Kiitos ja näkemiin kaupunki nimeltä Kokemäki. Joskus vauras ja omillaan toimeen tullut. Nykyisin mihin tahansa oljenkorteen tarttuva, selvitystilassa oleva parasiitti.
Hyvä, että kelpasi nauhakaupungille. Ihan helpolla Ulvila ei tällaista velkapesää huolinut, nurinaa oli.
Kokemäen nykytilasta olisi hyvä saada tilille muutamia henkilöitä. Vastuuttomasta toiminnasta ja olemattomasta työpanoksesta pitäisi saattaa vastuuseen ainakin: Kaupunginjohtaja Jalkanen, kaupunginvaltuuston puheenjohtajat viimeiseltä 15 vuodelta, kuten myös kaupungin hallituksen luottamushenkilöt samalta aikaväliltä. Selvitys pitäisi antaa (ainakin) budjettikurin toistuvasta rikkomisesta. Lisäksi Kaupunginjohtajan tulisi antaa selvitys toimista, joita hän on tehnyt elinkeinoelämän edistämiseksi (kuuluu toimenkuvaan).
Valtionavun kaventumisesta itkeminen ei ole riittävä perustelu. Valtionavun pienentyminen on koskenut myös menestyneitä kuntia.
Kokemäen nykyisistä päättäjistä en kelpuuttaisi yhtään henkilöä tulevan nauhakaupungin päättäviin elimiin. Työnäytteet eivät riitä toimimiseksi luottamustehtävässä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kokemäellä on uljas ja pitkä historia. Mutta hieno menneisyys ei tuo leipää nyky-kokemäkeläisen pöytään.
Kokemäen alasajoa on kestänyt jo monta vuosikymmentä. Täällä on menty liikaa yhden ihmisryhmän ehdoilla. Surullista ja uskomatonta.
Jalkanen on vuosikymmenien aikana puuhannut suurissa ympyröissä monenlaista. Mutta paljonko hänen ponnistuksensa on koitunut kotikunnan hyväksi?
Kai Kokemäelläkin sentään vaaleja pidetään?
Älä nyt "turhaan" solvaa päättäjiä, koska saivat he paljon myös hyvää aikaiseksi esim....mmmm......mmmm........mmmm....no annetaan olla.
Olisi tainnut paras säästökohde olla, kun koko poppoo olisi laitettu aina 11kk pakkolomalle joka vuosi.
Karavaani kulkee ja vinttikoira räksyttää