee höhöttämään turhia vierelle ;D
Olen tarkkaillut siskoani, se ei mesetä, vaan pelailee pelejä. Tiedän kyllä ettei toivo ole menetetty kohdallani kokonaan, mutta ei niitä ystäviä ihan helppo ole löytää. Katsotaan sitten josko lukiosta löytäisin... Pelkään vain sitä että minulle käy kuten joillekkin surullisille tapauksille, jotka ovat jo yli 40 vuotta ja olleet yksinäisiä koko elämänsä. Mutta kiitos vain vastauksesta jota en odottanut saavani, toi pienen valonpilkahduksen tähänkin päivään :)
Omalla kohdallani pelit ovat pikemminkin pelastaneet elämäni kuin tuhonneet ja pelaan vieläkin varsin aktiivisesti ja pidän siitä.... Ilman pelejä tässä voisi olla todella pahassa tilanteessa.
Ei tuo pelien pelaaminen itsessään mitään vaarallista ole.. Ei niistä tietysti opi yleensä muuta kuin pelaamaan paremmin tai saa sitä ns. hyvän olon tunnetta.. Toki ystäviä kannattaa yrittää aktiivisesti ruveta hankkimaan ja pitää olla siinä vain sitkeä..
Helppoahan tuo ystävien löytyminen varsinkin vanhemmalla iällä ei ole että yleensä mitä nuorempi niin sitä paremmat mahdollisuudet saada uusia ystäviä ja tuttavuuksia...
Pitää van kokeilla käyttää tilaisuudet hyödyksi ja sitten kannattaa yleensä pyrkiä niihin "bileisiin" ja juomaan mukaan tai eri tapahtumiin mukaan että yleensä se on vain posiitivinen asia seuran ym. asioiden kannalta...
Peleistä vielä sen verran etteivät pelit itsessään ole vahingollisia ja kirjojenkin lukeminen on hyvä asia.. Tietysti kannattaa niiden vastapainoksi yrittää hankkia niitä ystäviä jne.
Tietysti kannattaa yrittää opastaa niitä nuorempiakin tyyppejä sitten muihin harrasteisiin mutta ei pelien pelaaminen sinänsä vahingollista ole, vaikka monet ajattelevatkin... Oikeastaan minustakin on saatettu luulla vaikka mitä koska olen pelannut paljon mutta tärkeintä on se että mitä itse teet, ei se mitä muut sinusta ajattelevat.
pelaamaan kanssasi jotain vanhaa lautapeliä tms. Tekisitte jotain yhdessä...
mulla on ollu toi sama ongelma,paitsi että mulla ei ollu yhtäkään kaveria.mä vaa istuin koneella..mut mulla on hyviä kamuja ja oon niitten kaa aina ku voin :) kun meet lukioon saat sieltä ihan varmasti kavereita.ja jos alotat vaikka jonku harrastuksen?tee paljon jotain missä oot mielestäs hyvä,siitä sä saat itsevarmuutta ja tiedät et oot hyvä jossain. :) uusista harrastuksista löytää myös kavereita.toisin kun mä,kokeilin pesistä ja jalkkista joissa oon tosi huono,sieltä en saanu yhtäkään kaveria mulle vaa naurettii siellä. :D mut kylse siitä sitte.joo sori tää on tällänen randomviesti.
Sää ehdit tehdä viel paljon asioita jos kerran olet vasta 15v. Ettei se nyt haittaa vaikka pari vuotta meniskin tuolleen.. Voithan kokeilla ettiä eri harrastuksia aktiivisesti ja ystäviä mm. netistä jne. Että ei kannata paikoilleen jäädä makaamaan vaan hankkia sitä kaveriseuraa tai ottaa yhteyttä entisiin kavereihin.
Joo, noin tos kävi, pelit ja lukeminen. Todellisuuden pakoilua se kai on.
Tosin mul nyt ollu sit kone vaan, kun en ole vuoden 2001 jälkeen halunnut lukea yhtäkään kirjaa...
Pelasin tietokoneella aikani.
Aamulla alotin, lopetin myöhään yöllä. Sekavaa oloa oli ja huomasin, että kavereita ei enään oikein ollut. No siinä se sitten meni ja jossain vaiheessa tajusin, että nyt loppuu. Pelasin lähinnä nettiräiskintää. Nyt olen kuivilla ja se on mukavaa.
Enään pelaan lähinnä hetken miinaharavaa. Se, että on vähemmän koneella on mielestäni aina parempi.
Yksinäisyys ei ole mukava asia. Enään en ole yksin.
ja lopuksi vielä pieni mainostus: yksinaiset.com on avattu.
Lukiota odottelenkin innolla, Joensuun normaalikouluun olen menossa. Hmm, pitäis tehdä jotain jossa olen hyvä? Olen hyvä koulussa ja sitten löydyn Team Fortress 2 - pelin parhaimmistosta :) Joku ehdotti että ottaisin yhteyttä vanhoihin kavereihin? Ei ikinä, ne aiheutti osittain tämän ketjun. Jostain syystä ne alkoi kiusaamaan mua>hukuttauduin peleihin>ja kirjoihin>söin suklaata>masennuin>lihoin>itsetunto laski>masennuin lisää>pelasin lisää>masennuin>suklaa>vähensin suklaata>pelasin lisää>kiusaaminen loppui>yksinäisyys jatkuu>antti tulee luokalle, jee>vuosi yksinäisyyttä>herään tajuamaan että pitäis tehdä jotai yksinäisyydelle>kirjoitan tänne>tajuan että antista vois saada ystävän>saan jonkinlaisen kaverin kirjeenvaihtopalstalta>olen vieläkin avuton, pitäis yrittää änkeytyä antin luo mutten osaa>ei enää vituta niin paljon>miulla meneekin melko hyvin... Itsevarmuutta miulta löytyy aikas paljonkin, mutta sanotaan vaikka että olen hieman pudonnut näistä sosiaalisista ympyröistä. En oikein osaa toimia immeiste kaa... Siis miten änkeytyä täältä syrjäkyliltä jonkun toisen luokse? (tässä itseluottamus loppuu) Ei täällä ole muuta kuin Esson baari 10 km päässä ja S-Marketin bussipysäkki ja nuokkari. Ne kaikki paikat on täynä niitä "koviksia" mopojensa kanssa (ja nössö nörtti ei sinne mene ikinä). Ja se mahd. ystäväehdokas asuu jossain 13 km päässä ja muuta scheissea. Mutta kyllä nämä koulupäivät menee ihan mukavasti. Sitten vapaa-ajalla pitää mennä parantelemaan sijoituksia Team Fortress kakkosessa... En ole mikään toivoton tapaus, kuukaus sitten oli vain angstivaihe päällä (siis silloin kun kirjoitin tänne ensimmäisen kerran). Keksin nerokkaan idean laittaa kirjeenvaihtopalstalle ilmoituksen ja olen löytänyt sieltäkin jonkinlaista ihmiskontaktia. Nyt on vaihtunut ne verkkarit ja T-paidat farkkuihin ja huppariin (mikä kohottaa itsetuntoa aika lailla). Tästä tulee vielä hyvä vuosi, ah... (anteeksi, ei kappalejakoa)