Öljylämmittäjät

vielä öljyn hintaa vai oletteko jo ostaneet tankit täyteen? Itselläni on vielä odotus päällä, jos vaikka laskisi hieman. Olisi hauska kuulla arvioita miten alas hinta saattaa mennä ja kestääkö lasku miten pitkälle alkuvuoteen.
4613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

silloin kun säiliön pinta tippuu tilausrajalle. Keskimäärin saan oikeanhintaista öljyä, välillä kallista, välillä halpaa. Säiliössä ne sekoittuu sopivan hintaiseksi.

Äänestä
  • Tosin itselläni on yli 5000 litran tankki joka kestää yli kaks vuotta, joten passailu kannattaa. Muutoin voi käydä niin, että tilailee aina kallista.

    Äänestä

Sihtailin tähän aamuun saakka, nyt oli jo pakko tilata ettei tankki tyhjene.

Hinta laski tasaisesti eiliseen saakka (Nesteen laskurilla) ja nyt hieman nousussa.
Eilen oli 54 senttiä, tänään reilut 55.

Myyjän mukaan hinta olisi nousussa taas, tiedä sitten häntä mikä on lopullinen totuus.

Äänestä

Aikani sihtailin ja seurailin kun hinta meni alaspäin, mutta nyt se näytti kääntyvän nousuun ja tilasin, 55 snt.

Oli se vähän alempana loppuviikosta mutta en silloin päässyt tilaamaan, ja nyt sitten tilasin kun ei tiedä miten hinta alkaa kehittyä, onko noususuunta taas voimassa pidempäänkin.
Ei auta jäädä liian kauan sihtailemaan ettei käy köppäsesti ja öljy loppumaan just kun pakkaset tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sihtaatteko kirjoitti:

vielä öljyn hintaa vai oletteko jo ostaneet tankit täyteen? Itselläni on vielä odotus päällä, jos vaikka laskisi hieman. Olisi hauska kuulla arvioita miten alas hinta saattaa mennä ja kestääkö lasku miten pitkälle alkuvuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu