---
Niin kuin kaupungin melu
joskus peittää laineiden liplatuksen
kantaessamme liikenteen kohinaa korvissamme
rannalle
Ja käyttämälläni tökeröllä metaforalla tarkoitan tietysti tätä
Loputtomaan tekemiseen sidottu
suorituskeskeisyyden runtelema sielumme
ei osaa antaa itselleen arvoa minkä muun kuin
pinnallisen onnistumisensa kautta
Että on toisen silmien edessä jotain
tai ainakin
omissa silmissään
sellaista millainen luulee että sen pitäisi olla
voidakseen olla hyväksytty
Ja aallokon noustessa
äkillisesti raivoavana myrskynä
kuin olisi jotain näkymättömissä laukaistu
otettu tulppa helvetinkoneen tai painekattilan suulta
Ja vesimassojen pauhatessa päällemme
kiipeämme hengenhädässä
liukastellen kallionkylkeä korkeammalle metsän reunaan turvaan
Rakkaani,
huomaatko minut
Joskus tarvitaan aivan hirvittävä myrsky
pudotaksemme hiljaisuuteen
Sydämen rauhaan ja sielun hiljaisuuteen
missä voidaan kuulla
ja nähdä
Myrskyn jälkeen seestyvää
Ja voi olla
että jos olemme
liian kovasti kiintyneet
kaupungin meluun
Edes myrsky ei saa meitä hereille
Emme osaa emmekä tahdo
kohdata todellisuutta paljaasti
ilman ehdollistumia
ärsykesidonnaisuuteen ja suorituskeskeisyyteen
mieltyneen sielumme vaateita
Ja hiljaisuus tuntuu vain epämukavalta
Ja itkettää
Ja pakenemme itsesääliin
Ja jos vaikka mihin pinnallisiin mutta väkeviin tuntemuksiin
Päästäksemme kohtaamasta itseämme
Ja istumme taas rannalla
myrskyn vaiettua
sanomme mielikuviamme mereksi
ja kuulohavaintoamme laineiden liplatukseksi
vaikka se on vain ajattelua
Ja oman sisimpämme kohinaa kuin kaupungin tauotonta melua
jonka alle todellinen liplatus hukkuu ja katoaa
Ja tätä metaforaa käyttäen
päätän runon
näihin lähes traagillisiin sanoihin
todeten
että
He menettivät mahdollisuuden
En minä rukoile sielulleni rauhallista maailmaa
ja onnea
niin kuin se olisi jokin arvo itsessään
Ainoastaan pyydän
että jos jossakin kohdassa vaellan itsepetoksen tietä ja
rakastan pinnallisesti vain mielikuvien ja elämyksellisyyden kautta
tulisi myrsky
Tulisi myrsky ja vaikka kuinka satuttava
Minä rukoilen että tulisi
ja voisin pudota
että uskaltaisin pudota
että antaisin itselleni luvan pudota
hiljaisuuteen
Voidakseni taas nähdä ja kuulla
Rakkaani, että emme menettäisi mahdollisuutta
Mahdollisuutta mihin?
Mahdollisuutta elää, mahdollisuutta elää oikein todella
Haluan istua rannalla ja kuulla laineiden liplatuksen
ja tuulen suhinan ja helinän rannan puissa
ja kivien rahinan kenkäni alla
Istun sitten yksin tai sinun kanssasi - siinä on aivan kaikki
Sydämessäni kannan sinua, en vihaa
Hiljaisuudessa kukaan ei voi vihata eikä tuntea katkeruutta
Rakkaani, viha ja katkeruus kuuluvat kaupunkiin eivät rakastavan sydämen rannalle
Ja niin kuin kaupungin melun voi kantaa mukanaan rannalle
Tahdon kantaa hiljaisuuden mukanani kaupunkiin
♥
Niin kuin kaupungin melu
joskus peittää laineiden liplatuksen
kantaessamme liikenteen kohinaa korvissamme
rannalle
Ja käyttämälläni tökeröllä metaforalla tarkoitan tietysti tätä
Loputtomaan tekemiseen sidottu
suorituskeskeisyyden runtelema sielumme
ei osaa antaa itselleen arvoa minkä muun kuin
pinnallisen onnistumisensa kautta
Että on toisen silmien edessä jotain
tai ainakin
omissa silmissään
sellaista millainen luulee että sen pitäisi olla
voidakseen olla hyväksytty
Ja aallokon noustessa
äkillisesti raivoavana myrskynä
kuin olisi jotain näkymättömissä laukaistu
otettu tulppa helvetinkoneen tai painekattilan suulta
Ja vesimassojen pauhatessa päällemme
kiipeämme hengenhädässä
liukastellen kallionkylkeä korkeammalle metsän reunaan turvaan
Rakkaani,
huomaatko minut
Joskus tarvitaan aivan hirvittävä myrsky
pudotaksemme hiljaisuuteen
Sydämen rauhaan ja sielun hiljaisuuteen
missä voidaan kuulla
ja nähdä
Myrskyn jälkeen seestyvää
Ja voi olla
että jos olemme
liian kovasti kiintyneet
kaupungin meluun
Edes myrsky ei saa meitä hereille
Emme osaa emmekä tahdo
kohdata todellisuutta paljaasti
ilman ehdollistumia
ärsykesidonnaisuuteen ja suorituskeskeisyyteen
mieltyneen sielumme vaateita
Ja hiljaisuus tuntuu vain epämukavalta
Ja itkettää
Ja pakenemme itsesääliin
Ja jos vaikka mihin pinnallisiin mutta väkeviin tuntemuksiin
Päästäksemme kohtaamasta itseämme
Ja istumme taas rannalla
myrskyn vaiettua
sanomme mielikuviamme mereksi
ja kuulohavaintoamme laineiden liplatukseksi
vaikka se on vain ajattelua
Ja oman sisimpämme kohinaa kuin kaupungin tauotonta melua
jonka alle todellinen liplatus hukkuu ja katoaa
Ja tätä metaforaa käyttäen
päätän runon
näihin lähes traagillisiin sanoihin
todeten
että
He menettivät mahdollisuuden
En minä rukoile sielulleni rauhallista maailmaa
ja onnea
niin kuin se olisi jokin arvo itsessään
Ainoastaan pyydän
että jos jossakin kohdassa vaellan itsepetoksen tietä ja
rakastan pinnallisesti vain mielikuvien ja elämyksellisyyden kautta
tulisi myrsky
Tulisi myrsky ja vaikka kuinka satuttava
Minä rukoilen että tulisi
ja voisin pudota
että uskaltaisin pudota
että antaisin itselleni luvan pudota
hiljaisuuteen
Voidakseni taas nähdä ja kuulla
Rakkaani, että emme menettäisi mahdollisuutta
Mahdollisuutta mihin?
Mahdollisuutta elää, mahdollisuutta elää oikein todella
Haluan istua rannalla ja kuulla laineiden liplatuksen
ja tuulen suhinan ja helinän rannan puissa
ja kivien rahinan kenkäni alla
Istun sitten yksin tai sinun kanssasi - siinä on aivan kaikki
Sydämessäni kannan sinua, en vihaa
Hiljaisuudessa kukaan ei voi vihata eikä tuntea katkeruutta
Rakkaani, viha ja katkeruus kuuluvat kaupunkiin eivät rakastavan sydämen rannalle
Ja niin kuin kaupungin melun voi kantaa mukanaan rannalle
Tahdon kantaa hiljaisuuden mukanani kaupunkiin
♥
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.