Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja itsekeskeisyys.

Itsekeskeisyys ei kuulu kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön vaikkakin jotkut käyttäytyvät niin. Ehkä heillä on siihen syynsä : )

Olen itse romahtanut elämän vedettyä maton alta.
-kaveri käytti valtakirjaani väärin otti velkaa firmaansa miljoona . Meni konkkaan .Velat mulle. Kaveri katosi ulkomaille on ja pysyy.
Vaimo petti- ja avioero.
Luottotiedot meni edellisestä.
Vaimo myi kaiken ja piti rahat. Nauroi että käräjillä hän häviää, mutta miks käräjöit nehän menee sun ulosottoon kaikki. revi siitä.
Ja samanlaista paskaa ja paljon muutakin.
Diagnoosiksi edelläkerrottu.
Olen aina ollut iloinen ja optimisti. Nyt yritän hyvyyttäni todistaa yrittämällä olla iloinen olematta sitä todella.
Saada näimn ystäviä, koska kaikki käänsivät selkänsä, kun ei multa voi enää lainat
- motskkaria
-moottorikelkkaa
-peräkärryjä
-nahkapenkkistä Audi Quattroa,
-venettä
-enkä voi tarjota kotonani kivoja iltoja
-ja paljon muuta.
Jokaiselle noista oli ottajansa. Joku tarvitsi yhtä, joku kaikki.
Kymmenistä perskärpäsistä. kun pääsin eroonsa jäi vain yksi ystävä. Hän onkin parempi kuin muut olivat yhteensä.
Surullista on, että on ihmisiä, joilla ei ole sitä yhtäkään.
Silloin ihminen epätoivolla koettaa hankkia edes sen yhden puhumalla paljon ja yrittämällä miellyttää.
En syö lääkkeitä. Ne maksaisivat liikaa ja tehosta en tiedä.
Koin rakastumisen tunteen ja kaikki lääkkeet sai jäädä.
Mutta ensimmäisen vuoden jälkeen narsisti nainen alkoi alistaa loukata ja vaatia niin, että olin tervehtynyt mutta painuin maanrakoon ja aloin hänen puheistaan uskoa, että olen
- ruma
-lihava
-köyhä
-kaikkea mitä voi olla negatiivisessa mielessä.
Ainut mikä oli hyvä oli se että olen kaikista 50 partneristaan paras rakastelija. Se lohduttikin niin vitusti.
Eron jälkeen oikeasti itkin.
Mutta aika parantaa. Samanlaisen elämän narsistin kanssa kokenut maisterisnainen ihastui minuun tai tapaani olla elää kertoa jne,
Olin oppinut nöyryyttä, mutten nöyristelijäksi.
Rakkaus, jos se osuu kohdalle korvaa apteekkilääkkeet ja masennus vaihtuu elämän ja tekemisen iloksi mitä on sille toiselle ilo antaa takaisin kiitokseksi ja antamaan ehkä lämmöntunnetta mitä kaikki meistä lopulta kovin kaipaa.
t-
Yleensä v....maisia kirjoittava Asko

lähes kaikki ihmiset jutustelevat terveydentilastaan. Sairauksista puhuttaessa ihmiset lienevät ihan yhtä itsekeskeisiä, oli kyseessä fyysinen tai psyykkinen sairaus.

Mummo kysyy käydessäni kylässä ensimmäisenä, olenko ollut terveenä.

Riippuu persoonallisuudesta, toiset on.

Itsekeskeisyys on persoonallisuuden häirötila (narsismi). Jos ihminen on masentunut, niin onhan se hyväkin että saa puhuttua jollekkin omasta pahasta olostaan. Sinä et taida ainakaan empatiakykyä omata?

Eikös se ole ihan ymmärrettävää, että jos sairastuu näinkin v.mäiseen tautiin tai mihin tahansa ylipäätään, niin se on kriisin paikka ja siitä haluaa puhua?

Kyllä niitä itsekeskeisiä löytyy terveistäkin ihmisistä, niitä jotka eivät muusta puhukkaan kuin itsestään! En tunne ketään kaksisuuntaista täydellä varmuudella sairastavaa, mutta itsekeskeisiä ns. terveitä kyllä.

Minä en sairaudestani juuri kenellekään kasvotusten puhu ja olen lunteeltani empaattinen, toisia ajatteleva ja kiltti ihminen, joskus ehkä liiankin. Hypomaniassa uskallan paremmin puolustaa itseäni ja ajattelen enemmän omaa etuani ja ajatukseni pyörivät enemmän minussa kuin "heissä.

Olen itse sairastanut kyseistä sairautta jo 5 vuotta ja sen voin sanoa että joskus itsekeskeisyyttä ilmenee koska omakuva itsestä on kadoksissa ja on asioita joita mietti ja kontroloi tekemisiään niin sattuu sitten tätäkin. on todella vaikeaa olla oma itsensä ja samalla kontroloida tekemisiään ettei vaan mene yli joka maniaan tai sitten depression puolelle teille kaikille sairastavien ystäville toivon vain kärsivällisyyttä

Siitä, että hoidoissa opetellaan hyväksymään oma sairaus ja se, että siitä saa/pitää jutella.

Se menee välillä aivan överiksi... Tulee puhuttua vain itsestä. Voithan koettaa vaihtaa puheenaihetta.

SYNNEISTÄÄN GOLGATAN RISTILLÄ.
KAIKKI VAIVAT JOHTUU TUNNUSTAMATTOMISTA
SYNNEISTÄ JA SYNNISTÄ JA SEN SEURAUKSISTA
SEKÄ NIISTÄ MITÄ ITSE ON TEHNYT JA MITÄ TOISET ON
TEHNYT SINULLE . TUHOISAA ON .
KUN NE KAIKKI VIE RISTILLE JA SAA ANTEEKSI
SE ON KUIN RATAPÖLKKY OTETTAISIIN POIS NISTASTA
PAINAMASTA .SUUREMPI LOTTOVOITTOA ON SYNTIEN
ANTEEKSISAAMINEN ! KYLLÄ ON KEVYT SIITÄ JATKAA
KUN LASKEE TAAKKANSA RISTIN JUURELLE .
JEESUS OTTAA HÄPEÄNKIN POIS .
SAAT ALOITTAA ALUSTA UUDEN ELÄMÄN .
EI TARVI ETSIÄ VIKOJA MUISTA EIKÄ SYYTELLÄ
VAAN ELÄÄ VAPAANA VIHASTA . SELLAINEN ON JEESUS.

sairastan itse kaksisuuntaista mielialahäiriötä. vaatii paljon läheisiltä ihmisiltä mutta on hyvin raskasta itselle.äkilliset mielialan vaihtelut masennuksesta ahdistukseen ja välillä mieliala kohoaa.paniikkikohtauksia ja ahdistusta että työssä käyminen vaikeaa,pahinta on ahdistus.moni sairastava ei kestä sitä tuskaa vaan tekee itsemurhan.siksi vaikutamme itsekeskeisiltä ehkä?pakko puhuakin että jaksaa ja huumoria pitää olla.itselläni ei ole sairaus pahimmasta päästä mutta monilla tuhoutuvat ihmissuhteet ja velkaantuvat ym.maniavaiheessa.kun on mania niin sillon voi olla itsekeskeinen,röyhkeä ym.hyvin yksilöllistä.tämä johtuu sairauden kulusta ei luonteesta.

Saattaako olla niin että kaksisuuntaisia on tuttavissasi enemmänkin, mutta vain itsekeskeiset avautuvat diagnooseistaan.

Itsekeskeisyys eli oma ego todellakin korostuu maniavaiheessa. Tämä muutos on yleensä silmiinpistävä niille ihmisille, jotka tuntevat henkilön hyvin. Taas satunnainen sivullinen ei tajua mitään olevan pielessä vaikka toisella on euroopan kokoinen ego.

Siis itsekeskeisyys liittyy taudin kuvaan, mutta se tarkoittaa muutosta normitilaan verrattuna. Siksipä ajattelen että kaksisuuntaiset olisivat normina jopa vähemmän itsekeskeisiä kuin muut.

Tämä itsekeskeisyys asia on aikalailla enemmän opittua kuin sairauden oire. Tosin erilaisissa hoitokontakteissa ja terapioissa unohtuu sosiaalisten suhteiden tärkeys ja niiden ylläpitämisen taidot. Olisi tärkeää oppia elämään sairaudesta huolimatta, ei se diagnoosi edellä. Tarkoitan juuri sitä oman sairauden ja vaikean vaiheen tai huonon olon jauhaminen. Tiedän kokemuksesta että kun on paha olo, on vaikea nähdä muuta. Olen kuitenkin pyrkinyt sitä kanavoimaan järjestelmällisesti johonkin. Liikunta, kirjoittaminen, shakin peluu konetta vastaan, maalaaminen, yleensä kaikki keskittymistä vaativa juuri silloin kun se on kaikkein vaikeinta. Samoin sen muistaminen ettei se paha olo ole niiden läheisten ihmisten vika, vaikka he juuri silloin ärsyttävät todella.
Alkoholin katsoin parhaaksi lopettaa kokonaan. Se heikentää lääkkeiden tehoa ja laukaisee/voimistaa sekä maniaa että depistä. Alkuun tarvittiin tueksi Antabusta.
Lääkkeiden ongelmana on myös se, että moni bipo sortuu ajatusmalliin että jos huonoja vaiheita tulee lääkkeistä huolimatta niin vaaditaan uutta tai tehokkaampaa lääkitystä. Ylilääkitys kuitenkin on vielä pahempi vaihtoehto. Huonon olon sietämisen opettelu on myös mahdollista. Toisekseen itse olen kyllä kertonut ihmisille joiden kanssa olen enemmän tekemisissä mistä taudissa on kyse. Kun on huono päivä, kerron sen. Ei niin että paasaisin tai purkaisin pahaa oloa ympäriiinsä, vaan totean vaan että nyt on huono päivä ja se siitä. Kyllä ihmissuhteissa rassaa jatkuva omien tuntemusten vatvominen. Bipojen tulisi huomata että muillakin on elämässään haasteita ja vastoinkäymisiä. Jos ne eivät ole kovin isoja tai näkyviä niin siitähän pitäisi olla kaverin puolesta iloinen.
Ja ettei tulisi väärinymmärrystä etten tietäisi asiasta: 2 jaksoa suljetulla, molemmat itsariyrityksen jälkeen, 300 000 euron ulosottovelat, vuoden sairausloma useita lyhyitä, useita lääkkeenvaihtoja, silti edelleen aviossa ja kahden alakoululaisen onnellinen isä, vuokralla asutaan ja vanhalla autonromulla ajellaan. Töissäkäyntikään ei kovin motivoivaa kun 1/3 menee ulosottoon, mutta malliksi lapsille ja päivän rytmittämiseksi. Kotiin jääminen eläkeläisenä suistaa helposti totaalisesti sivuraiteelle ja itsekeskeisyyden kehään.

Omalla kohdallani koen että mania vaiheessa (nimenomaan mania, ei vielä hypomaniassa) olevani itsekeskeinen ja ylimielinen. Mutta hypomaniaan ja maniaan kyllä liittyy itsetunnon nouseminen välillä epärealistisellekkin tasolle ja siitäkin voi ehkä johtua se että bipo ihminen vaikuttaa itsekeskeiseltä (oman kokemukseni mukaan) En toki mitä menee ehdottomasti sanomaan ja rajaamaan vaan ilmaisen oman näkemykseni kokemuksen perusteella.

Omallakin kohdalla huomaan itse, että hypomanian vaihtuessa maniaan itsekeskeisyys kasvaa ja huomaa olevansa koko euroopan kunkku. kaunis, älykäs etc. Saa sitten hävetä taas jälkeenpäin. Bipo ei ole mukava sairaus, koska ystävät ja tuttavat kaikkoavat jossain vaiheessa. Itse olen normaalitilassa jopa yliempaattinen ja jaksan kuunnella ja lohduttaa muita. Lääkitys on ollut sama jo monet vuodet, mutta kolmesta neljään kertaa vuodessa tulee ensin hypomaniaa ja sitten sitä täys-. Sairaalaan en ole enää joutunut, kun osaan itse tunnistaa, milloin mopo lähtee käsisitä ja suostun syömään päivän tai pari Levozinea (50mg). Siinä hyvä kemialliset lepositeet. Inhoan sen tuomaa tyhjää oloa, mutta sekin parempi kuin sairaala. Itsekeskeisyys on bipo:n oire, ehdottomasti. On vain kamalaa kun onsairastanut kauan, ettei enää muista välillä, minkälainen persoona tosiasiassa itse on. Onneksi mies ja tytär tukevat sitä omaa hyvää itsessä ja muistuttavat että minä en ole sama kuin sairauteni ja sairauteni oireet. Tsemppiä kaikille!

maanisina bipot ovat narsistiakin pahempia, mutta kun sairaudentunto puuttuu, niin eivät itse tajua sitä. Eivät välttämättä edes jälkeenpäin, vika on aina toisissa, toiset ihmiset saavat hänet tekemään sitä ja tätä ... Kysypä bipojen läheisiltä, ovatko bipot itsekkäitä ... usein bipolta itse sairaudentunto puuttuu, joten niihin heidän vastauksiin ei ole luottamista. Vaikka kirjoitti täällä muutama bipo aivan asiaa hypomaniasta ja maniasta, eivät kaikki ole onneksi sairaudentonnottomia.

TV:n dokumentissä bipo-lapset esiintyi melko itsekeskeisinä .. minä ..minä..ja turhasta riitti kiukkua ja kiroilua. Järkytyin lasten käytöksestä, koska en itse ole ollut sellainen. Maanisina kausina tunnustan olleeni itsekäs harrastuksissani, mitkä menivät perheeni edelle. Mieheni vain ihmetteli, miksi en ehtinyt tehdä ruokaa lapsilleni, kun olin aina menossa ?
Nyt itsekeskeisyys on sitä, että joka päivä mietin ja puntaroin omaa jaksamistani. Sen ei pitäisi näkyä päällepäin, mutta oman vointini kustannuksella monet ulkopuoliset tapahtumat jäävät vaille huomiotani.

Itsellä lähellä bipo-ihminen, eikä todella puhu kuin itsestään!! Koko ajan suuri 'show' päällä. Draamaqueen sana kuvaisi häntä hyvin. Hänen tapaamisensa vie kaikki voimat, inhottavaa sanoa niin.

N. vuoden verran bibo-diagnoosi lisättynä psykoottisilla oireilla. 2 itsariyritystä, itsariajatukset kokoajan päässä.. Ei tee välillä mieli nousta edes sängystä, vain lopettaa hengittäminen.. Mielikuvitusta riittää eri itsarikeinojen tekemiseen. Olenko itsekeskeinen ? Niin ainakin syyteltiin avioliitossa. Minkäs teet ? Välillä pää täynnä villejä ideioita ja yrittämisen energiaa.. Maniassa menee rahaakin.. Mutta fiilis on silloin niin good. Masennuskin menettelis, kun vain ei olis niitä ääniä päässä. Tietäispä edes vähän aikaa, miltä tuntuu olla normaali.. Mutta diagnoosin jälkeen on avautunu silmät elämän hölmöilyille ja masennusjaksoille. Vain yksi ystävä jäljellä, 100000 euroa ulosotossa, poika äitinsä huollossa, rikossyytteitä tulossa jne. kaikkea niin tod. kivaa, työkyvyttömyys, huoli omasta ja läheisten jaksamisesta/sietokyvystä, yksinäisyys, kuolemanajatukset, häpeä, viha ja inho itseään kohtaan, epärealistiset unelmat, mikään ei innosta ja mistään ei nauti... Elämä on aina yhtä ikuista vankilaa pimeydessä ja yksinäisyydessä oman pään sisällä. Siispä, kun joskus on itsetunto koholla, niin tavallaan sitä haluaakin ottaa siitä kaiken irti, kun tietää hetken kuluttua sen olevan kuitenkin ohi. Läheisiä se tietysti ärsyttää, kun on voimain tunnossa ja vaikuttaa itsekeskeiseltä, mutta enpä olis niin kateellinen, kun bibo-sairaus vie sosiaalisen elämän ja elämän normaliuden...

Nimim. "saa rauhan"

"vaivat johtuu tunnustamattomista synneistä"

Ajattelehan,miten pieni lapsi tunnustaa syntinsä kun niitä ei ole?
Hän on vain perisynnin alainen.

Äläkä pelottele ketään.Vanha kirja ei kerro,että jos teet syntiä jumala aiheut-
taa sinulle sairauksia.
Jobille jumala antoi sielunvihollisen aiheuttaa sairauksia aivan muista syistä.
Koska sv:nen väitti Jobin palvelevan jumalaansa itsekkäistä syistä,sanoen
nahka,nahasta niin hän jumalansa hylkää.
Job oli jumalaansa luottava,siksi häneen annettiin sv:n aiheuttaa sairauksia,
tarkoituksena jumalan taholta näyttää että hänellä on palvelijoita jotka eivät lan-
kea yntiin.




,

En ole itsekeskeinen ja minnulla epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Uskon että maaniseen vaiheeseen voi joillakin liittyä itsekeskeisyys ja itsekkyys. Minulla persoona on niin päinvastoin kuin itsekeskeinen että johtunee siitä ;p

Niin, ja nykyaikana ihmiset ovat muutenkin suurin osa todella itsekeskeisiä minä minä minä -tyyppejä, joten miksi tämäkin piirre heitetään taas bipojen niskaan. Myös pelkkä masentunut ihminen saattaa olla todella itsekäs, kun ei ole voimia mihinkään. Haukutaanko pelkästään masentuneita ihmisiä vaikka välillä? Tai jos ei liitettäisi mitään piirteitä kehenkään, niin se olisi paljon parempi asia. Maaninen ihminen voi myös olla hyväksikäytön uhri, joka avaa lompakkonsa hyvin helpolla ja maksaa muidenkin kulut. Tietenkin voi olla myös itsekäs, niin kuin kaikki meistä - oli terve tai sairas.

Itse en usein edes omista mielialoistani tai elämäni vaikeuksista puhu. Tiedän, että muillakin ihmisillä on paljon vaikeita asioita. Tiedän myös senkin, että monilla on miljoona kertaa vaikeampaa, kuin mitä minulla on. Itselläni on sentään katto pään päällä ja ruokaa ja kaikki mukavuudet. Monilla ei ole sitäkään. Itse olen aivan liian kiltti ihminen, enkä osaa pitää puoliani kovinkaan hyvin. Hyväksi on käytetty milloin missäkin asiassa, joten aika loukkaavaa väittää, että itsekeskeisyys olisi kaikkien bipojen ongelma. Uskon sen olevan ihmisen omasta persoonasta ja henkisestä vahvuudesta kiinni. Jotkut voivat tietenkin heittäytyä marttyyriksi ja siksi ovat todella itsekeskeisiä. En usko sen olevan yksin bipojen ongelma, vaan hyvin monien sairauksien ongelma, jos ihminen heittäytyy marttyyriksi eikä pysty käsittelemään sairauttaan.

Sairastan itse kaksisuuntaista. Olen hyvin muut huomioon ottava, auttavainen ja epäitsekäs. Monet sanovat että liian kiltti. Mutta olen monesti itseäni tutkinut ja miettinyt olenko liian itsekeskeinen. Puhun läheisille paljon omista asioista, ajatuksena, että parempi puhua itse ettei muut pääse selän takana. Puhun sairaudestani myös sen takia että läheiset muistaisi sen olemassa olon ja ymmärtäisivät paremmin käyttäytymistäni eri tilanteissa. Tällä hetkellä huomaan sairauden tulevan esille jatkuvasti puheissani koska olen tällä hetkellä hyvin pohjalla. Olen katkera ihmisille keillä elämä hymyilee ja suurin ongelma tuntuu olevan jouluna kerääntyneet kilot tai että poikakaveri unohti vuosipäivän. Silloin tulee itkettyä itsesääli itkua, kerrottua omasta kurjuudesta ja toivottua että edellä mainitut ongelmat olisivat myös itsellä ne suurimmat. Ymmärrän toki, ettei toisen suru, murhe, ongelma ole sen pienempi tai suurempi kuin toisen, ei pidä vähätellä muiden asioita. Enkä myöskään tarkoita, että läheisten tulisi aina miettiä minun kurjuutta ja tuntea huonoa oloa siitä että heillä on asiat hyvin. Joskus vaan on halu muistuttaa. Eli voisin itsestäni sanoa että ajoittain olen itsekeskeinen, riippuen sairauden vaiheesta. Ja itsekäs ainoastaan puhuessa, ei käytöksessä. Aina valmis olemaan ystävälle olkapäänä ja kuulevina korvina, vaikka aisia koskisikin niitä ekstra kiloja :)

Mieheni on bipo, hän on hyvin itsekeskeinen. Minä, minä....Minun kuntoni, minun rusketukseni, minun minun...
Ei ole lainkaan empatiaa, puhuu todella loukkaavasti, varsinkin jos saa ihmiset nauramaan, myy vaikka isoäitinsä, viis veisaa miltä pilan kohteeksi joutuneesta tuntuu. Itse on hyvin herkkähipiäinen.
Ei ole realiteettien tajua, ostelee mitä sattuu, tuhlaa perheen rahat ym....
On myös alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä.
Häivyin, otin oman asunnon. Olen niin vanha että en viitsi enää erota.

Netti on tietoa täynnä ko sairaudesta. Ainahan mielenterveyssairauksiin saattaa linkittyä esim. persoonallisuushäiriökin, narsismi tms. Mutta bipolaarisella saattaa hetkellisesti kohota itsetunto, jonka jälkeen se romahtaa ja ihminen on todella herkillä..röyhkeys jne johtuu siitä että ihminen ei harkitse mitä tekee, vaan tekee ja miettii myöhemmin. Kun bipo on masentunut niin kaikki tuntuu oikeasti surulliselta, kunnes alkaa hypomania/mania, jossa saattaa olla innostuneisuutta mutta ärsyvyyttä, itkuisuutta jne. Sairaus saattaa olla oireetonkin joitain vuosia ja meno tasaista. Bipo tarvitsee selkeän rytmin ja rakastavia ihmissuhteita, selkeän elämänrytmin ja pois liiat päihteet. Liikunta saa aikaan endorfiineja jotka bipolla on alhaalla, verrattuna niiden normaaliin tuotantoon perus ihmisellä. Kirkasvalo lamppu talvella, vitamiinit, uni ja rytmi ovat tärkeitä bipolaariselle.. Näin sairaus pysyy aisoissa. Ja: tämä ei ole mukavaa, mutta bipot ovat myös ihmisiä ja tälle he eivät voi mitään. Itse luultavasti sellaisena toista en katselisi. Isälläni ja exälläni on se, kuten muutamalla kaverillani.

Olin bipolaarinen noin 30 vuotta sitten. Itsekeskeisyyteni oli jatkuvia pelkoja ja masennusta sitten kun olin maaninen unohdin itseni ja olin hyvin tietoinen ympäristöstä ja ihmisistä. Joogailin, meditoin ja otin homeopaattisia lääkkeitä ja sairauteni katosi kokonaan. Nyt olen enimmäkseen hyvin auttavainen ja tasapainoinen ihminen. Maailmani on muuttunut täysin, koska jooga ja meditaatio nimenomaan yhdistää mielen jakautuneisuutta myöskin terveillä ihmisillä, kaikilla sitä on jossain määrin.

Kahta kaksisuuntaista mielialahäiriöistä läheltä seuranneena , olen sitä mieltä että itsekeskeisyyttä heissä on . Ja eivät valitettavasti jaksa aidosti kuunnella toisia . Voisiko tämänkin oireyhtymän / sairauden taustalla olla jonkinlainen suuruuden hulluus . Masentuu kun ei saa kaikkea sitä mitä voisi saada . Tänä päivänä tuntuu , että yhdellä jos toisella on jokin kirjainhirviö diagnoosi ja usein syytetään lapsuutta , koulukiusaamista jne . Jos tämä näin yksinkertaista olisi , kaikista joilla jotain traumoja menneisyydessä , tulisi tällä tavoin sairastuneita , vaan eipä tule . Olisi tarpeellista ottaa itse vastuu itsestä ja käytöksestään , syyttämättä siitä muita tai olosuhteita , eikä piiloutua , milloin minkäkin taakse .