Synnit
Monet asiat ovat vanhoillislestadiolaisten mukaan syntiä. Synnin rinnalla käytetään myös monia muita ilmaisuja, kuten armoneuvot ja kristillissivelliset elämäntavat. Yleensä mitään asiaa ei suoraan julisteta synniksi, vaan sanotaan, että kristitty ei halua tehdä jotain mainittua asiaa.
SRK:n mukaan mitään syntilistaa ei ole. Syntejä ei olekaan varsinaisesti listattu, vaan erilaisia elämäntapoihin ja ajatteluun liittyviä ohjeita annetaan SRK:n julkaisuissa, keskustelutilaisuuksissa ja puhujien puheissa. Ei kuitenkaan ole lainkaan vaikeaa koota näitä ohjeita yhdeksi listaksi, koska usein ne ovat jo annettaessa listamaisessa muodossa. Erilaisia kieltoja perustellaan esimerkiksi sillä, että Jumala ei halua kyseistä asiaa tai Jumala on tarkoittanut kyseisen asian jotenkin toisin.
Esim. Juhani Alarannan mukaan Jumala on tarkoittanut seksuaalisuuden avioliittoon. Nuorten seurustelussa hän ei sallisi halailua eikä hyväilyä, koska Jumala ei ole niin tarkoittanut.[1]
Jos rikot näitä armoneuvoiksi kutsuttuja sääntöjä, niin vanhoillislestadiolaisten mukaan et ole oikein uskomassa, olet häpeäksi suvullesi ja aiheutat vanhemmillesi murhetta. Listassa mainittuja asioita tehneen saatetaan sanoa kieltäneen uskonsa teoillaan. Contents [hide]
1 Syntilista
1.1 Seksiin liittyviä syntejä
1.2 Päihteet
1.3 Maailmallisuus
1.4 Yhteiskunta ja politiikka
1.5 Kulttuuri ja viihde
1.6 Urheilu
1.7 Kirkko ja muu hengellisyys
1.8 Kriittisyys ja passiivisuus
1.9 Vapaa-aika ja harrastus
1.10 Pyhäpäivä
1.11 Vähemmän tunnettuja ja kiistanalaisia syntikäsityksiä
1.12 Poistuneet syntikäsitykset
2 Keskustelu syntilistasta
3 Synnintunto
4 Painostuksen perusteena käytettyjä Raamatun kohtia
5 Aiheesta Muualla
5.1 Syntilistakeskustelun rönsyjä
5.2 Syntilistoja wikipediassa
6 Lähteet
[edit]
Syntilista
Tämä syntilista on lista asioista, joita suomi24-keskustelussa on kerrottu vanhoillislestadiolaisten pitävän syntinä. Syntilista ei ole tieteellisen tarkka, eivätkä kaikki vanhoillislestadiolaiset siis välttämättä tunnista kaikkia sääntöjä omikseen. Kiellot myös vaihtelevat paikkakunnittain ja maittain. Venäläisiltä ei esimerkiksi vaadita korvakoruttomuutta. Useimmat mainituista synneistä löytyvät myös SRK:n julkaisuistakin muodossa tai toisessa. Vanhoillislestadiolaiset pitävät syntinä listassa mainittujen asioiden lisäksi kaikkea laittomuutta. Lakien kunnioittamista kuitenkin korostetaan jonkin verran vähemmän kuin yhteisön sisäisiä normeja. Joidenkin lestadiolaisten moraali onkin voinut kieroutua siten, että lakien kunnioittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta yhteisön normjeja noudatetaan tiukemmin. Tämä voi ilmetä esimerkiksi alaikäisten tupakointina ja liikennerikkomuksina. Myös SRK:n julkaisuissa ja toiminnassa tämä ilmenee siten, että internetin vaaroista puhuttaessa mainitaan ensisijaisesti omaan uskoon kohdistuva kritiikki, mutta esimerkiksi lapsiporno ja pomminteko-ohjeet eivät huolestuta läheskään yhtä paljon.
[edit]
Seksiin liittyviä syntejä
ehkäisy
selibaatti avioliitossa
itsetyydytys
homoseksuaalinen suhde
rekisteröty parisuhde
avoliitto
suutelu- ja hyväily seurustelu- ja kihlausaikana
esiaviollinen seksi
avioero
hylätyn puolison uudelleen avioituminen
eriuskoisen kanssa avioituminen
rivot jutut
rivoille jutuille nauraminen
pornografia
[edit]
Päihteet
viina, viini, olut, siideri
maljan nostaminen
huumeet
alaikäisen tupakointi
[edit]
Maailmallisuus
meikkaaminen
hiusten ja kynsien värjääminen
korvakorut ja lävistykset
kulmakarvojen muokkaaminen
kauneusleikkaukset
kiroilu ja maailmallinen puhetyyli
[edit]
Yhteiskunta ja politiikka
muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana
korkea-arvoiset virat, esim. ministeri (mm. maljannostamisvaara)
siviilipalvelus
[edit]
Kulttuuri ja viihde
televisio
elokuvat (kotona ja elokuvateattereissa)
teatteri
ooppera
tanssi
kevyt musiikki ja gospel
konsertit muualla kuin kirkoissa (esiintyminen ja kuunteleminen)
kuorolaulu muualla kuin SRK:n piirissä ja kirkkokuoroissa
juorulehtien lukeminen ja tilaaminen
sirkus ja tivoli
viihteellinen elämä
[edit]
Urheilu
kilpaurheilu
kilpailujen seuraaminen katsomosta
ravit
urheilukilpailun seuraaminen radiosta seurojen aikana
[edit]
Kirkko ja muu hengellisyys
seurakunnan lapsi- ja nuorisotoimintaan osallistuminen
lähetystyö (muu kuin SRK:n oma)
vapaaehtoinen osallistuminen muiden ryhmien hengellisiin tilaisuuksiin
syvällisempi ystävyys ei-VL:n kanssa
syntilistojen pito
[edit]
Kriittisyys ja passiivisuus
saarnojen, alustuksien ja SRK:n julkaisujen arvosteleminen
johtokunnan arvosteleminen
keskustelupalstoille osallistuminen
hoitokokouksista puhuminen
rauhanyhdistysten tehtävien ja työvuorojen välttely
liian vähäinen seuroissa käyminen
[edit]
Vapaa-aika ja harrastus
huoltoasemalla istuminen iltaisin
kaupungilla hengailu seurojen jälkeen
rahapelit
pelikortit
partio
urheiluseurat
[edit]
Pyhäpäivä
vapaaehtoinen työnteko
kalastus
marjastus
metsästys
käsityöt
leipominen
harrastaminen
[edit]
Vähemmän tunnettuja ja kiistanalaisia syntikäsityksiä
kuuluminen kotiseutuyhdistyksiin ja pitäjäseuroihin
ikkunallinen pesukone
Aku Ankka
kyntönäytösten seuraaminen
ehkäisyvälineiden myyminen
Heikki Saaren huhutaan pitäneen jopa piirtoheitintä syntinä
[edit]
Poistuneet syntikäsitykset
saunominen sunnuntaisin
miesten pitkä tukka ja parta
ostaminen E-liikkeestä
radio oli kielletty 1930-luvulla
koulutelevisio kiellettiin 1978 ja sallittiin taas 1983 SRK:n pääkonttorista lähtetetyllä kirjeellä
[edit]
Keskustelu syntilistasta
Uskovaiset usein kiistävät syntilistojen olemassaolon ja ne selitetään Pyhän hengen hedelmiksi. Esimerkiksi aktiivisen nettikeskustelija O.M:n mukaan Pyhän Hengen uudistaman mielen vaikutuksesta vl-kristityt vain vain välttävät joitakin uskolle vaarallisia asioita. Ei kannata mennä heikoille jäille, vaikka siihen olisikin vapaus. [2]
1. Piet. 2:11 "Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niinkuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan." Room. 13:14 "Vaan pukekaat päällenne Herra Jesus Kristus ja älkäät holhotko ruumistanne haureuteen."
Vastustajat saattavat sen sijaan leimata syntilistan opit farisealaisiksi perinnäissäännöksiksi. [3]
[edit]
Synnintunto
Synnintunnon voi vaimentaa ajattelemalla. Jos esimerkiksi tunnet syntiä siitä, että katselet pornoa internetistä, voit vaimentaa synnintunnon myös ilman evankeliumia.
Synnintunto on skeema eli sisäinen malli. Se on pelkistynyt tapa reagoida tietynlaiseen tilanteeseen. Sen voi muuttaa samalla tavalla, kuin minkä tahansa muun tottumuksen muuttamalla suhtautumista asiaan.
Tunteiden syntymekanismia voidaan havainnollistaa Albert Ellisin ABC-mallin avulla.
A. Havainto.
B. Tulkinta/käsitys.
C. Reaktio.
Ajatellaanpa nyt tilanne, jossa olet mennyt naapuriin katsomaan televisiota.
A: Katsottuasi televisiota, huomaat mitä on tullut tehtyä.
B: Tulkitset tehneesi syntiä.
C: Sinulle tulee synnintunto. Pelkäät ehkä, ettet ole enää uskomassa. Pelkäät ehkä joutuvasi sillä tunnon tilalla helvettiin. Haluat kertoa Isälle tai Äidille mitä on tapahtunut ja pyytää evankeliumia.
Voit vaimentaa synnintunnon myös ilman evankeliumia. Se tapahtuu siten, että kohdassa B. et teekään sellaista tulkintaa, että olisit tehnyt syntiä. Näin ollen sinulle ei tule synnintuntoa, eikä sinun tarvitse mennä kertomaan kenellekään, mitä on päässyt tapahtumaan.
Vaikka omaatuntoa onkin helppo muokata, on kuitenkin hyvä pitää tietyt rajat, ettei tilanne pääse kärjistymään. Suomen lakeja ei esimerkiksi tule rikkoa. Eräs oikein hyvä vaihtoehto lestadiolaiselle moraalikoodille on humanistinen etiikka.
[edit]
Painostuksen perusteena käytettyjä Raamatun kohtia
Hesekiel: 3:18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. 3:19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut. 3:21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."
Johannes kastajan pää leikattiin irti kun hän nuhteli maailmaa sen synneistä.
Efesolaiskirje: 4:17 Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
1. Tim. 5:20 Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät.
Matteus 18
15 Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vstaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljes voittanut. 16 Mutta jos ei hän sinua kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olis. 17 Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina. 18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
2. Tim. 4:2 Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella;
[edit]
Aiheesta Muualla
Dogmaatikon analyysi synneistä
Eräs näkemys syntilistasta
Vähemmän tunnettuja syntikäsityksiä Youtubessa
[edit]
Syntilistakeskustelun rönsyjä
"Raamatun mukainen syntilista"
Raamatun 700 käskyä
[edit]
Syntilistoja wikipediassa
SRK:n edistämät elämäntavat
Kritiikkiartikkelin synnit
Käytännön usko
[edit]
Lähteet
↑ Juhani Alaranta: Kristityn vapaus ja vastuu. Päivämies, 2007, nro 43, s. 13.
↑ http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2750&postdays=0&postorder=asc&start=0

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta oli siellä joitakin kohtia mitä en itse ole synniksi ymmärtänyt, enkä usko että kovin moni muukaan.
Esim.
>> muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
Ei se puolueen nimi sano mitään vaan ajatusmaailma. Ei ihminen voi/halua kuulua sellaiseen puolueeseen, jonka ajatusmaailma sotii omaa ajatusmaailmaa vastaan.
>>ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana
Heh, ehkä joskus on voinut tällaistakin olla. Ei nykyään.
>>Poistuneet
>>ostaminen E-liikkeestä
Tästä tuli mieleen, että Siva oli syntinen paikka monelle vielä ihan muutamia vuosia sitten. Mutta esim. omien vanhempien osalta nämäkin asiat ovat lientyneet.
ja täydellisin näkemäni vl-syntilista, jossa perustelujakin on otettu mukaan. Talletin koneelleni, koska minäkin tiedän avauksesi poistuvan pikimmiten.
Täydellisin. No ehkä ei voida puhua täydellisestä, jos siellä on sellaisia asioita, jotka eivät edes pidä paikkaansa.