Kansanparantaja omien kykyjensä mukaan. Paljon sälytetään ammatti-ihmisten harteille, mutta kaikkein tuloksellisinta mielestäni olisi jokaisen positiivinen suhtautuminen kanssaihmisiin.
Jokapäiväiset teot saavat paljon aikaan niin hyvässä kuin pahassakin, toisten huomioon ottaminen pienissäkin asioissa taikka vain hymy voi pelastaa päivän ja antaa molemmille hyvänmielen. Ikäihmisten auttaminen ja ystävällinen käytös vaikka kaupassa vaatiikin jo paljon enemmän. Teot liikenteessä, kotona ja työpaikalla näkyykin jo huomattavina säästöinä taikka kuluina myöskin terveydenhoidossa.
Monet parantajanlahjan omaavat auttavat kanssaihmisiä pyyteettömästi, kuitenkin lahjattomat skeptikot voisivat jokapäiväisellä positiivisella toiminnalla saada paljon enemmän aikaan kuin konsanaan terveydenhoito.
Jokapäiväiset teot saavat paljon aikaan niin hyvässä kuin pahassakin, toisten huomioon ottaminen pienissäkin asioissa taikka vain hymy voi pelastaa päivän ja antaa molemmille hyvänmielen. Ikäihmisten auttaminen ja ystävällinen käytös vaikka kaupassa vaatiikin jo paljon enemmän. Teot liikenteessä, kotona ja työpaikalla näkyykin jo huomattavina säästöinä taikka kuluina myöskin terveydenhoidossa.
Monet parantajanlahjan omaavat auttavat kanssaihmisiä pyyteettömästi, kuitenkin lahjattomat skeptikot voisivat jokapäiväisellä positiivisella toiminnalla saada paljon enemmän aikaan kuin konsanaan terveydenhoito.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin totta
Lahjastahan kyse on. Siksipä en sano itseäni parantajaksi. Olen vain kanava, hoitaja enintään. :)
Ja voi voi kuinka me "parantajat" ollaan hyviksiä ja "lahjattomat skeptikot" pahiksia... ;-)
Sen maailmanparantamisen voisi jokainen parantajakin aloittaa itsestään ja luopua ylimielisestä ja tympeästä asenteestaan niitä kohtaan, jotka eivät ole juuri hänen makunsa mukaisia hengenheimolaisia. Koulutettua terveydenhoitohenkilökuntaa kohtaan voisi myös osoittaa edes hiukan arvonantoa - he tekevät raskasta ja vaikeaa työtä, eikä vähiten siksi, että kaikkitietäväiset "oikeassaolijat" ovat koko ajan häiriköimässä.
ja värittömien lasien läpi lukiessa joutuu kysymään, minkä väristen lasien läpi niitä juttuja on tullut luettua?
Asenne jota esittelet vaikuttaisi olevan kovin tyypillistä, kun kaiken tietävä ja taitava kertomasi "lahjaton skeptikko" rupeaa takomaan ajatuksiaan julki sivuilla, joilla potilaat kertovat tapahtumista ja kokemuksistan terveytensä hoidossa.
Kuten on havaittu, eipä heidän vaivansa ja ongelmansa ole sitä "lahjatonta? skeptikkoa" suuremmin innostanut tai kiinnostanut.
Ainoastaan ne ainaiset tutkimukset ja tulokset ovat ne jotka saavat hänen kiinnostuksensa ja varauksettoman huomion osakseen.
Onko näkemys ja järjestys sama sekä yhtä järkkymätön, kun he tekevät sitä "raskasta ja vaikeata työtä" siellä sairaiden ihmisten keskellä myös käytännössäkin?