1§: Oikkareita älköön kritisoitako, sillä kritisoija on aina kateellinen.
oikkarilait
§§§§1§§§§
3774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuinka nuo kaksi lausetta liittyvät toisiinsa?
asiassa olisi jotain järkeä. Mutta "siis kaikki oikkarithan vaa pukeutuu hienosti ja niillä on isin ostama kämppä, ja ne on tosi itserakkaita ja narsistisia, ja sikoja" kuulostaa just siltä, että on jäänyt nyppimään omien suoritusten puute aikoinaan.
Sitten kun te kasvatte sieltä tiedekunnan hiekkalaatikolta ihan aikuisten juristien töihin, huomaatte että kritiikkiä annetaan ja saadaan puolin ja toisin. Niin kuuluukin.
Tällä viikolla olen kritisoinut erään asianajajan huonosti ja epäselvästi kirjoittamaa kirjelmää, erään tuomarin hapuilevaa prosessinjohtoa ja erään syyttäjän onnetonta suullista argumentaatiota. Kun saan seuraavan työn alla olevan tuomion pöydältäni maailmalle, sitä varmasti kritisoidaan myös ja ylempään oikeusasteeseen päin. All in a day's work, kuuluu työnkuvaan.