Heippa kaikille aj hauskaa joulun odotusta.
Mietityttää kovasti työssä jaksamiseni. Nyt viikkoja 23 3 ja olen todella uupunut, vaikka nyt olen ollut kovan selkäsäryn vuoksi sairaslomalla kaksi viikkoa. Töihin meneminen ei yhtään kiinnosta ja selkä on edelleen kipeä. En kuitenkaan viitsisi enää olla siitä syystä pois ku ajattelen aina sitä mitä muut ihmiset musta ajattelee. Tuntuu että mies ei ymmärrä yhtään sitä kuinka kipeä selkäni on ja että miten niin en muka kestäisi töissä. Ei se ole suoraan sitä sanonut mutta välillä ottaa ihan päähän kun se kysyy että menenkö töihin ja jos vastaan että en mene niin se hölmistyneenä kysyy että "no miksi et mene?" Eikö sille mene jakeluun että on selkä tosi kipeä ku käyn fyssarillakin sen takia. Muutenkin olen todella poikki henkisesti töissä. Teen hoitotyötä ja mulla erittäin maha masennus takana johon vieläkin joudun lääkkeitä syömään. Nyt alkanut jo helpottaa mutta edelleenkin on vaikeaa ja asioiden eteen joutuu todellakin ponnistelemaan kun ei edes suihkuun jaksaisi mennä. Ulospäin esitän todella skarppia ja iloista mutta oikeasti olen niin loppu. En jotenkin vaan kehtaa olla töistä pois kun mietin mitä ne musta siellä oikein sit ajattelee ku olen jatkuvasti pois. Ja jotenkin ei vaan uskalla sitten. ja hirveästi mietin sitä mitä mieheni minusta ajattelee. Mieheni tietää taustani ja on ollut tukenani ja ollut ymmärtäväinen mut nyt jotenkin tuntuu että se luulee jo että kaikki on ihan hyvin ja että voisin mennä jo töihin. Kun tuntuu et se ei ota mun väsymystäni ja ahdistustani vakavasti kun on mulla niitä hyviäkin hetkiä välillä. Mitä mun pitäis tehdä? Töihin on kai pakko mennä keskiviikkona mutta ahdistaa todella paljon. Ja lisäksi mulla menkkamaista kipua päivittäin mut ei onneksi mitään vuotoja. Sekin huolestuttaa vaikka varmasti ihan normaalia. Auttakaa ja olkaa niin ystävällisiä ja vastatkaa mulle. Ei kiitos mitään asiattomia vastauksia.
Mietityttää kovasti työssä jaksamiseni. Nyt viikkoja 23 3 ja olen todella uupunut, vaikka nyt olen ollut kovan selkäsäryn vuoksi sairaslomalla kaksi viikkoa. Töihin meneminen ei yhtään kiinnosta ja selkä on edelleen kipeä. En kuitenkaan viitsisi enää olla siitä syystä pois ku ajattelen aina sitä mitä muut ihmiset musta ajattelee. Tuntuu että mies ei ymmärrä yhtään sitä kuinka kipeä selkäni on ja että miten niin en muka kestäisi töissä. Ei se ole suoraan sitä sanonut mutta välillä ottaa ihan päähän kun se kysyy että menenkö töihin ja jos vastaan että en mene niin se hölmistyneenä kysyy että "no miksi et mene?" Eikö sille mene jakeluun että on selkä tosi kipeä ku käyn fyssarillakin sen takia. Muutenkin olen todella poikki henkisesti töissä. Teen hoitotyötä ja mulla erittäin maha masennus takana johon vieläkin joudun lääkkeitä syömään. Nyt alkanut jo helpottaa mutta edelleenkin on vaikeaa ja asioiden eteen joutuu todellakin ponnistelemaan kun ei edes suihkuun jaksaisi mennä. Ulospäin esitän todella skarppia ja iloista mutta oikeasti olen niin loppu. En jotenkin vaan kehtaa olla töistä pois kun mietin mitä ne musta siellä oikein sit ajattelee ku olen jatkuvasti pois. Ja jotenkin ei vaan uskalla sitten. ja hirveästi mietin sitä mitä mieheni minusta ajattelee. Mieheni tietää taustani ja on ollut tukenani ja ollut ymmärtäväinen mut nyt jotenkin tuntuu että se luulee jo että kaikki on ihan hyvin ja että voisin mennä jo töihin. Kun tuntuu et se ei ota mun väsymystäni ja ahdistustani vakavasti kun on mulla niitä hyviäkin hetkiä välillä. Mitä mun pitäis tehdä? Töihin on kai pakko mennä keskiviikkona mutta ahdistaa todella paljon. Ja lisäksi mulla menkkamaista kipua päivittäin mut ei onneksi mitään vuotoja. Sekin huolestuttaa vaikka varmasti ihan normaalia. Auttakaa ja olkaa niin ystävällisiä ja vastatkaa mulle. Ei kiitos mitään asiattomia vastauksia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moikka!
Kuulostaa kurjalta tommonen selkäsärky. Kyllä sun täytyy koittaa saada selkä kuntoon ennen töihin menoo, sehän joutuu koko ajan entistä suuremmalle rasitukselle.
Eikä sun mies ole mikään ajatusten lukija: "Ulospäin esitän todella skarppia ja iloista mutta oikeasti olen niin loppu." Ei kai sitä tarvitse teeskennellä, jos on asiat huonosti. Ei ne sillä korjaannu. Toinen voi hyvin uskoo, että oot jo täysin kunnossa ja iloinen ja onnellinen. Asioista ja tunteista täytyy vaan yrittää puhua. Koita keskittyy hyviin ja positiivisiin ajatuksiin. Välillä kaikki tuntuu mustalta, mutta kyllä positiivistakin löytyy. Masennus on vaikea asia, eikä se helposti "häviä" mihinkään. Toiset päivät on parempia kuin toiset. Muiden ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, kun toisen tunteita ei voi itse kokea. Sinuna huolehtisin vähemmän siitä, mitä muut ajattelee, esim. työpaikalla, ja keskittyisin siihen, että itsellä on hyvä olo.
Tsemppiä ja jaksamista sulle ja hyvää joulun odotusta
No siis kyllähän me ollaan mun miehen kanssa puhuttu enkä tarkoita että sille esitän skarppia. Tarkoitin että muille ihmisille kuten töissä. Kyllä mun mies tietää mun sairaudesta mutta silti tää on niin outoa. Kyllähän se mua täällä kotona näkee päivittäin ja tietää mun jokaiset asiat, mutta silti välillä tuntuu ettei se ymmärrä. Vaikka se tietysti varmaan kovasti yrittää ja onhan mun kanssa todella vaikeita aikoja. Ja kyllä me asioista puhutaan ja aina kerron kaikki mikä mua vaivaa mut jotenkin tuntuu että se ei vaan käsitä sitä miks en jaksa töissä. Ehkä sit vaan kuvittelen niin. :/ Noh täytyy yrittää.
No, en varsinaisesti kuvitellut, ettette mitään puhuis :D. Meillä niin päin, että miehellä ollut masennus ja välillä vieläkin, vaikka voikin nyt paremmin. Itsestä tiedän, ettei toista voi ymmärtää, vaikka haluaisi ja yrittäisi kuin kovasti. Täytyy yrittää vaan tukea parhaansa mukaan. Sitten toi raskaus tekee omat temppunsa. Ainakin mun pään se on saanut pyörälle, eikä aina kovin positiivisessa mielessä. Välillä tuntuu, ettei mun mies ymmärrä mua yhtään, eikä osaa tukea, vaikka oikeesti tän maailman ihmisistä varmaan ymmärtää mua kaikkein parhaiten. Diagnoosi: en oikein itse ymmärrä itseäni tällä hetkellä :D Ihanat noi hormoonit!!!
Sitä täytyy vaan sinnitellä ja keskittyy positiivisiin asioihin. Täytyy hyväksyä, ettei toinen voi käsittää kaikkea, eikä ehkä aina haluakaan. Itse yritän välttää joutumasta liian uupuneeseen tilaan, koska silloin ei ole kellään mun kanssa kivaa. Mut aina se ei tietty ole mahdollista. Sitten pitää vaan keksiä keinoja päästä taas tasapainoon. Mulla auttaa (paitsi tietty se tärkee tarpeeksi nukkuminen) uiminen ja koiran kanssa lenkkeily. Myös hyvä kirja auttaa "pakenemaan" arjesta ja rentoutumaan.
Hei!
Jos oikeasti olet niin väsynyt ettei suihkuun menokaan tunnu helpolta niin ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan ja saat varmasti sieltä apua lääkärille ajan ja sairauslomaan jatkoa. Ihan turha väsyttää itseään ennen lapsen syntymää, koska masennuksen sairastaneena tiedät varmasti itsekin, että sen uusiutuminen synnytyksen jälkeen on aika todennäköistä. Huolehdi siis nyt itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi niin jaksat sitten paremmin! Se, mitä muut (töissä yms.) ajattelevat tuntuu pahalta, mutta unohtuu varmasti kovin nopeasti. Hoitoalalla työ on raskasta ja sairauslomat yleisiä raskauden aikana... Toivottavasti saat voimia ja voit hyvin, enää alle puolet matkasta jäljellä. :)