pakko tuulettaa

Nyt on pakko päästä kertomaan muillekkin kuinka helpottunut olo on nyt! Kävin tänään ensimmäisessä ultrassa ja miten suuri kivi putosi sydämmeltäni kun näin sen pienen liikkuvan ja sydämen sykkivän. Sain viime keväänä keskenmenon rv 8 ja nyt on ollut todella vaikea nauttia raskaudesta kun on pelottanut ihan älyttömästi. Onneksi kaikki on hyvin. IHANAAAA!!!
3399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

onnea paljon, kiva kuulla että kaikki on hyvin :)
itseäni stressaa ihan älyttömästi, ensimmäinen ultra vasta 30.12 kun ainuttakaan vapaata aikaa ei ole sitä ennen. koko ajan mietin että onko kaikki hyvin, raskausoireitakaan minulla ei juuri ole ollut, pientä etomista ja väsymystä lukuunottamatta. tiedän kyllä että ei se mitään välttämättä tarkoita, mutta olisi niin kiva saada "varmuus" tuosta masuasukista.
ja viikkojakin ehtii kertyä 12 6, eli melko pitkälle menee jos ultrassa jotain poikkeavaa ilmenee ja päädyn vaikka keskeytykseen.

Äänestä
  • Minullakaan ei ollut kovin kummosia raskausoireita, pientä etomista ja väsymystä. Esikoista odottaessani voin todella huonosti. Näköjään on totta mitä sanotaan että kaikki raskaudet voi olla erinlaisia. Toivotaan että kaikki sinullakin hyvin. Ymmärrän kyllä pelon tunteen siellä takaraivossa, odottavan aika on pitkä.

    Äänestä

uutisista!

Itelläni rv 11 2 ja ylihuomenna np-ultra! Jännittää kauheesti!

Ekan kk:n lääkäri oli ihan varma et tuulimuna tai muuten kesken mennyt kun hcg ei noussut tarpeeksi, ultra rv7 6, jossa se pieni sydän sykki kuitenkin kaikista pelotteluista huolimatta!! :)
Kuitenkin takaraivossa kolkuttaa onko kaikki vielä hyvin..
No, ei oo enää pitkä aika odottaa!! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv 11+5 kirjoitti:

Nyt on pakko päästä kertomaan muillekkin kuinka helpottunut olo on nyt! Kävin tänään ensimmäisessä ultrassa ja miten suuri kivi putosi sydämmeltäni kun näin sen pienen liikkuvan ja sydämen sykkivän. Sain viime keväänä keskenmenon rv 8 ja nyt on ollut todella vaikea nauttia raskaudesta kun on pelottanut ihan älyttömästi. Onneksi kaikki on hyvin. IHANAAAA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu