Kannabis aiheuttaa skitsofreniaa

KANNABIS

s.139 "Kannabiksen on esitetty aiheuttavan pysyviä aivovaurioita
. Ilmeisesti kannabiksen merkittävin
haitallinen vaikutus kohdistuu muistiin, arviointikykyyn ja motoriseen
koordinaatioon. Kun se viipyy elimistössä erittäin pitkään, ovat sen
käytön riskit suuria. Yksi marihuanasavuke nautittuna päivää ennen
muistia tai koordinaatiokykyä vaativaa tehtävää huonontaa suorituskykyä
ratkaisevasti. Vaarallisinta on, että verrattuna esimerkiksi alkoholi-
humalaan käyttäjä ei pysty itse toteamaan heikentynyttä suorituskykyään.
Marihuanan aiheuttama hyvänolontunne ym. helposti tunnistettavat subjek-
tiiviset vaikutukset kestävät yhden savukkeen jälkeen vain muutamia
tunteja, mutta suorituskyky heikkenee niin pitkäksi aikaa kuin
yhdiste viipyy elimistössä."

s.419 "o Laboratoriodiagnostiikka
Verestä tai virtsasta otetusta näytteestä tutkitaan THC:n
aineenvaihduntatuotteiden pitoisuudet. Kannabinolit häviävät
elimistöstä hitaasti. Niiden puoliintumisaika on 8 vuorokautta,
ja kerta-annos poistuu elimistöstä 2-4 viikon kuluessa. THC:n
metaboliitteja voi löytyä virtsasta jopa 10 viikon ajan runsaan
polttamisen jälkeen. Passiivinen kannabissavulle altistuminen
voi antaa väärän positiivisen tuloksen. Kannabinoleja voidaan
osoittaa myös rasvakudoksesta ja syljestä. Pitkän käytön jälkeen
kannabinolit varastoituvat elimistöön ja voivat aiheuttaa
ns. takaumia (flashback-ilmiöitä) vielä kauan viimeisen
annoksen jälkeen." ..
" o Krooniset psyykkiset vaikutukset
Säännöllisen toistuvan kannabiksen käytön seurauksena THC:tä varastoituu
rasvakudoksiin. Kroonista käyttöä seuraavat yksilölliset oireet:
väsymys, velttous, haluttomuus, masentuneisuus ja usein pelkotilat,
ahdistus, paniikkikohtaukset tai sekavuus.
Kannabiksen pitkäaikainen käyttö johtaa yksilöllisiin psykologisiin
muutoksiin ja käytöshäiriöihin (taulukko 1).

Taulukko 1. Kannabiksen pitkäaikaisvaikutukset.
-----------------------------------------------
Psyykkiset
Heikentynyt oppimiskyky
Häiriöitä ajan ja paikan ja etäisyyksien tajussa
Persoonallisuuden muutos
Amotivaatio-oireyhtymä
Paniikkihäiriöitä, hallusinaatioita
Somaattiset
Keuhkotulehdukset, keuhkolaajentuma
Pään alueen syövän lisääntynyt riski
Immuniteetin häiriöt
Alentunut libido ja syntyvyys
Sikiön kasvuhäiriöt?
-----------------------------------------------

THC:n on todettu heikentävän oppimiskykyä. Lyhytkestoinen muisti
heikkenee ja kognitiivinen kapasiteetti muuttuu. Mielleyhtymät
muuttuvat epäjohdonmukaisiksi, ja tilannearviointikyky heikkenee.
Keskittymiskyky heikkenee, ja olennaisen erottaminen monimutkaisesta
vaikeutuu. Käyttäjillä voi esiintyä häiriöitä ajan, paikan ja
etäisyyksien tajussa. Reaktioaika pitenee ja liikkeiden koordinointi
vaikeutuu.
Limbisen järjestelmän häiriöt heijastuvat muuttuneina tunne- ja
mielihyvän kokemuksina. Runsas käyttö johtaa persoonallisuuden
muutoksiin, passiivisuuteen ja haluttomuuteen. Suuret kannabis-
annokset voivat aiheuttaa ahdistusta, harhaluuloisuutta ja pahimmillaan
paniikkikohtauksia, harha-aistimuksia, minuuden tunnon heikkenemistä ja
todellisuuden tajun hämärtymistä.
Säännöllisistä käyttäjistä 1/3:lla esiintyy käytön eri vaiheissa
ärtyisyyttä tai pelko- ja masennustiloja. Kannabiksen passivoiva
vaikutus voi laajentua amotivaatio-oireyhtymäksi, johon kuuluvat
korostunut välinpitämättömyys, heikentynyt ongelmanratkaisukyky,
heikentynyt keskittymiskyky, madaltunut ärsyyntymiskynnys sekä
heikentynyt kyky normaaliin vuorovaikutukseen. Käyttäjät ovat
sisäänpäinkääntyneitä ja heidän ajatuksenkulkunsa on pirstoutunutta,
Käytön lopettamisen jälkeen tila voi kestää jopa 6-9 kuukautta.
Oireyhtymän esiintyvyydestä on kuitenkin erilaisia arvioita, eikä sitä
ole pystytty osoittamaan kontrolloiduissa laboratoriokokeissa.
Suuriannoksiseen kannabiksen käyttöön on raportoitu liittyvän
pidentyneitä tai kroonisia psykoottisia tautitiloja. Niitä ei
voi erottaa klassisesta skitsofreniasta, ja niinpä sairastumiseen
saattavat vaikuttaa nuut skitsofrenian riskitekijät tai premorbidi
psykopatologia."

Kappaleesta "Huumeet ja aivokomplikaatiot"
s.482:"Kannabis vie lähimuistin ja pahentaa skitsofrenian oireita.
Muistihäiriön on todettu jatkuvan ainakin kuuden viikon ajan
kannabiksen käytön keskeyttämisen jälkeen. Aine sitoutuu
frontaalisen ja parietaalisen aivokuoren sekä hippokampuksen
(muistikeskuksen) harmaaseen aineeseen. Hippokampusneuronien
vahingoittuminen voi olla muistihäiriön syy, sillä kannabistoksikaatio
aiheuttaa samoja käytöshäiriöitä kuin muustakin syystä johtuva
hippokampusvaurio. Aivoinfarktikin voi laueta kannabiksen käytön
seurauksenam ja syyksi on epäilty korkeata verenpainetta tai
vasospasmia."
41126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tutkimustietoa yli 50 vuoden ajalta, niin laitetaan niitä tutkimuksiakin mukaan, ei vain jonkun random yliopistossa opiskelleen suomalaisen henkilön mielipidekirjoituksia.

Äänestä

"s.139 "Kannabiksen on esitetty aiheuttavan pysyviä aivovaurioita "

on esitetty, mutta mitää pitävää todistetta väitteelle ei löydy

"Ilmeisesti kannabiksen merkittävin
haitallinen vaikutus kohdistuu muistiin, arviointikykyyn ja motoriseen
koordinaatioon."

ilmeisesti, todennäköisesti tai äkkiseltään arvaamalla. mitään todistettavaa tilastoa ei ole olemassa.

"Vaarallisinta on, että verrattuna esimerkiksi alkoholi-
humalaan käyttäjä ei pysty itse toteamaan heikentynyttä suorituskykyään. "

jos tämä on vaarallisinta, mitä pilvestä saadaan, niin alkoholin vaarat tuntuvat pikkaisen suuremmilta.

"Pitkän käytön jälkeen
kannabinolit varastoituvat elimistöön ja voivat aiheuttaa
ns. takaumia (flashback-ilmiöitä) vielä kauan viimeisen
annoksen jälkeen."

nyt on tohtori sekoittanut pahasti huumausaineet.


"Mielleyhtymät
muuttuvat epäjohdonmukaisiksi, ja tilannearviointikyky heikkenee.
Keskittymiskyky heikkenee, ja olennaisen erottaminen monimutkaisesta
vaikeutuu. Käyttäjillä voi esiintyä häiriöitä ajan, paikan ja
etäisyyksien tajussa. Reaktioaika pitenee ja liikkeiden koordinointi
vaikeutuu."

hei, ei kai kukaan käyttäisi kannabista, jollei se mitään vaikuttaisi.

"Käytön lopettamisen jälkeen tila voi kestää jopa 6-9 kuukautta. "

voi, saattaa, ehkä ...bullshit

"Oireyhtymän esiintyvyydestä on kuitenkin erilaisia arvioita, eikä sitä
ole pystytty osoittamaan kontrolloiduissa laboratoriokokeissa."

kannabista on tutkittu yli 30 vuotta, eikä väitettyjä haittoja ole vieläkään pystytty todistamaan. miksi?

"Aivoinfarktikin voi laueta kannabiksen käytön
seurauksenam ja syyksi on epäilty korkeata verenpainetta tai
vasospasmia."

jopa paska saattaa livahtaa punttiin ja syyksi voi epäillä vaikka löystynyttä ryppynarua.

Äänestä

Tutkimus selventää kannabiksen ja skitsofrenian yhteyttä
12 11 2008

Riski sairastua on kannabiksen käyttäjillä samaa luokkaa kuin muulla väestöllä.

Kannabiksen aiheuttama psykoosi, jossa henkilö menettää kosketuksen todellisuuteen ja oireet kestävät vähintään 48 tuntia on hyväksytty psykiatrinen diagnoosi, mutta kiistelty sellainen, tohtori Mikkel Arendt Risskovin Yliopistosta Tanskasta kollegoineen huomauttaa raportissaan. Tilaa on tutkittu hyvin vähän ja lääkäreillä on vaikeuksia erottaa sitä muista psyykkisista ongelmista tai kehittää listaa oireista jotka sopisivat vain siihen.

Kun tutkimme asiaa meidän täytyy olla tarkkana testihenkilöiden kanssa. Emme halua tehdä samaa virhettä kuin WHO teki testatessaan HIV:n yleisyyttä Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Raskaana olevien naisten testaaminen seksuaalisessa kanssakäymisessä olevien tautien varalta ei anna kovin hyvää kuvaa koko väestön tilanteesta. Testaat juuri sitä yhtä ryhmää joka todistetusti harrastaa suojaamatonta seksiä. Se voi olla hyödyllistä jonkinlaisen mittakaavan saamiseksi, mutta se ei anna kovin tarkkaa yleiskuvaa.

Onneksi tutkijat ovat juuri tehneet arvokkaan tutkimuksen (valitettavasti tutkimus kokonaisuudessaan ei ole vapaasti luettavissa). Tiedämme että skitsofrenia on perinnöllinen tauti. Meillä on vielä käytössämme kelvollista aineistoa, noin 2,25 miljoonaa tanskalaista jotka syntyivät vuosien 1955 ja 1990 välillä. Tiedämme tarkkaan heidän hoitonsa kannabikseen liittyvään psykoosiin ja erilaisiin skitsofrenian muotoihin. Voimme myös jäljittää heidän sukulaisuussuhteensa ja ketkä kärsivät oireista ja ketkä eivät.

Aiemmassa tutkimuksessaan Arendt ja kollegat havaitsivat että lähes puolet henkilöistä joilla oli kannabikseen liittyvä psykoosi kehittävät itselleen skitsofrenian seuraavien kuuden vuoden aikana. Tuoreimmassa tutkimuksessaan he tutkivat molempien tilojen perinnöllisiä juuria vertailemalla 609 kannabikseen liittyvän psykoosin ja 6476 skitsofrenian ja muiden oireiden vuoksi hoidossa olleiden perhetaustoja.

He havaitsivat että yksilöillä jotka kehittivät kannabiksen käyttämisen jälkeisiä psykoottisia episodeja oli yhtä suuri todennäköisyys, että heidän läheisillä sukulaisillaan, kuten äidillä tai siskolla, oli skitsofrenia kuin niillä joita oli hoidettu vain skitsofrenian vuoksi. Vaikuttaa siltä että kannabiksen aiheuttama psykoosi ja skitsofrenia ovat yksi ja sama tauti. “Nämä ihmiset olisivat kehittäneet skitsofrenian riippumatta siitä käyttivätkö he kannabista tai eivät”, Arendt kertoi.

Henkilöt jotka kehittivät kannabikseen liittyvän psykoosin ovat yhtä altistuneita skitsofrenian eri muodoille ja muille psyykkisille ongelmille kuin ne jotka kehittivät skitsofrenian oireita ilman kannabista.

Näiden havaintojen pohjalta “kannabiksen aiheuttama psykoosi ei ole validi diagnoosi. Se pitäisi diagnosoida skitsofreniaksi”.

On “yleistä” että ihmiset kokevat psykoottisia oireita käyttäessaan kannabista, kuten kuulevat ääniä, tuntevat olonsa vainoharhaiseksi tai uskovat että heillä on jokin erityinen kyky, Arendt sanoi. Nämä oireet eivät kuitenkaan yleensä kestä kuin tunnin tai kaksi eli akuutin päihtymistilan ajan. “On erittäin tärkeää erottaa ne tästä 48 tunnin kriteeristä.”

Eräät tutkijat ovat väittäneet että kannabiksen käyttäminen karkeasti tuplaa skitsofrenian riskin ja että kannabista käyttävät ihmiset kehittävät skitsofreniansa psykoottiseksi aiemmin kuin ihmiset jotka eivät käytä kannabista.

Perinnöllisyyden aste yksilöillä jotka saivat hoitoa kannabikseen liittyvään psykoosin on lähestulkoon sama kuin niillä jotka kehittivät skitsofrenian ilman kannabiksen käyttöä tai siihen liittyvää psykoosia. Tulokset tukevat aiempia tutkimuksia jotka osoittavat kannabiksen aiheuttavan psykoottisia oireita niillä henkilöillä joilla on perinnöllinen taipumus kehittää psykoosi tai osoittaa merkkejä psykoosista ilman kannabiksen käyttöä.

Jokainen joka kärsii kannabiksen käytön yhteydessä pitkään jatkuvista (48 tunnin kriteeri) oireista tulisi hakea apua. Nämä oireet voivat olla mahdollisuus varhaiseen diagnoosiin ja skitsofrenian hoitoon. Mitä aiemmin ihmiset hakeutuvat hoitoon, sen parempi on paranemisennuste ja sitä vähäisempi taudin vaikutus elämänkulkuun.

Kannabiksen käyttö saattaa aiheuttaa ongelmia vain niille jotka ovat jo alttiita mielenterveysongelmille. Jos näin on, voisimme hyväksyä laillisen kannabiksen vain laittamalla varoituksia siihen. Aivan kuten teemme pähkinöiden ja pähkinäallergian kanssa. Tutkimuksen tulosten perusteella ei ole minkäänlaisia todisteita, että kannabiksen käyttö lisäisi mielenterveysongelmien riskiä. Esiintymistiheys on samaa luokkaa niillä jotka kärsivät “kannabiksen aiheuttamista” ongelmista kuin väestöllä keskimäärin. Kannabiksen käytöllä ei ole vieläkään todistettua yhteyttä mielenterveysongelmien syntyyn.

Tutkimuksen abstrakti: http://archpsyc.ama-assn.org/cgi/content/short/65/11/1269

Äänestä

ja v**ut se aiheudu ainoastaan kannabiksen polttamisesta vaan kannabis voi laukaista skitsofrenian joka on muhinut pään sisällä pidemmän aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dr tolonen kirjoitti:

KANNABIS

s.139 "Kannabiksen on esitetty aiheuttavan pysyviä aivovaurioita
. Ilmeisesti kannabiksen merkittävin
haitallinen vaikutus kohdistuu muistiin, arviointikykyyn ja motoriseen
koordinaatioon. Kun se viipyy elimistössä erittäin pitkään, ovat sen
käytön riskit suuria. Yksi marihuanasavuke nautittuna päivää ennen
muistia tai koordinaatiokykyä vaativaa tehtävää huonontaa suorituskykyä
ratkaisevasti. Vaarallisinta on, että verrattuna esimerkiksi alkoholi-
humalaan käyttäjä ei pysty itse toteamaan heikentynyttä suorituskykyään.
Marihuanan aiheuttama hyvänolontunne ym. helposti tunnistettavat subjek-
tiiviset vaikutukset kestävät yhden savukkeen jälkeen vain muutamia
tunteja, mutta suorituskyky heikkenee niin pitkäksi aikaa kuin
yhdiste viipyy elimistössä."

s.419 "o Laboratoriodiagnostiikka
Verestä tai virtsasta otetusta näytteestä tutkitaan THC:n
aineenvaihduntatuotteiden pitoisuudet. Kannabinolit häviävät
elimistöstä hitaasti. Niiden puoliintumisaika on 8 vuorokautta,
ja kerta-annos poistuu elimistöstä 2-4 viikon kuluessa. THC:n
metaboliitteja voi löytyä virtsasta jopa 10 viikon ajan runsaan
polttamisen jälkeen. Passiivinen kannabissavulle altistuminen
voi antaa väärän positiivisen tuloksen. Kannabinoleja voidaan
osoittaa myös rasvakudoksesta ja syljestä. Pitkän käytön jälkeen
kannabinolit varastoituvat elimistöön ja voivat aiheuttaa
ns. takaumia (flashback-ilmiöitä) vielä kauan viimeisen
annoksen jälkeen." ..
" o Krooniset psyykkiset vaikutukset
Säännöllisen toistuvan kannabiksen käytön seurauksena THC:tä varastoituu
rasvakudoksiin. Kroonista käyttöä seuraavat yksilölliset oireet:
väsymys, velttous, haluttomuus, masentuneisuus ja usein pelkotilat,
ahdistus, paniikkikohtaukset tai sekavuus.
Kannabiksen pitkäaikainen käyttö johtaa yksilöllisiin psykologisiin
muutoksiin ja käytöshäiriöihin (taulukko 1).

Taulukko 1. Kannabiksen pitkäaikaisvaikutukset.
-----------------------------------------------
Psyykkiset
Heikentynyt oppimiskyky
Häiriöitä ajan ja paikan ja etäisyyksien tajussa
Persoonallisuuden muutos
Amotivaatio-oireyhtymä
Paniikkihäiriöitä, hallusinaatioita
Somaattiset
Keuhkotulehdukset, keuhkolaajentuma
Pään alueen syövän lisääntynyt riski
Immuniteetin häiriöt
Alentunut libido ja syntyvyys
Sikiön kasvuhäiriöt?
-----------------------------------------------

THC:n on todettu heikentävän oppimiskykyä. Lyhytkestoinen muisti
heikkenee ja kognitiivinen kapasiteetti muuttuu. Mielleyhtymät
muuttuvat epäjohdonmukaisiksi, ja tilannearviointikyky heikkenee.
Keskittymiskyky heikkenee, ja olennaisen erottaminen monimutkaisesta
vaikeutuu. Käyttäjillä voi esiintyä häiriöitä ajan, paikan ja
etäisyyksien tajussa. Reaktioaika pitenee ja liikkeiden koordinointi
vaikeutuu.
Limbisen järjestelmän häiriöt heijastuvat muuttuneina tunne- ja
mielihyvän kokemuksina. Runsas käyttö johtaa persoonallisuuden
muutoksiin, passiivisuuteen ja haluttomuuteen. Suuret kannabis-
annokset voivat aiheuttaa ahdistusta, harhaluuloisuutta ja pahimmillaan
paniikkikohtauksia, harha-aistimuksia, minuuden tunnon heikkenemistä ja
todellisuuden tajun hämärtymistä.
Säännöllisistä käyttäjistä 1/3:lla esiintyy käytön eri vaiheissa
ärtyisyyttä tai pelko- ja masennustiloja. Kannabiksen passivoiva
vaikutus voi laajentua amotivaatio-oireyhtymäksi, johon kuuluvat
korostunut välinpitämättömyys, heikentynyt ongelmanratkaisukyky,
heikentynyt keskittymiskyky, madaltunut ärsyyntymiskynnys sekä
heikentynyt kyky normaaliin vuorovaikutukseen. Käyttäjät ovat
sisäänpäinkääntyneitä ja heidän ajatuksenkulkunsa on pirstoutunutta,
Käytön lopettamisen jälkeen tila voi kestää jopa 6-9 kuukautta.
Oireyhtymän esiintyvyydestä on kuitenkin erilaisia arvioita, eikä sitä
ole pystytty osoittamaan kontrolloiduissa laboratoriokokeissa.
Suuriannoksiseen kannabiksen käyttöön on raportoitu liittyvän
pidentyneitä tai kroonisia psykoottisia tautitiloja. Niitä ei
voi erottaa klassisesta skitsofreniasta, ja niinpä sairastumiseen
saattavat vaikuttaa nuut skitsofrenian riskitekijät tai premorbidi
psykopatologia."

Kappaleesta "Huumeet ja aivokomplikaatiot"
s.482:"Kannabis vie lähimuistin ja pahentaa skitsofrenian oireita.
Muistihäiriön on todettu jatkuvan ainakin kuuden viikon ajan
kannabiksen käytön keskeyttämisen jälkeen. Aine sitoutuu
frontaalisen ja parietaalisen aivokuoren sekä hippokampuksen
(muistikeskuksen) harmaaseen aineeseen. Hippokampusneuronien
vahingoittuminen voi olla muistihäiriön syy, sillä kannabistoksikaatio
aiheuttaa samoja käytöshäiriöitä kuin muustakin syystä johtuva
hippokampusvaurio. Aivoinfarktikin voi laueta kannabiksen käytön
seurauksenam ja syyksi on epäilty korkeata verenpainetta tai
vasospasmia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu