Kokemuksia?

Hei!

En todellakaan halua tuomita ketään, sillä olen täysin sitä mieltä, ettei ikä ole oikea mittari mittaamaan hyvää vanhemmuutta, sanoivat muut, mitä tahansa! Haluaisin vain kuulla nuoretn äitien kokemuksia odotuksesta, synnytyksestä, äitiydestä, miten olet pärjännyt yms.
Itse olen 16-vuotias ja olen aina pitänyt lapsista ja haluankin monta, mutta en ihan vielä. Olisin vain kiinnostunut "oikeiden teinivanhempien" kokemuksista, sillä lapsien ohella rakastan myös kirjoittamista ja tällä hetkellä olisi yksi teinivanhemmuudesta kertova kesken, enkä oikein osaa kertoa sitä lisää, kunnei ole omia kokemuksia :)

Kiitos! Toivoisin vain asiallisia ja "aitoja" viestejä, ei huijareita, kiitos. :D
8889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täällä yksi keväällä 18-vuotta täyttänyt 6kk keskospojan äiti. Pojan kanssa menee hienosti, kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia. On todella rauhallinen ja tyytyväinen, harvoin itkee ja nukkunut yönsä läpi ihan parin kuukauden ikäisestä asti. Noin kolme kuukautta on ollut selkeä vuorokausirytmi, joka siis todella herkkua, kun vertaa siihen millaista voisi olla ja siihen, mihin varauduttiin ;)

Raskausaikana olin lukiossa toisella luokalla, mutten pystynyt käymään koulua, koska rv 26 asti oksentelin viidesti päivässä, selkä ja masu tosi kipeitä sekä pyörtyilin. Rv 28 jouduin suoraan normaaliultrasta sairaalaan, kun kohdunsuu oli lähtenyt avautumaan ja sain sitten kortisonipiikit (2 piikkiä perättäisinä päivinä) kypsyttämään pojan keuhkoja. Lääkärit epäilivät, että poika olisi syntynyt reilusti ennenaikaisesti, mutta syntyi onneksi vasta rv34 4. Raskausviikolle 34 asti oli täydellinen liikuntakielto eikä saanut nostaa yli litraa. Poika syntyi maanantai-iltana klo 22.39 ja pääsin kotiin tiistaina klo 15 eli tosi nopeasti. Synnytyksen kesto 6h 9min ja mentiin ihan ilokaasulla & paikallispuudutteella, vaikka tikkejä tulikin. Poika oli lastenosastolla reilun viikon, kaapissa lämmön takia, sai antibioottia ja valohoitoa. Pääsi nm-letkun kanssa kotisairaalaan, kun oltiin kaikki päivät sairaalassa niin aktiivisesti, että mies sai töistä potkut (mies eli pojan isä nyt 26v). Pojan paino noussut yli kolminkertaisesti ja pituus samoin. Päänympärys nyt sama kuin pojan pituus syntyessään: 43cm :)

Kaverit ja meidän molempien vanhemmat otti vauvauutisen tosi hyvin ja ovat olleet aktiivisesti mukana, soittelevat lähes viikottain kuulumisia. Suuri osa kavereista kaikkosi, kun meidän elämä muuttui 'perheellisemmäksi', mutta tosiystävät edelleen osa elämää. Hoidossa poika on ollut pari kertaa: kerran mun äidillä kun oltiin viettää miehen syndei, kerran miehen äidillä, kun oltiin Naantalissa vrk (mun äiti tilas mulle Vauva-lehden ja sai tuon reissun tilaajalahjana, antoi reissun sit meille). Parisuhde menee tosi hyvin ja lapsen kanssa arki sujuu hienosti. Meillä molemmilla on omat harrastukset: mä käyn tallilla ja mies pelaa magicii. Tän ajan poika on toisella vanhemmalla. Mies hoitaa lasta siinä missä minäkin. Tammikuussa muutetaan ok-taloon, jonka pihassa iiso talli. Saa hevoset sitten lähelle ja saan alkaa elää unelmaani perheen ja rakkaan harrastuksen kanssa :)

Toki kaikki ei ole mennyt helposti. On ollut niitäkin päiviä, kun on ollut tajuttoman väsynyt valvotun yön jälkeen -varsinkin, kun pojalla oli 3viikkoa flunssa, joka valvotti yöt ja päivät sit nukuttiin. Lisäksi rahasta on jatkuvasti tiukkaa eikä voi kuvitellakaan lähtevänsä minnekään suunnittelematta ja ottamatta kassillista vaippoja ja vauvan ruokia mukaan. Välillä huomaa, että on ollut parikin päivää syömättä, kun ajattelee vain lasta eikä itseään, melkein unohtaa omat tarpeensa. Meillä on neljä koiraa ja välillä todella itkettää, kun mies on töissä ja työntää vaunuja loskakelissä neljää koiraa lenkittäen -varsinkin, jos vauva juuri silloin haluaa seurustella ja kaipaa huomiota :D

Äänestä
  • eiköhän se oo ihan kasvattajasta kiinni, että miten pärjää lapsen kanssa. ei se ikä kerro. kolmekymppisellä voi olla ihan samat ongelmat ku esim 13v äitillä. voi kolmekymppiselläki olla koulut kesken ja vanhemmat väheksyä päätöksiä, että eiköhän joissakin tapauksissa "aikusetki" oo melko "teinivanhempia" tilanteesta riippuen.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    eiköhän se oo ihan kasvattajasta kiinni, että miten pärjää lapsen kanssa. ei se ikä kerro. kolmekymppisellä voi olla ihan samat ongelmat ku esim 13v äitillä. voi kolmekymppiselläki olla koulut kesken ja vanhemmat väheksyä päätöksiä, että eiköhän joissakin tapauksissa "aikusetki" oo melko "teinivanhempia" tilanteesta riippuen.

    väittää että kolmekymppisellä ja kolmetoistavuotiaalla ei ihan samoja ongelmia taida kyllä olla... Eikä kovin monella kolmekymppisellä enää toisen asteen koulut kesken ole, peruskoulusta puhumattakaan.

    Äänestä

  • uskallanpa kirjoitti:

    väittää että kolmekymppisellä ja kolmetoistavuotiaalla ei ihan samoja ongelmia taida kyllä olla... Eikä kovin monella kolmekymppisellä enää toisen asteen koulut kesken ole, peruskoulusta puhumattakaan.

    mutta siltikin voi olla koulut kesken. yhtä lailla nekin pitää jättää kesken tai siirtää, että voi käyä sen läpi.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    mutta siltikin voi olla koulut kesken. yhtä lailla nekin pitää jättää kesken tai siirtää, että voi käyä sen läpi.

    ellei sitte lopeta kokonaan. joka koulu antaa 2vuotta korkeintaan ns. "loma-aikaa" aikaa jos on paksuna. paitsi aikuislukio ja etäopiskeluhommat ku ne on nii vapaamuotosia.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ellei sitte lopeta kokonaan. joka koulu antaa 2vuotta korkeintaan ns. "loma-aikaa" aikaa jos on paksuna. paitsi aikuislukio ja etäopiskeluhommat ku ne on nii vapaamuotosia.

    Ei varmasti saa 2. asteen oppilaitoksesta mitään parin vuoden "mammalomaa", ei sieltä kovin montaa kuukautta voi olla pois. Jos ei onnistu niin opinnot täytyy keskeyttää kokonaan ja täyttää eropaperit. Korkeakoulusta voi olla max. 2 lukuvuotta poissaolevana, niissäkään ei mitään "mammalomia" tunneta joten se on kaikille tuo 2 vuotta syystä riippumatta.

    On totta ettei kaikista ole koskaan äidiksi mutta ei sentään kannata verrata kolmekymppistä 13-vuotiaaseen. Usein 13-14-vuotias on vielä henkisesti täysi lapsi eikä edes fyysisesti tarpeeksi kehittynyt vaikka voikin tulla raskaaksi, jolloin lapsella voi olla kehityshäiriöitä tai se voi syntyä ennenaikaisesti.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    minä ainakin sain lomaa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    minä ainakin sain lomaa.

    ite oon 17 vuotias tuore äiti,heinäkuussa 2009 täytän 18 vuotta..

    odotuksesta: itse tykkäsin hirveesti olla raskaana. se ku tajus ekassa ultrassa et joku oikeesti elelee siel oman masun sisäl ni se oli jotai uskomatonta. neuvolas joka kerta sydän äänten kuuntelu oli yhtä jännää ja oli ihana seurata mahan kasvua vaikka olo olikin välillä ku norsulla :D loppu raskaudes mulle tuli tosi tukala olo kun maha oli tosi iso (yli sf käyrän reippaasti mentii) ja iski raskausmyrkytyskin päälle ja painoo tuli nesteistä kilo per pv. ei mahtunu vaatteet,ei kengät ja olo oli kamala. vikan kuukauden vietin pääosin sairaalassa..

    synnytyksestä: mulla oli tosi pitkä synnytys,mutta lapsen isän avulla selvisin synnytys saliin asti. siel sit ilokaasuu ja epiduraali ja niitten avulla eteenpäin. ponnistus vaihe oli helpottava.. kätilöt tsemppas hyvin ja tytön isä oli täysin korvaamaton tuki.. kaikki meni hyvin kun kätilöä kuunteli.. ei tullut reepeemiä olleskaa

    vauvan kans:meillä tyttö joutu heti lastenosastolle,se oli pelottavaa nähä tyttö kaikis letkuis,mut päästii sieltä päiväs pois.. sairaalassa olin aika huonos kunnos myrkytyksen takii ja jouduin muutamana yönä viemää tytön hoitajille ku en ite pystyny hoitaa..

    nyt ollaa oltu kotona kohta 2vk ja meille on tullu koliikki. yöt on yhtä huutoo,mut joteski sen vaa jaksaa.. kyseessä on meinaa oma lapsi ja sen etee tekis mitä vaa..

    eli raskaus ja synnytys oli mulle tosi ihania kokemuksia kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
    ja tyttöä en pois antais vaik oonki ihan väsyny,mut on se vaan niin rakas pikkunen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Miiina kirjoitti:

Hei!

En todellakaan halua tuomita ketään, sillä olen täysin sitä mieltä, ettei ikä ole oikea mittari mittaamaan hyvää vanhemmuutta, sanoivat muut, mitä tahansa! Haluaisin vain kuulla nuoretn äitien kokemuksia odotuksesta, synnytyksestä, äitiydestä, miten olet pärjännyt yms.
Itse olen 16-vuotias ja olen aina pitänyt lapsista ja haluankin monta, mutta en ihan vielä. Olisin vain kiinnostunut "oikeiden teinivanhempien" kokemuksista, sillä lapsien ohella rakastan myös kirjoittamista ja tällä hetkellä olisi yksi teinivanhemmuudesta kertova kesken, enkä oikein osaa kertoa sitä lisää, kunnei ole omia kokemuksia :)

Kiitos! Toivoisin vain asiallisia ja "aitoja" viestejä, ei huijareita, kiitos. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu