14.12.2008

tuli kuluneeksi jo 4 v poismenostasi. onko aika todella mennyt näin kovaa vauhtia ? kuitenkin olet aina vain hyvin selkeänä mielessäni, en ikinä unohda naurua, hymyä, lohtua jota sinulta sain.

sunnuntai-päivän loputtua huomasin ajatelleeni kuluvaa päivää, kuinka täyteen sen änkesinkään jotta saisin ajatukseni pidettyä kasassa, huomasin onnistuvani siinä. VIHDOIN osaan jättää sinulle oman tilan mielessäni jonka saan portilla lukittua silloin kun on liian rankkaa katsella portista sisään.

joulu tulee, aina vain pelottaa että mitä joulusta tulee ilman sinua, kun suru silloin on korkeimmillaan.. kaipa siitä taas selvitään kuten ennenkin ? voi miten paljon antaisinkaan jos vain pääsisin kertomaan kuinka järkyttävän paljon välitän, kuinka yhdentekevältä elämä onkaan pitkänpitkän aikaa tuntunut ilman sinua. iloksesi tahdon kuitenkin kertoa että olen uudet ohjakset saanut elämääni, ja luulen tällä kertaa niiden kestävän... luulisin vihdoin aikuistuvani, vaikka ajatuskin aikuistumisesta ilman sinua pelottaa... luulen vihdoin pääseväni omilleni.

pidä mulle peukkuja sieltä jostain missä mahdat ollakin, ja muista, kuten minäkin kuinka upea ihminen, ihana äiti olit meille. oot rakas.

on aivan järkyttävä ikävä.
3374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käsitin että äitisi on kuollut 4v sitten? Omani kuoli noin 3 vuotta sitten...

Äänestä

koskettava kirjoitus. Ihan kyyneleet silmissä luin. Otan osaa suruusi. Rauhallista joulun odotusta.

Äänestä
  • Aloittaja

    sinulle jeppe pojan äippä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_3387732 kirjoitti:

tuli kuluneeksi jo 4 v poismenostasi. onko aika todella mennyt näin kovaa vauhtia ? kuitenkin olet aina vain hyvin selkeänä mielessäni, en ikinä unohda naurua, hymyä, lohtua jota sinulta sain.

sunnuntai-päivän loputtua huomasin ajatelleeni kuluvaa päivää, kuinka täyteen sen änkesinkään jotta saisin ajatukseni pidettyä kasassa, huomasin onnistuvani siinä. VIHDOIN osaan jättää sinulle oman tilan mielessäni jonka saan portilla lukittua silloin kun on liian rankkaa katsella portista sisään.

joulu tulee, aina vain pelottaa että mitä joulusta tulee ilman sinua, kun suru silloin on korkeimmillaan.. kaipa siitä taas selvitään kuten ennenkin ? voi miten paljon antaisinkaan jos vain pääsisin kertomaan kuinka järkyttävän paljon välitän, kuinka yhdentekevältä elämä onkaan pitkänpitkän aikaa tuntunut ilman sinua. iloksesi tahdon kuitenkin kertoa että olen uudet ohjakset saanut elämääni, ja luulen tällä kertaa niiden kestävän... luulisin vihdoin aikuistuvani, vaikka ajatuskin aikuistumisesta ilman sinua pelottaa... luulen vihdoin pääseväni omilleni.

pidä mulle peukkuja sieltä jostain missä mahdat ollakin, ja muista, kuten minäkin kuinka upea ihminen, ihana äiti olit meille. oot rakas.

on aivan järkyttävä ikävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu