Tupakointi

Lehdissä lukee että joka kymmenes odottava äiti polttaa tupakkaa. Kun näiden äitien vauvat syntyvät heidän ensimmäinen tehtävänsä tässä elämässä on lopettaa tupakanpoltto ja kärsiä siitä aiheutuvat vieroitusoireet. Heidän äitinsä eivät ole halunneet niitä vieroitusoireita itse kärsiä vaan he ovat siirtäneet ne pienille vastasyntyneille vauvoilleen. Siinä mielessä se on kätevää että puolustuskyvytön sikiöhän ei voi pistää hanttiin joten koko asiaa ei tarvitse edes ajatella.
Onneksi viime aikoina on tupakasta enenevässä määrin ruvettu käyttämään määritelmää huumausaine sen sijaan että puhuttaisiin nautintoaineesta. Ainut tupakan antama nautinto hetkellinen katkos nikotiinin vieroitusoireisiin. Kaikki muu nautintohöpötys on skeidaa. Miten ihmeessä savun vapaaehtoinen vetäminen pilaamaan keuhkoja voisi olla nautinto? Jos se olisi niin tottahan jokainen tupakoimaton haltioituisi heti vedettyään tupakansavua sisäänsä mutta vaikutus on aina päinvastainen. Poikeuksetta.
Voi kun tuli hyvä mieli kun sai vaahdota. Siitä vaan esittämään vastaväitteitä, nistit.
3385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja polttava henkilö haisee.
En työnnä rahojani tupakkatehtaitten reunattomaan nieluun.
En anna käyttää itseäni koe-eläimenä, kun testaavat, mikä määrä eri aineita on lisättävä kevyttupakoihin, jotta ihminen ei pääse polttamisesta eroon.
Käryttäjät väittävät, että tupakka on kallista, mutteivät tajua, että voisivat säästää rahansa.
Tupakoijat ovat tosi pöljiä ja puolet niistä kuolee keuhkosyöpään.

Äänestä

Tupakointi on todella tyhmää. Nautintoa siinä ei ole muuta kuin tosiaan hetkellinen nikotiinin päähän kilahtaminen ja syy katkaista hetkeksi elämänmeno savujen kera. Lisäksi monet ei tajua, miten se vaikuttaa tunne-elämään, kun normaalin itsensä kohtaamisen sijaan pakeeneekin kessulle...

5 viikkoa nyt polttamatta ja sekoaminen on lähellä.
Ajatusten sekavuus yhdessä masiksen kanssa saa ajatukset kiertämään kehää, ja siihen vielä unettomuus kirsikaksi kakun päälle. Mutta ei ne oikein tekosyitä voi olla polttamiselle. Siinä on puun ja kuoren välissä: polttaminen on perseestä ja vieroitusoireet helvetistä. Ja kaiken maailman tekosyiden keksijöitä niitä tuolla hiihtääkin tupakan puolesta puhumassa.

Äänestä
  • tukkeutuneiden verisuonten hoidossa, samoin magnesium.Olen kyllä huomannut vaikutuksen, kun pää on oikein sekaisin. Ei saa kuitenkaan yliannostaa. -Kun olet selvinnyt jo 5 viikkoa, selviät varmaan koko tupakointipaskan lopettamisesta. Kiva kuulla jonkun onnistuneen noin hyvin. Perässä tullaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tyhmää, vai mitä kirjoitti:

Lehdissä lukee että joka kymmenes odottava äiti polttaa tupakkaa. Kun näiden äitien vauvat syntyvät heidän ensimmäinen tehtävänsä tässä elämässä on lopettaa tupakanpoltto ja kärsiä siitä aiheutuvat vieroitusoireet. Heidän äitinsä eivät ole halunneet niitä vieroitusoireita itse kärsiä vaan he ovat siirtäneet ne pienille vastasyntyneille vauvoilleen. Siinä mielessä se on kätevää että puolustuskyvytön sikiöhän ei voi pistää hanttiin joten koko asiaa ei tarvitse edes ajatella.
Onneksi viime aikoina on tupakasta enenevässä määrin ruvettu käyttämään määritelmää huumausaine sen sijaan että puhuttaisiin nautintoaineesta. Ainut tupakan antama nautinto hetkellinen katkos nikotiinin vieroitusoireisiin. Kaikki muu nautintohöpötys on skeidaa. Miten ihmeessä savun vapaaehtoinen vetäminen pilaamaan keuhkoja voisi olla nautinto? Jos se olisi niin tottahan jokainen tupakoimaton haltioituisi heti vedettyään tupakansavua sisäänsä mutta vaikutus on aina päinvastainen. Poikeuksetta.
Voi kun tuli hyvä mieli kun sai vaahdota. Siitä vaan esittämään vastaväitteitä, nistit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu