Laina-asiaa en

miten Mikkelin kaupunki, jonka omat talousasiat ovat kehnolla tolalla, kelpaa Järvi-Suomen Portin lainalle takaajaksi.

Lainaa taataan 2.7 miljoonaa.

Luottaako rahoittajat, jotka sen lainan antaa, että jos Portti menee konkurssiin kuitenkin, niin kaupunki toki maksaa sen lainan takaajana.

Kaupungin herrat tuntuu ajattelevan, ettei se mitään otetaan vaan sitten lisää kaupunkilaisilta pois.

Lomautetaan lisää....
3726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan käytänöllinen perustelu on, että jos Portti kaatuu, tulee 450 työtöntä. Se tarkoittaa 450 veronmaksajan vähenemistä ja perheenjäsenet mukaanluettuna miltei 1500 suuta lisää sosiaaliturvalla ruokittavaksi plus kerrannaisvaikutukset päälle. Eli kyllä velkojen takaaminen on paikallaan mutta se ei saisi olla vastikkeetonta rahaa isäntien pönkittämiseksi. Rahan vastikkeeksi tarvitaan vaikutusvaltaa yritykseen jotta ökyisäntien ökyvalta saadaan loppumaan. He ovat tähän asti rahastaneet Porttia kahdesta päästä: tuottajahintoina ja tuloksena. Jatkossa pitäisi kohtuuden riittää heillekin.

Äänestä
  • hyvä, mutta jos Portti silti kaatuu, on sekä laina että ne työntekijät perheet silti siellä sossun elätteinä.

    Mistäpä niille sitten annetaan kun on se miljoonalainakin maksettavana.

    Äänestä

  • perusteluna tuo kirjoitti:

    hyvä, mutta jos Portti silti kaatuu, on sekä laina että ne työntekijät perheet silti siellä sossun elätteinä.

    Mistäpä niille sitten annetaan kun on se miljoonalainakin maksettavana.

    Olet oikeassa, että Portti kaatuu kaikesta huolimatta. Olen ymmärtänyt tilanteen niin, että tässä tilanteessa tuo riski kannattaa ottaa sillä jos homma toimii niin se on Portin työntekijöiden ja sitä myötä kunnan veronmaksajien etu. Vieläpä se on myös makkaran kuluttajien etu koko Suomessa sillä Portin kaatuminen johtaisi vain alan entistä suurempaan keskittymiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärrä ollenkaan kirjoitti:

miten Mikkelin kaupunki, jonka omat talousasiat ovat kehnolla tolalla, kelpaa Järvi-Suomen Portin lainalle takaajaksi.

Lainaa taataan 2.7 miljoonaa.

Luottaako rahoittajat, jotka sen lainan antaa, että jos Portti menee konkurssiin kuitenkin, niin kaupunki toki maksaa sen lainan takaajana.

Kaupungin herrat tuntuu ajattelevan, ettei se mitään otetaan vaan sitten lisää kaupunkilaisilta pois.

Lomautetaan lisää....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu