Nyt on ollut siis maailman kauheimmat kaks viikkoa varmaan miehen mielestä käyttäydyn kun mielipuoli!
En kestä tällä hetkellä minkäänlaista arvostelua, tai muuten siis räjähdän..yksikin vika sana niin tavarat lentelee ja oon siis niin raivona!onneksi se menee itsestään ohi..ennen kun "hermostuin" niin menin rauhottumaan pihalle tupakille..nyt ei ole oikeen mitää pahetta mihin turvautua,mieskin varmaan pelkää jo mua!mitä tehdä mua itkettää,väsyttää ja raivostuttaa kaikki tää on niin kauheaa en pysty hillitä itseäni,mitä käy seuraavalla kerralla kun suutun?Satutan viel vahingossa jotain,koiria tai miestäni..Ei vaan jaksa enää,tuntuu vaan että ei jaksa enää mtn elämässä ei tällä hetkellä oo mitään ilon aihetta,vaikka vauva tuliskin :( mites muut ovat jaksaneet??rv14 4
En kestä tällä hetkellä minkäänlaista arvostelua, tai muuten siis räjähdän..yksikin vika sana niin tavarat lentelee ja oon siis niin raivona!onneksi se menee itsestään ohi..ennen kun "hermostuin" niin menin rauhottumaan pihalle tupakille..nyt ei ole oikeen mitää pahetta mihin turvautua,mieskin varmaan pelkää jo mua!mitä tehdä mua itkettää,väsyttää ja raivostuttaa kaikki tää on niin kauheaa en pysty hillitä itseäni,mitä käy seuraavalla kerralla kun suutun?Satutan viel vahingossa jotain,koiria tai miestäni..Ei vaan jaksa enää,tuntuu vaan että ei jaksa enää mtn elämässä ei tällä hetkellä oo mitään ilon aihetta,vaikka vauva tuliskin :( mites muut ovat jaksaneet??rv14 4
Vastaukset 6
Vanhimmat
moikka. Mulla ihan samoja tunteita. ihan pienestäkin asiasta kahvi kupit lentelee ja puhelin on kahdesti lentäny seinään ja yks päivä oli niin lähellä että en tirvassu mun miestä turpaan ku se väitti ja väitti yhdestä asiasta. Mä olen viikolla 23 nyt ja nää hermokohtaukset on alkanu vasta nyt noin kuukausi sitten. Mietin itse kanssa ihan samaa et mitä jos menetän hermoni niin kovasti et jotain sattuu. ikinä ei tällaista ole ennen ollut. Yks päivä oli todella lähellä etten verhotankoa työntäny ikkunasta läpi kun vaihdoin just verhoja ja jotain se ukko sanoi. Ja nääkin asiat on sellaisia et ennen niistä en todellakaan suuttuisi.
Tosin viikkoja jo 36.. ennen olin niin tasapainoinen, tai ehdin olla 6v sitä ennemmin ollut kauhea murrosikä ja nyt tuntuu että samaan on palattu,, ukko on onneksi jaksanut mukana vaikka joka päivä saan järkyttävät raivarit... että se siitä "odotuksen ihanuudesta" eipä paljoa kiinnosta enää ikinä mitkään vauva kuumeilutkaan kun tästä joskus selvitään..
itsellä viikkoja 7 1 ja nyt jo tuntuu että oon aivan hermona kaikesta.. pienikin vastoinkäyminen saa pitkäksi aikaa sapen kiehumaan... Oon kyllä muutenkin aika tempperamenttinen sielu mutta toivon mukaan tätä ei ketä kovin kauaa ettei miehellä pala hermot mun kans :D
Toi on just niinku niin tuttua. Mä ite kirjottelen tätäki viel kiukkusena. Toivon et likat nukahtaa yöunillee nii saa rauhas kasata itteeni eikä tartte räjähtää miehelle ku tuntuu et se tekee lasten kans kaiken väärin. Tultiin kotio ja väen vängällä sain sen laittaa meille ruuan valmiiks, ja sit nukkuu mut hermo meni ja lujaa ku ruoka oli nii jäähtynyttä, tuntuu ettei toi äijä osaa mitään oikein! Veskin maton paiskasin pihalle ku mielestäni se o aina likane, mies oli tupakalla ja kai ihmetteli mitä taas touhuun, mikää ei oo hyvin täs huushollis ja täytyy viel suurimmat hermot niellä ku en lasten aikana haluais purkautua. Ottaa päähän ja pahasti ja odotan sitä helmikuuta prkle. Sen kuun lopussa laskettu, 10 VIIKKOA vielä. Jospa pääsis tänää suihkuu ja siel menis kaikki vaikka nappiin (tyyliin et toiv en pudota käsistä koko aja pesuainepurkkei lattialle jne) helkkari oon kans pehmee
onneksi ihan noin pahoja hermokohtauksia ollut, että tavarat olis lentänyt mutta alkuraskauden aikana sain muutaman kerran kohtauksen, minkä aikana oli todella vaikea hillitä itseään. Otin kaikki miehen sanomiset aivan älyttömällä tavalla, pillahdin itkuun ja suurentelin kaikkea...
Itse selvisin niistä miettimällä, että tämä on väliaikainen olotila ja hormonien tekosia, menin kylppäriin itkemään hetkeksi pahimman kiukun pois ja sen jälkeen kömmin miehen kainaloon pillittämään loput pahat olot pois.
Olo oli kyllä todella ristiriitainen kun kiukutti, olis tehnyt mieli paiskoa esineitä, itketti, ahdisti mutta samaan aikaan tiesin käyttäytyväni järjettömästi ja harmitti kun mies joutuu kestämään tällaista kiukuttelijaa. Nyt kun mennään 20. viikolla, en ole viikkokausiin hermoillut juurikaan ja olo on sekä henkisesti että fyysisesti hyvä.
Ehkä se sullakin tasoittuu ajan myötä. Yritä vain löytää jokin asia mihin purkaa pahaa oloa, ulkoilu ja yleensäkin urheilu toimii yleensä loistavasti. Siinä kun saa purettua aggressioita fyysisellä mutta vaarattomalla tavalla :)
Jaksamisia sinne, kyllä se olo siitä vielä paranee!
Minä olen myös ihan hermoraunio...en samalla tavalla ehkä...en ole ärtynyt ihmisiin vaan tekemiseen...kun olen yksin kotona (lapsi ei ole paikalla) niin kyllä kiroilen kun teen kotitöitä...ja potuttaa laittaa ruokaa ja olen ihan rätti ja en enää kohta jaksa töissä käydä kun pää on tällainen. Niin ja kadulla on vieraat ihmiset alkaneet ottaa päähän...ovat edessä ja mitä vaan...Rv 18 alussa.