Nautitteko ruuasta?

Ennen olen ajatellut että "ruoka on hyvää ja syöminen kivaa", mutta en enää. Onhan ruoka sinänsä edelleen hyvänmakuista, mutta aina syömisen yhteydessä pyörii kaikenlaista muuta mielessä. Varsinkin herkkujen kanssa. Pitää arvioida kalorimääriä, pitääkö mennä oksentamaan ja koska on ns. viimeinen mahdollisuus oksentaa, ettei ruoka ehdi liikaa imeytyä. Ei siinä ehdi mistään ruoasta nauttia. Ja inhoan kaverien kanssa syömistä. Muut hoikkia ja itse sellainen rasvamöhkäle. Ihan oikeasti.

Jotenkin huvittavaa, kun on tarve vain syödä ja syödä, vaikka ei tekisi yhtään mieli. Sitten on pakko oksentaa. Niin vitun sairasta.

Kauhea päivä tänään. Koko päivän on itseinho kukoistanut. Vaatteet tuntuu tiukilta ja epämukavilta, ja tekisi mieli vetää säkki päällensä, ettei läski tursuaisi jokapaikasta. Samaan aikaan tarve syödä ja sitten oksentamaan. Tänään olen oksentanut vain kerran. Pitää varmaan vielä kerran.

Voi jeesus tätä elämää..
8936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..syödä ostamani herkut kaikessa rauhassa..mutta pitää seurata kelloa samalla ja huolehtia, että varmasti ehtii ajoissa okselle.
Kyllähän siinä vähän nautinnonmaku menee, kun ei voi rentoutua kunnolla ja wc-pönttö koko ajan mielessä.
Mukavuudenhaluisena myös pitkitän okselle lähtemistä.. ei ole kiva sännätä heti pöntölle, kun
on vasta herkutellut. Nykyään olen yhä enemmän sitä siirtänyt ja epäonnistunut tehtävässä :(

Äänestä

...koko jutun pointti. Eli jos mieltää ruoan lähinnä kaloreiksi, niin miten siitä voisi ikinä nauttia?

Ihminen tarvitsee joka tapauksessa tietyn määrän ruokaa/kaloreita pysyäkseen terveenä ja jaksaakseen normaalia elämää. Jos tavallinen arkiruoka on pääosin terveellistä JA MAUKASTA, niin koko asiassa ei ole mitään ongelmaa, ja ihminen syö luonnostaan oikein. Ongelma ilmaantuu siinä vaiheessa, jos oikea terveellinen ruoka aletaan mieltää jonkinlaiseksi välttämättömäksi pahaksi ja epäterveelliset kaloripitoiset herkut kielletyksi himon kohteeksi.

Kun vaan ihmiset ymmärtäisivät, että kyllä siihen keittoon voi lisätä hieman kermaa, pihvin voi paistaa voissa ja leivoksen ei ole pakko olla sokeriton ja rasvaton! Hyvänmakuista, täyttävää, tavallista ruokaa voi jokainen syödä kohtuudella tuntematta siitä huonoa omatuntoa. Nautinto ei ole vain suklaata, sipsejä ja munkkipossuja. Saman nautinnon voi saada hyvin valmistetusta kunnon ateriasta. Miksi siis kieltää itseltään ruoasta saatava nautinto, kun siihen ei ole syytä?

Äänestä
  • ..pienestä asti hallitsematon himo herkkuja kohtaan. Muut sisaruksistani eivät makeasta pahemmin piittaa. Ostin lapsena järkyttävät määrät karkkeja ja muita herkkuja, joita söin salaa siihen asti, kunnes aloin voida niistä pahoin. Oksentamiseen ryhdyin vasta aikuisiällä. Ihme kyllä en ollut lapsena ylipainoinen.
    Toivottavasti makeannälkään löydetään vielä kelpo lääke meille, joilla se menee näin äärimmäisyyksiin.

    Äänestä

  • ollut... kirjoitti:

    ..pienestä asti hallitsematon himo herkkuja kohtaan. Muut sisaruksistani eivät makeasta pahemmin piittaa. Ostin lapsena järkyttävät määrät karkkeja ja muita herkkuja, joita söin salaa siihen asti, kunnes aloin voida niistä pahoin. Oksentamiseen ryhdyin vasta aikuisiällä. Ihme kyllä en ollut lapsena ylipainoinen.
    Toivottavasti makeannälkään löydetään vielä kelpo lääke meille, joilla se menee näin äärimmäisyyksiin.

    ...Suomessa koko yhteiskunnan asenne ruokaa kohtaan on nykyään sellainen, että sen on oltava ennen kaikkea terveellistä. Kaupan hyllyt ovat pullollaan sokerittomia, rasvattomia ja kalorittomia (ja usein mauttomia) kevytversioita lähes kaikista tuotteista. Media on pullollaan kuvia laihoista malleista. Samoin ovat asiat esimerkiksi USA:ssa ja Briteissä.

    Kun matkustetaan esim. Keski- tai Etelä-Eurooppaan niin kevyttuotteita on tarjolla hyvin marginaalisesti tai ei ollenkaan. Näissä maissa ruoasta on lupa nauttia ilman, että tuijotetaan jatkuvasti sen terveellisyyttä. Median antama naiskuva saattaa olla melko samanlainen kuin Suomessa, USA:ssa tai Briteissä (koska media on nykyään enemmän tai vähemmän globaalia), mutta käytännön elämässä Keski- ja Etelä-Euroopan naiset saavat näyttää kauniilta ja pukeutua tyylikkäisiin ja seksikkäisiin vaatteisiin kaikkine muotoineen.

    En tiedä onko asiasta olemassa tarkempia tilastoja, mutta näin näppituntumalla sanoisin, että lihavuus sekä neuroottinen asennoituminen ulkonäköön ja syömiseen ovat ensiksimainituissa maissa suurempia ongelmia kuin jälkimmäisissä.

    Ihmisillä on tietenkin erilaisia taipumuksia makeanhimoon, ahmimiseen ja muihin ongelmiin syömisen suhteen. Meidän yhteiskuntamme kuitenkin tukee kuvaa täydellisestä laihasta ja kaikin puolin kauniista ihmisestä, joka kontrolloi syömisiään niin, että ruoka on ennen kaikkea terveellistä ja vähäkalorista. Jos joku ei satukaan täyttämään näitä vaatimuksia, mikä nyt on enemmän kuin todennäköistä(!), niin tuntee luonnollisesti pettäneensä itsensä, ja olevansa huonompi kuin muut. (Sinäkin söit herkkuja salaa! Miksi? Koska tiesit, että sitä ei olisi hyväksytty.)

    Ongelma voi siis mahdollisesti olla "piilevänä" yksilössä itsessään, mutta sanoisin, että yhteiskunnan ilmapiiri ja vaatimukset ovat kuitenkin se, mikä laukaisee ongelman.

    Äänestä

Minulla on jokin tunneyhteys ruokaan kadonnut. Ruoka koostuu vain haitallisista aineista, rasvasta, sokerista tai lisäaineista. Vaikka söisin vain täysin puhdasta ruokaa, en osaa nauttia. Voi, kuinka joskus voisi syödä edes kasvispizzan hyvällä omallatunnolla.

Äänestä
  • minun kohdalla suhtautuminen määriin ei toimi. Aamupala, yksi jogurttilajike, tietty kasvismössö; nämä pystyn syömään "normaalisti"; vähän ja riittävästi. Kaikkea muuta on syötävä lisää ja lisää ja lisää jotta voi oksentaa. EN voi ottaa yhtä karkkia jos koko pussi on edessäni.

    Äänestä

Itseasiassa kyllä, minä nautin siitä kun syön. Noin 6kk sitten vielä otin aikaa kellosta, että millon pitää mennä oksentamaan. Nykyään kroppani ei osaa käyttää sitä ruokaa enää niin nopeasti, että pitäisi vahdata kelloa..Syön rauhassa niin paljon kun mahaan menee (PALJON) ja sitten kaikessa rauhassa oksentamaan..yleensä aloitan jollain "tavallisella" ruoalla, ja sitten vasta viimeiseksi herkut....ja laihtuminen jatkuu...nyt bmi 15.4..

Äänestä
  • nautin aina oikeasta ruoasta (terveellisestä). mutta herkut ovat tulleet nyt vasta ongelmaksi.. ehkä n.4kk sitten. Olen nyt tämän joulukuun yrittänyt oksentaa ahmimiani herkkuja, mutta ei onnistu kunnolla. sitten kauhia morkkis ja lenkillä ravannu. :S yök kun on läski olo !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


venyá kirjoitti:

Ennen olen ajatellut että "ruoka on hyvää ja syöminen kivaa", mutta en enää. Onhan ruoka sinänsä edelleen hyvänmakuista, mutta aina syömisen yhteydessä pyörii kaikenlaista muuta mielessä. Varsinkin herkkujen kanssa. Pitää arvioida kalorimääriä, pitääkö mennä oksentamaan ja koska on ns. viimeinen mahdollisuus oksentaa, ettei ruoka ehdi liikaa imeytyä. Ei siinä ehdi mistään ruoasta nauttia. Ja inhoan kaverien kanssa syömistä. Muut hoikkia ja itse sellainen rasvamöhkäle. Ihan oikeasti.

Jotenkin huvittavaa, kun on tarve vain syödä ja syödä, vaikka ei tekisi yhtään mieli. Sitten on pakko oksentaa. Niin vitun sairasta.

Kauhea päivä tänään. Koko päivän on itseinho kukoistanut. Vaatteet tuntuu tiukilta ja epämukavilta, ja tekisi mieli vetää säkki päällensä, ettei läski tursuaisi jokapaikasta. Samaan aikaan tarve syödä ja sitten oksentamaan. Tänään olen oksentanut vain kerran. Pitää varmaan vielä kerran.

Voi jeesus tätä elämää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu