Kiteen poliisi

Kiteen poliisin toiminta on tiettyjen poliisien kohdalta mennyt mauttomaksi,ihan hävettää.
"Tavan kansalaiset" jäävät armotta aina kakkossijalle kun tulee tilanne joissa poliisi on toiminut väärin,mutta poliisihan on siis aina oikeassa!
Onneksi jokunen poliisi vielä kiteeltä löytyy,jotka hoitavat työnsä ammattimaisesti,ilman henkilökohtaisia kaunoja....
Mutta suurin osa luottamuksesta poliiseihin on kyllä kadonnut!!!!!
121916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samanmoisio keskusteluja on ympäri suomea.POLIISI voi pahoin ja on päästän kipiää.perheet varsinkin poliisien omat perheet kärsivät.avioeroja.henkistä väkivaltaa.ylimielisyyttä.vittuiluakin senkin osaavat.outoa ja .....

Äänestä

mitas varten niiden kanssa kahnauksiin joudut. Sen muutaman kerran mitä olen niiden kanssa ollut tekemisissä niin ihan asiallista on ollut. Mutta jos menet sinne vittupää asentella niin kohtelu on samanmukaista. Ihmisiä ne on poliisitkin.

Äänestä

Kiteen polisilaitos on lakkautus uhan alla. siitä johtuen kiteen kyttien pitää olla nyt pirun virkaintoisia ja näyttää, että kyllä niillä töitä riittää. Putkatkin pidetään kuulemma koko ajan täynnä, että on näyttää korkeimmille tahoille että töitä on. Lisäksi Kiteen poliisissa on muutamia jotka kuvittelevat olevansa superkyttiä ja tavoittelevat isompia saappaita. Niin ei poliisin työtä hoideta minun mielestäni:

Äänestä

Kitteestä

Äänestä
  • Voi svidu.. Onko näin että poliisin tai muun virkamiehen pitää kuunneella aina näiden "mallikansalaisten" vittuilua ja suunsoittoa? Työtänsä hekin tekevät ja itse kun olen ollut tekemisissä ko. virkakunnan kanssa, niin jos jotain sanomista on ollut, niin aiheesta on tullut. Jos voisin päättä asiosta, niin olis muuten "pamputus" herkässä jonninjoutaville paskapäille jotka jaksaavat turpaansa soittaa ilman sen suurempaa asiaa.

    Äänestä

  • Kanaalin arvoitus kirjoitti:

    Voi svidu.. Onko näin että poliisin tai muun virkamiehen pitää kuunneella aina näiden "mallikansalaisten" vittuilua ja suunsoittoa? Työtänsä hekin tekevät ja itse kun olen ollut tekemisissä ko. virkakunnan kanssa, niin jos jotain sanomista on ollut, niin aiheesta on tullut. Jos voisin päättä asiosta, niin olis muuten "pamputus" herkässä jonninjoutaville paskapäille jotka jaksaavat turpaansa soittaa ilman sen suurempaa asiaa.

    Turha kehua poliiseja,kiteen kansliassa ylimielinen ämmä,elää -70 lukua,mutta on se ammattikunta muutenkin hankalaa,tämän sanoi meille yks direktiivikouluttaja Mikkelissä,ja sama se on Espoosskin,tositapaus Olarista,ajavat 20 iä.taxi ohittaa nopeus 37 heti kaikki punaset päälle,mut kuski ei ollut alokas,joten juippipollari myönsi ylireagoineensa.

    Äänestä

  • Kanaalin arvoitus kirjoitti:

    Voi svidu.. Onko näin että poliisin tai muun virkamiehen pitää kuunneella aina näiden "mallikansalaisten" vittuilua ja suunsoittoa? Työtänsä hekin tekevät ja itse kun olen ollut tekemisissä ko. virkakunnan kanssa, niin jos jotain sanomista on ollut, niin aiheesta on tullut. Jos voisin päättä asiosta, niin olis muuten "pamputus" herkässä jonninjoutaville paskapäille jotka jaksaavat turpaansa soittaa ilman sen suurempaa asiaa.

    K-päitä riittää siinä ammattikunnassa,Ruotsissa on huippupoliisit,eivät mahtipontisia,suomessa älyttömän mahtipontisia ja lapsellisia,ihan kuin vwnäjän miliisit pietari moskova baanalla sakottaessaan likaisesta rekkarista

    Äänestä

  • jokaine virkasa ammatisa valihtoo ol sielä puhelin vahtina 90 luvulla joku silimä las päinen mulukku kerto vitsiä nauro omile vitsilöillee

    Äänestä

Joensuulaiset poliisit myös ylimieliä kusipäitä.
Pätevät vaikka eivät tiedä laista mitään.
Käyttäytyvät epäasiallisesti. Sioiksihan niitä kutsutaankin

Sitten anellaan vihjeitä olisko joku nähnyt rikoksen...hais....pas...p@skalakit

Äänestä

Tavallisilla kansalaisilla ei ole mitään pahaa sanottavaa Kiteen poliiseista.

Äänestä
  • kun ei mäne sosiaalitilloin häiritemää kahvi juontii poliisit sarjassa näyttettiin sakissa tyhmyys tiivistyy KORPI MUTANEN

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    kun ei mäne sosiaalitilloin häiritemää kahvi juontii poliisit sarjassa näyttettiin sakissa tyhmyys tiivistyy KORPI MUTANEN

    syyveessä ruoka pöydässä naurovat paskasta nauruu meilä kotona piti olla syödessä hiljaa lukee jopa ruoka rukous se onku poliisis piäsöö eletää ku viimestä PÄIVEE MUTANEN KORPI LÄSSYTTÄÄ KUN PIKKU POOKA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottamus mennyt kirjoitti:

Kiteen poliisin toiminta on tiettyjen poliisien kohdalta mennyt mauttomaksi,ihan hävettää.
"Tavan kansalaiset" jäävät armotta aina kakkossijalle kun tulee tilanne joissa poliisi on toiminut väärin,mutta poliisihan on siis aina oikeassa!
Onneksi jokunen poliisi vielä kiteeltä löytyy,jotka hoitavat työnsä ammattimaisesti,ilman henkilökohtaisia kaunoja....
Mutta suurin osa luottamuksesta poliiseihin on kyllä kadonnut!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu