Voisko joku, jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö kertoa, että millaista on teidän elämänne. Mikä oli syy miksi lähditte tohtorin juttusille? Milloin ette enää jaksaneet? Millaista lääkettä ja terapiaa saatte?
Mä epäilen, että mulla on sellainen häiriö. Välillä tiuskin ja välillä murjotan. Sitten taas on kohta hyvä mieli. Joskus haluaisin tappaa ihmisiä. Ja kohta taas ajattelen maailman pelastamista. Ahdistun esiintymistä. En halua nähdä vanhoja kavereitani koulukiusaamisajoiltani. Minua kiusattiin rankasti yläasteella ja sitten taas armeijassa. Välillä on ihan hyvä olo ja tuntuu, että kaikki selviää ja löydän tieni ja kaikki on selvää. Sitten taas jossain vaiheessa alkaa kaikki vituttaa ja mikään ei toimi. Saatan joskus ostaa turhia juttuja, joita en tarvitse sitten enää. En tiedä mitä haluisin tehdä. Olen 24-vuotias, enkä ole ollut palkkatöissä oikestaan ikinä.
En usko, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Epävakaa persoonallisuushäiriö sopii paremmin. Voisko joku kertoa tuntemuksistaan?
Mä epäilen, että mulla on sellainen häiriö. Välillä tiuskin ja välillä murjotan. Sitten taas on kohta hyvä mieli. Joskus haluaisin tappaa ihmisiä. Ja kohta taas ajattelen maailman pelastamista. Ahdistun esiintymistä. En halua nähdä vanhoja kavereitani koulukiusaamisajoiltani. Minua kiusattiin rankasti yläasteella ja sitten taas armeijassa. Välillä on ihan hyvä olo ja tuntuu, että kaikki selviää ja löydän tieni ja kaikki on selvää. Sitten taas jossain vaiheessa alkaa kaikki vituttaa ja mikään ei toimi. Saatan joskus ostaa turhia juttuja, joita en tarvitse sitten enää. En tiedä mitä haluisin tehdä. Olen 24-vuotias, enkä ole ollut palkkatöissä oikestaan ikinä.
En usko, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Epävakaa persoonallisuushäiriö sopii paremmin. Voisko joku kertoa tuntemuksistaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus n. 20 vuotta sitten. Oon nyt 39 v. Sillon se kulki nimellä "borderline" tai "rajatila". Eniten mua vaivas voimakas impulsiivinen käyttäytyminen. Tein ihan mitä vaan vahingoittaakseni itseäni. Viiltelin, hakkasin itseäni vasaralla, syömishäiriö oli monta vuotta, otin lääkeyliannostuksia. Olin vihainen. Pinna paloi hetkessä. Saatoin lähteä ulos vaikka keskellä yötä yöpaidassa talvipakkasella. Ja kavereita ei tietenkään ollu. Välillä olin ihan o.k muutamia viikkojakin, mutta sitten taas aloin tehdä älyttömyyksiä kun tuska oli hirveä. Kamala jatkuva levottomuus oli aina läsnä. Kävin terapiassa 6 v, mutta ei se oikeen auttanu. 15 vuotta sitten eräs lääkäri mulle sanoi, että oireet tasoittuvat 40 ikävuoteen mennessä. Tämä ainakin minun kohdallani piti paikkaansa. Toisaalta myös mieheni tapaaminen tasoitti minua jonkin verran. Noin vuosi sitten löysin terapiaryhmän, joka oli tarkoitettu epävakaille. Sieltä sain apua tosi paljon. Persoonallisuushäiriöstä ei voi parantua, mutta opin välttämään asioita, joita nämä oireet aiheuttavat. En esim mene täyteen kauppaan, jossa pitää paljon odotella ja jonotella. Pinna palaa taatusti tuollaisissa paikoissa. Lisäksi pidän aina mukanani vesipulloa ja keksejä. Juuri kova jano ja verensokerin lasku saattaa mulle aiheuttaa oireita. Myös kova kiire saattaa saada mut raiteiltaan. Sillon mun täytyy vaan valmistautua tarpeeksi asioihin jotta kiirettä ei tulisi. Näin mulla.
Tommoinen mielialojen ja impulssien vaihtelu voisi olla epävapaalle persoonalle hyvin tyypillistä. Tosin diagnosoimaan en lähde, kun en ole lääkäri.
Yleensä persoonallisuushäiriöt ovat hieman ongelmallisia hoitaa. Terapialla on pitkäaikaisena jonkinlaista tehoa. Lääkitys on monesti hieman ongelmallista, vaikka saattaa esim. ajoittaisiin ahdistustiloihin auttaa. Monesti käy tosin niin, että tämmöisten kohdalla aika auttaa ja lievittää oireita.
Jo se, että tiedostaa omien mielentilojensa heittelyn, on myönteinen asia. Pahemmin sairaat eivät oikeastaan tätä edes näe - vaan uskovat kunkinhetkisen mielentilansa muodostavan koko totuuden. VIime kädessä parantuminenkin voi lähteä juuri tästä, eli erilaisten ja usein ritsiriitaistenkin tunnetilojen vähittäisestä integroinnista.
juuri tuo epävakaa persoonallisuus.
diagnosoitu ei mitään ole koska en _kehtaa_ mennä lääkäriin puhumaan asioistani.
minua kiusattiin jo hoitopaikassa ja sittemmin myös koulussa. olin nuorempana todella ujo joten olin oiva kohde kiusattavaksi. olin myös yläasteen ajan todella yksinäinen, ja se on jatkunut nykypäivään asti, minulla ei ole kovinkaan monta ystävää. nuoruusajat olivat minulle todella tuskallista yksin.
mies löytyy, mutta minusta tuntuu ettei hän ymmärrä minua tässä asiassa ja vähättelee tuntemuksiani ja minua ahdistaa tämä suhde kokoajan. lisäksi tunnen että jään kakkoseksi hänelle kun hän viettää enemmän aikaa koneella kuin kanssani. tuntuu että ylipäätään ihmissuhteissa vaadin paljon, enkä aina tiedä mikä on liikaa. tunnen oloni jotenkin niin hyödyttömäksi ja turhaksi.
minua on ollut helppo käyttää hyväksi ns. liiallisen kiltteyteni tähden. siksi olen todella varautunut ennenkuin tutustun uuteen ihmiseen. ensin tarkkailen hyvän aikaa ja epäilen kokoajan tämän motiiveja. minun on vaikeaa tulla toimeen tietynlaisten ihmisten kanssa. olen huomannut että ihmiset jotka muistuttavat minua ent. kiusaajistani saavat karvani pystyyn.
parhaat ystäväni (2) asuvat toisella puolella suomea nykyään. joitain kavereita on , mutta niitäkin nään lähinnä viikonloppuisin juomisen merkeissä. juominen lähtee monesti käsistä, juon siis itseni niin humalaan että muisti menee ja tulee hölmöiltyä. niitä tulee sitten kaduttua pitkään ja älyttömien morkkisten kera.
muutenkin mietin kaikkia "mokailujani" pitkään ja tunnen ihan mieletöntä häpeää. ulos kodista lähteminen ahdistaa joskus todella paljon.
olen kokoajan todella tietoinen itsestäni ja olemuksestani ja se tekee kaiken vaikeaksi. itsetuntoni on heikko. jos joku katsoo minua pidempään mietin heti mitä hän minusta mahtaa ajatella, ja luen ilmeet ja eleet helposti minua vastaan esitetyiksi. olen kaikesta huolimatta pystyn kehittämän itselleni ulkokuoren joka on vahvempi kuin oikeasti olen sisältä.
olen pitkään miettinyt mikä minua riivaa, masennukseksikaan en tätä osaa lukea, koska kuitenkin välillä olen iha hyvillä mielin ja innostun asioista. välillä tunnen myös jonkinlaista ylpeyttä.
suurimman osan ajasta kuitenkin tunnen oloni todella tyhjäksi ja ahdistus kalvaa. mielessä käy kuolema todella usein. en kuitenkaan ole hautonut itsemurhaa, vaan ajattelen lähinnä tapaturmaista kuolemaa minusta riipumatta, esim kolariin joutumista.
ulkoapäin minusta ei uskoisi että ajattelen näin, koska olen aina osannut peittää tunteeni hyvin.
olen kuitenkin miettinyt että jos tämä diagnosoitaisiin ja saisin jotain lääkkeitä niin ehkä se auttaisi? kynnys mennä puhumaan tuntemattomille tuntemuksistani on kuitenkin liian korkea. varsinkin kun en saa tukea edes mieheltäni tässä asiassa koska hän ei käsitä miltä minusta tuntuu. olen niin solmussa.
Luin muutaman kerran tän sun kirjotuksen. Luulisin että sulla on heikko itsetunto joka liittyy tuohon kiusaamiseen. Koulukiusaamisesta voi tulla vaikka mitä traumoja. Itse olen ollu työpaikkakiusattu. Se katkeruus meinas saada mut hulluks. Pääsisitkö terapiaan? Psyk.polilla on ihan hyviä tyyppejä, vaikka onkin kunnallinen.
Etenkin tollaseen joka ainoan ihmisen kulloisenkin tunnetilan nimeämiseen,numerointiin ja analysointiin. Ettekö te ymmärrä että on NORMAALIA toisin sanoen tavallista kokea erilaisia tunteita eri tilanteissa, ei niitä pidä kieltää tai napeilla pois turruttaa ne pitää vaan tiedostaa ja käsitellä,niin ei tarvi lääkäkäreitä ja terapeutteja ja etenkään lääketehtaita rikastuttaa. mitä vittua sua hyödyttää sun tilan nimeäminen joksikin? Kuka ei muka mokailis jotain ja ostais joskus turhia tarpeetomia ja typeriä juttuja ihan vaan tylsistymisensä vuoksi.
Kun itse aikoinaan sain tämän diagnoosin, niin kyllä mä ainakin olin helpottunut. Ymmärrätkö että epävakailla tunteet ovat joskus 100-kertaisia. Ne eivät ole mitään "tavallisen" ihmisen tunteita. Ja ilman diagnoosia olin vain joku "vaikea tapaus" tai "ahdistunut teini". Nyt minulla on diagnoosi ja kun keskustelen muiden epävakaiden kanssa, niin ymmärrän paremmin fiiliksiäni. Lisäksi löydän esim. netistä tietoa epävakaista kun tällä ongelmalla on nimi.
Tiätsä mä sain saman diagnoosin eikä mun elämä muuttunu muuten yhtään mitenkään paitsi että mä sain varttihullun leiman.
mitään testejä persoonallisuushäiriöille? Epäilen tämän olevan diagnoosini, mutta lääkärit eivät testaa, kun olen masentunut.
Kun sain diagnoosin, niin pääsin etsimään tietoa tästä sairaudesta. Huomasin, että oireeni ovat kuin suoraan kirjoista. Sain oikean lääkityksen joka auttaa tähän persoonallisuushäiriöön. Lisäksi pääsin oikeanlaiseen terapiaan.
olen aivan samaa mielta asiasta..itse karsinyt 17 vuotta paniikki hairioista,ahdistuksesta,pakkomielteista jne. vasta nyt ensi kertaa elamassa annettiin myos diagnoosi epavakaa persoonallisuus...nyt ainakin asialla on joku nimi ja jos ei muuta niin voin yrittaa loytaa asiaa ymmartavia ihmisia netin kautta jne.olen vasta nyt alkanut tutustua aiheeseen ja ainut mika diagnoosissa tuottaa pelkoa on se etta hoitokeinoja ei tunnu olevan,,,,????
epävakaita. Tuosta tamperelaisesta yksiköstä olen kuullut paljon hyvää. Lukekaa esim. paikan lääkärin Jorma Tähkän sivuja.
Jorvissa taasen käytetään DKT:aa, jossa on jotain aika outojakin juttuja.
Millanen lääkitys sulla on? ja millaisella annostuksella?
Mikä on sun kohdalla oikeanlainen terapia??