Keuhkosyöpä

Minulla todettiin keuhkoahtauma, sekä pienisoluinen keuhkosyöpä. Ennenkuin syöpä todettiin kävin ensin omalla lääkärillä, joka määräsi tukun verikokeita, joista ei ilmennyt mitään. Sitten lähete sisät. erik läkäärille. Jälleen kaikki mahd. kokeet. Vatsa suolisto kuvattiin ´ja otettiin koepaloja. Kun ei mitänn löytynyt laitettiin psykiatrin juttusille. Lopulta pääsin keukopolille. TT-kuva keuhkoista viime keväänä. Ei näkynyt muuta kuin paha keukolaajentuma. 3..4 kk sen jälkeen uusi TT-kuva.
Ja yllätys yllätys kuvassa näkyi vasemmassa keukossa kasvain, josta sitten otettiin uhutneula
näyte. Tulos ei voida leikata, koska pienisoluinen. Ennuste Huono.
Keskiviikkona menen saamaan ensimmäisen kerran solumyrkkyä. Saadaan ehkä jonkun verran elinaikaa lisää. Tietoisuus siitä ettei tästä selviä on pahin. Luvattiin elinaikaa 2...12 kk.
2644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minkä ikäinen olet? ei kannata luovuttaa. ihan varmasti jossain lääkärissä voidaan tehdä jotain. aina ne sanoo tuon ennusteen ja sukulaisellani se ei pitänyt paikkaansa. hän eli 20 vuotta siitä eteenpäin vaikka sanottiin että on muutama kuukausi elinaikaa! koita jaksaa! hakeudu vielä muualle hoitoon!

Äänestä
  • miehellä todettiin keuhkosyöpä.Hän sai hoisot,ja nyt 12v, myöhemmin on vieläkin työelämässä.Kaikki syövät tietty ovat yksilöllisiä.Älä luovuta,usko lääkkeiden tehoon,moni joka saanut huonon ennusteen eläneet vielä pitkään.Voimia sinulle hoitoihin,ja siunausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


happiloppu kirjoitti:

Minulla todettiin keuhkoahtauma, sekä pienisoluinen keuhkosyöpä. Ennenkuin syöpä todettiin kävin ensin omalla lääkärillä, joka määräsi tukun verikokeita, joista ei ilmennyt mitään. Sitten lähete sisät. erik läkäärille. Jälleen kaikki mahd. kokeet. Vatsa suolisto kuvattiin ´ja otettiin koepaloja. Kun ei mitänn löytynyt laitettiin psykiatrin juttusille. Lopulta pääsin keukopolille. TT-kuva keuhkoista viime keväänä. Ei näkynyt muuta kuin paha keukolaajentuma. 3..4 kk sen jälkeen uusi TT-kuva.
Ja yllätys yllätys kuvassa näkyi vasemmassa keukossa kasvain, josta sitten otettiin uhutneula
näyte. Tulos ei voida leikata, koska pienisoluinen. Ennuste Huono.
Keskiviikkona menen saamaan ensimmäisen kerran solumyrkkyä. Saadaan ehkä jonkun verran elinaikaa lisää. Tietoisuus siitä ettei tästä selviä on pahin. Luvattiin elinaikaa 2...12 kk.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu