Kyselisin kuinka monen uusperheellisen liitto / yhteiselämä on ajautunut karille toisen puolison lasten takia? Siis siksi, että voimanne ovat uupuneet kun ette ole jaksaneet kestää toisen lapsia huushollissanne. (Varsinkin kun toisen lapset asuvat / asuivat vakituisesti teillä). Ja se on aiheuttanut jatkuvaa riitaa puolisonne kanssa (yhteisen ajan puute jne).
Entä jos olette yhä yhdessä kuinka olette selviytyneet yo. tilanteesta? Mistä saatte voimaa jaksamiseen?
Entä jos olette yhä yhdessä kuinka olette selviytyneet yo. tilanteesta? Mistä saatte voimaa jaksamiseen?
Vastaukset 29
Vanhimmat
mukavasti.Molemmilla on useampia lapsia,eli totuttu oltiin lapsikatraaseen molemmat.Pientä hienosäätöä,mutta noin yleisesti menee hyvin.Molemmat hyväksyy toisensa lapset,komennellaan tarpeen tullen puolin ja toisin.Sujuu.
Olemme mieheni kanssa olleet n. 6 vuotta yhdessä. Miehen lapset ovat asuneet luonamme nyt n. 2 vuotta. Aiemminkin olivat luonamme likipitäen puolet kuukaudesta.
Helppoa ei ole aina ollut, ei kai kellään missään perhemallissa. Mutta meillä lisärasitetta on tuonut toisen lapsen psyykkiset ongelmat, joiden vuoksi välillä tuntuu että kaikkien muidenkin "pää hajoo". Ongelmat juontavat juurensa lasten äidin päähän ja ovat siksi hyvin kipeitä ja aikaavieviä parantaa. Lapsen oirehdinta vie ison osan mieheni ja minun ajasta ja energiasta. Tämä on harmi, koska meillä on kaksi muutakin lasta, jotka myös ansaitsisivat aikamme ja huomiomme.
Ex on omalla toiminnallaan (tai siis useimmiten toimimattomuudellaan) myös kiristänyt pinnaamme minkä ehtii.
Olen joskus miettinyt, että jos näin rankkaa olisi elämä ydinperheessä, olisikohan sitä jo tullut lähdettyä. Mutta mepä olemmekin uusioperhe, ja tunnen että se tuo tietyn lisävastuun meille aikuisille. Lapset ovat jo kertaalleen joutuneet kokemaan eron ja sen seuraukset. En mistään hinnasta suo sen toistuvan! Samalla kun lupasin miehelleni, että TAHDON olla hänen kanssaan, sitouduin TAHTOMAAN myös lasten kanssa olemista.
Ei yhteiselämämme suinkaan ole pelkästään tahdon varassa, kyllä se rakkaus siellä taustalla on se suurin kantava voima :) Rakastamasta ei kumpikaan ole toista lakannut, vaikka kovin "rakastunut" ei aina olo olekaan. Olemme siis toistemme voimavarat. Myös lapset itsessään antavat voimaa, jos sitä myöskin osaavat viedä... ;)
Tärkeintä mielestäni on, että niinä hetkinä kun rakkaus ei tunnu riittävän turvaa siihen "tahtoon". Jokaisen lapsiperheellisen perusoletuksen tulisi olla, että tässä pysytään ja pyritään parhaimpaansa.
ongelmat siis juontuvat ädin päähän. Oletko ihan itse moisen diagnoosin kehitellyt?
Sinä tahdot ja myös miehesi tahtoo. Hänellä vain tahtomisen kohteet tuntuvat vaihtuvan.
Mies tahtoi lapsia yhdessä vaimonsa kanssa. Vaimokin tahtoi.
Sittemmin mies tahtoi lopettaa suhteen, joka oli muuttunut silloisen vaimon alkoholismin myötä vahingolliseksi sekä hänelle että heidän lapsilleen.
Minä ja mieheni molemmat tahdoimme toisemme ja hoitaa yhdessä mieheni tahtomat lapset.
Äiti tahtoi myös uuden perheen lapsia myöten.
Sitten äiti tahtoikin eroon uudesta perheestä (uuden lapsen tahtoi kunta huomaansa).
Nyt äiti tahtoo "vanhat" lapset takaisin.
Isä tahtoo, edelleen, kantaa päävastuun lapsistaan ja minä tahdon häntä tässä auttaa.
Ps. Diagnoosin on tehnyt laajan kartoituksen jälkeen psykologi ja lasta hoitaa terapeutti yhdessä lasten psykiatriaan erikoistuneen lääkärin kanssa.
Hieno asenne ja varmasti on rankempaa,kuin jos ei lapsella olisi erityisongelmia.Kaikki on suhteellista,joku valittaa kun joutuu sietämään kumppanin yhtä kouluikäistä pari päivää kuukaudessa ja on niin raskasta ja kamalaa.
ei pysty psykologi tekemään ,vaan sen tekee aina lääkäri, siis tässä tapauksessa psykiatri...
Mä treffailin eroni jälkeen jonkin aikaa lapsetonta miestä. Hyvin nopeasti näin ettei hänen kanssaan pysty rakentamaan mitään pysyvää. Hän ei voinut käsittää mitä tarkoittaa kun on lapsia ja vastuuta joutuu ottamaan muistakin kun itsestään.
Nykyisen mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä neljä vuotta. Molemmilla on lapsia eikä ongelmia suuremmasti ole. Lapsia komennetaan ristiin, mutta molemmat kunnoittavat myös toisen lapsia.
Väittäisin että sekä omieni että mieheni lasten on hyvä ja turvallinen olla meillä.
mikä näkyy näiden lapsettomien nyxin kirjoituksissa. Ne on vaan liian itsekkäitä huomioimaan miehensä/naisensa lapsia !
kateellisia ja pahoillaan, kun ostelen omilleni tahallani kaikeka kivaa kun miehen lapset tulevat meille. Ostan omilleni uusia vaatteita ja ihania tavaroita ja karkkeja, ja hemmottelen heitä. Mieheni lapset saavat leikkiä meillä "tuhkimoita" ollessaan täällä, jotta edes jotain tekee ruuan eteen.
He korjaavat likaiset astiat ja tiskaavat ne. ei siis kkovin suuria tehtäviä, imurointia, roskien vientiä ym järjestelyä, ja minun lasteni huoneiden siivousta.
Minusta on kiva nähdä, kun he ovat kateellisia, kun heillä ei ole varaa kaikenlaisiin uusiin tavaroihin. Joskus sitten annan kyllä vanhoja kuluneita minun lasteni vaatteita, jos ovat huonossa kunnossa, ettei omat niitä pidä. Joku vetää herneen nyt nenään, mutta on kohtuullista, että kun ollaan meillä lapset tekevät osansa, ja saavat olla kiitollisia että saavat olla meillä.
Kyllä siitä selviää huumorilla ja kun tietää, että he ovat vain yhden yön, niin se menee vaikka väkisin. Korvatulpat korviin, niin ei heidän melunsakaan häiritse.
ei tätä muuten pystyis käsittämään..
Kyllä vierailevat lapset ovat velvollisia ruokansa eteen tekemään jotain. Kiitollisia saavat olla, eikä valittavia.
Jos todella kohtelet heitä noin erilailla omiesi kanssa, mitä siihen sanoo mies? Ovathan he miehesi lapsia...
miestä ole.
Ei ainakaan kauan.
Voisi olla mieheni kirjoitus minun lapsistani, sillä erotuksella, että lapseni asuvat luonamme kaiken aikaa (meillä on myös yhteisiä).Hän kantaa kotiin herkkuja, esim jäätelöä, jota sitten suureellisesti mässyttää yhteisten lasten kanssa keittiössä minun lasteni nuollessa näppejään. Tai sitten ostelee hienoja leluja, joihin on minun lapsiltanai koskeminen kielletty. Hän ei kiellä yhteisiä lapsia, jos he ottavat minun lapsiltani jotain tai rikkovat jotain, vaan pelkästään naureskelee sivussa, jos näin sattuu käymään. Samoin jos he vaikkapa heittävät lelulla päähän. Jos olen itse kotona, puutun tietenkin asiaan, mutta aina en ole. Kyllä tuo äskeinen kirjoitus vaikuttaa ihan uskottavalta, valitettavasti.
Kyllä se niin on, lapset ovat aina liikaa, ellei ole omia, yhteisiä. Eiköhän se ole lasten vika, ettei isä tai äiti pysty enää rakastamaan uutta. Varsinkin toisen puolison lapset, useimmiten tekee suhteesta kestämättömän, kun alkavat inisemään joka asiasta. Kuka ellaista jaksaa kauaa kuunnella. Lapset ovat liikaa, varsinkin toisen lapset.
Miten tässä näin on päässyt käymään? Lasten myötähän liitosta tulisi nimen omaan tulla "lopullinen". Ikävä kyllä näin ei aina käy. Aivan kuten lumentulo aina onnistuu yllättämään etelän autoilijat, onnistuu lasten mukaanaan tuomat elämänmuutokset yllättämään yhä useammat vanhemmat.
Karmeaksi tilanne tulee viimeistään sitten, jos samaiset lapset asetetaan syyllisen penkille myös uusperheiden eroprosesseissa.
Aikuisten tulisi kantaa vastuunsa aikuisten välisistä ihmissuhteista ja niiden toimivuudesta lasten etua silmällä pitäen. Erosta ei koskaan voida syyttää lapsia! Jos joku näin tekee, ei hän ole ollut alun alkaenkaan valmis suhteeseen.
Lasten mukana tulee valvottuja öitä, laskupinoja, kiirettä, uhmaikiä jne... Näiden ongelmien ratkaisukyvystä riippuu onnistuuko suhde vaiko eikö. Vastuu perheen yhdessäpitämisestä lepää siis aikuisten, ei lasten harteilla. Uusioperheessä lapsiin liittyy läheisesti myös toinen koti omine tapoineen ja sääntöineen plus ex-kumppani ja hänen "metkunsa". Lisähaastetta on siis luvassa. Toisaalta uusioperheissä on (useimmiten) enemmän mahdollisuuksia viettää kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia (siis kun ovat sieltä exällä).
Rakastuneena on vaikea miettiä järjellä edessä olevaa arkea ja sen haasteita. Jälkiviisaana on sitten helpompi todeta ettei uusperheellisyys (tai lapsiperheellisyys yleensäkään) sovi itselle. Mutta tässä vaiheessa tulisikin taas järjen sijaan ajatella myös sydämellään :) Eli olisiko sittenkin mahdollista, yhdessä sen kumppanin kanssa johon rakastuit, selvitä yhdessä tyrskyistä ja tärskyistä, mustelmilla mutta hengissä! Lapset karkaavat aikuistuttuaan omille teilleen (toivottavasti eivät ihan kokonaan) mutta vierellä voi pysyä kumppani, jonka kanssa jakaa elämä senkin jälkeen.
Yrittäkää nähdä ne lapset, omat, toisen sekä yhteiset, myös rikkautena rasitteen sijaan. Tiedän, ei ole helppoa kun narina ja nurina on pahimmillaan ja nuorimmainen valvottaa yöt läpeensä... Mutta vaikeampaa on aina lapsella joka ei tunne itseään hyväksytyksi ja rakastetuksi, vikoineen päivineen.
Niinpä. Vaan entä kun koko tämä litania pitää läpikäydä toisten ihmisten lasten takia?
On nimittäin ainakin tuplaverroin raskaampaa, omaansa on helpompi "sietää" niinä vaikeinakin aikoina.
Vielä kun taustalle kiukuttelemaan laitetaan se naakkaileva exä, niin jo on lasten vanhemman puolisolla ihmettelemistä ja kestämistä...
entisen kun jättää toinen on jo vieressä ja kolmas odottamassa? Miksei se yksi riitä, miksi pitää kerätä kuin kermakannuja hyllylle?
yritän olla avoimempi ja ottaa opikseni noista ajatuksistasi..
Liian monasti itsekkyys valtaa ihmisen mielen,eikä väsyneenä jaksa nähdä kokonaisuuksia.
Totta tuo lauseesi"ongelmien ratkaisukyvystä riippuu onnistuuko suhde vaiko eikö".Suhteen onnistuminen toki on haasteellisempaa uusperheessä,juuri sun ja mun lasten-myötä/takia,mutta..kun kaikki onnistuu,se myös palkitsee.
eivät puuttuisi heidän asioihin, kun eivät osaa.
On monta tuttua, joiden lapset ovat aivan ihania, kun ovat saaneet olla katkerilta isän uusikilta rauhassa, eikä ole tarvinnut pelätä katkeruutta, eikä väkisin mennä isän luo.
Minusta lapsille kuuluu antaa rauha eron jälkeen. Miksi heitä painostetaan sellaiseen, mikä tekee lasten elämän hirveän hankalaksi. Kyllä pieni lapsi tietää ja osaa päättää, misää haluaa olla, ja missä ei.
päättää tämä maa menis täysin hunningolle.NIMENOMAAN pienen lapsen ei saa antaa tehdä päätöksiä..ne kuuluu aina ja vain aikuisille.
Ei pieni lapsi osaa tehdä edes itsenäisiä päätöksiä!
Lapsi on lojaali vanhemmilleen,molemmille vanhemmille yhtälaisesti.
Jos lähiäiti kovasti lastaan riepottelee,eikä annan tavata hänen isäänsä lapsen maailma vääristyy.Ei kukaan äiti korvaa lapselle isää.
miehet yleensä omaa onneaan ja vapauttaan.
ajattelevat vain omaa vapauttaan ja pakottavat miehen hoitamaan lapsensa. (Onneksi heitä on harvassa, mutta yksikin on liikaa).
asuu luonamme??Jos siis kertomasi pitäisi paikkansa..Tuota "äitiä"kun ei kiinnosta muu kuin juominen ja muut miehet!
ja osa on suuren ajan tässä. enimmäkseen se tekee kuinka lasten kanssa menestyy tottelu yhteiselo jne jne... niin paljon on tekijöitä. miten lapsi suhtautuu uuteen puolisoon ets ets...
meillä esim menee hyvin vaikka lapset toooddeella paljon tässä ja asuukin. mutta myös oma asenne ratkasee että vaikka toisen lapsia kohtaan ei biologista rakkautta tunne mutta pääasia on että ei vihaa puolison lapsia ja jos omia on tsa-arvo kaikilla komentaminen raha hankinnat jne jne..
toki konfliktejakin tulee mutta puhumalla rangaistuksin ne voi selvittää hyvin (rangaistuksella meinaan nyt kotityön teko tai ei rahaa tms).
ja erityisesti jos ottaa lapsellisen ihmisen tietää heti mihkä ryhtyy että ei sitten tule mitään "vihaan puolisoni lapsia koska sitä tai tätä" koska lapset kasvaa oppii järkevöityy jos kyse ihan normaalisti kasvatetusta lapsesta jota ei ole manipuloitu isän/äidin kumppania vastaan ja itse myös on osottautunut järkeväksi turvalliseksi aikuiseksi.. SE siitä;D
jättää lapsensa vieraiden ihmisten hoiteisiin. Itse en kyllä ikuna antaisi lapsiani vieraalle. En edes anna lasteni tavatakkaan exäni naisia, sekin olisi mieletöntä meiltä. Lapset eivät tarvitse heitä elämäänsä, ei meillä ollut ulkopuolisia naisia silloinkaan kun isä oli meillä, niin mihin kummaan niitä nyt sitten tarvii? Olemme tulleet loistavasti toimeen ilman heitä, ja mieskin tajuu, että hänen naisensa vain sotkisi hänen ex petheensä elämää, eikä ole tuonut niitä meille.
Lapset vaan olisi saaneet huonoja vaikutteita ja pilanneet elämän. Huh. Meidän lapset eivät ole jaettavissa olleet koskaan ulkopuolisille, vaan lapset ovat minun ja ex miehen, ei hänen naikkosten.
se vaan on valitettavaa että joskus äidit jopa jättää lapset vieraille ihmisille hoitoon tuntematta näitä.. tiedän parikin tapausta (ei kyllä uusioperheeseen liity) mutta muut menot on niin paljon tärkeämpiä kun lapset.
niinkusta jossakin kirjoitin kyllä lapsi itse kertoo jos pitää/ei pidä isän/äidin uudesta kumppanista.
se kertoo äidistä jos jättää lapsen ventovieraan hoitoon?
mukamas koskaan rikot toisten liittoja! Outoa, että pienet lapset sitten pystyvät rikkomaan.