Te olette

"Te olette valittu suku - pyhä heimo"

VANHASSA Testamentissa Jumala valitsi kaikista kansoista Aambrahamin suvun omaksi kansakseen. Tämän kansan oli silloin lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lainsäätämys ja jumalanpalvelus ja lupaukset. Mutta kaikkien pakanain Hän salli vaeltaa heidän omia teitään, vaikka Jumala ei heidänkään keskuudessaan ollut todistamatta itsestään.

Siispä oli Israel hänen oma, valittu kansansa, josta myös Kristus on lihan puolesta syntyisin, Hän joka on yli kaiken, Jumala , ylistetty iankaikkisesti . Room. 9:5. Kuitenkaan eivät kaikkine, jotka polveutuvat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siemenestä, - se on, eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, semmoisinaan ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi. Room. 9:6-8.
22591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Valitsemisellaan jo alusta asti tuota oikeata Aabrahamin siementä, Kristusta Jeesusta, jossa ainoassa kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi eivätkä kenessäkään muussa. Ne ovat siis oikeita Israelilaisia eli Jumalan valittua kansaa, jotka uskovan Aabrahamin tavalla turvaavat yksin Kristukseen .

Sen tähden apostoli todistaa: Ne, jotrka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia ; ja taas apostoli sanoo; Jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan, Gal. 3:7, Gal, 3:29.

Äänestä
  • Nyt tuo autuaallinen totuus, että me Kristusessa Jeesuksessa olemme Jumalan "valittu suku " Kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Hänen omaisuudekseen tullut kansa. Niin kuin myös pyhä Paavali todistaa.

    Että Jumala on ennen maailman perustamista Kristuksessa valinnut meidät ja rakkaudessa edeltäpäin määrännyt meidät lapseuteen, Hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, jne. Ef. 1:4,5.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Nyt tuo autuaallinen totuus, että me Kristusessa Jeesuksessa olemme Jumalan "valittu suku " Kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Hänen omaisuudekseen tullut kansa. Niin kuin myös pyhä Paavali todistaa.

    Että Jumala on ennen maailman perustamista Kristuksessa valinnut meidät ja rakkaudessa edeltäpäin määrännyt meidät lapseuteen, Hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, jne. Ef. 1:4,5.

    Toisessa paikassa kutsuen kaikkia Kristuksen uskovaisia , "Jumalan valituiksi, pyhiksi ja rakkaiksi", Kol. 3:12.

    Mutta ajattele, sieluni, tätä ihmeellistä ja ääretöntä armoa ja kirkkautta, että siis sinäkin Kristuksessa, johon olet kastettu ja johon nyt turvaat, todella olet Jumalan valittu omaisuus, valittu aivan Hänen omakseen Kristuksessa Jeesuksessa jo ennen maailman perustamista! Näe siis tästä, miten autuutesi perustuu ikivanhalle ja vahvalle järkkymättömälle perustukselle.

    On varma autuutemme,armovalintamme
    Kun itse Herra jo sen lujaan perusti,
    Ei petä se, vaik' epäillen me horjahdamme,
    Kun päivä hädän hetkinä käy synkäksi .

    Äänestä

roskasakkia, joita kukaan ihminen ei halua lähipiiriinsä.

Äänestä
  • Olipa tuo kommentti! Olen sattumalta tässä lukemassa.
    Kuinka joku voi haukkua tuntemattomia ihmisiä roskasakiksi? Millainen ihminen kirjoittaa tuollaista?

    Äänestä

  • satunnainenlukija kirjoitti:

    Olipa tuo kommentti! Olen sattumalta tässä lukemassa.
    Kuinka joku voi haukkua tuntemattomia ihmisiä roskasakiksi? Millainen ihminen kirjoittaa tuollaista?

    Mututuntumaa, you know.

    Äänestä

  • subjektiivista. kirjoitti:

    Mututuntumaa, you know.

    Ettei sellaista, uskovaista olekaan .

    Äänestä

  • Ja sekin on valtavan hyvää, että Jumala on luvannut korjata kaikki ontuvat ja raajarikot, ja meidät jotka jäämme teiltä rannalle.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Ja sekin on valtavan hyvää, että Jumala on luvannut korjata kaikki ontuvat ja raajarikot, ja meidät jotka jäämme teiltä rannalle.

    olevanne jotakin. Ette te ole. Jumala ei rajoittele kuten lestadiolaiset tekee.

    Äänestä

  • kuvitella kirjoitti:

    olevanne jotakin. Ette te ole. Jumala ei rajoittele kuten lestadiolaiset tekee.

    Kun sinulla on sen päiväset mielipiteet, kysyn luuletko olevasi VL . pastalla .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Kun sinulla on sen päiväset mielipiteet, kysyn luuletko olevasi VL . pastalla .

    "sen päiväset mielipiteet"? WTF?
    Minä en haluisi teitä lestadiolaisia työkavereiksi enkä asiakkaiksi.

    Äänestä

  • hyvä lähteä. kirjoitti:

    "sen päiväset mielipiteet"? WTF?
    Minä en haluisi teitä lestadiolaisia työkavereiksi enkä asiakkaiksi.

    Kysyn vaan, kun en ymmärrä .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Kysyn vaan, kun en ymmärrä .

    että saatte kirkkaamman kruunun.
    Kusta pitää sietää, jos on kruunu mielessä. Itseasiassa en rakasta teitä ollenkaan.

    Äänestä

  • teitä kirjoitti:

    että saatte kirkkaamman kruunun.
    Kusta pitää sietää, jos on kruunu mielessä. Itseasiassa en rakasta teitä ollenkaan.

    Juuri samanlaista , en minäkään rakasta sua . Mutta en vihaakkaan , tee parannus. Ja minä rakastan sua .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Juuri samanlaista , en minäkään rakasta sua . Mutta en vihaakkaan , tee parannus. Ja minä rakastan sua .

    Olkoonkin lestadiolainen. Kukaan ei ole täydellinen.

    Äänestä

  • rakastaa minuakin kirjoitti:

    Olkoonkin lestadiolainen. Kukaan ei ole täydellinen.

    Ja sinä tiedät sen, muista että kun me syntis raukat, olemme päässeet taistelumme läpi, Jeesus lahjoittaa meille ikuisen elämän, ja meistäkin tulee täydellisiä, saamme kirkastetun ruumiin , sillä tämä savimajamme ei enää kestäisikään sitä onnea ja iloa joka siellä vallitsee.

    Kristittyjen Jumala ei ole Jumala ja Jeesus, vaan Kolmiyhteinen Kaikivaltias pyhä Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki, joka on siis YKSI Jumala.

    Ei Jumala - ja - Jeesus

    Äänestä

  • niin miksi kirjoitti:

    Kristittyjen Jumala ei ole Jumala ja Jeesus, vaan Kolmiyhteinen Kaikivaltias pyhä Jumala, Isä Poika ja Pyhä Henki, joka on siis YKSI Jumala.

    Ei Jumala - ja - Jeesus

    Kun mina vastaan kävelee teutatess, hän on teutatess, ei suinkaan henki sielu ja ruumis.

    Vaikka sinussa nämät kaikki kolme ovat, henki sielu ja ruumis, niin ne ovat kuitenkin yksi ja sama teutatess. Minua vastaan kävelee siis teutatess, ei teutatess niminen kolmikko, henki ja sielu ja ruumis

    Siksi emme ikinä puhuttele Jumalaakaan nimellä Jumala JA Jeesus (tai/JA Pyhä Henki).

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Ja sinä tiedät sen, muista että kun me syntis raukat, olemme päässeet taistelumme läpi, Jeesus lahjoittaa meille ikuisen elämän, ja meistäkin tulee täydellisiä, saamme kirkastetun ruumiin , sillä tämä savimajamme ei enää kestäisikään sitä onnea ja iloa joka siellä vallitsee.

    Joka ei ymmärrä hoppäsen pölytystä persoonista. Vaan en huomannut että joku joku pilkun n. ... taas rupee repiimään persoonista kiitos vaan paljon .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Joka ei ymmärrä hoppäsen pölytystä persoonista. Vaan en huomannut että joku joku pilkun n. ... taas rupee repiimään persoonista kiitos vaan paljon .

    Ei siis kahta taikka kolmea Jumalaa, kuten kirjoituksistasi voisi helposti päätellä, noiden "ja" sanojen vuoksi jotka asetat Jumalan persoonien välille.

    Äänestä

  • ____ . ____ kirjoitti:

    Ei siis kahta taikka kolmea Jumalaa, kuten kirjoituksistasi voisi helposti päätellä, noiden "ja" sanojen vuoksi jotka asetat Jumalan persoonien välille.

    En ollenkaan ymmärrä, sinun "Ja " sanan tärkeyttä ..,,--'',.,-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teuta kirjoitti:

"Te olette valittu suku - pyhä heimo"

VANHASSA Testamentissa Jumala valitsi kaikista kansoista Aambrahamin suvun omaksi kansakseen. Tämän kansan oli silloin lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lainsäätämys ja jumalanpalvelus ja lupaukset. Mutta kaikkien pakanain Hän salli vaeltaa heidän omia teitään, vaikka Jumala ei heidänkään keskuudessaan ollut todistamatta itsestään.

Siispä oli Israel hänen oma, valittu kansansa, josta myös Kristus on lihan puolesta syntyisin, Hän joka on yli kaiken, Jumala , ylistetty iankaikkisesti . Room. 9:5. Kuitenkaan eivät kaikkine, jotka polveutuvat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siemenestä, - se on, eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, semmoisinaan ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi. Room. 9:6-8.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu