Rapunaisen ajatukset?

Ei tietoa!

Kirjoitin tästä jo eri palstalle, mutta tämä lienee tälle oikeampi palsta. Rapunaisen ja minun välinen suhde hiipui kun hänen kiinnostuksensa laantui. Johtui pitkälti välimatkasta meidän välillä ja kun tämän vuoksi yritin meidän tapaamisista saada kaiken irti, hälle jäi kuva että takerrun liikaa. Hän halusi kuitenkin miettiä. Tuli sitten hätäiltyä kun hänestä ei mitään kuulunut ja ei sitten oikein selvää saanut kun laitoin pari varovaista viestiä. Hän sitten ilmoitti vähän tuohtuneena ettei tästä mitään tule kun en antanut miettimis rauhaa. Annoin hänen sitten olla pari viikkoa ennen kuin lähetin hänelle varmasti mieluisen/yllättävän lahjan, huumorilla varustetulla tekstillä. Ei kuulunut yhtään mitään. Tästä viisi päivää laitoin viestin, että voidaanko kohdata ystävinä, ja kerroin hoksanneeni että vaikutin liian omistus haluiselta ja syyn siihen, ei tähänkään vastausta. Tästä on nyt muutama päivä. Olisin kuvitellut että jotain vastaisi, edes kielteisesti. Odotanko turhaan että hänestä kuuluisi jotain? Vai onko hän kadonnut ulottumattomiin?

3

1229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikait

      sun pitää alkaa näyttää tuntees tai siitä hommasta ei tule mitään.
      rakastuminen on ihana asia vaan taidat olla sen sorttinen nen nainen joka haluaaa vian haaveilla.eiks niin?

    • mutta ennekaikeke

      jos sää asetut poikkiteloin sen sun naikkoses eteen, sulle ei käy kovin hyvi. Aika kuuluu rapuihin. anna aikaa, ja sano et Rrrrakastat sitä

    • sipsuk

      Voi olla että hänellä on omassa elämässää nyt tekemistä ja mietittävää..Ja ottaa sinuun sitten yhteyttä kun on valmis..:)

      Näin luulen..
      (Tai sitten on päättänyt unohtaa..)

      Terv.Sipsuk rapunen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      44
      3194
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2242
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2091
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1811
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1566
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe