Tuossa eräässä keskustelussa nousi esille taas jälleen kerran se törkeä epäkohta miehen ja naisen välisessä tasa-arvossa ja kysynkin teiltä että mikä on teidän mielipiteenne asiaan.
Asia siis koskee lapsen synnyttämistä jossa kaikki päätösvalta on yksinomaan vain naisella ja miehen ihmisoikeuksia poljetaan törkeästi naisen oman edun vuoksi.
Siis mihin perustuu se nykykäytäntö että nainen voi yksin päättää ihan jopa vieraankin miehen loppuelämästä? (yhdenillan jutut)
Parisuhteessakin nainen yksin voi päättää paneeko lapsen alulle vaikka mies ei sitä haluaisikaan.
Liitänkin tähän nyt eräässä keskustelussa kirjoittamani aiheen joihin tein vielä tarkennuksia joten tässä se:
"Koko systeemiä pitäisi muuttaa siten että raskaana olevan äidin pitäisi lain velvoittamana ennen aborttiajan ylittymistä nimetä lapsen isä ja isältä pitäisi olla suostumus lapsen synnyttämiseen.
Ellei lapsen isä suostu siihen että hänestä tulee isä niin silloin äiti joko joutuisi tekemään abortin tai vastavuoroisesti olisi pakotettu kasvattamaan lapsen itse omin avuin ilman mitään elatusmaksuja ja yh-korotuksia lapsilisiin.
Ellei äiti nimeäisi lapsen isää ennen aborttiajan päättymistä niin hänellä ei enää sen jälkeen olisi mitään mahdollisuutta saada lapselle virallista isää ellei isä sitten jälkikäteen suostu siihen ja äiti olisi ilman ilman virallista isää pakotettu hoitamaan lapsen kulut itse henkilökohtaisesti ilman elatusmaksuja ja yh-korotuksia lapsilisiin.
Luonnollisesti lapsen synnyttyä isyys vielä varmistettaisiin dna-kokeella ja jos siinä paljastuu ettei lapsen isä ole se jonka äiti on ilmoittanut niin siinäkin tapauksessa äidiltä kaikki elatusmaksut ja yh-korotukset kylmästi pois.
Tuolla uudella lailla saataisiin yhteiskunnan varoja säästettyä huikeita summia puhumattakaan siitä kuinka monen ei isäksi tahtovan miehen elämä ei menisi päin helvettiä itsekkään ja ahneen naisen takia.
Tuo laki takaisi myös pitkälti sen että niitä lapsia ei enää syntyisi joiden elämänlaatu olisi todella heikkoa itsekkään naisen omien tarkoitusperien takia.
Mikäli tuollainen laki olisi ollut jo olemassa niin tälläkään palstalla ei olisi varmaan enää kuin murto-osa yh-äippäressukoita jäljellä haukkumassa lapsiensa isiä ja kehumassa itseään... "
Asia siis koskee lapsen synnyttämistä jossa kaikki päätösvalta on yksinomaan vain naisella ja miehen ihmisoikeuksia poljetaan törkeästi naisen oman edun vuoksi.
Siis mihin perustuu se nykykäytäntö että nainen voi yksin päättää ihan jopa vieraankin miehen loppuelämästä? (yhdenillan jutut)
Parisuhteessakin nainen yksin voi päättää paneeko lapsen alulle vaikka mies ei sitä haluaisikaan.
Liitänkin tähän nyt eräässä keskustelussa kirjoittamani aiheen joihin tein vielä tarkennuksia joten tässä se:
"Koko systeemiä pitäisi muuttaa siten että raskaana olevan äidin pitäisi lain velvoittamana ennen aborttiajan ylittymistä nimetä lapsen isä ja isältä pitäisi olla suostumus lapsen synnyttämiseen.
Ellei lapsen isä suostu siihen että hänestä tulee isä niin silloin äiti joko joutuisi tekemään abortin tai vastavuoroisesti olisi pakotettu kasvattamaan lapsen itse omin avuin ilman mitään elatusmaksuja ja yh-korotuksia lapsilisiin.
Ellei äiti nimeäisi lapsen isää ennen aborttiajan päättymistä niin hänellä ei enää sen jälkeen olisi mitään mahdollisuutta saada lapselle virallista isää ellei isä sitten jälkikäteen suostu siihen ja äiti olisi ilman ilman virallista isää pakotettu hoitamaan lapsen kulut itse henkilökohtaisesti ilman elatusmaksuja ja yh-korotuksia lapsilisiin.
Luonnollisesti lapsen synnyttyä isyys vielä varmistettaisiin dna-kokeella ja jos siinä paljastuu ettei lapsen isä ole se jonka äiti on ilmoittanut niin siinäkin tapauksessa äidiltä kaikki elatusmaksut ja yh-korotukset kylmästi pois.
Tuolla uudella lailla saataisiin yhteiskunnan varoja säästettyä huikeita summia puhumattakaan siitä kuinka monen ei isäksi tahtovan miehen elämä ei menisi päin helvettiä itsekkään ja ahneen naisen takia.
Tuo laki takaisi myös pitkälti sen että niitä lapsia ei enää syntyisi joiden elämänlaatu olisi todella heikkoa itsekkään naisen omien tarkoitusperien takia.
Mikäli tuollainen laki olisi ollut jo olemassa niin tälläkään palstalla ei olisi varmaan enää kuin murto-osa yh-äippäressukoita jäljellä haukkumassa lapsiensa isiä ja kehumassa itseään... "
Vastaukset 137
Vanhimmat
sä oot etäisä älykäs mies! toi sun viimesin skriivaus lyö laudalt noi yhäriressukoide skriivaamat loanheitot kerral! hyvä hyvä. toi sun ehdotus on oikeest nii paikallaan ku ikää vaa voi olla vaik yhärireppanat tietty riemastuu siit helvettii.
ykskää yhäriressu ei pysty ees osaksikaan noin laajasti käsittelee näit juttui ja se on FAKTA :) saas nähä mitä ne ny keksii haukkuuksee sut
Kiitti sulle kuoma...
Jos vain vanhat merkit pitää paikkaansa niin kyllä ne yh-äippäressukat keksivät vaikka mitä haukkumista minusta ja kirjoituksistani.
Tosin nyt voi olla hiljaista sillä onhan suurin osa niistä bailaamassa viikonloppuna lapsen avulla loisittuja "elareita" eikä ne jouda netin ääreen kuin ehkä välissä vilkaisemaan onko tyrkkytreffi-ilmoitukseen kukaan pussientyhjennystarpeessa oleva vastannut....
No odotellaan että olisiko joku ressukka erehdyksessä jäänyt kotiin ja jos se sais aikaiseksi jonkun älyttömän höpötyksen jolle saa taas nauraa....
Maltoit sit kokonaiset 20min. odottaa, ennekuin omaan feikkikehuviestiisi vastasit.
Sä olet traumatisoinut itses.
Hei sulle yh-äippäressukka: Minähän todellakin olen ainoa etäisä täällä joten pakkohan minun on alentua tuohon että tuen itse itseäni eri nimimerkkien takaa...
Huohhhh... HERÄÄ ressukka TODELLISUUTEEN sillä tällä palstalla on muitakin kuin minä ja te ressukat!!!
Vittu mikä ääliö olet!!!!!
pojat pojat!!! kuulkaa oma moka jos ette kumia osaa käyttää :D.. kokeilkaapa kerran elämässä tehä abortti..se repii osan sielusta :( ja sitä pientä kaipaa lopun elämän!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! tai sit voisitte kokeilla synnytystä :) mä voin sanoo et siitä ei moni mies selviäis hengissä!!!!!
tai sit kokeilkaa elää parisuhteessa jossa turpaan tulee kunnes henki meinaa lähtee..tunnet kädet kaulalla ja katsot (luulemallasi) viimesellä hengenvedolla pientä poikaasi silmiin ja hyvästelet hänet mielessä ennen tajunnan menettämistä..tunnet kuinka kylkiluut rusahtavat keittiön pöytää vasten ja lapsi avuttomana yrittää saada huonekaluja äidin päältä siirrettyä..veitsi liukuu rinnalta vatsalle ja odotat milloin se uppoaa niin että saisit vihdoinki tuskaan helpotuksen..ainutkaan mies ei kestäisi sitä helvettiä!!! kyllä sanon että lasten isä on velkaa lapsille ja mulle sen minimi elarit ja henkensä..mut en ota vastaan penniäkään ikinä!!!! YH:t on henkisesti vahvimpia ihmisiä mitä tällä planeetalla kulkee ja te luuseri miehet ette sitä kestä että entinen nainen pyörittää perheen paremmin yksin kuin yhdessä!!!!!
Hahh hahaaaa haaaa...
Siinä tuli JUST sellainen yh-äippäressukan HÖPÖTYS jonka tiesi tulevankin.
Eli yh-äippäressukan luonteenomaiseen tyyliin tuo ressukka kehuu itsensä maasta taivaaseen kiillotellen sitä kuvittelemaansa sädekehää päänsä päällä ja tietenkin haukkuu isät alimpaan helvettiin...
Tekeytyy sankariksi vaikka todellisuudessa on täys pimeä luuseri!
Tietenkään siellä yh-äippäressukan hernettäkin pienemmissä aivoissa ei voinut muodostaa minkäänlaista tekstiä joka olisi todellisuudessa edes sivunnut tuota aloitukseni aihetta ja senhän tiesi jo sanomattakin että ei tuollaisen plösön luuserin "älyllä" pysty käsittelemään aiheita mistä me aikuiset ymmärrämme paljonkin.
No ei voi muutakuin todeta jälleen kerran että voi tuonkin yh-äippäressukan lapsiparkaa, ei ole kaksiset tulevaisuudennäkymät silläkään lapsella kun "huoltaja" ei ymmärrä ympäröivästä maailmasta yhtikäs mitään...........
sä voisit tulla juomaan meille kahvit ja juttelemaan lisää näistä asiosta..sulla on mielenkiintoinen näkökanta asioihin. samalla näkisit että kaikki yh:t eivät ole plösöjä luusereita..vaan niiden joukosta löytyy myös näyttävän näköisiä ja mukavia naisia.
ei tarvitse sun koko päivää koneella vahtia millon viesteihisi vastataan..voit hilata sen pyllyn ylös ja tulla tänne haukkumaan yh äidit. mä sanoisin olevani näyttävän ulkonäköni ja mukavuuteni lisäksi hyvä kuuntelia :)..sulla näyttää olevan paljon patoutumia naisia kohtaan ja voin auttaa sua.
Tiedän jo entuudestaan että yh-äippäressukat on todella helppo iskeä ja he suorastaan tyrkyttävät itseään jos suinkin antaa tilaisuuden siihen....
Elän oikeasti todella hyvässä parisuhteessa ihanan naisen kanssa joten mihinkään kahvitteluhommiin mua ei saa kukaan nainen houkuteltua.
Vaikka en eläisikään parisuhteessa niin en totta tosiaankaan edes harkitsisi kenenkään yh-äippäressukan kanssa alkavani yhtään mihinkään!!!
Taso pitää katsokaas säilyttää eikä se mun mielestä se iso koko leveyssuunnassa tarkoita pienimmässäkään määrin näyttävyyttä vaikka se kiinnittääkin huomion kun normi yh-äippäressukan näkee mietiskelevän että miten päin mahtuisi parhaiten kulkemaan ovista.... "suoraanko jolloin kahvat hinkkaa ovenpieliä vaiko sivuttain jolloin maha ja perse hinkkaa pieliä...?"
mä en olekaan ressukka, mutta ihmettelen silti tota normi yh-äitiä. Katsos kun mun ei ole koskaan tarvinnut miettiä miten mahtuisin ovesta tms. Siitä huolimatta, että mulla on ne kahvat ja iso perse. Olisiko siis hieman liioittelua tuossa viimeisessä kohdassa? Ja muuten, itse en alkaisi yhdenillan juttuihin kenenkään kanssa ja sellaisen seurauksena ei tosiaan pitäisi lasta tehdä. Mutta on toki ihan eri asia jos on kyse kunnon suhteesta. Eiköhän jokainen mies tiedä mitä siitä voi seurata ; )
Lainaan nyt tätä sinun hahhhaaaaaaaaa.ta kun niin sitä jaksat viljellä. Katkera paska palstahäirikkö ja päälle päsmäri sinä olet etkä mitään muuta. JOs sinulla tosiaan olisi suhde ja joku epätoivoinen nainen tai mies sinut olisi tosiaan huolinut, niin sinulla tuskin olisi aikaa häiriköidä täällä.
Onko nyt kova kankkunen vai meneekö tämä päivä loivennellessa kun eilen illalla kirjoittelit kännipäissäsi jälleen aivan sekoja?
Vai olen minä palstahäirikkö kun kerron FAKTOJA teistä yh-äippäressukoista ettekä te saa täällä rauhassa kekskenänne haukkua lastenne isiä ja kehua itsejänne maasta taivaaseen....
Illalla rakastelu on hienoa ja nukahtaa sitten onnellisena yhdessa ja aamulla herätessä se kulta on kainalossa ja päivän avaa mukavasti kunnon rakastelu.... Että sellaista minulla eilen ja tänään tuon hienon puolisoni kanssa (siis hän on UPEA NAINEN eikä mikään plösö yh-äippäressukka...)
Eikös vitutakkin yh-äippäressukkana lukea tällaista kun sinulla on kunnon kankkunen morkkiksen kera kun illalla sait epätoivoissasi iskettyä sen kantakuppilan ranen luokses jatkoille mutta sitten huomasit että rane tulikin vain sun jääkaapissa olevien kaljojen takia eikä sun ruho kiinnostanu yhtään, ei vaikka kuinka yritit pursoilla siitä mustasta muka hoikentavasta anttilan mekosta....
jos kahvin juonti ja juttelu meinaa et täält heruis ni jepjep..kukakohan täällä on puutteessa ;).. mulla ei tällä hetkellä ole tarvetta nyt anteeks. olen täs jonkun aikaa tapaillu aika mukavaa miestä ni ei tollaset epätoivoset ja yksinäiset koneella istuvat "aidot" etäiskät kiinnosta. en huoli miestä jolla on lapsia..niistä näkee jo kauas et ne ei osaa pitää kiinni naisistaan
Mies joka OIKEASTI nauttii elämästään ja jolla on oikeasti hyvä ja tasapainoinen suhde, ei koe tarpeelliseksi roikkua netissä ja mainostaa ja pönkittää omaa egoaan kertomalla/keksimällä nais juttujaan, ja muutenkin, jos sinun silmissä yh on automaattisesti lihava,tyhmä,ruma,juoppo ym ym niin sehän on vain sinun omaa tyhmää ajattelua. Et omalta katkeruudeltasi edes huomaa kuinka naurettavaa tuollainen on.Viisaampi tietää että ihmisiä on eri näköisiä ja kokoisia ja toiset juo paljon,toiset vähän,toiset ei ollenkaan,kaikki täysin riippumatta siitä onko yh vai ei. Ja toisekseen, tuskin yksikään yh edes huolisi sinua koska ei halua sinua lastensa lähelle, jos edes lastesi äiti ei uskalla lapsia sinulle antaa niin ei kyllä muutkaan äidit. Ja entäs sitten jos äiti haukkuu lastensa isää, osa voi olla ihan oikeassa isän suhteen ja osa taas kirjoittaa isästä täyttä paskaa. Samaa tekevät yh-isät myös äideistä, mutta heitähän asia ei näköjään koske, ovat aina niin pulmusia kun ovat miehiä? Et voi oikeasti tietää mikä pitää paikkansa ja mikä ei, et tunne näitä ihmisiä täällä etkä tiedä heidän ex miehistään/vaimoistaan yhtään mitään joten järjetöntä on tulla väittämään muuta. Minä olen normaalipainoinen, en käytä alkoholia ja seurustelen, lasten isä on kuollut vuosia sitten. Siinä sinulle totuus joten juo itse ne kaljat sieltä jääkaapistasi sen ranesi kanssa ja pue vaikka hänelle se anttilan mekko ja lopeta tuollainen uhoaminen. Minä pakkaan nyt tavarat valmiiksi ja huomenna aamulla lähdemme reissuun, jonka olen hyvin ansainnut pitkän työputken jälkeen, joten voit niistä "eilisistä" viesteistä nipottaa jollekkin muulle, vaikka sille joka sen/ne/ihan sama kirjoitti, sinulla kun sitä aikaa näyttää riittävän.
ADIOS!
tuo "upea naisesikin" on yh-äiti ja "plösö" ja vaikka mitä, eikö niin? Hän on upea tasan niin kauan kuin viihdyttää sinua. Muista nyt sitten käyttää ehkäisyä.
vilahtaa yh-äippäressukka ja sädekehä. Etkö pärjää sanallisesti edelliselle vaimollesi, lastesi äidille? Tuntuu että toistelet näitä samoja lauseita täällä yhä uudestaan ja uudestaan. Harmittaa, tiedän.
ukko joka vahtii niin ettei mihinkään lenkille ole asiaa (sinä?) siihen päälle niin tiedät, mistä ne kahvat tulee. Yleensä eron jälkeen nainen kaunistuu kun pääsee idiootista eroon. Saa lenkkeillä ja käydä harrastuksissa taas ilman uhkailuja ja syytöksiä.
ja katkeruutesi ja näin senkin että täällä haukut joka ikisen yh-äidin, mutta jätä lapset rauhaan. Se pistää vihaksi että kehtaat lapsiakin riepotella! Häpeä!
kun saan olla lasteni kanssa kaikki viikonpäivät ja joka toisen viikonlopun. Kun taas koittaa isiviikonloput, teen mitä sieluni haluaa :) Joskus baareilen, joskus vaan luen ja saunon tms. Olen hoikka, monet ovat kehuneet kauniiksi ja älykkääksi (myös ex) mutta miestä en ota. En sitten kirveelläkään. Kaihdan tilaisuuksiakin, ettei vaan "sattuisi vahinko". Ps. seksistä ei ole puutetta ;)
http://www.youtube.com/watch?v=jSWBjQMQNDM
tulis yhteiskunnalle halvemmaksi.
Jokainen murrosikään tullut poika kuohittaisiin. Jos tarpeen, otetaan muutama uimari pakkaseen odottamaan aikuisikää.
Sitten kun tämä poika olisi varttunut mieheksi ja löytänyt sen oikean naisen ja perheen perustaminen on ajankohtaista, niin käydään pakastimella. Tätä ennen miehen olisi vannottava käsi Raamatulla ettei hylkää lastaan ja jätä elareita maksamatta jos ero tulee. Jos pettää tämän valan niin vehkeet tuomitaan menetettäväksi valtiolle ja loput pakesteet tuhotaan.
Laitetaan raskaus aluilleen ja lapsi saa syntyä toivottuna.
Jos vanhemmille tulee ero on miehen edellämainitun valan velvoittamana huolehdittava lupauksistaan. Kaiken näköinen kiristäminen ja muun henkinen väkivalta on kiellyttyä.
Jos mies löytää uuden onnen niin pakastimella voidaan käydä sen jälkeen, kun mies on todistetusti huolehtinut ensimmäisestä lapsestaan. Jos ei ole huolehtinut niin uuttakaan lasta ei laiteta alulle.
Loppuisi sitten tästäkin maasta ne saatanan siitossonnit jotka tekee lapsia sinne tänne eivätkä yhdestäkään huolehdi. Näitten siitossonnien toiminta on todella edesvastuutonta. Helkkari, lapsia on eri naisten kanssa jo niin paljon että niillä muksuilla kyllä pari päiväkotia täyttää... Ja eiku lisää vaan. Kaupunkiki hakee lisälainaa kun maksaa näistä sonnien lapsista elareita 18vuotta. Tiä vaikka myöhemmin puolisisarukset ihastuis toisiinsa: kukapa näitten sonnien jäljillä pysyy. Lastenvalvoja saattaa yrittää ja jo etunimellä nämä sonnit tuntee, kun pari kertaa vuodessa tapaa isyyselvitysten merkeissä.
NO AITO etäisä, eikö ole minun ratkaisu paaaaaaaaaaljon parempi? Näin ei tarvitse abortoida yhtäkään ihmiselämän alkua. Parhaaseen tulokseen päästään kun hoidetaan ja keskitytään SYYHYN (taudin aiheuttajaan) EIKÄ SEURAUKSEEN (raskauteen/lapseen).
Ethän sä yh-äippäressukkana tietenkään pystynyt käsittelemään tuota aloitustani siellä nuppineulan pään kokoisissa aivoissasi vaan aloit (tietenkin) haukkumaan ja syyttelemään VAIN miehiä siitä että teitä yh-äippäressukoita on maailma pullollaan!!!
Syyttelet miehiä siitossonneiksi mutta ei sulla käynyt mielessä että nainenhan se on se joka loppupeleissä siitä lapsen syntymästä päättää eikä se mies????!!!!
Vittu mikä aasi sinäKIN yh-äippäressukka olet kun syytätkin miehiä siitä kun nainen itse mokaa perinpohjin....
Älä yritäkkään ressukka sälyttää syytä miesten niskaan sillä onhan päivänselvä asia että nainen on se joka päättää syntyykö lapsi vai ei!!!
Sinä yh-äippäressukan miinuspuolelle menevällä "älykkyysosamäärällä" et tietenkään pystynyt etkä halunnutkaan lukea minun kirjoittamaani aloitusta oikeasti vaan sorruit jälleen kerran tuohon että yrität kääntää huomion pois itse asiasta eli tuosta lakiehdotuksesta joka oikeasti saisi asioita paljon paljon parempaan suuntaan.
kyllä reppanaa saa tekemälläkään.
Äo on testattu ja se oli paljon yli keskiverron eli se niistä nuppineulan kokosista aivoista.
En haukkunut enkä syyllistänyt muita kuin heitä jotka ehkä tuntivat piston siellä missä norm. ihmisillä on sydän. Se koira älähtää johon kalikka kolahtaa, vai miten se nyt meni.
Miehellä on valta päättää lapsen syntymisestä pitämällä sen munansa omien housujen sisällä. Mikä helvetin simpanssi sitä pitää olla ja panna kaikkea mikä liikkuu. Mene sinä vaikka panemaan pölynimuria, ihan sama. Säästyis maailman sun lapsiltas! Kusipäisyys kun saattaa periytyä :)
menee sänkyyn ja jättää ehkäisyn pois..? Oletko kuullut että ehkäisyä on jo miehillekin? Ei myöskään ole pakko harrastaa seksiä, joten tätä ongelmaa ei tule.
Sinun mielestäsikö asia on niin että ehkäisy kuuluu pelkästään miehen hoidettavaksi ja jos mies ei sitä tee ja nainen pamahtaa paksuksi niin mies saa syyttää itseään kun itsekäs nainen synnyttääkin sen ei toivotun lapsen ja huonolla tuurilla pilaa miehen koko loppuelämän???????
Toisinsanoen jos nainen onnistuu saattamaan itsensä paksuksi niin hän saa itsekkäästi päättää miehenkin puolesta haluaako mies lapsen vai ei???!!!
Et siis uskalla tulla kahville :D
no kyllä se on miehen homma huolehtia siitä ehkäsystä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! jos nimittäin meinaa saada muutaki ku lämmintä kättä ;)
että se on kyllä melkonen ihmenainen joka itsensä raskaaksi saattaa :)
Kun sinulle näyttää olevan tuo biologinen tietämys ihmisen lisääntymisestä aivan vierasta niin otappas selvää että miten se nainen voi tulla raskaaksi...
On kukkia ja mehiläisiä ja jos ymmärrät yhtään lukemaasi niin minä kerron että esim. kukat käyttävät pääsääntöisesti mehiläisiä hyväkseen jotta voivat lisääntyä.....
Niimpä niin............
eiköhän se ole meille kaikille selvää miten se nainen raskaaksi tulee. FAKTA on se että nainen ei voi saattaa itseään raskaaksi, siihen hommaan tarvitaan kyllä se mies. Ja käsittääkseni miehet ovat myös tietoisia lastentekotavasta.
Toinen vinkki vielä iskäparalle, virkistähän hiukan kielioppipuolta, tuo jatkuvasti viljelemäsi sana "niimpä" alkaa jo kalvaa silmämunaa. Kas kun se kirjoitetaan NIINPÄ. Siellä ei ole m-kirjainta.
Mites muuten ne kukkaset, kyykyttävätkö ne myös mehiläisiä? Onko niilläkin sädekehä? Kukkaressukat :D Iskäparkaa siteeratakseni, hahahahaaaaa :D
kuulu ihan jokaiselle aikuiselle. Minä ainakin varmistaisin selustani omalta kohdaltani. Naiselle ja miehelle on omia ehkäisytapoja, joita voi käyttää myös yhtä-aikaa.
Jokaiselle - joka riisuu pöksynsä sekstaamista varten eikä tahdo lapsia, kondominkäyttöpakko.
Miksi sinä et ehkäissyt?
viettää yhdenillansuhdetta, varsinkaan ilman ehkäisyä. Jokainen, myös mies, voi huolehtia ehkäisystä tai sitten "laittaa jalat ristiin". Se on selvä että nainen päättää omasta kehostaan ja siitä saako hänen sisällään kasvavasta sikiöstä tulla vauvaa vai ei. Nainenhan sen vauvan loppujen lopuksi kuitenkin synnyttää, eikös?
Ajatteleppa seurauksia jos miehet saisivat päättää raskaaksi saattamansa naisen vauvan kohtalosta tai tämän ko. naisen vartalon "häpäisemisestä" esim. pakottamalla aborttiin. Siinä voi mennä nuppi sekaisin. Naiset nousisivat varmasti vastarintaan, eivätkä enää synnyttäisi, kukas ne vauvat sitten synnyttäisi?
Paras vaan katsoa mihin "dippaa" ja käyttää ehkäisyä tai jättää sitten sen tekemättä.
Ajatteleppas ihan itse millaista se homma nyt on???!!!
Ajatteleppa että nyt nainen saa päättää antaako tulla itsensä raskaaksi ja hän myös saa päättää syntyykö lapsi vaikka mies ei sitä haluaisikaan!!!
Jos nainen ei halua lasta niin senhän hän pystyy ihan itse päättämään eikä siinä kysellä miehen mielipiteitä!!!
Mikä siinä on niin helvetin vaikea tajuta että jos mies ja nainen haluaa lapsen niin se on ok mutta jos mies ei halua lasta ja nainen haluaa niin nainen pystyy ihan yksin päättämään sekä lapsen syntyvän että miehen elämän muuttamisen koko loppuelämäksi????
Vaikka on tullut aika helvetin hyvin selväksi se että yh-äippäressukat ei pysty kilpailemaan normaalin ihmisen kanssa älykkyydessä niin luulisi jopa yh-äippäressukan tajuavan että kun hän haalautuu paksuksi vasten miehen tahtoa niin silloin hän myös itse vastaa KOKONAAN yksin lapsesta joka saralla eikä kierosti vedä miehen loppuelämää pilalle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kuule, aattelepa iha ITE, että kyllä olis kannattanut sunkin käyttää sitä kumia! Miks ehkäisyn pitäisi olla vain ja ainoastaan naisten asia?! Mitä tasa-arvoa se muka edistäisi? Mene raukka itsees ja ota se vähäkin järki kätees ja käytä sitä.
että tutustu ensin ihmiseen jonka kanssa teet lapsen ja jokainenhan tietää miten lapsia tehdään. Riskit on jokaisen aikuisen ihmisen tiedossa ja jos leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.
Lopettaisit jo, kun olet kumminkin häviöllä ihan kuus-nolla. Ei helkkari, noita sun sepustuksia ei jaksa enää katsella saatika lukea! Jos sulla on se upea nainen, niin keskity pliis sen hoitelemiseen ja jätä tää palsta rauhaan! Onko liikaa pyydetty?
Mutta jos (ja kun) se sun nainen onkin vain joku pumpattava Barbara (joka tapauksessa pumpattava!), niin korjauta se, paikkaa se, ettei tule ilmat pihalle ja nauti sen kanssa FAKTOISTA. Hyvää joulua!
Taas on yh-äippäressukat palanneet näin maanantaina elareita tuhlaamasta koneen äärelle valittamaan ja haukkumaan mutta kukaan ei todellakaan uskalla myöntää sitä että vaikka kuinka syyttelette miestä siitä että ei toivottuja lapsia syntyy vaikka kuinka niin aina lapsen syntymän päättää NAINEN!!!
Mikä vitun solmu teillä on siellä pikkuruisissa aivoissanne kun noinkin maailman yksinkertaisimmasta asiasta te saatte venkuloitua asin niin että syy on miehen kun ei toivottu raskaus alkaa ja se lapsi vielä pitää väenväkisin pukata maailmaan vieläpä varmaan yh-äippäressukan "hoivaan"??????????
Kun nainen pamahtaa paksuksi niin teidän mielestänne TOTTAKAI syy on yksinomaan vain ja ainoastaan miehessä ja kun te aina valitatte että se synnytys on niin rankkaa touhua niin miksi ihmeessä te ette sitten ITSE suojele itseänne raskaaksi tulemiselta vaan sälytätte sen vain miehen harteille?????????
Tuon nyt tiesikin tasan tarkkaan että kun kirjoitin tuossa aloituksessa FAKTAA siitä miten tulevaisuudessa saataisiin homma lähemmäs sitä tasoa jossa ihmisoikeuksia ei törkeästi poljeta niin vastineeksi saan teiltä yh-äippäruikuttajilta vain haukkumisia ja yrityksiä mollata mut maan rakoon koska se ehdotus poistaisi sitä helvetin törkeää epätasa-arvoa miehen ja naisen väliltä niin eihän se teille sovi ei sitten millään....
Ymmärrän täysin sen että teitä vituttaa helvetisti tuollainen kun joku uskaltaakin uhata teidän ylimielisyyttä vastaan ja päällepäätteeksi teillä monella yh-äippäressukalla on näin maanantaisin helvetinmoinen kanuuna ja morkkis niin pakkohan teidän on päästä voivottelemaan tänne kohtaloanne ja samalla haukkumaan muita paitsi tietenkin itseänne....
leikkaa vehjettäsi pois?
Sillähän siitä pääset, ei tartte turhaan seksiä harrastaa. Tai mitäs jos alkaisit homostelemaan. Ei tuu lasta ei paskaa, tai noh, paskaa saattaa tulla.
Mutta jos kuitenkin tekee mieli sitä niin paljon parjaamaasi pillua, niin mene ja käy vasektomiassa. Sillä tavoin varmistat ettet ikinä vaan lisäänny.
turha sun on tässä asiassa vaatia sitä tasa-arvoa - se kun ei toteudu vaikka mikä olisi. Asia nyt vain on niin, että naiset voivat tulla raskaaksi ja miehet eivät. Ja ei kai tässä koko ajan tarvitse olla syyttelemässä. Sinä syytät naisia ja naiset miehiä. Raskaaksi tulemiseen kuitenkin tarvitaan molempia. Ja jos tästä tulet onnelliseksi niin okei, onhan se niinkin, että nainen päättää synnyttääkö lapsen vai ei. Mutta silti - yleensä se on mies joka sitä lasta ei halua. Joten silloin se mies voi huolehtia siitä ehkäisystä. Toki olen sitä mieltä myös, että jos nainen ei halua lasta niin silloin on naisen syytä huolehtia ehkäisystä. Mutta se ei tietenkään takaa sitä, että raskaaksi ei voisi tulla. Ja siihen, pitääkö lapsen, vaikuttaa varmasti moni asia. Ei ole kyse siitä, että haluaa pilata toisen elämän (toivottavasti). Ja muuten - eikös sitä sanota, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa ; )
Minä palasin tänne maanantaina kirjoittelemaan vain siksi, että tulin työpaikalleni ja saan täällä käyttää konetta muuhunkin kuin työntekoon. Maksan mm. laskuni työajalla, työnantajan koneen avulla, ja pidän yhteyttä lasteni opettajiin, kenties myös ex-mieheeni, mutta hänelle on asiaa harvemmin. Ja sekös sua jaksaa ihan FAKTASTI vituttaa.
Heti aluksi haluan kertoa että en ole yh-äippä. Olen kyllä yhteishuoltaja, mutta olen myös naimisissa, enkä näin ollen "nauti"yh-korotusta. Valtaisan elarin (129,91€) maksaa kaupunki, ja lapsen isällä on nollasopimus varattomuutensa vuoksi.
Täällä aikuisten oikeassa elämässä on sellainen tapa, että se petikumppaneista, jolle raskaudesta on enemmän haittaa tai ei sitä halua, huolehtii ehkäisystä. Oletko koskaan kuullut sellaisesta? Se on vallan toimiva tapa.
Esim. meidän parisuhteessa on näin. Mies on ehdottomasti sillä kannalla ettei halua lapsia lisää. Minua ei niin haittaisi. Niinpä mies on käynyt vasektomiassa ja homma on hoidossa.
Sitä jotenkin ihmettelen että sinun kirjoituksistasi saa sellaisen kuvan että miehillä pitäisi olla oikeus huljutella vehjettään missä lystää ja ehdottomasti ilman kondomia. Ymmärränkö sinut väärin? Eikö koskaan ole tullut mieleen että siinä kortsussa on ehkäisyn lisäksi se etu että kaikenlaiset pöpöt pysyvät loitolla?
Etä"isä" luuseri reppana kun ei ymmärrä mitään, vain oman kantansa asioihin ja kaikki muut ovat jälleen väärässä, hänellä kun on outo tapa luulla että kaikki mitä hän itse sanoo ja ajattelee siellä pienessä katkerassa päässään on täyttä faktaa. Aika sairasta,eikös? Luulisi sitäpaitsi miehenkin tajuavan että on myös miehen velvollisuus huolehtia ehkäisystä, ei pelkästään naisen. Kun peti puuhiin ryhdytään niin vastuu on silloin molemmilla, ei pelkästään naisella. Jos aikoo harrastaa sexiä, on tajuttava se että siitä voi tulla raskaaksi, oli se kumi tai ei, vastuu on molemmilla ja miksi äidin pitäisi tappaa sisällään kasvava lapsi vain sen takia että mies ei halua lasta? Jos ei halua lapsia eikä edes riskiä siihen että sellainen tulee,niin silloin pitäisi sitä kumia käyttää eikä syytellä sitten naista siitä. Lapsi on maailman ihanin asia, tärekin ihminen jota rakastetaan yli kaiken, jos mies ei sitä tajua niin kyllä on ihan oma menetys se.
Haukkumiseni kyllä osaat vaikkakin tosi säälittävää luettavaa on tuo sinun haukkumisesi sillä ethän osaa ajatella yhtään sitä että teet itsestäsi kerta kerran jälkeen yhä naurettavamman pellen.
Sinulla ei kertakaikkiaan näytä menevän jakeluun sellainen asia että jos nainen haluaa lapsen niin tottakai hän tekee sen miehen kanssa joka haluaa myös samoin!!!
Tuo on kyllä maailman ontuvin selitys että jos mies ei halua lasta niin silloin nainen voisi tuosta vain antaa laskea sisälle kertoen käyttävänsä pillereitä laastaria tms. ehkäisyä vaikka todellisuudessa ei edes käyttäisikään ja kun muija pamahtaa paksuksi niin syy sitten onkin siinä miehessä joka luotti sen muijan sanaan!!!
Ensinnäkään minä en todellakaan itse ole ikinä tullut tuollalailla huijatuksi vaan lapseni ovat syntyneen ihan yhteisestä tahdosta joten minulla ei totta tosiaankaan ole oma lehmä ojassa vaan ajan takaa asiallani sitä ettei tuollaisen ehdottamani lain takia enää muijat tuosta vain pamauttelisi itseään paksuksi kun tietäisivät että joutuisivat ihan oikeasti ITSE elättämään lapsen OMASTA lompakosta eikä enää olisi mahdollisuutta loisia lapsen isän ja yhteiskunnan varoilla lapsi verukkeenaan.
Se teille yh-äippäressukoille on varsinkin yhteinen piirre että te takuulla tiedätte että itsekkään lasta haluavan naisen pitäisi itse kantaa vastuu yksin lapsesta jos sellainen kerran on pakko saada mutta sälytätte raukkamaisesti varsinkin rahallisen vastuun pelkästään lapsen isän ja yhteiskunnan kontolle.
Paskapäiden touhua suoraansanottuna!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Haukkumiseni kyllä osaat vaikkakin tosi säälittävää luettavaa on tuo sinun haukkumisesi sillä ethän osaa ajatella yhtään sitä että teet itsestäsi kerta kerran jälkeen yhä naurettavamman pellen."
että isä saa halutessaan yksinhuoltajuuden ja jos se isyys ei niin houkutakaan, niin ei tarvitse osallistua millään muotoa. Kaikki tai ei mitään, iskä tahtoo ja jos iskä ei saa tahtoaan läpi alkaa kauhea kiukuttelu.
(nyt iskä alkaa pää punaisena paukuttaa näppikseltään "hahahahaaaa yh-äippäressukka" ja "FAKTA" ja kaipa se muutaman huutomerkinkin näppäsee :D Jos se oikein villiintyy se saattaa nimitellä allekirjoittanutta jopa xl-kokoiseksi tai kenties vajukiksi. Jännityksellä odotamme mitä kivoja etäiskäklassikoita on luvassa :D)
Jos ei halua lasta, käyttää kondomia eikä kysele naiselta että onkos se pilleri napsittu. Jos harrastaa sexiä ventovieraan ihmisen kanssa(joka on muutens aika typerää) niin kuka on oikeasti niin idiootti että luottaa täysin siihen että naisella on ne e-pillerit, etenkin jos on tuollaisset ajatukset? Sinä näköjään olet niin uuno kun tuollaista lakiakin yrität saada. Naurettavaa.
ja syntymättömien lasten tappaminen on niin hieno asia että sitä pitäisi edistää vielä tällaisella lailla?? Olisit varmaan halunnut että sinunkin lapset olisi abortoitu?
Ja entäs sitten tilanne jossa baari-illan jälkeen kaksi kännistä ääliötä harrastavat seksiä ilman ehkäisyä ja nainen tulee raskaaksi. Molemmat varmasti yhtä "syyllisiä" raskauteen, jos nainen haluaa kuitenkin pitää lapsen niin pitääkö miehen antaa vain luistaa vastuusta? Sehän se onkin tasa-arvoa.
Oletko aito_etäisä koskaan kuullut niistä?
Yllättävän monet suomalaiset haluavat elää niiden mukaisesti ja siihen ei abortti sovi.
Kyse on siis vain ja ainoastaan ISÄN oikeuksista? Entä missä sellainen pienen pieni juttu kuin LAPSI?
Isältä "lupa" lapsen synnyttämiseen...että näin. Ulotetaan sitten tasa-arvo siihenkin, että isätkin alkavat synnyttää, viettämään viihtyisät 9 kk raskaana,imettämään, valvomaan jne, isät jatkossa joutuvat olemaan isyyslomalla noin puoli vuotta. Sopiiko neropatille nämäkin?
Kun sinä "mies" et ole pystynyt pitämään vaimoasi tyytyväisenä ja onnellisena, hän on löytänyt uuden onnellisemman elämän, niin MIKSI MEIDÄN KAIKKIEN PITÄISI KÄRSIÄ TÄSTÄ SINUN KATKERUUDESTASI NYT????
Lueppas tuo aloitukseni uudestaan ja ellet todellakaan ymmärrä sitä niin hanki joku selittämään se sinulle ja tule vasta sitten kirjoittamaan tänne!!!
Tarkennan vielä SINULLE erikseen että minun lapseni ovat syntyneet ihan harkitusti toivotusti joten tuollaiset sun höpötykses siitä että olisin katkera kun tuollaista lakia ei ole ollut olemassa lapsia hankkiessani voit unohtaa suosiolla sillä tuo asia ei koske minua tippaakaan henkilökohtaisesti.
Mieti todellakin se että lapsella PITÄISI olla oikeus kumpaankin vanhempaansa joten kerroppas miten tämä nykyinen törkeästi ihmisoikeuksia polkeva laki edistää lapsen oikeutta kumpaankin vanhempaansa kun nainen YKSIN pystyy päättämään syntyykö lapsi vaikka se ei ole toivottu???
Onko lapsen oikeus sitä että kun lähtökohtana on se että hänellä ei tule käytännössä olemaan oikeutta isäänsä niin sekö on sinusta lapsen oikeutta????????????????
kun nyt niin puhut niistä lasten oikeuksista...
Entäs kun tilanne on se, että lapsi on
yhdessä hankittu ja sitten ero yllättää.
Sovitaan, että isä ottaa lasta joka toinen viikonloppu jne...
mutta jotenkin siinä käy niin, että isä ei ota lasta koskaan luokseen.
Mitäs mieltä olet sellaisesta tilanteesta? Mua ihan vain kiinnostaa kuulla
mielipiteesi kun tunnut olevan sitä mieltä, että naisissa vain on vikaa ; )
En viitsi enää ottaa kantaa siihen, onko tasa-arvoista, että ehkäisyvastuu on vain naisilla, siitä on jo riideltykin. Otetaanpa uusia näkökulmia.
Onhan sitten täysin hyväksyttyä, että äiti saa pitää kenen tahansa miehen kanssa tekemänsä lapsen itse halutessaan ja riippumatta siitä, haluaako isä itse olla isä, vai ei? Vai pitäisikö ehkä jo ennen yhdyntää viedä lakimiehelle se yhteisesti allekirjoitettu sopimus, jossa molemmat puolisot ilmoittavat tekevänsä lapsen yhdessä, ettei kumpikaan pysty sopimuksesta lipsumaan?
Eikö tasa-arvon nimissä olisi reilua, että jokaista yhdessä tehtyä lasta kohden molemmilla vanhemmilla olisi velvollisuus olla yhtä pitkä aika töistä pois lapsen kanssa kotona pienemmällä korvauksella, jolloin äitiys ei haittaisi työuraa enempää kuin isyys? (Koskeeko myös raskauden aiheuttamaa mahdollista työkatkosta?)
Eikö tasa-arvon nimissä olisi reilua, että myös isät käyttävät lapsiinsa yhtä paljon aikaa kuin äidit, ei pelkästään leikkien heidän kanssaan, vaan myös siivoten, pesten pyykkiä ja tehden ruokaa?
Eikö tasa-arvon nimissä olisi reilua, että myös etäisät maksaisivat oikeasti puolet lapsensa kustannuksista ja sen lisäksi maksaisivat oman hoitovastuunsa rahassa lapsen äidille, joka joutuu hoitamaan lasta molempien osuuden? (Sama tietysti toisin päin silloin, jos lapsi menee isälle.)
Eikö myös olisi reilua, että ehkäisyttömät yhdynnät olisivat lain edessä rangaistavia molemmille osapuolille?
Lopulta kaikkihan selviäisi kätevästi vain sellaisella lakimuutoksella, että mies ennen yhdyntää pyytää naiselta kirjallisen sopimuksen siitä, että nainen käyttää ehkäisyä. Jos tällainen sopimus on olemassa, niin sillä selviää isyydestä. Mitäs olet siitä mieltä? Uskon, että jo nyt harva nainen sellaista allekirjoittaisi valheellisesti, vaikka se ei lain edessä pätevä olekaan. Mutta tämähän vaatii MIEHELTÄ vaivaa, joten tuskin sopii.
Tosiasia on, että lisääntyminen on niitä asioita, joissa tasa-arvo on käytännössä mahdottomuus, koska vain nainen voi synnyttää.
Älkää yrittäkö vääntää nyt tätä asiaa aivan päinvastaiseksi kuin mikä on totuus!
Nythän on kyse siitä että saataisiin sekä miehen että lapsen ihmisoikeuksia parantava laki voimaan.
Lapsen okieuksia siinä mielessä parantava laki joka takaisi aika pitkälle sen että lapsia ei todellakaan tuon lain mukaan enää tehtäisi hetken huumassa, salaa miehiltä ja hyötymistarkoituksessa.
Miehen oikeuksia siinä mielessä että nainen ei enää voisi höynäyttää miehiä isiksi ilman isän tahtoa isäksi tulemiseen.
Sinulle (ja muillekkin) Eräs äiti tässä: Eikö tasa-arvon nimissä olisi reilua että jos mies ei halua lasta niin silloin TODELLISEN tasa-arvon nimissä isä myös voisi kieltäytyä joka osa-alueella isyydestä vaikka itsekäs nainen väkisin vain synnyttäisi lapsen?????
Olen tuonut kyllä ilmi sen että tämä kyseinen aihe ei kosketa minua itseäni tippaakaan henkilökohtaisesti sillä olen halunnut lapseni lapsien äidin kanssa ja itse olisin ilmanmuuta tuon ehdottamani lain mukaan ilmoittanut halukkuuteni isäksi ja tietenkin ne DNA-testit olisi olleet aivan luonnollisia tehdä.
Nyt teille yh-äippäressukoille jotka yhä edelleen kuvittelette että minulla olisi jotenkin oma lehmä ojassa voinkin tuottaa jälleen kerran pettymyksen sillä löitte taas kirveenne kiveen kun haukuitte minua siitä että olisin katkera kun tuollaista lakia ei ole ollut olemassa minun hankkiessani lapsia....
Tuollaiset ääliömäiset heitot kuten: "Lopulta kaikkihan selviäisi kätevästi vain sellaisella lakimuutoksella, että mies ennen yhdyntää pyytää naiselta kirjallisen sopimuksen siitä, että nainen käyttää ehkäisyä." ..voidaan unohtaa täysin sillä sellaistahan lakia ei voisi ikinä tulla voimaan koska eihän kukaan käytännössä tuollaisia papereita löisi nenän eteen siinä vaiheessa kun ollaan lihanpiilotushommia alkamassa harrastamaan.
Kertokaapa nyt mitä vikaa on tuossa ehdottamassani laissa ja mikä ehdotus teidän mielestänne korjaisi oikeasti käytännössä paremmin tuon nykyisen, törkeästi ihmisoikeuksia loukkaavan lain? (siis oikeata vikaa eikä sitä että tuon lain turvin mies saataisiin pois siitä äärettömän törkeästä ihmisoikeuksia loukkaavasta tilanteesta)
sulla ei näytä oikeesti elämää olevan ku sul on aikaa kirjotella noin ahkerasti tänne :D ehkä kannattas hommata sellanen ;).. sua on entinen elämä näköjää kaltoin kohdellu ku olet noin KATKERA :D
Monenlaista narinaa ja kitinää saa lukea varsinkin teiltä yh-äippäressukoilta mutta eipä vain KUKAAN ole uskaltanut/halunnut/PYSTYNYT sanomaan YHTÄKÄÄN TODELLISTA vaihtoehtoa joka takaisi paremmin ihmisoikeuksien toteutumisen kuin tuo minun ehdottamani lakiehdotus....
ei tarvi olla lakia.
järjenkäyttö lienee sallittua
eletäänkö me sellasessa holhousyhteiskunnassa,ett ei oman järjen käyttö enää onnistu
sen verran mun on pakko sanoa sul isiparka ett olet huono häviäjä.
ota eläämäs uus suunta!
"Tuossa eräässä keskustelussa nousi esille taas jälleen kerran se törkeä epäkohta miehen ja naisen välisessä tasa-arvossa ja kysynkin teiltä että mikä on teidän mielipiteenne asiaan.
Asia siis koskee lapsen synnyttämistä jossa kaikki päätösvalta on yksinomaan vain naisella ja miehen ihmisoikeuksia poljetaan törkeästi naisen oman edun vuoksi."
Asia siis koskee NIITÄ lapsen synnyttämisiä, joissa kaikki päätösvalta on ollut yksinomaan vain naisella. Eihän yleistetä? Eihän? :)
"Siis mihin perustuu se nykykäytäntö että nainen voi yksin päättää ihan jopa vieraankin miehen loppuelämästä? (yhdenillan jutut)"
Miehen, joka harrastaa yhden illan juttuja antautuvaisten naisten kanssa, kannattaa jo ihan oman terveytensä vuoksi käyttää kondomia. On aika typerää luottaa vasta taapaamaansa ihmiseen niinkin vakavassa asiassa kuin ehkäisy ja taudit. Yhden illan juttu voi pahimmasa tapauksessa olla hengenvaarallinen (HIV).
Eikö?
"Parisuhteessakin nainen yksin voi päättää paneeko lapsen alulle vaikka mies ei sitä haluaisikaan."
Väärin. Jos eletään ns. normaalissa parisuhteessa (rehellisessä, jossa kunnioitetaan toista), ehkäisy, tai sen pois jättäminen on asia, josta sovitaan heti seksuaalisen kanssakäymisen alkaessa kumppaneiden välillä. Mielellään vielä sitä ennen. Myöskin puhutaan mahdollisesta tilanteesta, jos ehkäisy pettää. Silloin ei tule niitä ikäviä yllätyksiä.
Sitten on taas niitä ihmisiä, joilla muutenkaan ei ole puhtaat jauhot pussissa. Löytyyhän niitä urbaanilegendoja kun poikaystävä löytänyt vahingossa tyttöystävän päiväkirjan ja siellä on lukenut; Jätin viime kuussa pillerit pois..
Se on todellakin väärin ja tällaisessa tapauksessa jos mies on HUIJATTU isäksi vasten tahtoaan, eli kyse ei ole omasta huolimattomuudesta ehkäisyn suhteen, kannatan tuota elatusvelvollisuudesta pääsemistä automaattisesti. Pakkoaborttia taas en kannata missään nimessä. Siinä poljetaan syntymättömän lapsen oikeuksia.
Sitten päästäänkin harmaalle alueelle, eli miten toimitaan siinä tapauksessa, jos mies on käyttänyt ehkäisyä (kondomia (ehkäisyteho 97%) tms) ja nainen tullut raskaaksi. Tai nainen käyttänyt ehkäisyä (esim.eäpillereiden varmuus 98-99%), tai kummatkin huolehtineet ehkäisystä? Kun on katsos olemassa ihmisiä, joille oman lapsensa tappaminen kohtuun ole vaihtoehto.
"Liitänkin tähän nyt eräässä keskustelussa kirjoittamani aiheen joihin tein vielä tarkennuksia joten tässä se:
"Koko systeemiä pitäisi muuttaa siten että raskaana olevan äidin pitäisi lain velvoittamana ennen aborttiajan ylittymistä nimetä lapsen isä ja isältä pitäisi olla suostumus lapsen synnyttämiseen.
Ellei lapsen isä suostu siihen että hänestä tulee isä niin silloin äiti joko joutuisi tekemään abortin tai vastavuoroisesti olisi pakotettu kasvattamaan lapsen itse omin avuin ilman mitään elatusmaksuja ja yh-korotuksia lapsilisiin.
Ellei äiti nimeäisi lapsen isää ennen aborttiajan päättymistä niin hänellä ei enää sen jälkeen olisi mitään mahdollisuutta saada lapselle virallista isää ellei isä sitten jälkikäteen suostu siihen ja äiti olisi ilman ilman virallista isää pakotettu hoitamaan lapsen kulut itse henkilökohtaisesti ilman elatusmaksuja ja yh-korotuksia lapsilisiin.
Luonnollisesti lapsen synnyttyä isyys vielä varmistettaisiin dna-kokeella ja jos siinä paljastuu ettei lapsen isä ole se jonka äiti on ilmoittanut niin siinäkin tapauksessa äidiltä kaikki elatusmaksut ja yh-korotukset kylmästi pois.
Tuolla uudella lailla saataisiin yhteiskunnan varoja säästettyä huikeita summia puhumattakaan siitä kuinka monen ei isäksi tahtovan miehen elämä ei menisi päin helvettiä itsekkään ja ahneen naisen takia.
Tuo laki takaisi myös pitkälti sen että niitä lapsia ei enää syntyisi joiden elämänlaatu olisi todella heikkoa itsekkään naisen omien tarkoitusperien takia.
Mikäli tuollainen laki olisi ollut jo olemassa niin tälläkään palstalla ei olisi varmaan enää kuin murto-osa yh-äippäressukoita jäljellä haukkumassa lapsiensa isiä ja kehumassa itseään... "
Tuossa lakiehdotuksessasi ei puhuta syntymättömän lapsen oikeuksista siinä mielessä, että jokaisella lapsella on Suomen lain mukaan oikeus tietää kuka heidän isänsä on. Nythän laki ulottuu sperman luovuttajiin asti. Siis lapsen täytettyä 18-vuotta hän saa tietää biologisen isänsä henkilöllisyyden. Tämä ihan järkevää ihan senkin kannalta, että tulevaisuudessa vältyttäisiin tahattomilta sukurutsaisilta suhteilta.
Ja korostan edelleenkin, että em. lakiehdotuksesi toimisi siinä tapauksessa, että nainen olisi vilpillisesti (luottamusta parisuhteessa hyväksikäyttäen) huijannut miehen isäksi. Muussa tapauksessa täytynee vaan todeta, että mihellä, joka ei käytä ehkäisyä silloin kun kuksii ympäriinsä ei ole kyllä ihan kaikki inkkarit kanootissa.
Loppukaneettina vielä, että jos esimerkiksi koulussa terveystiedon tms. tunnilla valistettaisiin nuoria enemmän ehkäisyn ja sosiaalisen ja sukupuolisen käyttäytymisen suhteen, väittäisin, että jo ihan ei toivottujen raskauksien määrä lähtisi laskuun. Muutenkin yhteiskunnassa leikataan tällä hetkellä vääristä paikoista ja keskitytään enemmän seurausten hoitoon kuin syyn kitkemiseen.
Jos esimerkiksi perheiden hyvinvointiin ja tukemiseen satsattaisiin resursseja, avioerotilastot olisivat hieman mukavampaa katseltavaa.
Siis sinun kantasi on se että jos nainen huijaa miehen isäksi niin silloin naisen pitäisi maksaa lapsesta koituvat kulut itse kuten ehdotinkin MUTTA kun lapsi saakin alkunsa siitä että ei ole käytetty ehkäisyä tai se on pettänyt niin nainen voi ihan automaattisesti itsekkäästi tehdä siitä miehestä isän vaikka mies ei haluaisi tippaakaan isäksi...
Just just...
Noinhan se "tasa-arvo" toteutuu...
Monella on täällä sellainen todella sairas ideologia siellä todedlla sairaassa mielessään että jos nainen pamahtaa paksuksi vasten miehen tahtoa niin nainen voi teidän mielestänne mahdollisesti pilata miehen koko loppuelämän irvailemalla että: "miehen vika, mitäs ei käyttänyt kortsua joten mä voin nyt itsekkäästi synnyttää tämän lapsen ja mies makselee kaiken vaikka ei edes halua isäksi" Toisinsanoen: nainen syyttää siitä miestä kun mies antoi naiselle tilaisuuden tulla raskaaksi...
Ei voi kuin ihmetellä että mitä ihmettä sellainen nainen kuvittelee kun tietentahtoen synnyttää ei toivotun lapsen ja lapsi vieläpä joutuu pakosta elämään yhärin kanssa!!!
"Ja korostan edelleenkin, että em. lakiehdotuksesi toimisi siinä tapauksessa, että nainen olisi vilpillisesti (luottamusta parisuhteessa hyväksikäyttäen) huijannut miehen isäksi. Muussa tapauksessa täytynee vaan todeta, että mihellä, joka ei käytä ehkäisyä silloin kun kuksii ympäriinsä ei ole kyllä ihan kaikki inkkarit kanootissa."
Tuossa kerrot täysin selvästi sen että kun mies ja nainen ottaa ilon irti seksistä parisuhteen ulkopuolella niin sinun mielestäsi VAIN miehellä viiraa päässä!!! (mitempä muutenkaan...)
Mielestäsi kun mies ja nainen harrastaa ns. vapaata seksiä niin naisella ei voi kertakaikkiaan olla mitään vastuuta vaan jos vahinko sattuu niin syy on vain ja ainoastaan miehessä ja rangaistukseksi nainen voi synnyttää lapsen ja hyvässä lykyssä pilata sillä kokonaan miehen elämän...
Todella sairasta sanon minä!!!!!!!!
Ainut jolla menee jutut "vähän" yli. Oot itse kyllä henkisesti pahasti sairas, eikä sulla oikeesti taida olla mistää mitään hajua!!! Totean tylysti tähän loppuun että taidat olla murhaaja..se ei ole viattoman sikiön vika että tollasia alapää ajattelijoita tallustaa tällä planeetalla.
Tuo se jaksaa aina vain ihmetyttää että miksi yh-äippäressukoiden pitää kerta toisensa jälkeen tulla tänne nolaamaan itsensä totaalisesti tuollakin tavalla että kun ressukka ei kertakaikkiaan pysty vastaamaan kysymyksiin mitään edes vähänkään järkevää niin hän tavalliseen tapaansa alkaa haukkumaan sitä joka on kysymyksen tai FAKTAN kirjoittanut...
Sinäkin yh-äippäressukka et pystynyt sanomaan yhtään mitään järkevään viittaavaakaan tuohon aloitukseeni ja niimpä sinä päätit alkaa haukkumaan minua...
Voin kertoa että teet itsestäsi todella säälittävän pellen tuolla tavalla kun höpötät ihan mitä sattuu ilman järjen häivääkään kirjoituksissas...
muuta sanottavaa kuin että tiedät FAKTAT tai että "hahhahhaaa". Kirjoita tänne sitten uudelleen kun keksit jotain muuta.
itsestään tehny.. arvaa kuinka paljon tällä palstalla käy mun kanssa samaa mieltä olevia äitejä!!! ei tarvitse olla edes yh.. HANKI ELÄMÄ :D
Taas se NIIMPÄ! Se sana on NIINPÄ, ei m-kirjainta!
Nyt voit nimitellä allekirjoittanutta yh-äippäressukaksi, vajukiksi ja kenties jopa xl-kokoiseksi. Paiskaa pari (kymmentä) huutomerkkiä, hahhahaa ja FAKTA vielä perään.
:D :D :D
Etteko te yh-äippäressukat todellakaan kykene kertomaan yhtäkään todellista ehdotusta miten saataisiin tuo äärettömän törkeä epätasa-arvon kohta pois miehen ja naisen väliltä paremmin kuin ehdottamallani lakimuutoksella???
Hyvinkin ilmeistä on että kun teillä ei todellakaan ole heittää mitään realistista vastinetta tuohon esittämääni ongelmaan niin tyylillenne uskollisena sorrutte haukkumaan minua ja alatte vänkäämään jostain sekopäistä juttua että se vastuu raskaaksi tulemisesta onkin vain ja ainoastaan miehellä!!!
Hyvin on huomattavissa että kun teillä ressukoilla ei todellakaan ole tarjota kertakaikkisesti mitään järkevää tekstiä vastineeksi niin te sorrutte haukkumaan minua kerta toisensa jälkeen jotta saisitte uskoteltua muille että minun kirjoituksiani ei kannata ottaa tosissaan ja esimerkkinä on tuollaiset heitot joissa valitetaan jopa minun oikeinkirjoitukseni puutteista kun ei enää muuta keksitä. NiiMpä!!!!
Kertokaa yksikin REALISTINEN vaihtoehto tuolle ehdottamalleni lakimuutokselle joka poistaisi tuon törkeän epätasa-arvon naisen ja miehen väliltä paremmin????
Tuon lain turvin ei enää tarvitsisi jossitella siitä että kuka maksaa viulut itsekkään naisen takia....
Niimpä niimmmmm....
Se on muuten aivan turha kuvitelma että minä muuttaisin tuollaisen kirjoitusvirheeni vastaamaan kieliopillisesti oikeaa varsinkaan yh-äippäressukan kitinän takia... Niimpä voit lopettaa tuon höpöttelyn!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Välimerkit paikalleen, isukkireppana :D
Ja huutomerkit, niitä laitetaan korkeintaan kolme kappaletta lauseen perään.
Takaisin peruskouluun :D
Vituttaako?
Ihmetyttää että mitä kielioppi sanoo tuosta :D -yhdistelmästä???? ?
terv: AITO_etäisä (Suomen Mensa ry:n virallisissa KAHDESSA testissä ÄO ylitti 160 joten en kuulu massaan vaan olen VIRALLISESTI Suomen Mensa ry:n jäsen....)
Siis tuon Mensan jäsenyys vaatii tuloksen joka on korkeampi kuin 98% väestöstä... Niimpä....
Repii siitä yh-äippäressukka nyt taas jotain haukkumista... heh heh heee....
Nyt meni jo niin pitkälle että putosin milteipä tuolilta (tiedättetehän sen hysteerisen naurun, joka saa vatsalihaksen helliksi ja vedet silmiin?)!
Jos etäiskä on Mensan jäsen, olen minä astronautti. Näkeehän sen jo isukin suoltamasta tekstistä että ÄO on reippaasti alle keskitason :D
Kuinkahan pahasti iskäliini oikein aikoo itsensä täällä nolata...
Kysymysmerkkejä laitetaan vain ja ainoastaan yksi kappale lauseen loppuun. Luulisi yli 160 ÄO:lla sen jo tietävän... (hervotonta hihitystä)
Hih.. Ompa mukava lukea näitä teidän väittelyjä kun sinulla on aidosti laittaa keskusteluihin mukaan niitä FAKTOJA :o) :D
En itse olisi löytänyt tätä foorumia ellei mieheni sisko olisi näyttänyt tätä minulle. ;)
Hän on kirjoitellut tänne ja on yksi noista kutsumisdtasi yh-äippäressukoista, huomasin sen myös miten hän kerjää hyväksyntää niille omille mielipiteilleen vaikka ne eivät tosiaan pidä paikkaansa todellisen arjen kanssa.
Piti olla vähän myöntyväinen hänen katkeruuteensa kun onhan hän tavallaan sukua.
Olenkin löytänyt AITO_etäisä sinun kirjoitelmiasi monista kaukaisistakin keskusteluista ja en todellakaan yhdy noiden kutsumiesi ressukoiden kirjoituksiin!!! (kolme huutomerkkiä löytyy ;)
Tuossas jaloissa pyörii kaks mieheni siskon lasta nytkin kun olemme mieheni kanssa lapsenvahteina vaikka mieheni siskolla on se "oma" viikonloppu lasten kanssa.
Hyvän rahallisen korvauksen saamme varavanhempina olosta eli ei siinä suhteessa voi valittaa mutta kyllä uskaltaa kysyä että mikä on yksinhuoltajaäidin vastuu lapsistaan?.
Minun ja miehenikin mielestä tuo sinun ajattelemasi laki olisi pelastus monen miehen ja lapsen elämään kun se toisi sen oikeudenmukaisuudn tuohon vääristyneeseen käytäntöön.
ps. teille epäileville yh-äioppäressukoille FAKTA: en ole AITO_etäisä vaan äiti mieheni ja minun lapselleni!!! (kolme!!!;)
Et ole edes uskaltanut vierailla Mensa ry:n sivuilla sillä jos olisit niin tietäisit että siinä Mensan testissä ei ole kieliopilla mitään tekemistä!!!!!!!!
Kusettamisella näkyy pärjäävän sossun luukulla mutta TIETOA olla pitää ettei nolaa itseään jatkuvasti....
Yh-äippäressukka = T I E T Ä M Ä T Ö N
L U U S E R I ! ! ! ! ! ! !
No tuleehan sitä kunnon palautettakin!!!
Tosin eihän tuo palaute ollutkaan yh-äippäressukalta vaan ihan oikealta äidiltä ja hänen mieheltään!!!
Kiitos teille siitä että uskalsitte puhua asioista kuten minä eli niinkuin ne ovatkin.
(kohta joku yh-äippäressukka tietysti heittelee että tuo sinun kirjoituksesi olisikin minun kirjoittamani mutta sehän on normi yh-äippäressukan vakiheitto siihen kun joku muukin on samaa mieltä kuin minä...)
Jäädäämpäs odottamaan että mitä yh-äippäressukoiden rintamalta kuuluu seuraavaksi...
Tosin nyt on taas perjantai ja tosi paljon yh-äippäressukoita on menossa tuolla "kylillä" joten vastaajia ei välttämättä ole kuin pari...
Niin se sun miehes siskokin on nyt ilm. pois täältä kun sillähän oli vissiin "menoa"....
"Aito" etäisä = katkeroitunut, yksinäinen, munaton.....................lista on loputon
niin kovin viisas ihminen niin miksi et voi keskustella järkevästi?
Mikä realistinen vaihtoehto se on että naiset pakotettaisiin aborttiin vain jos isukkia ei nyt huvitakkaan saada lasta? Missä siinä on tasa-arvoa?
Vastaappas että sekö on vaihtohto että kun sitä "isukkia" ei halutakkaan tulla isukiksi niin silti nainen voikin päättää että: "kyllä haluaa kun minä niin haluan!!!"
Missä SIINÄ on tasa-arvoa??????????????????????
Sekö on mielestäsi tasa-arvoa kun nainen onnistuu keplottelemaan itsensä paksuksi vasten miehen tahtoa niin nainen silloin voisi synnyttää lapsen ja vetää miehen siitä vastuuseen kun ITSE nainen halusi lapsen????
Otappas nyt järki käteen ja mieti että millaista se se elämä olisi jos osat olisikin toisinpäin!!!
Olisit aivan satavarmasti puolustamassa OIKEUTTA etkä höpöttämässä tuota paskaa!!!!!!
Minua et voi saada sillä minulla on kuitenkin taso aika paljon korkeammalla kuin mihin sinä edes haaveissasi pystyisit.....
Olen vakaasti varattu, normaalille upealle naiselle eikä suinkaan yh-äippäreppanalle...
miestä ehkäisyn suhteen ja niin pakottaisi miehen isäksi, jos nainen pakotettaisiin aborttiin niin rangaistuksen siitä saisi tämä syntymätön lapsi joka siis tapetaan. Tai jos sinun mielestä isän/yhteiskunnan ei pitäisi joutua tällaisista lapsista minkäänlaiseen taloudelliseen vastuuseen, ja jos äidillä ei syystä tai toisesta ole varaa kustantaa kunnollistaa ruokaa/vaatteita jne, kuka siinäkin joutuu kärsimään eniten? Parempi minusta että aikuiset joutuu vähän kärsimään "epäoikeudenmukaisuutta" kuin että lapsia rangaistaan vanhempiensa tyhmyyksistä. Vastaapas itse tähän, onko sinusta miehen oikeudet tärkeämpiä kuin kohdussa olevan lapsen oikeus syntyä ja saada elää?? Sen kuvan sinun kirjoituksista saa.
Pistäppäs ressukka yksikin todellinen REALISTISESTI toteutettavissa oleva vaihtoehto tuolle minun ehdottamalleni laille jolla saataisiin pois se äärettömän törkeä ihmisoikeuksia loukkaava laki....
Eikö tule mitään muuta mieleen kuin minun haukkumiseni???
en hauku vaikka kuinka yrittäisit saada mut siihen samaan : )
ja en nyt tarkoita tätä aloittamaasi keskustelua. Olen jo siihen
oman mielipiteeni ilmoittanut, että siitä et saa tasa-arvoista
tekemälläkään. Ei voi mitään.
Vaan sitä, että jos yrittää puhua sun kanssa järkevästi jostakin
asiasta mikä ei ole sun aloittama niin et vastaa. Varsinkin jos
siihen liittyy mahdollisuus löytää vikaa miehistäkin. Oikeastaan
vastaat vain sellaisiin keskusteluihin missä tulee mahdollisuus
haukkua muita. Hmm. ei vaikuta järkevältä? Ja se ei tarkoita
että haukun sua, ihmettelen vain : )
...
:D:D:D nyt oon kyllä tosi pettyny kun en saa miestä joka istuu 24/7 koneella ja arvostelee muita naisia.
ei sua kuule täältä varmasti kukaan huolis..väärän palstan oot valinnut seuran hakuun :D:D:D
Eipä ole tekemistä kieliopilla älykkyyden kanssa ei... Taidat olla ihan oikeasti joko tyhmä tai teini-ikäinen räkänokka.
Ja yhä edelleen niitä huutomerkkejä laitetaan maksimissaan kolme, helvetin tietämätön luuseri.
Etäiskä narahti samantien... NIIMPÄ ja OMPA. Hahahahaaaa, saatanan vajukki komppa itseään täällä! Mikä LUUSERI!
Kuulitko miten hujahti ohi ja kaukaa...???
Hah hah haaa.... Tuo sun vainoharhaisuutesi on jo todella huvittavan sairaalloista...
Katsoppas minä kirjoitan täällä VAIN oman nimimerkkini takaa enkä suinkaan kuten sinä että mesoat täällä joka välissä ja vielä kommentoit itse omia kirjoituksia muka hyvinä kommentteina....
Sinun rusina-aivoillasi ei näy pystyvän käsittämään sitä kun tuo muija kirjoituksessaan aivan selvästi tahallaan kirjoitti osin minun tyylilläni ja ainakin minä ymmärsin heti että hän vinoilee sillä tavalla juuri teille yh-äippäressukoille....
Kuten sanoinkin niin jälleen kerran löit kirveesi ohi ja kiveen kolahti oikein kunnolla ! ! !
hehehehhehheheheehehehhhe hehehehehehehhehe
Kyllä yh-äippäreppanaa nyt vituttaa kun nolasi jälleen kerran itsensä....
NiiMpä niimmmmmm....
nauretaan sinulle!
heheheh heheh hhehe hehehe
EEEHHHE H EEEHH EHHEH EEEHEHEHEHEH
perimmäinen tarkoitus kirjoittaa tälle palstalle ei ole niinkään tuoda sinun mielipiteitä esille vaan provosoida ihmisiä, näytät nauttivan siitä kun pääset kunnolla "riitelemään" niinkuin tässäkin ketjussa. Nautit siitä kun saat toiset suuttumaan tai pahalle mielelle.
Miksi ihmeessä minä provosoisin asiassa joka ei kosketa minua itseäni henkilökohtaisesti mitenkään???
Kerroppas edes sinä yh-äippäressukkana että mikä ehdotus poistaisi paremmin tuon äärettömän epäoikeudenmukaisen tasa-arvokysymyksen miehen ja naisen väliltä?????????????
NiiMpä niin!!!
Et pysty sitä tekemään...........
Syytellä ja haukkua osaat muka provosoinnista mutta etpä vain sinäkään pysty sanomaan ensimmäistäkään ehdotusta joka paremmin turvaisi sekä lapsen että miehen oikeuksia....
Kun et pysty puhumaan asiaa niin menet asiattomuuteen........
minulla ei ole lapsia. Ja miten sinun ehdotus muka parantaa lapsen oikeuksia, tapetaan kohtuun jos mies niin haluaa?
ensisijainen lähihuoltajavaihtoehto, mikäli hän on kykenevä siihen. Tasa-arvoa ei voida tavoitella niin kauan kun nainen on ainoa synnyttäjä.
Mutta tuskin kuluu enää kauaa kun miehetkin voivat synnyttää ja saavat naisetta homoparinsa kanssa oman biologisen lapsen.
Se on tasa-arvoa, ei näennäinen lähihuoltohalukkuus.
Päätös raskaudesta, pillillä kehittyvä alkio selkärankaan, kuukausien odottaminen, "sektio" ja sitten vaan lapselle vastiketta pullosta. Tulossa uudenlaista omaehtoista ja narsistista isyyttä, johon nainen ei pääse vaikuttamaan eikä määräilemään.
itse täällä haastat riitaa ja provosoit toisia riitelemään, koska osallistut keskusteluun provoamalla asiassa mikä ei sinuun liity millään lailla.
"täällä haastat riitaa ja provosoit toisia riitelemään, koska osallistut keskusteluun provoamalla asiassa mikä ei sinuun liity millään lailla." koska sinä et ole yksinhuoltaja, etkä millään tasolla yhteishuoltajakaan, joten.......
ja hei !!!!! kerroit lennot ja kohteen ja ettet enää kirjoita tänne, ja ehkä jouluna tulette käymään Suomessa jos silloinkaan...
Nyt kirjoittelu onkin " E H K Ä en kirjoita "
SÄ olet REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA REPPANAA! LOL :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D
mutta kun joku yhäippäREPPANA minulle suuressa viisaudessaan ja ylemmyyden tunnoissaan tästä suunnattomasta viisaudestaan, kertoi täällä että myös ulkomailla netti yhteydet pelittää, niin miksen minä sitten voisi muutaman sanasen aina silloin tällöin käydä täällä kirjoittamassakin. HAHHAHHAHHAAAAAAAAAAAAAAAA
Eikö olisi paljon helpompaa pidättäytyä tai teetättää mittatilaustyönä vasektomia, kuin sorvata lakeja aborteista, huostaanotoista, yhteiskunnan tukien maksujärjestelmistä ja DDR:mäisestä valvontakoneistosta?
Vieläkin yksinkertaisempaa olisi ehkäistä - jopa niissä yhdenillan jutuissa. Annan tässä oman uudistusehdotukseni: Jokaiselle miehelle maksuton vasektomia ja ilmaiset varmuuskumit. Silloin ei voisi syyttää taloudellisia syitä epätoivotun raskauden alkamisesta.
Aloituksesi kömmikohta on miehen vastuu. Sälytät vastuun naiselle ja päästät miehen kuin porsaan karsinasta. Siksi ehdotelmasi on huono.
Sinun ongelmasi on äärettömän huono itsetunto. Onko se lapsuudenkodista kotoisin, oletko koulukiusattu vai aiheuttiko sen naiset... ken tietää, eikä edes kiinnosta. Olet mielipiteinesi vain ja ainoastaan säälittävän yksioikoinen reppana. Olen sata varma, että sinulla on jonkinlainen diagnoosi, koska tuollaisella ehdottomuudella ja putkinäöllä ei voi olla normaalien kirjoissa.
Lakimuutos ei toimi koska miehet on todella ailahtelevaisia. Ensin tahotaan lapsi ja sitten ku testi näyttää plussaa ni iskee pupu pöksyyn..hetken rauhotuttua lapsi on taas hyvä idea ja sitten lähempänä synnytystä fantastinen idea..Parin kuukauden valvomisen jälkeen lapsi on taas huono idea.
Että miehille ei yksinkertaisesti kannata antaa muita "oikeuksia" kuin kortsun käyttäminen ja seksistä kieltäytymisen. Niinkuin tähänkin asti. Jokainen valitsee oman seksikumppaninsa ja omalta kohdalta sanon etten nai kusipäätä. Siks mulla onkin pullat hyvin uunissa..läläläääää
Jaa sinun mielestäs ressukka tuo lakiehdotus ei ole hyvä koska MIEHET on ailahtelevaisia...
Just just niin...
Eikö se olisikaan hyvä juttu että jos testi näyttää plussaa ja mies kirjoittaa alle haluavansa lapsen???
Eikö se olisikaan hyvä homma että pari kuukautta valvomisen jälkeen sille miehelle ei enää se lapsi sopisikaan mutta silti hän joutuisi vastaamaan lapsen kustannuksista sillä tyyliin 80/20 osuudellaan???
Sinun höpötyksestäsi päätellen olet juuri sellainen ääliö kusipää joka olet ns. onnistunut kusettamaan miehen lapses isäksi ja syytät häntä tyyliin että: "miksi annoit mahdollisuuden minulle tulla paksuksi!!!?"
Veikkaisin että sinulla on kaikkea muutakuin hyvin pullat uunissa koska kirjoitat noin typeriä!!!!
Muuten kaikille tiedoksi että minä olen ollut jälleen OIKEISSA töissä jotta teille yh-äippäressukoille riittää siellä sossussa sitä ruinattavaa.... (OIKEA TYÖ on TYÖTÄ eikä yh-äippäreppanan tyhjästä kitisemistä....)
Aina haukut täällä äitejä ja sitten kuitenkin väität että et hauku kaikkia, ja sitten, heti, jos joku on kanssasi eri mieltä asioista, tai sanoo jotain minkä sinua ei miellytä, niin heti alkaa tämä lapsellinen "plösö yh-ressukka" ym haukkuminen vaikka et edes tiedä kenelle kirjoitat. Sinä itse nolaat itsesi täällä juuri tuolla teini käyttäytymiselläsi. Sinua ei voi ottaa tosissaan sen enempää kuin ovia paiskovaa ja haistattelevaa teiniä.
"Vieläkin yksinkertaisempaa olisi ehkäistä - jopa niissä yhdenillan jutuissa. Annan tässä oman uudistusehdotukseni: Jokaiselle miehelle maksuton vasektomia ja ilmaiset varmuuskumit. Silloin ei voisi syyttää taloudellisia syitä epätoivotun raskauden alkamisesta.
Aloituksesi kömmikohta on miehen vastuu. Sälytät vastuun naiselle ja päästät miehen kuin porsaan karsinasta. Siksi ehdotelmasi on huono."
Miksi miehen pitää tehdä vasektomia jos hän ehkä löytääkin myöhemmin naisen jonka kanssa hän haluaa lapsen ja nainenkin haluaa sitä????
Miksi miehen pitäisi suostua siihen että maksaa koko loppuelämällään siitä kun nainen kieroudella pamauttaa itsensä paksuksi vaikka mies ei tahdo sitä????
Miksi naisen pitää synnyttää lapsi vaikka mies ei sitä lasta haluaisikaan vaikka naisella olisi mahdollisuus synnyttää lapsi sellaisen miehen kanssa joka sitä lasta HALUAA???????
NiiMpä NiiMMMMM.....
Onkohan syynä ahneen naisen kusipäisyys ja yritys roikkua miehessä mitä ei voi saada.....
Niimpä vain sinä ressukka jouduit vastaamaan minulle vaikka väität että minun kirjoituksiani ei voi ottaa tosissaan....
Mikä yhdistää vajukkia kuolaavaa "piiriläistä" ja yh-äippäressukkaa???
vastaus: ympäröivän TODELLISUDEN hahmottaminen tai oikeamminkin sen HAHMOTTAMATTA jättäminen....
Taas tuli tuota samaa "senkin ressukka" itkua sinulta, ihan nauratti, koska leikit siellä jotain tietäjää, vaikka et oikeasti tiedä elämästäni yhtään mitään, silti haukut koska et muuta osaa. Ainoa ressukka täällä olet sinä juuri siitä syystä.
Mikä yhdistää vajukkia kuolaavaa "piiriläistä" ja Aito_etäisä ressukkaa???
vastaus: ympäröivän TODELLISUDEN hahmottaminen tai oikeamminkin sen HAHMOTTAMATTA jättäminen....
Oivoi, etkö sinä reppana kykene mitenkään asialliseen keskusteluun? Vaikka ihan Mensan jäsen ja ties mitä...(hihihi)
Pitääkö ressukalle vääntää ihan rautalangasta, että se mies on ihan yhtä kykeneväinen ehkäisemään kuin nainenkin. Kummasti sälytät vastuun kokonaan naisen niskaan. Je yhä edelleen, isukkireppana, ei se nainen voi pamauttaa itseään kieroudella paksuksi, siihen tarvitaan se mies. Tajuatko? Jokainen ihminen joka vapaasta tahdostaan ryhtyy seksuaaliseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, ottaa silloin tietoisen riskin mahdollisesta raskaudesta sekä taudeista. Mikäli kyseinen akti johtaa raskauteen, ovat molemmat asianosaiset yhtälailla vastuussa asiasta.
Isukkireppana ilmeisesti olettaa kaikkien miesten olevan säälittäviä vässyköitä jotka huutavat lakia avukseen kun aivot sijaitsevat siittimessä. Voivoi. Onneksi on olemassa myös kunnollisia miehiä, jotka kantavat vastuunsa ruikuttamatta.
Edelleenkään en voi ymmärtää isukin juttuja "ahneesta" naisesta joka kusipäisyyttään haluaa lapsen vastoin miehen tahtoa. Mitä se nainen ahnehtii? Elareitako? Kuule, iskänrääpäle, elareiden takia ei yksikään ihminen ryhdy lisääntymään, ellei sitten pukkaa muksua multimiljonäärille. Katsos kun eivät ne niin jumalattomia summia ole, että niillä eleltäisiin leveästi eikä töihinkään tarvitsisi mennä.
Nyt voit sitten paukuttaa sitä ressukka-sädekehä-vajukki-hahahaaa-litaniaasi niin että pää sauhuaa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan...
niin pienessä kaupungissa kaikki tietää toistensa asiat, myös sen jos mies on varakas. Silloin kun on mies viihteellä, ei muuta kuin kainaloon pörrämään ja VARSINKIN jos on se aika kuukaudesta että sattuisi tulemaan raskaaksi. Sitten mies viekoitellaan sänkyyn ja naimaan ilman kumia, väittäen, että kyllä mä syön pillereitä!
Parin kuukauden päästä ilmoitetaan tälle miehelle että hei, susta tulee isä, halusit tai et.
Sitten kun vauva syntyy, testit ja elarit. Ja tulevaisuudessa sitten perintöihin käsiksi lapsen kautta. Sitä monikin nainen harrastaa ja se on tosi juttu. On tällaiset nähty ja kuultu.
Yhtä hyvin naiset voisi laittaa ne piuhansa kiinni tai katkaista, mutta eihän se sovi. Yhtä hyvin naisen munasoluja voidaa pakastaa, niin kuin miehen siitiöitä.
Pitäisikö Suomessa mennä siihen, että piuhat poikki kummaltakin sukupuolelta heti kun on sukukypsiä ja pakasteeseen munasoluja sekä siittiöt. Silloin kukaan ei voi tulla raskaaksi rahan mielessä eikä kenestäkään vasten tahtoisesti isä.
tyhmä on ihminen joka nai ilman kumia tuntemattoman kanssa? Ja kuinka perkeleen tyhmä on mies joka uskoo tuntemattoman puheita pillereistä?
Jos nainen itkisi miten mies huijasi hänet raskaaksi väittämällä piuhojaan poikkaistuksi, hänelle naurettaisiin. Ja juuri niin tehdään myös niille luusereille jotka paneksivat paljaalla ja itkevät kun käy kylmästi. Vauva on kuitenkin pieni paha kun vertaa vaikkapa Hiviin tahi hepatiittiin...
Lueppas noita sun omia höpinöitäs, mene peilin eteen ja katso!!!
Siellä näkyy katkera ämmä jonka mielestä aina ja ikuisesti syy on pelkästään miehessä!!!
Nytkin haukuit miestä tyhmäksi ja luuseriksi kun uskoo tuntemattoman puheita mutta ilmeisesti sun mielestä nainen on kuin autuas enkeli kun syyllistyy prikulleen samaan...
Sinua voi hyvällä syyllä kutsua säälittäväksi luuseriksi.... heh heh heh heee....
Kyllä minua saa tyhmäksi haukkua jos alan vonkumaan tulleeni paksuksi vastoin omaa tahtoani. Jos menen panemaan tuntematonta ja saan taudin, uskottuani äijän puheita taudittomuudesta, niin vapaasti saa nauraa.
En sano että syy olisi aina vain miehessä, yritän vääntää sinullekin rautalangasta, armas vajaaälyinen, että niissä lisääntymishommissa se syy on molempien. Ja se on FAKTA se.
Oliko tämäkin sitten taas sellainen juttu että iskällä meni palkokasvi nenään? Alkoi taas heh hehe heeeee-luuseri-litania? Miten selviät elämässä tuolla asenteella? Alatko töissäkin nimitellä muita jos rohkenevat olla eri mieltä kanssasi?
Kyllä se valitettavasti menee niin että se joka uskoo minkälie random-tyypin puheita pillereistä ja taudittomuuksista, on todellakin tyhmä.
Eipä ollut taaskaan isukista vastaamaan. Luuuuuuuseriiiiiii...
"Miksi miehen pitäisi suostua siihen että maksaa koko loppuelämällään siitä kun nainen kieroudella pamauttaa itsensä paksuksi vaikka mies ei tahdo sitä????"
Ei pidäkään suostua, ja siksi fiksu mies ehkäisee.
Toisto on oppimisen äiti.
"Ei pidäkään suostua, ja siksi fiksu mies ehkäisee."
Fiksu mies myös ehkäisee sukupuolitautien varalta, ettei tartuta myöhemmin löytämäänsä elämänsä naista ja suunniteltua perheenlisää menneillä yhden illan tartuntataudeilta.
Korjaan: Jokaiselle SITÄ HALUAVALLE miehelle maksuton vasektomia ja ilmaiset varmuuskumit. (sitä) heh
Onko sinulla kokemuksia näistä asioista joista keskustelet täällä? Mm. naisista, jotka hankkiutuvat raskaaksi sinun haluamattasi ja roikkuvat sinussa kun eivät voi sinua saada?
(nauran ääneen; kiitos naurettavista provoistasi)
ei aina ole kyse ahneesta kusipäästä tai siitä, että haluaa roikkua siinä miehessä.
Onko mieleesi tullut, että abortti saattaa jonkun mielestä yksinkertaisesti vain
olla väärin. Sellaisiakin ihmisiä löytyy : )
Kun mies ja nainen elää parisuhteessa ja on sovittu että lapsia ei tehdä niin nainen jättääkin miehen tietämättä ehkäisyn pois niin sinun mielestäsihän (luonnollisesti) sellainen ei ole kieroilua naiselta vaan sinä (luonnollisesti) syytät siitäkin miestä...
Aivan sama pätee ns. irtosuhteisiin sillä samallalailla nainen voi KIEROILLA ja hankkiutua paksuksi miehelle jonka ehkä kuvittelee koukuttavansa itselleen koska muuten ei ole mitään saumoja saada häntä.
Samoin syynä siihen että KIEROUDELLA pamauttaa itsensä paksuksi on tietenkin se että mies on varakas ja siten nainen yrittää päästä käsiksi niihin rahoihin.
Ai niin, syytät minua siitä etten pysty asiallöiseen keskusteluun mutta vilkaiseppas reppanaruikuttaja noita omia viestejäsi joita suollat jatkuvasti minulle vastineiksi....
Taas jälleen kerran yh-äippäressukka haukkuu kirjoituksessaan asiasta jota tekee itse siinä samassa kirjoituksessaan...
NiiMpä niimmmmm...
Jos se abortti on jonkun mielestä niin väärin niin ekös se nyt ole täysin päivänselvä asia että kun on pakko saada pukattua se lapsi maailmaan miehen vastustuksesta huolimatta niin silloin nainen myös vastaa lapsesta kokonaan yksin???
Tämä keskustelu on selvääkin selvemmin osoittanut sen että varsinkin yh-äippäressukat ovat kitisemässä kovastikkin vastaan sillä tuo lakihan nostaisi miehen tasa-arvossa naisen tasolle ja sehän ei reppanoiden mieleen sovi ei sitten millään vaan ne keksii mitä älyttömämpiä höpötyksiä ja haukkumisia kun eivät pysty myöntämään että tuo laki pitäisi ehdottomasti olla olemassa.
Täällä nuo yh-äippäressukat ovat usein vertaamassa ihmisiä eläinkuntaan kun on kyse siitä kumman vanhemman hostaan lapset kuuluisivat eron sattuessa. (siis perustellaan että äidille tietenkin lähihuoltajuus kun eläinkunnassakin lähes aina äiti hoitaa jälkikasvun)
Miksi kukaan yh-äippäreppana ei tämän keskustelun puitteissa ole ottanut esiin sitä eläinkuntaan vertaamista?
Eikös eläinkunnassa pääsääntöisesti se naaras huolehdi YKSIN jälkikasvustaan???
Eikös eläinkunnassa lähes aina se naaras kanna jälkikasvulleen kaiken tarvittavan ilman uroksen apua....
huoltaa yksinään poikaset 19 vuotta
emoihminen elää kauan mutta harva eläin 80-90 vuotiaaksi
varmaan kaupasta maitoa??? Eikös eläinkunnassa pääsääntöisesti hylätä jälkikasvu lyhyen huolenpidon jälkeen....? Vai halutaanko siis matkia eläinkuntaa VAIN tämän yhden asian osalta? Niin, tietenkin siltä osalta mikä sopii herralle...
Miksi huutelet isien oikeuksien perään kun näytät kuitenkin olevan sitä mieltä, ettei nainen saisi a) tulla raskaaksi b) synnyttää lasta c) vaatia mitään jne.? Miksi sitten haluat oikeuksia itsellesi lasten suhteen? Mikset luovuta ensin, ole esimerkkinä yhteiskunnalle. Jonkun täytyy näyttää mallia, aloita sinä luopumalla oikeuksiesi perään huutelu, ehkäpä muut miehet seuraavat perässä ja sitten äidit sen jälkeen?
Yksinhuoltajien määrä tuskin vähenisi. Suuri osa yksinhuoltajista on ollut parisuhteessa lapsensa isän kanssa ja lapsikin on hankittu yhteisymmärryksessä perheeseen.
Jos nainen on niin "itsekäs" ja "omia tarkoitusperiänsä" ajava, että tekee lapsen yksin ilman miehen suostumusta hänestä todennäköisesti tulee hyvä yksinhuoltaja, joka pystyy hoitamaan lapsensa ilman miestä. Hänhän on jo lähtökohtaisesti todennut, ettei miehestä ole kumppanksi lapsen kasvatuksessa.
Useimmat sellaiset naiset eivät tosiasiassa edes pyydä elatusmaksuja saati kerro isälle lapsesta mitään. Saat kivensilmästä etsiä sellaista itsekästä yksinhuoltajaa, joka suostuisi luopumaan itsenäisyydestään ja nimeämään isäehdokkaan vain jonkin naurettavan tuen takia. Lakimuutoksesi valuisi oletettavasti tyhjiin.
Toisaalta taas yhteiskunnan maksamat elatustuet ja lapsilisän korotukset ovat lapsen turva. Mitä se kuvaakaan miehisestä ajattelusta, että ollaan hanakoita säätämään laki, jolla vähennetään lapsen turvaa??
Siis sinun mielestäsi naiset saa aivan vapaasti tehdä lapsia jotka joutuvat suoraan synnyttyään yhärin "hoivaan"???
Eikö olisikin paljon paljon parempi että se nainen ei väenväkisin pukkaa lasta maailmaan miehelle joka ei halua olla isä vaan se nainen etsisi miehen joka haluaa isäksi???
Todella typerää ajattelua että kun nainen haluaa yhäriksi loisimaan lapsen kustannuksella niin se muka olisi lapsen parasta!!!
Että ihan loisimaan lapsen kustannuksella? Kuvitteletko ihan tosissasi että joku lisääntyisi rahan takia?
Sinun mielestäsi joka ikinen naispuolinen on ahne kusipää ressukka. Nyt varmaankin alat vinkua että "on niitä kunnollisiakin" ja sillä tarkoitat varmaan... niin ketä? Mielestäsi jo elatusmaksujen vaatiminen tekee naisesta kusipäisen ressukan.
Niinhän se iskän mielestä pitäisi olla, että halutessan mies saa lapset kokonaan itselleen ja jos taas ei satu huvittamaan, niin ei tarvitsisi ottaa mitään osaa koko juttuun. Eikö niin? Eli isän ei olis pakko jos ei haluuuuu, kun muuten tulee paha mieli ja alkaa kiukuttelu. Miesten suojaksi pitäisi nyt vielä säätää laki ettei vaan tulisi paha mieli kenellekään ja mulkkunsa kanssa voisi heilua vapaasti edelleen?
Voivoi. Onneksi on olemassa kunnollisiakin miehiä. Tiedätkö isukki, sellaisia jotka kantavat vastuunsa ruikuttamatta.
Ei h*lvetti! Tää palsta on niin parasta huumoria ikinä! En oo pitkään aikaan nauranu näin paljon:D AITO etäisä on saa mut halkeemaan naurusta. Vai vielä Mensan jäsen...Ei sitten osaa edes kieliopin alkeita. Saati fiksun argumentoinnin perusteita. Jankkaa vain samaa asiaa viestistä toiseen, eikä edes vastaa hänelle esitettyihin vasta-argumetteihin.
Montakohan kertaa se on tän ketjun aikana maininnut sanat yh-äippäressukka ja FAKTA:) Huvittavaa, miten jollain voi olla niin köyhä elämä että roikkuu Suomi24:ssä yötä päivää esittämässä jotain hatuista vedettyjä teesejä siitä mikä on oikeudenmukaista. Miksei se vietä aikaa sen TODELLA UPEAN NAISENSA kanssa?
Ja mitäs AITO etäisä sanoo seuraavaan tapaukseen: Entä jos se onkin mies, joka parisuhteessa huijaa naisen raskaaksi? Vakuuttamalla vakuuttaa, että on käynyt vasektomiassa. Kuten nainen vakuuttaa syövänsä e-pillereitä. Silloinhan mies pitää tietenkin laittaa täyteen vastuuseen lapsen elättämisestä, mieshän huijasi naisen raskaaksi. Ja jos "yh-äippäressukat" ovat yhteiskunnan alinta kastia, niin ovatko sitä myös yh-isät? Näihin kysymyksiin etäisä ei ikinä vastaa.
Etäsisällä on muutenkin säälittävän katkera ja kyyninen suhtautuminen lapsiin ja parisuhteeseen. Ikään kuin oma lapsi olisi miehen pahin vihollinen ja verenimijä. Kamalinta on, jos joutuu omia lapsiaan elättämään. Mielestäni on todella raukkamaista valittaa oman lapsen elättämisestä.
Etäisässä huonoimpia piirteitä ovat raivokas, lähes patologisuuteen yltyvä suu vaahdossa julistaminen ja rationalisuuden puute. Purkaa jotain omaa traumaansa?
on ja pysyy.
kertoa, jos haluaa lapsen, on ja pysyy.
Niin, entäs jos sitä ei sillä hetkellä tiedä kun sänkyyn menee. Vaan tekee sen päätöksen siinä kohtaa kun vahinko on jo tapahtunut ja pitää päättää et pitääkö lapsen vai ei?
Sitä paitsi, ehkäisyvalistus vois olla ihan vitun jees nykyään. Sillai isommassa mittakaavassa. JA jälkiehkäsyn mainostaminen olis kans ihan pop. Kaikki kun ei tiedä tuostakaan mahdollisuudesta.
Ymmärrän kyllä aloituksen, mutta siitä jää sellainen kuva et naisen pitää kertoa, ilmoittaa, päättää jne. Missä kohtaa on tuossa aloituksessa otettu esille se, et miehen pitää kantaa oma vastuu? Mä olen aina ollut ja aina tulen olemaankin tarkka asioista. Minut on terveydellisistä syistä steriloitu, mutta silti turvallisuussyistä käytän kumia. Joka ikinen kerta. (johtuu varmaan siitä kun avioliiton aikana sain taudin jos toisenkin silloiselta puolisoltani)
Jos nainen sanoo käyttävänsä jotain ehkäisyä, ei sen pidä olla miehelle merkki et voi uittaa veijariaan huoletta ilman kumia. Kyllä se vastuu pitä siitä huolimatta myös miehen kantaa.
se vaan lapsen hankinta lähtee liikkeelle siitä yhteisestä päätöksestä. nainen joka panon aikana vasta tietää haluavansa lapsen jos vahinko sattuu käymään, ei ole oikeutettu ikinä sanomaan itseään vastuulliseksi äidiksi.
Mies ei kannakkaan omaa vastuutaan ja jättää sen ehkäisyn täysin naisen harteille. sehän on silloin yhtä edesvastuuton?
Opetatko lapsillesikin tällaisen tavan keskustella asioista? Eli hetik un joku sanoo jotain sinun mielipidettäsi vastaan, opetat heidät siihen että on ihan ok mennä henkilökohtaisuuksiin ja haukkua toista keskustelijaa?
Kehtaatko tulostaa kaikki kirjoituksesi täältä ja näyttäää ne lapsillesi?
Sinulla on hiukan opettelemista noissa vuorovaikutustaidoissa. Sääliksi käy sun lapsiasi jos tuollaisen asenteen heille opetat. Silloinhan sinäkin olet reppana, pas- vanhempi, luuseri ja mitä kaikkia niitä nyt olikaan.
"Kehtaatko tulostaa kaikki kirjoituksesi täältä ja näyttäää ne lapsillesi?"
Vastausta odotellessa...
Sulla ei ole oikeutta määrätä toisen ihmisen ruumiista eikä sillä toisella ole oikeutta määrätä sun ruumiistas.
Ja hyvä niin.
miehelle oikeus pidättäytyä yhdenillan suhteista ja ainakin oikeus käyttää kondomia jos itse näin tahtoo!!!
käteen yhdenillansuhteen alkaessa. Rasti ruutuun tyyliin: olenko vaatinut ehkäisyn käyttämistä / olenko suostunut seksiin ilman ehkäisyä ja olen valmis kantamaan vastuun seurauksista / olen tietoinen riskeistä joita saattaa seurata ehkäisyn poisjättämisestä / olen tietoinen sanan ehkäisy merkityksestä jne.
LAKIMUUTOS ihmisoikeuksien puolesta! Tässäpä sitten muunneltu versio vähän toiselta näkökannalta, ihan yhtä pätevä ja hyvä kuin edellinenkin.
Asia siis koskee lapsen synnyttämistä jossa kaikki päätösvalta on yksinomaan vain naisella ja mies vain yrittää huudella olemattomien oikeuksiensa perään ja ei tajua edelleenkään käyttää ehkäisyä.
Siis mihin perustuu se nykykäytäntö että mies kuvittelee voivansa päättää naisen ja lapsen loppuelämästä? (yhdenillan jutut)
Parisuhteessakin mies voi yksin voi jättää naisen huolehtimaan lapsista ja päättää paneeko lapsen alulle jonkun toisen kanssa yhdenillan suhteessa vaikka nainen ei sitä haluaisikaan.
"Koko systeemiä pitäisi muuttaa siten että raskaana olevan äidin pitäisi lain velvoittamana ennen aborttiajan ylittymistä nimetä lapsen isä ja isälle pitäisi oikeuden määräyksellä antaa velvollisuus korvata mahdolliset abortin tuomat mielenterveydelliset sekä muut aiheutuvat ongelmat rahallisesti tai allekirjoittaa kasvatus-, sekä elatussopimus.
Ellei lapsen isä suostu siihen että hänestä tulee isä niin silloin äiti joko saisi tehdä abortin tai vastavuoroisesti saisi kasvattaa lapsen itse omin avuin ilman että isä voi tulla myöhemmin vaatimaan mitään. Jos isä taas suostuu siihen että äiti synnyttää lapsen, ei hänellä ole myöhemmin (missään elämänsä vaiheessa) lupaa hylätä lasta, kohdella tätä kaltoin tai jättää tärkeysjärjestyksessään minkään asian tai henkilön jälkeen.
Ellei äiti nimeäisi lapsen isää omasta tahdostaan ennen aborttiajan päättymistä niin kenelläkään ei olisi oikeutta tulla missään vaiheessa vaatimaan yhtään mitään tai sitten joutuisi maksamaan tuplasti jos järkyttää lapsen elämää.
Luonnollisesti lapsen synnyttyä isän älykkyysosamäärä vielä tarkistetaan ja varmistettaisiin että hän on saanut tarvittavan oppimäärän "kuinka käytän ehkäisyä (myös kännissä)" ja "kuinka kieltäydyn suojaamattomasta seksistä" sekä "vasektomia vaihtoehtona".
Tuolla uudella lailla saataisiin yhteiskunnan varoja säästettyä huikeita summia puhumattakaan siitä kuinka monen lapsen elämä ei menisi päin helvettiä itsekkään ja tyhmän isän takia.
Tuo laki takaisi myös pitkälti sen että niitä lapsia ei enää syntyisi joiden isien elämänlaatu (henkisesti sekä taloudellisesti) on todella heikkoa.
muuttivat viikko sitten Floridaan - se on takapajula tuolla muutaman tuhannen mailin päässä, jossa ei ole nettiyhteyksiä.
*vasaralla pöytään - the case is closed*
pahemman kerran munilleen joltain naiselta ja nyt itsesäälissään ruikuttaa ja haukkuu kaikki naiset. Surkea mies!
Mutta olisi hieno lakialoite sekin missä isä pakotettaisiin tapaamaan lasta(mikäli lapsi näin haluaa) niin kuin on sovittu,kun kerran lapsi on yhdessä harkitu ja hankittu. Missäs sellainen lakialoite viipyy..
minäkin korteni kekoon ja avaan sanaisen arkkuni!
Unohtuiko, että mitä varten se seksi ylipäätään on olemassa? Juuri niin, sitä varten että me lisääntyisimme. Ja ehkäisy, se on ihmisen oma keksintö, jotta voisimme nauttia seksistä, ilman pelkoa että jokainen yhdyntä johtaa uuteen raskauteen...
Kun puhutaan lapsen hankkimisesta, en tosiaankaan kannata kieroilua, salailua, hetken mielijohde-juttuja, vaan rehellinen pitää siinä asiassa olla. Mutta ehkäisyä tulee käyttää, jos ei lasta halua, oli kyseessä mies tai nainen JA varautua siihen, että ehkäisy voi oikeasti joskus jopa pettää - ei yllätysraskaus ole aina rahanahneen naisen juoni miehen elämän pilaamiseksi - - - Se joka seksiä harrastaa se riskin ottaa. Oikeastaan, minusta ajatus, että oman lapsen saaminen pilaa elämän, on aika outo?
Itse näen lastenkasvatuksessa rahaa tärkeämpänä sen, että molemmat vanhemmat ovat lapselle läsnä - eron jälkeenkin. Ja molemmat vanhemmat tukevat lapsen välejä toiseen vanhempaan.
Niin, ja mainittakoon nyt loppuun, että ei kaikki tällä palstalla vierailevat naiset ole yh-äitejä, en minäkään - mutta nostan hattua niille yh-äideille, jotka seikkailevat vanhemmuuden, kotitöiden ja työpaikan väliä. =)
Parempi kun miehet vetää vain käteen niin ei tarvitse täällä itkeä,kun on jonkun paksuksi pannut.
tietysti ihan reilua. Ja reiluuden nimissä voisi myös määrätä, että kun lasta suunnitellaan yhdessä, niin ennen sen alkuunlaittamista voi nainen halutessaan vaatia kirjallisen todistuksen, että isä tosiaan on halunnut isäksi, jolloin mieltä ei voi enää muuttaa. Ja jos isä sitten haluaakin erota, niin eikö hänen silti kuuluisi maksaa lapsestaan yhtä paljon kuin ennenkin eroa ja siihen lisäksi myös sen verran kuin lapsen kulut ovat kasvaneet eron myötä (esimerkiksi tapaamiskulut)?
Kuka muuten maksaa ne abortit? Ei kai ainakaan yhteiskunta? Entä millä korvataan aborttien aiheuttamat henkiset ja fyysiset vauriot, joita naisille tulee? Läheskään kaikki lapset kun eivät missään tapauksessa saa alkuaan vain naisen huijauksen vuoksi, vaan ihan yhtä paljon miesten omien toilailujen vuoksi. Miksi juuri miehen vastuu kaikesta pitää pyyhkiä pois?
Mitä sitten, kun Suomi alkaa täyttyä niistä työttömistä äideistä, joilla on niitä lapsia, joita he eivät ole pystyneet elättämään. Brasilian malliin kadut täyttyvät katulapsista ja rikollisuus kasvaa. Kenen varoista maksetaan ne ylimääräiset kulut, joita se teettää? Taas kerran yhteiskunnanko? Olisiko sittenkin halvempaa ennaltaehkäistä sitä?