Katselin tuossa tuota galluppia ja huomasin siellä minua vanhempia, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. (Olen 20-vuotias.) Tuntuu pahalta ajatella, että minullakin on edessä vuosia (vuosikymmeniä?) yksin.
Minäkään en koskaan ole seurustellut, ei minua kukaan ole koskaan halunnut tytökseen, en kenellekkään ole kelvannut. En ole nätti ja kaunis, en sosiaalinen ja avoin enkä mukava ja kiltti. En ole mitään mitä nuo miehenpuolet tuntuvat haluavan. Aina olen saanut katsella vierestä kuinka ystäväni löytävät itselleen jonkun.
Sattuu kuunnella heidän onnestaan. Tietysti saa kuulla myös riidoista sun muista, mutta yleensä sen vastapuolen kanssa on ihanaa tehdä sitä ja tätä. Henkisesti pahoinpitelevät kertoessaan: Minäkin haluaisin rakastaa ja olla rakastettu. Haluaisin kelvata jollekulla, käpertyä jonkun viereen sohvalla ja pitää kädestä kaupungilla (Tietysti saisin 100 uutta ongelmaa elämääni, mutta samalla pääsisin 100 vanhasta eroon.)
Mutta missä edes voisin tavata jonkun?
Baareista en pidä. Niissä minulla on aina hieman vauhko olo. Meluisaa ja liikaa ihmisiä, enkä edes usko että niissä olisi "minun tyyppisiä" ihmisiä. Olen luonnostani hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, joten koulussakaan kukaan ei minua juurikaan huomaa. Ja epäilen, että kukaan minua missään bussissakaan alkaa iskemään.
Tätäkö se sitten on? Katselen, kun elämäni menee ohi? Kadehdin ihmisiä ympärilläni, joilla on perheet? Menen joka ilta yksin nukkumaan herätäkseni aamulla yhä yksin?
Ei ole elämisen arvoista.
Minäkään en koskaan ole seurustellut, ei minua kukaan ole koskaan halunnut tytökseen, en kenellekkään ole kelvannut. En ole nätti ja kaunis, en sosiaalinen ja avoin enkä mukava ja kiltti. En ole mitään mitä nuo miehenpuolet tuntuvat haluavan. Aina olen saanut katsella vierestä kuinka ystäväni löytävät itselleen jonkun.
Sattuu kuunnella heidän onnestaan. Tietysti saa kuulla myös riidoista sun muista, mutta yleensä sen vastapuolen kanssa on ihanaa tehdä sitä ja tätä. Henkisesti pahoinpitelevät kertoessaan: Minäkin haluaisin rakastaa ja olla rakastettu. Haluaisin kelvata jollekulla, käpertyä jonkun viereen sohvalla ja pitää kädestä kaupungilla (Tietysti saisin 100 uutta ongelmaa elämääni, mutta samalla pääsisin 100 vanhasta eroon.)
Mutta missä edes voisin tavata jonkun?
Baareista en pidä. Niissä minulla on aina hieman vauhko olo. Meluisaa ja liikaa ihmisiä, enkä edes usko että niissä olisi "minun tyyppisiä" ihmisiä. Olen luonnostani hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, joten koulussakaan kukaan ei minua juurikaan huomaa. Ja epäilen, että kukaan minua missään bussissakaan alkaa iskemään.
Tätäkö se sitten on? Katselen, kun elämäni menee ohi? Kadehdin ihmisiä ympärilläni, joilla on perheet? Menen joka ilta yksin nukkumaan herätäkseni aamulla yhä yksin?
Ei ole elämisen arvoista.
Vastaukset 17
Vanhimmat
että pidät itsestä huolen.
Eli jos olet ylipainoinen, kuntoile ja liiku. Samalla saat hyvää mieltä.
Suurin ongelma hiljaisella ja ujolla naisella joka ei ihan yleiseen kauneuskäsitykseen sovi on se että sitä henkilöä on vaikea ehkä huomata ja löytää.
Kysymys ei ole pelkästään ulkonäöstä vaan siitä että jos käpertyy itseensä ja ei osoita millään tavalla edes haluavansa tutustua ihmisiin niin se on hankalaa.
Se että sanot vielä ettet ole mukava ja kiltti herättää oudoksuntaa. Mitä tarkoitat tuolla? Oletko ilkeäkin ihmisiä kohtaan?
Sinuna etsisin seuraa vaikkapa netistä jossa voi tavata erilaisia ihmisiä koska baarit monesti niitä eivät tarjoa.
Älä katsele ja ihmettele vaan toimi. Jos todella tuo asia pelottaa niin tee asialle jotain ja voit kohdata sitten tuon yksin olon sitten rauhallisin sydämin jos olet tehnyt kaikkesi.
20-vuotias ei ole ikä eikä mikään. Tärkeää on laajentaa ympyröitään ja vähän edes tutustua ihmisiin. Sitten tietysti jos haluat jonkun nuoren miehen iskevän sinua niin kiinnitä häneen huomiota.
Monilla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla joten se on vain kysymys aktiivisuudesta ja ajasta kun kohtaat toisen ihmisen. Mutta itsestään se ei tapahdu.
Juu pääsee noilla ohjeilla aika pitkälle...
Netti nainen = seuraa....
mies netti = ehkä seuraa
Noin sen vain menee että naiset saavat todella helposti seuraa varsinkin netistä.. Miehillä tuo ei ole aivan niin helppoa.. Tietysti seuraa on monenlaista.... Mut parasta vain kokeilla tutustua ja tapailla niin siitähän se lähtee käyntiin...
Ulkonäköasiat yleensä ovat varsin tärkeitä, mutta koska miehiä on yleensä hakijapuolella enemmän naista kohden niin sen takia monet eivät välttämättä välitäkkään niin paljoa ulkonäöstä.. Tietysti tämä on tapauskohtaista, mutta ainoa keino on tietysti kokeilla tutustua.. Varsin monet naisetkin kyllä kiinnittävät todella paljon huomiota ulkonäköasioihin ettei normaalinnäköinen kelpaa.. Varsinkin profiili-ilmoituksissa vääränlainen ulkonäkö tai jokin koulutus ym. asia voi olla suurin este sille ettei halua ottaa yhteyttä (jonkinlaista kokemusta tästä puolesta).
Et makuja on monenlaisia mutta ainoa keino on yrittää...
20v ei ole tosiaan kovin vaarallinen ikä ja ei usein 25v. Naiset saavat myös paljon helpommin seuraa joten ikä ei sinänsä ole este. Miehillä ikä voi nousta aika isoksi esteeksi varsinkin 30v jälkeen koska silloin naiset yleensä etsivät "kokeneempaa" miestä ja välttämättä eivät kiinnostu henkilöstä joka ei ole ollut kenenkään kanssa.. Ylipäätään se on tietysti helpompaa olla toisen kumppanin kanssa jos on yhdenkin kanssa ollut tekemisissä...
Seurustelemattomuushan ei tarkoita suoranaisesti sitä etteikö olisi ollut minkäänlaista kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Ehkä oletkin ihan kaunis, voisit tuoda parhaat puolet esiin hiuksissa/vaatteissa. Puhumaan oppii ainakin joillekin mielenkiintoisille. Olen 3kymppinen sinkkunainen mutta uskallan näin sanoa. Älä kavereitasi seuraa liikaa, olisko parempi mennä yksin eri paikkoihin joskus.
Joskus kun kavereiden kanssa puhutaan siitä, kuka nainen/mies on hyvännäköinen niin vastausten kirjo on erittäin suuri. Ja on ihan totta, että laittautumalla saadaan kaunis lähes joka naisesta. Onhan noista Hollywood-tähtösistäkin kuvia ilman meikkiä ja ihan tavallisen näköisiä ovat.
En usko, että ulkonäkö on este. Itse pidän itseäni kauniina, mutta enemmänkin se ujo luonteeni on ollut este ihmisiin tutustumisessa. jotkut sitä paitsi pitävät ujoja ihmisiä ylpeinä, eivätkä tästä syystä uskalla jutella heidän kanssaan.
Älä nyt ainakaan lannistu, koska sitten lopputulos on juuri se, mitä pelkäät. Aina on niitä ujoja ja hiljaisia poikiakin!
"Aina on niitä ujoja ja hiljaisia poikiakin!"
Sen ujon ja hiljaisen minä haluankin. Hankalaa vain löytää, kun itse on samanlainen.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että tuntuu vaikealta, tai täysin mahdottomalta, tutustua keneenkään koskaan. En usko, että kukaan voisi minusta pitää, enkä vain kykene luottamaan keneenkään. Olen oikeastaan kouluikäisestä asti ollut melko syrjäänvetäytyvä, ennen sitä en ollut, mutta kun suoraan ja epäsuoraan muilta sain kuulla, että minussa on vikaa niin se on jättänyt minuun todella syvän epäluottamuksen muihin ihmisiin.
lisää. Kysymys on siitä haluatko muuttaa tilannettasi ja mitä olet sen eteen valmis tekemään? Lähtisin aloittamaan muutosta ulkoisista asioista. Käy kaikki vaatteesi ja asusteet läpi ja vie sellaiset mistä et enää pidä tai ovat väsähtäneen näköisiä vaikkapa kirpparille ja hanki uusia tyylikkäitä tilalle (miehet ainakin minä katsovat kyllä naista kenkiin asti) . Laita hiukset ja meikit kuntoon. Aloita kuntoilemaan tai lisää sen määrää niin saat muuta ajateltavaa, tutustut uusiin ihmisiin ja itsetuntosi paranee. Ylipäätään tee kaikkea mitä olet joskus halunnut, mutta et ole saanut aikaan tai uskaltanut. Suhteessa miehiin sanoisin, että en ainakaan itse haluaisi naista joka on täysi "hissukka" tai ihmistä, joka herättää sääliä. Itse olen 25-vuotias mies, koko kouluajan olin ravintoketjun pohjalla vuodesta toiseen... töitä olen joutunut tekemään sosiaalisuuteni ja onnellisuuteni eteen mutta se on onnistunut ja taitaisi muuten nykyään suurin osa entisistä kiusaajistani paskoa housuihinsa, jos kävelisin vastaan...
Allekirjoitan tuon täysin. Kun tarpeeksi potkitaan ja tönitään, oppii varomaan liiankin kanssa.
että olisin nainen kun en ole?
Onhan se helppoa sanoa, että muuttaa niitä tai näitä asioita, mutta kun ne asiat joita on muuttanut, eivät kuitenkaan todellisuudessa ole muuttuneet miksikään. Ja joitakin asioita en vain kykene muuttamaan. Ehkä se sinulle on vaikea ymmärtää, mutta muihin ihmisiin on vaikea tutustua, mulla on vaan niin pahasti mennyt luottamus muihin.
En ole ylipainoinen, enkä sinänsä rumakaan. Minussa ei vain ole mitään kiintopistettä, johon joku voisi kiinnittää huomion.
Pukeutumistyylinikin on täysin tavallinen, vaatekaapista löytyy sitä samaa mitä suurimmalta osalta minun ikäisistäni.
Ja meikeillä leikkiminen ei ole minun juttuni. Vähäsen pitää aina olla, mutte en halua kuljeskella naama täynnä pakkelia.
Ongelmahan korjaantuu, kun viitsit vain ilmoittaa tähän ketjuun paikkakuntasi missä asut ja sähköpostiosoitteesi. =)
Enpä usko, että korjaantuu. Kynnys tavata nettituttuja on sen verran suuri. :/
(Typerät numerot menevät sekaisin...)
Mikä nettituttujen tapaamisessa pelottaa? Mitä voit muka menettää? =)
Siinä saattaa nolata itsensä. Kylläkin hetkellisesti, mutta nolata kuitenkin.
...ja tietysti oletuksena on, ettei se toinen halua mitään minusta, niin miksi vaivautua...
Hehe.. Kaikkeenhan keksii tekosyitä kun tarpeeksi miettii.. Varsinkin tällä palstalla noita keksitään ihan työkseen...
Helpointa se on netin kautta tutustua ja saada niitä tuttauvuuksia jos haluaa.. Tietysti on niitä tapauksia jotka eivät haluakkaan tai haluavat asioiden sujuvan kuin elokuvissa että kotiovelta tullaan kysymään...
Ihan kivoja tyttöjä ainakin itse olen tavannut netin kautta. Toki plussaa voi antaa siitäkin että he ovat uskaltaneet tavata ja muutenkin tuskimpa sitä olisi tavannut jos he olisivat miettineet pitkän aikaa että tavatako vai eikö...
Se on myös aika naurettavaa ajatella tuommoisia pikkkuasioita että "nolasinko nyt itteni", "sanoinkohan jotakin väärin, mitähän tuo puu tuossa minusta ajattelee kun kaaduin maahan...".. Et ihmiset kun eivät pääsääntöisin ajattele tuntemattomista ihmisistä yhtään mitään tuommoisissa tilanteissa... Eikä tuommoisilla ole mitään merkitystä muissakaan tilanteissa..
Minulla on ollut sama tilanne, olen ujo ja hiljainen. Tuntui ettei minua ikinä huomattu missään.
Mutta sitten keksin, että menin tanssikurssille, tangoa, valssia, foksia ym. Ja lähdin tanssilavoille tanssimaan...Saa hyvää liikuntaa ja tutustuu uusiin ihmisiin, varsinkin vastakkaiseen sukupuoleen. Ja ujouskin katoa samalla =)Vaikka sitä helpolla tullaan ajatelleeksi että lavatansseissa käy vain vähän varttuneempaa porukkaa. Niin ikähaarukka on todellisuudessa todella suuri, 17- vuotiaista alkaen..
NYt minulla on monta hyvää miespuolista ystävää, ja toivon tansseista vielä löytäväni elämäni suuren rakkaudenkin.
Tsemppiä sinulle !!
Hyvä idea, jos vain pitäisin tassimisesta.
Pitäisi keksiä jokin oma juttu. Mutta kaikki minua kiinnostava on aina enemmän yksilöpuuhaa, kuin tanssin kaltaista seurallista hommaa...