Pösön

Tai paremminkin menestymättömyys kummastuttaa. Miten voikin jonkun konsernin tuotteet olla vuodesta toiseen viimeisiä vertaillessa luotettavuutta ja omistaja tyytyväisuuttä yms. muihin automerkkeihin. Aina siellä jumbona pötköttää Pösö ,Sitikka tai Renault. Vuodesta toiseen. Enpä uskaltaisi noin heikosti menestyviin rahoja tuhlata.
8265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet kyllä oikeassa teenpä veikkauksen ,että parin vuoden päästä tämä psa konserni on historiaa ei kai ihmiset kovin kauaa sontaa osta .

Äänestä
  • että parin vuoden päästä PSA myy edelleen hyvin. Nythän se myy Euroopassa autoja enemmän kuin kaikki japanilaiset yhteensä.
    Ja PSA:n voittokulku ralleissa ja vertailutesteissä jatkuu.
    Näkyy muuten esim. 407 Pösö olevan yli kaksi kertaa luotettavampi kuin Toyota Avensis Saksan autoliiton mukaan vuoden 2007-malleissa.

    Äänestä

toyota on pärjännyt meidän suomalaisten talvi tai pakutesteissä? Ei koskaan, milloin ne japanilaiset oppii tekemään talviajoon soveltuvan mallin. No mutta sehän on toyotissa on tunnettua että ne liukenee tiesuolan mukana ojiin ja viemäreihin.

Äänestä

ikinä en itsekään ole ostanut, enkä osta ranskalaista autoa. Laatu on sitä tasoa, että autojen hintojen pitäisi olla puolet kunnollisten hinnoista ja silti en ostaisi.

Äänestä
  • sinä saat ajaa vaikka paskakärryllä, mutta me muut ihmiset ajetaan millä halutaan. Eikä kysytä siinä asiassa sinulta lupaa. Senkin Paskakasa. Mee muualle haisemaan.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    sinä saat ajaa vaikka paskakärryllä, mutta me muut ihmiset ajetaan millä halutaan. Eikä kysytä siinä asiassa sinulta lupaa. Senkin Paskakasa. Mee muualle haisemaan.

    saksalainen laatuauto, äläkä sinnittele siinä paska housussa!

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    saksalainen laatuauto, äläkä sinnittele siinä paska housussa!

    kolme eri merkkistä saksalaista autoa Opel, ford ja VW, enkä ole niistä vielä löytänyt mitään sen parempaa, kun muissakaan omistamissani merkeissä, japani/ranskalais merkeissä. Tällä hetkellä on ranskalainen merkki, näillä kokemuksilla tulee luultavasti seuraavakin olemaan ranskalainen. Pahin malli oli mazdan 626, mikä minulla on ollut. Sen jälkeen päätin että toista mazdaa ei tule. Mutta ei sitä koskaan tiedä, vaikka vielä tulisi sellainenkin.

    Äänestä

  • ei merkki friikki kirjoitti:

    on niitä nimenomaan luotettavimpia autoja mitä maa päällään kantaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

menestys.. kirjoitti:

Tai paremminkin menestymättömyys kummastuttaa. Miten voikin jonkun konsernin tuotteet olla vuodesta toiseen viimeisiä vertaillessa luotettavuutta ja omistaja tyytyväisuuttä yms. muihin automerkkeihin. Aina siellä jumbona pötköttää Pösö ,Sitikka tai Renault. Vuodesta toiseen. Enpä uskaltaisi noin heikosti menestyviin rahoja tuhlata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu