Minäkö

Asia ei sinänsä ole minua vaivannut, mutta kiinnostaa kylläkin ja nyt tänne eksyttyäni ajattelin kirjoitella hieman, jos vaikka joku osaisi vinkkejä antaa.

Ensinnäkin kerrottakoon, että olen kaikkeen rajatietouteen varsin skeptisesti suhtautuva nuori nainen. Kuitenkin tässä on tapahtunut joitain sellaisia sattumuksia, että alkaa vähän epäilyttää, että voisiko jonkinlainen selvännäkeminen tai etiäisten kokeminen ollakin mahdollista.

Muutamia esimerkkejä:
10.9.2001 olin rupeamassa illalla nukkumaan silloisen poikaystäväni kanssa. Poikaystäväni oli jo sängyssä, minä tein vielä iltatoimia, kun katsahdin ikkunasta ulos. Jäin jostain syystä tuijottamaan taivaalle, näin kaksi pientä mustaa pilveä, jotka kiiruhtivat todella kovaa halki taivaan. Sanoin poikaystävälleni, että huomenna tapahtuu jotain kamalaa ja se liittyy lentokoneisiin.
Seuraava päivä oli 11.9.2001.

26.12.2004 heräsin aamulla aikaisin aivan hikisenä ja kiiruhdin ilman mitään järkevää syytä tietokoneen ääreen lukemaan uutisia. Minulla oli todella voimakas tunne, että jotain kamalaa oli tapahtunut. Ensimmäiset uutiset tsunamista olivat vähätteleviä, mutta sanoin äidilleni (olin kotona joulua viettämässä), että "nyt on kuollut satoja suomalaisia", vaikka tuossa vaiheessa uutisissa kerrottiin vain pienistä paikallisista tuhoista. Ja tuohon tsunamiin liittyy vielä sellainen pieni yksityiskohta, että vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään erityistä esim. fanisuhdetta Aki Sirkessaloon, niin minulla on vieläkin sellainen olo, ettei hän ole kuollut. Tai siis on, mutta ei sillä tavalla, kuin esimerkiksi joku, joka on kuollut syöpään tai vanhuuteen.

Nuo siis joitain esimerkkejä tuollaisista suuremmista jutuista, joista minulla on ollut jonkinlainen etiäinen. Näitä on olemassa monia muitakin ja yhtä etiäistä odottelen tapahtuvaksi.

Sitten on pari muuta. Esim. tuossa noin puoli vuotta sitten huomasin, että aloin kokea talomme vaatehuoneen hyvin epämielyttäväksi, suorastaan karmivaksi. Sitten aloin nähdä unia, joissa joku tuli vaatehuoneesta, jysäytti oven perässään todella kovaa kiinni ja harppoi nopein askelin minua kohti. Heräsin aina ennen kuin näin tulijan. Sitten törmäsin ihan sattumalta erääseen ihmiskohtaloon, selvittämättömään murhaan, johon pienenä yksityiskohtana liittyy vaatehuone. Silloin jotenkin näin aivan selvänä tuon murhan tapahtumat, ymmärsin vaatehuoneen merkityksen ja painajaiseni loppuivat.

Pari viikkoa sitten eräs julkisuuden henkilö alkoi pyöriä mielessäni. Siis ihan randomisti, ei mitään hajua, että mistä hän mieleeni pulpahti. Pari päivää sitten hän kuoli.

Olen myöskin tavannut unissani elämääni joskus kuuluneita ihmisiä, jotka ovat kuolleet aivan noina samoina hetkinä.

Näitä on paljon. Kiinnostaisi tietää, että ovatko kaikki nämä ihan normaaleja sattumuksia vai voiko jotenkin ihmisellä todella olla jokin tuntematon aisti? Ja jos on, niin kuinka sitä aistia voisi käyttää tehokkaammin? Siis jos on jotain ehkä "yliluonnollisia" kykyjä nähdä asioita, niin onko keinoja, joilla treenata tuota kykyä?
13863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Elä vaan tavallisesti äläkä höpöjä mieti, ei höperönä ole kiva olla.

Äänestä
  • olen myös nuorehko nainen. Kyllä sinullakin on joku ennaltanäkemisen kyky, haali sitä, käytä sitä vain iloksesi ja pidä huolta siitä, kehityt vielä taitavaksi siinä, mutta käytä taitoasi huolella ja ihmisten parhaaksi. Ole onnellinen lahjastasi.

    tv.samoja kokenut ja taitonsa nyt hyväksynyt.

    tsemppia ja joulua sinulle!

    Äänestä

  • enteitä, ja kirjoitti:

    olen myös nuorehko nainen. Kyllä sinullakin on joku ennaltanäkemisen kyky, haali sitä, käytä sitä vain iloksesi ja pidä huolta siitä, kehityt vielä taitavaksi siinä, mutta käytä taitoasi huolella ja ihmisten parhaaksi. Ole onnellinen lahjastasi.

    Niin, se kiinnostaisikin, että onko joku onnistunut jotenkin "treenaamaan" tätä kykyä? Meinaan, että jos tuota voisi jotenkin hyötykäyttää.
    Itse tosin suhtaudun hieman kielteisesti siihen, ettei liikaa maailmantapahtumiin saisi siinä tapauksessa vaikuttaa, jos vaikka pystyisikin näkemään tulevaisuuteen. Mutta ehkä yksittäisiä ihmisiä...?

    tosissaan hyötykäyttää tuota taitoasi?

    Eli kun saat jonkinlaisen merkin, niin tiedät heti siitä että näin tulee tapahtumaan?

    Otetaan esimerkki ihan elävästä elämästä.

    Jos vaikka kuulisit junan pillin kaukaisuudessa ja mieleesi tulisi heti ajatus että nyt tulee tapahtumaan onnettomuus, niin voitko kertoa että milloin se onnettomuus tulee tapahtumaan?

    Kun mielestäni oikean ennaltanäkijän erottaa siitä että tuollaisen mielikuvan jälkeen tietää heti että jotain tulee tapahtumaan.

    Ellei sitä tiedä niin kyse on pelkästä tavallisesta ajatuksesta joita ihan kaikki ihmiset saavat silloin tällöin ja sen vuoksi suurella todennäköisyydellä joku heistä osuu oikeaan. Ne jotka eivät osuneet unohtavat koko asian, kunnes seuraavan kerran tapahtuu sellainen intuitiivinen veikkaus joka osuukin oikeaan.

    Minulla on ollut lukuisia tuon kaltaisia aavistuksia joista osa on osunut oikeaan ja osa ei.

    Äänestä

  • Alkuper... kirjoitti:

    hyväksymällä kykynsä ja antautua näkyjen vietämäksi. Näkyjä ei saa pakottamalla esiin - ne löytävät Sinut ja olet nyt saanut viestin, että Sinulla on lahjoja, joita saatetaan tulevaisuudessa tarvita - ei enää yleisinä näkyinä, vaan kohtaat ihmisiä ja tilanteita omassa elämässäsi, jossa kykyjäsi tarvitaan.

    Tervetuloa Näkijöiden "kerhoon"!

    Äänestä

  • että voitko kirjoitti:

    tosissaan hyötykäyttää tuota taitoasi?

    Eli kun saat jonkinlaisen merkin, niin tiedät heti siitä että näin tulee tapahtumaan?

    Otetaan esimerkki ihan elävästä elämästä.

    Jos vaikka kuulisit junan pillin kaukaisuudessa ja mieleesi tulisi heti ajatus että nyt tulee tapahtumaan onnettomuus, niin voitko kertoa että milloin se onnettomuus tulee tapahtumaan?

    Kun mielestäni oikean ennaltanäkijän erottaa siitä että tuollaisen mielikuvan jälkeen tietää heti että jotain tulee tapahtumaan.

    Ellei sitä tiedä niin kyse on pelkästä tavallisesta ajatuksesta joita ihan kaikki ihmiset saavat silloin tällöin ja sen vuoksi suurella todennäköisyydellä joku heistä osuu oikeaan. Ne jotka eivät osuneet unohtavat koko asian, kunnes seuraavan kerran tapahtuu sellainen intuitiivinen veikkaus joka osuukin oikeaan.

    Minulla on ollut lukuisia tuon kaltaisia aavistuksia joista osa on osunut oikeaan ja osa ei.

    Siis olen oppinut erottamaan nuo toisistaan. Eli joskus näkee jotain, josta alkaa miettiä, että "onkohan tämä nyt merkki jostain" tai "nyt kyllä varmaan tapahtuu jotain hmmm... mitähän se voisi olla". Kuitenkin nuo ajatukset minä itse pystyn aina kumoamaan. Vähän vaikea selittää, mutta jos joudun miettimään, että mitä jokin tarkoittaa, niin silloin kyse on mielikuvituksesta.

    Kun taas ne, joita pidän jonkinlaisina oikeina etiäisinä, tulevat hyvin voimakkaana tunteena ja tuntuu, että ne tuleva jostain muualta kuin omista aivoistani, aivan kuin joku laittaisi minuun jonkun ajatuksen. Ja ne ajatukset tulevat niin, että olen heti varma siitä tapahtumasta. Ehkä voimakkain ja selkein, joka minulle on koskaan tullut, on just tuo New Yorkin terrori-iskujen aattona tapahtunut, johon liittyen siis aivan sponttaanisti, täysin mitään ajattelematta, sanoin "huomenna tapahtuu jotain kamalaa ja se liittyy lentokoneisiin". Tuo on siitä ehkä merkittävin itselleni, että exäni kuuli sen ja kun hän oli kuullut siitä terrori-iskusta seuraavana päivänä, niin oli välittömästi muistanut ne minun "höpöhöpöksi" leimaamansa sanat. Eli tuosta minulla on olemassa todistaja, kuten siitä tsunamijutustakin. Lapsuudestani on myös yksi todistettava ennustus, jonka näin painajaisunena useita kertoja ennen tapahtumaa. Kyseessä oli Lockerbien pommi-isku.

    Sitten on niitä, joista en tiedä, että ovatko mielikuvistusta tai sattumaa, vai jotain muuta. Esim. Lapsesta asti olen visioinut ihmiskunnan historiasta asioita, joista tosi moni on sitten elämäni aikana osottautunutkin uusien tutkimusten ja teorioiden kautta "oikeiksi". Mutta näitä nyt en tiedä, että ovatko tosiaan mielikuvitusta ja sattumaa, mutta kuitenkin :)

    Näitä outoja "sattumia" on muuhunkin liittyen. Mikä ihan ekana tulee mieleen, niin talvella 1999 näin unia, joissa pyöri nuori, raskaana oleva nainen, jolla oli päällä farkkuhaalari. Kevättalvella 1999 uutiskuvissa pyörikin tuo sama nuori nainen, kosovolaisella pakolaisleirillä.

    Eli jos kuulisin junan pillin kaukaisuudesta ja mieleeni tulisi ajatus kauheasta tapahtumasta, niin se olisi vain vilkas mielikuvitukseni. Nämä eivät tule niin. Tai siis jos koko tilanne olisi aivan järjetön ja minulle tulisi TODELLA tunne kamalasta tahtumasta, niin tietäisin, että seuraavan vuorokauden aikana tapahtuu jotain kamalaa, joka liittyisi junaan. Ja siis kyseessä olisi jotain "tavallista" junaonnettomuutta kamalampaa.

    Äänestä

  • hyvä kysymys kirjoitti:

    Oleen jo pitkään miettinyt, että osaako kukaan ennustaa ennustuksiensa tapahtuma aikaa suurinpiirtein? Itselläni on ainakin vaikeuksia tämän kanssa. Ikinä ei voi tietää milloin asiat tapahtuvat ja joskus voi joutua ajattelemaan, että on vain kuvitellut asiat. Kuitenkin ne sitten joskus tapahtuvatkin.. Onko muita samalla ongelmalla, oletteko löytäneet keinon/tavan saada sen selville vai tuleeko se vain luonnostaan?

    Äänestä

  • Shendi kirjoitti:

    Enteet tulevat todeksi yleensä noin puolen vuorokauden aikana. Joskus niin, että olen nähnyt tapahtuman unessa, ja juttu tapahtuukin vuosien päästä näkemisestä.

    Äänestä

  • Alkuper.... kirjoitti:

    Enteet tulevat todeksi yleensä noin puolen vuorokauden aikana. Joskus niin, että olen nähnyt tapahtuman unessa, ja juttu tapahtuukin vuosien päästä näkemisestä.

    tietoon tarkkaa tapahtuma-aikaa, niin saatko kuitenkin tietoosi tarkat tapahtumat ja tapahtumapaikan niin että sitten kun jotain tapahtuu, niin tiedät varmasti että kyse oli unestasi?

    Tiedätkö välittömästi sen näyn tai unen jälkeen että tämä asia TULEE tapahtumaan?

    Jos itse arvioit, niin kuinka monta kertaa on käynyt niin että olet nähnyt jonkinlaisen unen, saanut ennakkoaavistuksen tai näyn, mutta se ei olekaan tapahtunut?

    Äänestä

  • et saa kirjoitti:

    tapahtuu. Tiedän joskus tarkemmin, joskus epätarkemmin tapahtumat, mutta pääpiirteet tiedän niin, etten voi siitä tapahtumasta erehtyä. Myöskään kyse ei ole siitä, että olen nähnyt vaikkapa punaisen värin ja kokenut, että kohta tapahtuu jotain ja sitten oikeasti tapahtuisi vaikka punaisella merellä jotain poikkeavaa.

    JOka tapauksessa saadessani enteen, TIEDÄN, että asia tulee tapahtumaan. Ja se tapahtuu.

    Itse kun arvioin, niin ohi ei ole mennyt yhtään ennettä.

    Äänestä

Kesällä 2001 olimme lomalla Espanjassa ja keskustelumme kääntyi kaksoistorneihin. Poikaystäväni kertoi kuinka oli käynnyt niissä yläkerroksessa sijainneessa ravintolassa. Hän kertoi kuinka tornit olivat huojuneet tuulen voimasta. Salamannopeasti ihmettelyni muuttui kauhuun ja sanoin ääneen mitä tunsin. "Ne ovat kammottavan helppoja kohteita terrori-iskun tekijöille." Poikaystäväni sanoi, että ne on suunniteltu niin, että kestävät pommit. Jatkoin, että tarkoitankin lentokoneiden lentämistä niitä päin.

Dianan kuolemaa edeltävänä kesänä sanoin poikaystävälleni, että Diana elää vaarallisesti. Hän ei ymmärtänyt,kuinka niin. Sanoin ääneen, mitä tunsin. "Hän ajelee holtittomasti ja voi kuolla törmätessään päin tunnelin seiniä." Dianan kuolinyönä heräsin kello kahdelta käsittämättömän hirveään ahdistukseen. Nukahdin uudestaan ja heräsin kuudelta. Olin surullinen, rauhallinen ja tunsin jonkun kuolleen.

Tsunamista näin unen muutamaa kuukautta ennen tapahtumaa. Kerroin unen ystävälleni, sillä tunsin niin suurta ahdistusta, että se oli jaettava. Ystäväni sanoi, että toivottavasti ei ole mikään enneuni. Kun ensimmäiset uutiset tsunamista tulivat, muistin uneni ja ystäväni ihmetteli miten uneni oli osunut oikeaan.

Viime aikoina minua on vaivannut suuri huoli erästä suomalaista yritysjohtajaa kohtaan. Hän näyttää valokuvissa jotenkin hauraalta ja tunnen häntä uhkaavan vaaran. Katsoessani häntä minulle tulee tunne, että näen hänen sisimpäänsä ja aivan kuin kuulisin hänen ajatuksensa ja tunteensa hetken aikaa.

On minulla muutamia muitakin tällaisia kokemuksia. Olen yrittänyt olla miettimättä niitä. En tiedä, mitä tämä on? Voimakkaita tuntemuksia, jotka ovat toteutuneet. Tarkkaa ajankohtaa en ole esimerkiksi pystynyt aavistamaan. On vain voimakas ajatus ja tunne tietystä asiasta.

Äänestä
  • ennustuksesi tarkentuneet kun on aikaa kulunut verrattuna tähän nykyiseen ennustukseen joka on niin laaja että et edes nimeä viitsi sanoa.

    Koita nyt vain kaivaa sieltä mielen syövereistä se nimi ja aika jolloin huomattavalle suomalaiselle yritysjohtajalle sattuu onnettomuus.

    Vasta kun nuo sanot ja ennustuksesi toteutuu voidaan sanoa että sinulla on ennustajanlahjoja. Muuten nuo ovat pelkkiä normaaleita pahoja ennakkoaavistuksia.

    Äänestä

  • on sinun kirjoitti:

    ennustuksesi tarkentuneet kun on aikaa kulunut verrattuna tähän nykyiseen ennustukseen joka on niin laaja että et edes nimeä viitsi sanoa.

    Koita nyt vain kaivaa sieltä mielen syövereistä se nimi ja aika jolloin huomattavalle suomalaiselle yritysjohtajalle sattuu onnettomuus.

    Vasta kun nuo sanot ja ennustuksesi toteutuu voidaan sanoa että sinulla on ennustajanlahjoja. Muuten nuo ovat pelkkiä normaaleita pahoja ennakkoaavistuksia.

    Hei!
    Olen lukenut niitä sivustoja. Olen kokenut samoja enteitä ja mulla on ennaltanäkemisen kyky. Esim. Prinsessa Dianan kuolinyönä,WTC-tornit,konginkankaan linja-auton ja rekan onnettomuus,Erilaisia tapauksia yms..Olen saanut tällaisen lahjan ja perinyt isoisoäidiltä ja muilta sukulaisilta myös.Näen myös mustan varjohahmon vaikka päivällä,niin tietää,joku kuolee pian.Semmosta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näkijäkö? kirjoitti:

Asia ei sinänsä ole minua vaivannut, mutta kiinnostaa kylläkin ja nyt tänne eksyttyäni ajattelin kirjoitella hieman, jos vaikka joku osaisi vinkkejä antaa.

Ensinnäkin kerrottakoon, että olen kaikkeen rajatietouteen varsin skeptisesti suhtautuva nuori nainen. Kuitenkin tässä on tapahtunut joitain sellaisia sattumuksia, että alkaa vähän epäilyttää, että voisiko jonkinlainen selvännäkeminen tai etiäisten kokeminen ollakin mahdollista.

Muutamia esimerkkejä:
10.9.2001 olin rupeamassa illalla nukkumaan silloisen poikaystäväni kanssa. Poikaystäväni oli jo sängyssä, minä tein vielä iltatoimia, kun katsahdin ikkunasta ulos. Jäin jostain syystä tuijottamaan taivaalle, näin kaksi pientä mustaa pilveä, jotka kiiruhtivat todella kovaa halki taivaan. Sanoin poikaystävälleni, että huomenna tapahtuu jotain kamalaa ja se liittyy lentokoneisiin.
Seuraava päivä oli 11.9.2001.

26.12.2004 heräsin aamulla aikaisin aivan hikisenä ja kiiruhdin ilman mitään järkevää syytä tietokoneen ääreen lukemaan uutisia. Minulla oli todella voimakas tunne, että jotain kamalaa oli tapahtunut. Ensimmäiset uutiset tsunamista olivat vähätteleviä, mutta sanoin äidilleni (olin kotona joulua viettämässä), että "nyt on kuollut satoja suomalaisia", vaikka tuossa vaiheessa uutisissa kerrottiin vain pienistä paikallisista tuhoista. Ja tuohon tsunamiin liittyy vielä sellainen pieni yksityiskohta, että vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään erityistä esim. fanisuhdetta Aki Sirkessaloon, niin minulla on vieläkin sellainen olo, ettei hän ole kuollut. Tai siis on, mutta ei sillä tavalla, kuin esimerkiksi joku, joka on kuollut syöpään tai vanhuuteen.

Nuo siis joitain esimerkkejä tuollaisista suuremmista jutuista, joista minulla on ollut jonkinlainen etiäinen. Näitä on olemassa monia muitakin ja yhtä etiäistä odottelen tapahtuvaksi.

Sitten on pari muuta. Esim. tuossa noin puoli vuotta sitten huomasin, että aloin kokea talomme vaatehuoneen hyvin epämielyttäväksi, suorastaan karmivaksi. Sitten aloin nähdä unia, joissa joku tuli vaatehuoneesta, jysäytti oven perässään todella kovaa kiinni ja harppoi nopein askelin minua kohti. Heräsin aina ennen kuin näin tulijan. Sitten törmäsin ihan sattumalta erääseen ihmiskohtaloon, selvittämättömään murhaan, johon pienenä yksityiskohtana liittyy vaatehuone. Silloin jotenkin näin aivan selvänä tuon murhan tapahtumat, ymmärsin vaatehuoneen merkityksen ja painajaiseni loppuivat.

Pari viikkoa sitten eräs julkisuuden henkilö alkoi pyöriä mielessäni. Siis ihan randomisti, ei mitään hajua, että mistä hän mieleeni pulpahti. Pari päivää sitten hän kuoli.

Olen myöskin tavannut unissani elämääni joskus kuuluneita ihmisiä, jotka ovat kuolleet aivan noina samoina hetkinä.

Näitä on paljon. Kiinnostaisi tietää, että ovatko kaikki nämä ihan normaaleja sattumuksia vai voiko jotenkin ihmisellä todella olla jokin tuntematon aisti? Ja jos on, niin kuinka sitä aistia voisi käyttää tehokkaammin? Siis jos on jotain ehkä "yliluonnollisia" kykyjä nähdä asioita, niin onko keinoja, joilla treenata tuota kykyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu