Ne myös menetetään ja pajon nopeammin, minä menetin sinuun luottamuksen ja sen jälkeen kunniotuksen, ihan omien toimiesi ansiosta, eikä ole kumppaankaan termiin miitä syytä palata, koska et ole osoittanut millään muotoa itseäsi niiden arvoiseksi ja kun nämä kaksi asiaa menevät, niin silloin on voi ilman omantunnontuskia kohella toista yhtä epäkunniottavasti, menee naiselle tämä viesti!! Opettele elämän perusasioita, ennenkuin alat niistä muille paasaan.
Luottamus ja
Kunnioitus ansaitaan, mutta
301033
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Oletpa sinä pettynyt.
Olla, että vika onkin naisessa, onko sellainen juolahtanut mieleen, että syy saattaa olla ihan siinä kauniimmassakin osapuolessa.
lähtee nyt.
~Kyllästynyt.-
Voi sitä sympatien ja emtioiden ilotulitusta.
kun en tiedä tapahtumista, siis mitä se nainen on tehnyt. Pettyneeltä ja katkeralta tuo mies kuulostaa.
Siis en minä voi muuta sanoa kuin että tuo ap kuulostaa todella katkeralta, ankaralta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että hän vaatii naiselta täydellisyyttä mutta onko hän sitä itse.
En voi ottaa kantaa asioihin kun en tiedä taustoista. Tottakai nainen voi olla syypää asioihin, yhtälailla.
Ja näihin asioihin kaikki perustuu.
Luotan sinuun ja kunnoitan sinua jos olet sellainen kuin minä vaadin.
jos teet yhdenkin pienen virheen, minä hylkään sinut kun et ollut luottamuksen arvoinen enkä kunnioita sinua.
Näin minä tuon tekstin tulkisten.
En ikinä haluaisi kohdata tuollaista miestä.Voin vain kuvitella minkälainen hän itse on.
Vaatii muilta, mutta onko itse täydellinen, tuskin.
Rakkaus on ihan jotain muuta.
Paikalle ylikiihkoileva feministilepakko, niinkuin kerroin, jos kirjoittaja olisi ollut nainen, sinäkin olisit vastannut erilailla ja miten voit tulkita tuon päässäsi noin kun et tiedä edes tapauksestani?
Mutta selväksi on nyt tullut, ettet ikinä ... okei~ Pärjää yksiksesi varmaan paremmin Hei hei.
Että kyse oli tietenkin omasta kunniotuksestani naista kohtaan ja luottamuksesta mikä sortui, ei niin, että kiihkoilevana muslimina vaatisin naiselta alistumista tai sen sellaista, ihan vaan tiedoksi näille palstan kiihkofeministeille.
Enkä tajunnut lauseestasi yhtään mitään.
kaikkea muuta.
hänen suhteen,vaatii naiselta täydellisyyttä,mut itse ei voi antaa puoliakaan siitä,,mäkin käsitin näin.
nuo asiat?
toisilta jotain
rakasta barbia, se on sulle sopivan hajuton ja mauton
Nuo ovat perusasioita parisuhteessa ja minähän nimenomaan tarkoitin kirjoituksessani omaa kunnioitusta ja luottamusta naista kohtaan.
Mikä ihme siinä on, että heti kun kirjoittaa normaaleista asioista, itseensäselvyyksistä niin ärähtää nämä feministit täällä, ettei vaan olisi osunut arkaan paikaan:)
-kestävän ihmissuhteen kulmakivi: Anteeksianto!
Jos elät toisen kanssa 25 vuotta niin siinä ajassa on paljon kaikkea mitä menetetään ja mitä rakennetaan, mutta yksi on varmaa, jos et opi antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi niin unohda koko juttu ;)
Tämä toinen ei!!!!!!!!!!
-omalle kontolleen
suhteessanne ei ole silloin voimatasapainot kunnossa, olet alistettu
Jo kertoo kaiken niin suhteista kuin muustakin, yhden lauseen perusteella, eikös asia ole niin, että jokaisen kannataisi keskittyä omiin murheisiinsa!
Saan rahaa siitä kun annan parisuhde- ja elämisneuvoja palstalaisille. Yksi neuvo yksi euro:)
..............
oot niin kamalan tosikko :D
ja vihaisia ihmisiä
kyylä!!!! vai miksi luit taas tätä ketjua..kyylä!!
perusutelias ihminen haluaa tietää mitä maailmassa tapahtuu
ei pidä kirjoittaa keskustelupalstalle kyylättävää jos ei halua että sitä luetaan tai että siihen vastataan
et sinä omista tätä palstaa
lällälläää et omista
:P
Kahvilaan ja tunge itsesi jonkun seurueen pöytään ja ala paasaan niille tai mene jonkun seuraan joka puhuu kännykässä yleisellä paikalla ja ala neuvomaan sitä..mene jo kyylä. ppp
tulen sun korviesi väliin ja kauheid...kauniiden silmiesi taakse korvaasi vinkumaan
:PPPP
mulle,niin nauran...vai elämän perusasioita:)))))
Sä oot sellanen ihminen,että sussa on kunnioitus kaukana,,et voi edes itse kirjoittaa saati sitten puhua mistään luottamuksesta ja kunnioituksesta edelleeen nauran:)))))
Sinä,,,siis jos olet hän? kohtelit mua koko ajan epäkunnioittavasti ja siksi toimin ku toimin. Miksi mun ois pitäny luottaa suhun? Kerro yksiki hyvä syy?????Enkä ollut sitä paitsi ainut ketä kohtelit epäkunnioittavasti,että puhu sä vaan mitä puhut.
Onneksi pääsin eroon tollasesta kostonhimoisesta tyypistä..onkohan sulla kaikki kotona?
Sun pitäs käydä lastentarha uusiksi,ehkä myös osa sun kaveristas:)
Oisit kohdellu mua kunnioittavasti,niin oisit myös itse saanut kunnioitusta.Muistelepa alusta asti kaikki jutut....
Joten älä suotta käytä sinä-muotoa vastauksessasi.