Olen 24-vuotias nainen ja olemme seurustelleet nykyisen mieheni kanssa kohta kolme vuotta. Vuosia sitten kokeilin pelkästään kokeilumielessä seksiä naisen kanssa ilman mitään tunnesidettä. En saanut siitä paljoakaan irti, se ei tuntunut minun jutultani. Olen myös suudellut muutamia kertoja tyttöjen kanssa saamatta siitä minkäänlaisia viboja. Miesten kanssa olen aina seurustellut, naisiin en ole edes ollut ihastunut. Paitsi nyt. Nyt olen. Niin naurettavaa kuin se onkin, olen korviani myöten ihastunut erääseen julkisuudesta tutuksi tulleeseen nuoreen suunnilleen ikäiseeni naiseen. En ole kymmeneen vuoteen kokenut mitään kaukoihastumisia ja silloin teini-iässä ne ihastuksen kohteet olivat poikabändejä ja miesnäyttelijöitä. Huolestuttaa vähäsen kun nyt ajattelen joka päivä tuota naista jota en edes tunne! Se lämmin ja säteilevä hymy, salaperäinen katse: tahtoo sanoa jotain vaikkei sanokaan mitään. Hänestä kumpuaa voimaa tai jännitettä joka menee lävitseni ja repii jotain vieden mukanaan ja jättäen valtavan kaipauksen. Joudun pysähtymään joka kerta kun näen hänen kuvansa tai kuulen ääntänsä. Mikään ei silloin toimi, ei kulje ajatus ja ympäriltäni katoavat arki sekä normaalit asiat. Seksuaalisia fantasioita ei minulla tuota naista kohtaan ole ollut, haluaisin kyllä olla hänen lähellään ja olla hänen, tuntea yhteyttä ja läheisyyttä. Olla silti enemmän kuin pelkkä ystävä. Päästää hänet ihan lähelle eikä siitä koskaan pois. Mitähän tämä kaikki on? Onko kukaan kokenut jotain samansuuntaista? Onko kaikki kunnossa vai pitäisikö hakea jotain hoitoa? En ole mitään vastaavaa kokenut aiemmin tyttöä tai naista kohtaan ja täytyy myöntää etten miehiinkään ole ihastunut ihan näin intensiivisesti "ensisilmäyksellä" jos niin voi sanoa. Enkö olekaan hetero vaikka niin olen tähän asti luullut?
Ihastuin naiseen
huolestunut_
11189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että mikä sinua huolestuttaa?