Taustatietona alkuun:
Olin sijaisena 5.12.06 - 30.05.08. Äitiyslomalle jäin 10/07 ja lapsi syntyi 28.11.07. Äitiysloma loppui 28.8.08, jonka jälkeen olen ollut työttömänä.
Nyt haaveissa olisi toinen lapsi, mutta talouden kannalta haluisin tietääkin, että minkä mukaan saisin tästä toisesta lapsesta äitiyspäivärahan?
Olen kuullut kahta versiota, että jos syntyisi 2009 menisi vuoden 2007 tulojen mukaan. Tämän toisen version mukaan saisin saman kuin ensimmäisestä, jos ikäero on vähemmän kuin 2vuotta (jos enemmän niin 2007 tulojenko mukaan)?
Kelan sivuista ei paljoa lohtua ollut :(
Toinen lapsi haaveissa
3
537
Vastaukset
- kuuden äiti
Kyllä se vastaus sieltä kelan sivuilta löytyy:
Kaksi lasta kolmessa vuodessa
Vanhempainpäiväraha voi määräytyä myös edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan. Tällöin edellytetään, ettei lapsi, jonka perusteella edellistä vanhempainpäivärahaa on maksettu, ole täyttänyt kolmea vuotta ennen uuden raskauden laskettua synnytysaikaa tai adoptiolapsen hoitoon ottamista.- Ninnaliinuska
Pitäisikö tuo siis tulkita nyt niin, että sen saa itse päättää haluaako edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan vai esim. tuon 2007 työtulojen mukaan? Se kun ei minulle ainakaan selvinnyt tuosta tekstistä ko. sivuilla pyöriessäni ennen kuin tänne laitoin kysymyksen ja sen takia tulin täältä kysymään.
- kuuden äiti
Ninnaliinuska kirjoitti:
Pitäisikö tuo siis tulkita nyt niin, että sen saa itse päättää haluaako edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan vai esim. tuon 2007 työtulojen mukaan? Se kun ei minulle ainakaan selvinnyt tuosta tekstistä ko. sivuilla pyöriessäni ennen kuin tänne laitoin kysymyksen ja sen takia tulin täältä kysymään.
No, näinhän se on. Eiköhän jokainen halua sen parhaimman mahdollisen päivärahan, joten kelan tätit tekevät sen päätöksen yleensä virkansa puolesta ja laskevat sen parhaimman mahdollisuuden kolmesta. Eli verotuksessa todettujen tulojen mukaan, 6kk:n tulojen mukaan (edellyttää todistusta tuloista) tai edellisen lapsen mukaan, jos alle 3v.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908346Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424738Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414391Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981478- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090