upea työnantaja..

Voi sitä näemmä näinkin käydä. Hain töitä eräästä määräaikaisesta projektista (kesto 4 vuotta). Ja satunpa olemaan raskaana. Mainitsin myös tulevalle työnantajalle jo hakuvaiheessa, että tulen jäämään äitiyslomalle. Lain mukaan ei olis vielä tarvinnut, mutta minusta oli parempi olla rehellinen, kun vaikuttaa kuitenkin aika rajusti koko tiimiin ja aikatauluihin, jos on 10,5 kk pois 4 v projektista. Menikö mahikset? Ei! Jippii!! Reiluja ihmisiä on olemassa! Ja tämä pomo, vaikka vanha äijä onkin, on vielä niin symppis että huolehti, hennonko jättää "pientä piimäpartaa", kuten asian ilmaisi, sitten vanhempainvapaan päätyttyä hoitoon... Tuonne menee kyllä todella mielellään töihin. Eiväthän toki olisi saaneetkaan antaa tiedon vaikuttaa päätökseen, vaan kun sellaistakin taitaa tapahtua, laista huolimatta.
8478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onpa hienoa nähdä tällaisiakin kirjoituksia täällä.

Onnea sinulle työpaikasta:)

Äänestä
  • Juu, meillä on sattunut lapsemme isälle samanlainen työnantaja. Isyysvapaat järjestyivät mukisematta, onnentoivotuksin saateltuina. Sitten isä halusi pitää vanhempainvapaasta osan ja sekin luonnistui, vaikka samaan aikaan (asiakkaan irtisanottua sopimuksen firman kanssa) joutui mieheni työnantaja irtisanomaan lähes koko osaston. Mieheni sai pitää paikkansa, vaikka yt-neuvotteluissa rehellisesti ilmoitti, että aikoo jäädä 4 kk:ksi kotiin saman tien.

    Kesällä sitten isukki palasi töihin, mutta koki, että aikaa jäi kovin vähän lapsen kanssa olemiseen, ja niin hän on syksystä saakka tehnyt nelipäiväistä työviikkoa -työnantajan auliilla suostumuksella jälleen. Toki tämä tarkoittaa pienempää palkkaa, mutta mikään raha ei korvaa oman tyttären kanssa menetettyjä hetkiä.

    Siis näitäkin tapauksia onneksi löytyy. Ja ukkopuolinen on tämäkin työnantaja -itsellä tosin pieniä lapsia myöskin, mikä saattaa edesauttaa sallivampaa asennetta. Lakisääteisiähän nämä asiat ovat, sen tiedämme kaikki, mutta tiedämme myös, etteivät lait aina vastaa "kentällä" vallitsevia asenteita. Siksi on aina hienoa kuulla, jos/kun työnantajalla on asenne lain kirjaimen mukainen. :)

    Äänestä

  • Mir69 kirjoitti:

    Juu, meillä on sattunut lapsemme isälle samanlainen työnantaja. Isyysvapaat järjestyivät mukisematta, onnentoivotuksin saateltuina. Sitten isä halusi pitää vanhempainvapaasta osan ja sekin luonnistui, vaikka samaan aikaan (asiakkaan irtisanottua sopimuksen firman kanssa) joutui mieheni työnantaja irtisanomaan lähes koko osaston. Mieheni sai pitää paikkansa, vaikka yt-neuvotteluissa rehellisesti ilmoitti, että aikoo jäädä 4 kk:ksi kotiin saman tien.

    Kesällä sitten isukki palasi töihin, mutta koki, että aikaa jäi kovin vähän lapsen kanssa olemiseen, ja niin hän on syksystä saakka tehnyt nelipäiväistä työviikkoa -työnantajan auliilla suostumuksella jälleen. Toki tämä tarkoittaa pienempää palkkaa, mutta mikään raha ei korvaa oman tyttären kanssa menetettyjä hetkiä.

    Siis näitäkin tapauksia onneksi löytyy. Ja ukkopuolinen on tämäkin työnantaja -itsellä tosin pieniä lapsia myöskin, mikä saattaa edesauttaa sallivampaa asennetta. Lakisääteisiähän nämä asiat ovat, sen tiedämme kaikki, mutta tiedämme myös, etteivät lait aina vastaa "kentällä" vallitsevia asenteita. Siksi on aina hienoa kuulla, jos/kun työnantajalla on asenne lain kirjaimen mukainen. :)

    No mutta sehän on työnantajalle vain iloinen uutinen, jos yt-neuvotteluissa joku ilmoittaa jäävänsä useaksi kuukaudeksi lomalle ihan vapaaehtoisesti. ja 4 kk kuluttua firman työtilanne voi olla taas sellainen että uusia työntrekijoitä palkataan, eli lomalainen voidaan toivottaa iloisesti takaisin töihin.

    Mutta jos firmassa olisi tilanne, että tietyn alan osaajista on pulaa, ja sitten yksi vähistäkin ilmoittaa jäävänsä äitiys- tai vanhempainvapaalle, voi pomon ilme olla jotain muuta kuin iloinen.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    suomen työnantajat ovat rahanperässä juoksevia välinpitämättömiä ihmisiä. ihana kuulla että on tälläinenkin työnantaja olemassa. nykyään et saa töitä edes kaupan kassalla jos et ole opiskellut jotakin tutkintoa. ja ootappas vaan kun olet vielä äiti niin ei tule kutsua haastatteluun. tämä on testattu kaverin kanssa. kieroja nämä työhönottajat

    Äänestä

  • kkkyyyy kirjoitti:

    Jos aloitat työhakemuksesi sanoilla "Olen x lapsen äiti....", ei työnantaja lue sitä sen pidemmälle. Ensin pitää kertoa itsestään sellaiset asiat, jotka voisivat kiinnostaa työnantajaa. Lasten olemassaoloa ei pitäisi mainita kuin numerotietona CV:ssä, vaikka se sinulle on varmasti se maailman tärkein asia.

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    No mutta sehän on työnantajalle vain iloinen uutinen, jos yt-neuvotteluissa joku ilmoittaa jäävänsä useaksi kuukaudeksi lomalle ihan vapaaehtoisesti. ja 4 kk kuluttua firman työtilanne voi olla taas sellainen että uusia työntrekijoitä palkataan, eli lomalainen voidaan toivottaa iloisesti takaisin töihin.

    Mutta jos firmassa olisi tilanne, että tietyn alan osaajista on pulaa, ja sitten yksi vähistäkin ilmoittaa jäävänsä äitiys- tai vanhempainvapaalle, voi pomon ilme olla jotain muuta kuin iloinen.

    Kyllä tämän työnantajan kunniaksi (ja puolustukseksi) on selvennettävä, että tuo mainitsemani asiakkaan irtisanoutuminen merkitsi kokonaisen osaston lakkauttamista (lopullisesti) ja tästä kuoletettavasta osastosta vain kaksi työntekijää (joista toinen siis mieheni)siirrettiin firman toiselle osastolle, toisen asiakkaan palvelukseen -muut irtisanottiin. Firmalla oli kolme asiakasta, joista jokaisella omat työntekijät, ja kylmä fakta on se, että kun asiakas lähtee pois, ei tämän asiakkaan työntekijöille kerta kaikkiaan ole enää töitä.

    Mieheni sai siis mukisematta pitää vanhempainvapaansa (nuo 4 kk), vaikka häntä olisi tarvittu töihin samantien tälle uudelle asiakkaalle. "Lomansa" jälkeen hän palasi töihin firmaan, jonka tilanne oli ja on edelleen sama, eikä muutosta ole luvassa lähivuosina.

    Eli päin vastoin, työnantajan olisi ollut helpointa irtisanoa ihminen, joka on muutenkin lähdössä, eikä "päästää" häntä 4 kk:ksi pois heti uuden työn alkaessa. Mutta firmassa on kuulema sellainen politiikka, että kun näitä asiakkaiden vähenemisiä (ja sitä kautta pakollisia irtisanomisia) tulee, seulotaan ensin hyviksi havaitut ja pitkäikäisimmät työntekijät ja sitten heidän joukostaan perheelliset (joiden on vaikeampi esim. vaihtaa paikkakuntaa uuden työn perässä), ja jos mahdollista koetetaan löytää näille töitä toisen asiakkaan puolelta. Tähän saumaan siis pääsi meidän perheemme. Ja on sanottava, että mieheni mahdollinen työttömyys olisi kyllä ollut silloisessa tilanteessamme taloudellinen katastrofi.

    Siksi, edelleen kiitollisena tälle työnantajalle, puolustan näitä positiivisia tapauksia -vaikka vahvasti vasemmistolainen duunari itse olenkin.

    Teillä varmasti suhtaudutaan vastavuoroisesti samoin työnantajaan: on varmasti helpompi jäädä joskus ylitöihin ja mukautua työpaineisiin, kun muistaa sen aiemmin ojennetun käden?

    Äänestä

  • tällaisia tapauksia! kirjoitti:

    Teillä varmasti suhtaudutaan vastavuoroisesti samoin työnantajaan: on varmasti helpompi jäädä joskus ylitöihin ja mukautua työpaineisiin, kun muistaa sen aiemmin ojennetun käden?

    Kun tulee itse kohdelluksi hyvin, kohtelee itsekin toisia hyvin. Omalla kohdallani ylitöihin jääminen olisi vaikeaa (kun pitää ne lapset hakea hoidosta jne.). Mutta kun tulee itse kohdelluksi kokonaisena ihmisenä, eli että on muutakin kuin työntekijä, niin kyllä suhtautuu myös pomoon ensisijaisesti ihmisenä, joka kyllä on siinä pomon roolissa. Pomon roolissa joutuu ehkä joskus tekemään tylyjäkin ratkaisuja, vaan silloinkin pystyy ajattelemaan häntä myös välittävänä ihmisenä. Pystyy näkemään kuoren alle. Ja esim. ymmärtää, että hänen mahdollinen tympeytensä voi olla merkki inhimillisestä väsymyksestä, ei välttämättä "paha pomo"-juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emo83 kirjoitti:

Voi sitä näemmä näinkin käydä. Hain töitä eräästä määräaikaisesta projektista (kesto 4 vuotta). Ja satunpa olemaan raskaana. Mainitsin myös tulevalle työnantajalle jo hakuvaiheessa, että tulen jäämään äitiyslomalle. Lain mukaan ei olis vielä tarvinnut, mutta minusta oli parempi olla rehellinen, kun vaikuttaa kuitenkin aika rajusti koko tiimiin ja aikatauluihin, jos on 10,5 kk pois 4 v projektista. Menikö mahikset? Ei! Jippii!! Reiluja ihmisiä on olemassa! Ja tämä pomo, vaikka vanha äijä onkin, on vielä niin symppis että huolehti, hennonko jättää "pientä piimäpartaa", kuten asian ilmaisi, sitten vanhempainvapaan päätyttyä hoitoon... Tuonne menee kyllä todella mielellään töihin. Eiväthän toki olisi saaneetkaan antaa tiedon vaikuttaa päätökseen, vaan kun sellaistakin taitaa tapahtua, laista huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu