Valheiden

rimpuilevat eräät. Mitä enemmän seliittävät sitä tiukemmin sotkeutuvat.
4456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kerran, kun käryät, uskottavuus meni.

Äänestä
  • höpisen - ajattelen ääneen

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    höpisen - ajattelen ääneen

    pääasia, että ajattelet mitä kirjoitat, ettet kirjoita mitä ajattelet.

    Äänestä

Minustakin leviteltiin netissä juttua että olisin erään nuoren porilaisnaisen ja hänen pienen poikansa kaapannut autooni. Hätävalhe alkuun, jonka kertoi miehelleen jäätyään kiinni suhteestamme, mutta joka juttu sitten paisui, eikä tämä naikkonen ole sitä suostunut julkisesti kumoamaan. Neidon miehen kanssa aikoinaan sitten netissä asiasta keskustelimme jolloin hän totesi, ettei enää usko mitään kaappauksia tapahtuneen. Merkillistä se olisikin, jos saman naisen ja lapsen kaappaisi kyytiinsä yli vuoden ajan kymmeniä kertoja. Näinhän asia todellisuudessa oli, että me seurustelimme ko. naisen kanssa, kävimme kylässä monissa eri paikoissa, lounastelimme ravintoloissa, jolloin, esim Rauman Kalliohovissa oli myös tyttäreni paikalla vieraanamme. Ja sekä tyttäreni, että myös kaksi muuta lastani näkivät useinkin meidät yhdessä liikkeellä, ja tyttäreni oli myös monet kerrat paikalla Kiukaisissa kun tämä neito ja pieni poikansa olivat luonani. Kävivät yhdessä kaupassa yms.. Mutta.. Ihmisillä on tapana uskoa se mitä haluaa uskoa. Siihen ei todistusaineistokaan vaikuta mitenkään,heh.. Pitänee jatkaa asioiden penkomista koska enemmän kuin todennäköistä on, että minulla on Porissa pieni poikakin.. No nähdään, selviääkö asia... Merkillistä ettei tämä pojan äiti anna tehdä isyystutkimusta, hmm. Mikähän siinä on, ettei suostu..Heh..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


verkossa kirjoitti:

rimpuilevat eräät. Mitä enemmän seliittävät sitä tiukemmin sotkeutuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu