Hei,
Haluaisin kysyä miten rajusti lapsenne ovat reagoineet 10-15 vuoden iässä kun he ovat joko tapelleet sisarustensa kanssa tai vain muuten suuttuneet?
Olen ystävittäriltäni kuullut että heidänkin lapset riehuvat, mutta välillä tuntuu että omat lapseni reagoivat todella rajusti.
Siinä tavarat lentää ja oviin potkitaan sekä lyödään sisarusta mikä nyt kädessä sattuu olemaan.
Onko tämä normaalia vai pitääkö nyky hoivayhteiskunnassa heti kiikuttaa lapset psykiatrille ja kysyä että "mikä lapsia vaivaa?" kun ovat niin kamalia tappelemaan?
Olenko epäonnistunut äitinä ja kasvattajana?
Kertokaa omista kokemuksistanne. Kiitos.
Haluaisin kysyä miten rajusti lapsenne ovat reagoineet 10-15 vuoden iässä kun he ovat joko tapelleet sisarustensa kanssa tai vain muuten suuttuneet?
Olen ystävittäriltäni kuullut että heidänkin lapset riehuvat, mutta välillä tuntuu että omat lapseni reagoivat todella rajusti.
Siinä tavarat lentää ja oviin potkitaan sekä lyödään sisarusta mikä nyt kädessä sattuu olemaan.
Onko tämä normaalia vai pitääkö nyky hoivayhteiskunnassa heti kiikuttaa lapset psykiatrille ja kysyä että "mikä lapsia vaivaa?" kun ovat niin kamalia tappelemaan?
Olenko epäonnistunut äitinä ja kasvattajana?
Kertokaa omista kokemuksistanne. Kiitos.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä lapset/nuoret piikitelevät toisiaan lähes koko ajan. Tavaroita ei kuitenkaan lennä, oviin ei potkita, eikä lyödä. Ääntä korotetaan, mutta ei kuitenkaan huudeta.
Meillä on aina vallinnut kotona rauhallinen tunnelma. Mieheni ei juurikaan ääntänsä korota, enkä minäkään. Lieneekö tämä syynä siihen, että lapsetkin "tappelevat" rauhallisesti, mene ja tiedä.
Tuskin olet epäonnistunut kasvattajana. Olet paras äiti lapsillesi, muista se!
Omasta lapsuudesta muistan tapelleeni pari vuotta vanhemman siskoni kanssa rajusti. Esimerkiksi tappelusta hän heitti vesilasilla otsaan ja minä jahtasin kuuman paistinpannun kanssa pihalla ;). Yleensäkin hän puri ja kiskoi hiuksista. Minä puolestaan käytin nyrkkejä.
Kenenkään muun ihmisen kanssa en ole ikinä tapellut. Tappelut loppuivat meidän kasvettua. Kummastakin tuli ihan kunnon ihmisiä :), joilla ei ole rikosrekisteriä.
Muuten äitini piti naapurustossa asuvia Järvisen tyttöjä hyväkäytöksisinä. Johtuu varmaan siitä, ettei ollut todistamassa, minkälaisia tappeluja siellä käytiin sisarusten kanssa :D.
Lisäyksenä vanhempani eivät tapelleet eivätkä käyttäneet alkoholia. Emme taatusti saaneet mallia heistä :). Lisäsin tämän, kun näin seuraavan kommentoijan viestin.
uusimpien tutkimusten mukaan, että lapset käyttävät samoja konsteja joita ovat kotona oppineet.
Jolelivät he kunnioita sisarruksiaan tai vanhempiaan, ovat he oppineet katsomalla vanhemmistaan mallia.
Eli peiliin katsomaan.
´uusimpien tutkimusten mukaan´. Salli minun nauraa!
Lapset käyvät mahdottomiksi, jollei heille aseta rajoja. Kaikki sisarukset varmaan riitelevät ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta lyöminen, tavaroiden heittäminen ja ovien potkiminen pitäisi olla ehdottomasti kielletty. On tehtävä lapsille selväksi, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja oltava itsekin johdonmukainen: kun lapsi rikkoo sääntöä, siitä on seurattava rangaistus, esimerkiksi jonkun etuuden menettäminen. Meillä viikkorahat oli kätevin konsti rangaista: jos rikkoo sääntöä, ei tule sillä viikolla viikkorahaa.
Tukasta pikkasen kiinni ja istut seuraavat 4-vuotta linnassa.
Miten vapaa kasvatus tähän keskusteluun liittyi??? Pahoinpitelyn vapaan kasvatuksen välimaastosta löytyy esim. rajoja ja rakkautta antava kasvatus.
Vaihdoit puheenaihetta. Aloit kirjoittaa puheenaiheen vaihtamisesta.
Riitelevät ja tappelevat, luonnollista. Rajat on asetettu eikä tavaroita saa heitellä meillä. Ei aina ihan iisi biisi isänäkään. Mua tottelevat paremmin kuin äitiään.
Varmasti oot hyvä äiti kun asiaa olet pysähtynyt pohtimaankin.
Kiitos gg-10.
Itsekin ajattelen että sisarusten välinen tappelu on ihan "normaalia" mitä olen ystäviltäni kuullut.
Minulla ei ollut sisaruksia, mutta muistan että minäkin tappelin naapurin tytön kanssa.
Tuntuu vaan välillä todella yksinäiseltä kun ei ole näkemässä toisten ihmisten arkea miten hurjia tappeluita siellä käydään vai onko kaikki lapset kuin enkeleitä, hymyilevät, siivoavat, kiittävät ja elämä on kuin elokuvissa.
Ei lapseni häiriintyneitä mielestäni ole. Ja tottakai rajoja ja rakkautta annan heille. Välillä vaan tuntuu että meno on niin hurjaa (joskus) että mitä voin tehdä vai onko tämä vain ohimenevä vaihe?
Itselläni on 3 teini-ikäistä ja elämä puuhakasta :). Ihmeen rauhallistakin on välillä sitten on kiistoja, toraa ja köydenvetoa milloin mistäkin. Vapaan kasvatuksen kannalla en ole, joten kun meno yltyy liian kovaksi niin ryhdymme yhteistuumin vanhempina toimenpiteisiin koska nuorten pitää oppia, että teoilla on seurauksensa.
Etujen poisotto on siis edessä eli:
tietokoneelle ei mennä
tv.tä ei katsota
kännykkä takavarikkoon
aresti
jäähypenkillä istuminen vaikka tunti
kuukausiraha pois
saa tiskata viikon
näistä sitten valitsemme ja/tai "muuta mukavaa". Tietysti asiat käsitellään ja puhutaan.
Mielestäni on turha syyllistää vanhempia. Tämä aika jota elämme on todella haastavaa aikaa kasvattaa lapsiamme ja nuoriamme. Ei ole vain se miten kasvatetaan vaan kaikki vaikuttaa; koulumaailma; muut oppilaat, netti ja media yleensäkin ja ihan koko yhteiskunta ym.
Hei miljoonapulu,
Olen ihan samaa mieltä syyllistämisestä. Nykypäivänä kun eletään tietoyhteiskunnassa niin sitähän riittää - tietoa.
Oli tuo tieto hyvää tai huonoa, mutta sitä tunkee joka paikasta. Helposti mediassa syntyy syyllistävä vaikutus vanhempia kohtaan.
Puhutaan Jokelan tapauksista ja koulukiusaamisesta ja ihmetellään mikä lapsia vaivaa ja heristetään sormea uravanhempiin.
Ei kaikki vanhemmat ole uravanhempia. Kuten itse kirjoitit, elämme vain niin haastavaa aikaa kaiken tämän mediahömpötyksen keskellä että tässä menee omakin järki mikä on oikein ja mikä on väärin.
Joku kirjoitti hyvin että jos tukistaa lapsia tai muutoin fyysisesti ottaa kiinni tms. niin sitten heti huudetaan että ei saa ja että lasten pitää "saada" näyttää tunteensa jne.
Medialla on iso vaikutus meihin kaikkiin vaikka emme sitä vielä tiedostakaan. USAssa ihmiset jo ovat lopettaneet television katselun, koska siellä kanavakilpailu johtaa mitä hullumpiin reality-TV sarjoihin ja ihmiset ahdistuvat. Väistämättä. Kukaan ei uskalla mennä edes ulos.
Sairasta.
Halusin vain kysyä muiden kokemuksia jotta pysyn itse järjissäni enkä ala pohtimaan ja analysoimaan miten "hulluja" lapseni ovat, vai ovatko he ihan normaaleja, riiteleviä sisaruksia?