Jussipussi...

Kiinnostuin aiheesta kauan sitten harjoittaessani castanedalaista voimakävelyä - tai itseasiassa juoksua - pimeässä metsässä. Tuossa harjoituksessa herkkyyden ja valmiustilan ollessa äärimmillään voi tunnistaa puiden energiahahmot, jotka ovat hyvinkin erilaisia.

Suomalaisen luontouskon luomat hahmot "naisellisesta" koivusta, "viisaasta" männystä jne. avautuivat aivan uudella tavalla. Puista mielenkiintoisimpia mielestäni ovat tammi ja kuusi.

Tammihan on vanha lääkepuu, mutta myös hahmona pelottavan voimallinen. Tammi on puista ainoa, jonka hahmoon tuntuisi liittyvän myös eräänlainen tajunta. Kuusi on taas mystinen ja tumma. Varsinkin pimeällä kuusen olemus herää eloon: kuusi on yön puu. Päivällä kuusi on lempeä ja tarjoaa suojaansa, mutta yöllä se osoittaa voimansa ja tahtonsa.

Topu kirjoitti:

Kiinnostuin aiheesta kauan sitten harjoittaessani castanedalaista voimakävelyä - tai itseasiassa juoksua - pimeässä metsässä. Tuossa harjoituksessa herkkyyden ja valmiustilan ollessa äärimmillään voi tunnistaa puiden energiahahmot, jotka ovat hyvinkin erilaisia.

Suomalaisen luontouskon luomat hahmot "naisellisesta" koivusta, "viisaasta" männystä jne. avautuivat aivan uudella tavalla. Puista mielenkiintoisimpia mielestäni ovat tammi ja kuusi.

Tammihan on vanha lääkepuu, mutta myös hahmona pelottavan voimallinen. Tammi on puista ainoa, jonka hahmoon tuntuisi liittyvän myös eräänlainen tajunta. Kuusi on taas mystinen ja tumma. Varsinkin pimeällä kuusen olemus herää eloon: kuusi on yön puu. Päivällä kuusi on lempeä ja tarjoaa suojaansa, mutta yöllä se osoittaa voimansa ja tahtonsa.

Lue lisää

Muutamasta edellisestä elämästäni (lainausmerkeillä tai ilman - itse sanoisin että ilman) voimallisimmat vaikutelmat liittyvät oikeastaan nimenomaan metsään ja puihin.

Edellisimmästä elämästäni jäivät jonnekin kokonaistietoisuuteni pohjalle vaikutelmat tammista ja saarnista. Nykyisessä elämässäni en ole juurikaan ollut saarnien kanssa tekemisissä, mutta nähdessäni vain yhdenkin kuvan kirjassa... Tammia sentään näkee Suomessakin helposti. Tuo aivan tietynlainen metsä tuo heti välittömästi itkunlitkun silmänurkkaan, ei mahda mitään.

Toisesta elämästä muistan sypressejä, ja eräästä elämästä tulee sellaista vaikutelmaa että lienen ollut uskonnoltani "puunpalvoja"... Olen siis vienyt jonkin puun juurelle ruokauhreja, riisiä yms.

Chandi kirjoitti:

Muutamasta edellisestä elämästäni (lainausmerkeillä tai ilman - itse sanoisin että ilman) voimallisimmat vaikutelmat liittyvät oikeastaan nimenomaan metsään ja puihin.

Edellisimmästä elämästäni jäivät jonnekin kokonaistietoisuuteni pohjalle vaikutelmat tammista ja saarnista. Nykyisessä elämässäni en ole juurikaan ollut saarnien kanssa tekemisissä, mutta nähdessäni vain yhdenkin kuvan kirjassa... Tammia sentään näkee Suomessakin helposti. Tuo aivan tietynlainen metsä tuo heti välittömästi itkunlitkun silmänurkkaan, ei mahda mitään.

Toisesta elämästä muistan sypressejä, ja eräästä elämästä tulee sellaista vaikutelmaa että lienen ollut uskonnoltani "puunpalvoja"... Olen siis vienyt jonkin puun juurelle ruokauhreja, riisiä yms.

Lue lisää

Mielenkiintoisia muistumia! Jotkut aisteistamme ovat sellaisia ettei niiden tuottamia mielikuvia voi analysoida puhki.

Musiikki ja äänimaailma yleensäkin ovat tällaisia. Samoin tuoksut. Oletko kokeillut aktivoida muistumiasi äänen ja tuoksun avulla? Sinuna hakeutuisia saarnimetsikköön minidisci ja stereomikki mukanani ja äänittelisin miljöitä. Ottaisin mukaani muutamia saarnen oksia kotiin haisteltavaksi. Katso mitä tapahtuu, kun alitajuiset muistumat saavat hieman välipaloja purtavaksi...

Puiden halaamisesta en tiedä. Kerran sellaista kokeillessani tunsin itseni lähinnä typeräksi. Sen sijaan minua on neuvottu aistimaan puitten erilaisia energioita selällä. Se tuntuu myös toimivan.

Nojaamalla puuhun koko selällä, niskaa ja takaraivoa myöten ja sitten keskittymällä olemaan yhtä puun energian kanssa voi aistia lajikohtaiset sävyt. Vanha mänty rauhoittaa viisaudellaan, koivu on äidillisen lempeä, mutta kuusi saattaa nostattaa aggressioita. Tammesta meneekin sitten ihan sekaisin: ajantaju katoaa ja tuntee tulevansa osaksi jotain suurempaa tajuntaa.

Nämä ovat tietysti hyvin henkilökohtaisia herkistelyjä, mutta minua kiinnostaa ovatko muiden kokemukset vastaavanlaisia?

Topu kirjoitti:

Mielenkiintoisia muistumia! Jotkut aisteistamme ovat sellaisia ettei niiden tuottamia mielikuvia voi analysoida puhki.

Musiikki ja äänimaailma yleensäkin ovat tällaisia. Samoin tuoksut. Oletko kokeillut aktivoida muistumiasi äänen ja tuoksun avulla? Sinuna hakeutuisia saarnimetsikköön minidisci ja stereomikki mukanani ja äänittelisin miljöitä. Ottaisin mukaani muutamia saarnen oksia kotiin haisteltavaksi. Katso mitä tapahtuu, kun alitajuiset muistumat saavat hieman välipaloja purtavaksi...

Puiden halaamisesta en tiedä. Kerran sellaista kokeillessani tunsin itseni lähinnä typeräksi. Sen sijaan minua on neuvottu aistimaan puitten erilaisia energioita selällä. Se tuntuu myös toimivan.

Nojaamalla puuhun koko selällä, niskaa ja takaraivoa myöten ja sitten keskittymällä olemaan yhtä puun energian kanssa voi aistia lajikohtaiset sävyt. Vanha mänty rauhoittaa viisaudellaan, koivu on äidillisen lempeä, mutta kuusi saattaa nostattaa aggressioita. Tammesta meneekin sitten ihan sekaisin: ajantaju katoaa ja tuntee tulevansa osaksi jotain suurempaa tajuntaa.

Nämä ovat tietysti hyvin henkilökohtaisia herkistelyjä, mutta minua kiinnostaa ovatko muiden kokemukset vastaavanlaisia?

Lue lisää

Selkä vasten puuta pum pum, siinä sitä jotakin on... Mielellään heikko sade ja kohtalainen tuuli,niin tunnelma on vahva. Nautin metsässä liikkumisesta, siellä akut latautuu. Mutta mitä on ne paikat jotka nostattaa karvat ja aiheuttaa puistatuksia? Oma mielikuvitusko?

ilives kirjoitti:

Selkä vasten puuta pum pum, siinä sitä jotakin on... Mielellään heikko sade ja kohtalainen tuuli,niin tunnelma on vahva. Nautin metsässä liikkumisesta, siellä akut latautuu. Mutta mitä on ne paikat jotka nostattaa karvat ja aiheuttaa puistatuksia? Oma mielikuvitusko?

Lue lisää

Voimapaikkoja. "Nostattaa karvat ja aiheuttaa puistatuksia". Ei tarvitse olla herkistelevä luontouskoinen tai energioita keräävä noita aistiakseen voimapaikan.

Kansantarinoiden mukaan metsässä elelee metsän kansa, erilaisia hahmoja, energiaolentoja. Kun ihmiset raivasivat metsät pelloiksi, olennot joutuivat yhä ahtaammille. Ne pakenivat syvimpiin ja hiljaisimpiin metsän sopukoihin. Kun ihminen jälleen kerran astuu olentojen asuinsijoille ei vastaanotto ole kovinkaan suopea... Saattaa tapahtua mitä tahansa.

Toisen teorian mukaan energiakentät risteilevät ympäri maapallon. Näihin kenttien risteyskohtiin syntyi voimapaikkoja. Useimmiten niille on rakennettu esimerkiksi kirkkoja tai perustettu pyhiä lehtoja.

Vanhat pohjalaiset tarinat kertovat "vieskoollisista" voimapaikoista. Kirotuista alueista, joissa ihmisen tajunta tavallaan tahtomattaan imaistaan osaksi metsää. Ihminen onkin yhtäkkiä "suuremman käres".

Topu kirjoitti:

Mielenkiintoisia muistumia! Jotkut aisteistamme ovat sellaisia ettei niiden tuottamia mielikuvia voi analysoida puhki.

Musiikki ja äänimaailma yleensäkin ovat tällaisia. Samoin tuoksut. Oletko kokeillut aktivoida muistumiasi äänen ja tuoksun avulla? Sinuna hakeutuisia saarnimetsikköön minidisci ja stereomikki mukanani ja äänittelisin miljöitä. Ottaisin mukaani muutamia saarnen oksia kotiin haisteltavaksi. Katso mitä tapahtuu, kun alitajuiset muistumat saavat hieman välipaloja purtavaksi...

Puiden halaamisesta en tiedä. Kerran sellaista kokeillessani tunsin itseni lähinnä typeräksi. Sen sijaan minua on neuvottu aistimaan puitten erilaisia energioita selällä. Se tuntuu myös toimivan.

Nojaamalla puuhun koko selällä, niskaa ja takaraivoa myöten ja sitten keskittymällä olemaan yhtä puun energian kanssa voi aistia lajikohtaiset sävyt. Vanha mänty rauhoittaa viisaudellaan, koivu on äidillisen lempeä, mutta kuusi saattaa nostattaa aggressioita. Tammesta meneekin sitten ihan sekaisin: ajantaju katoaa ja tuntee tulevansa osaksi jotain suurempaa tajuntaa.

Nämä ovat tietysti hyvin henkilökohtaisia herkistelyjä, mutta minua kiinnostaa ovatko muiden kokemukset vastaavanlaisia?

Lue lisää

Tuo selän painaminen puuta vasten tuntuu hyvältä ajatukselta. Kehonsa etupuolella ihminen pyrkii olemaan hallitseva ja aktiivinen, mutta ihmisen takapuoli, se vain passiivisesti istuu, makaa... eli ottaa vastaan. (Lukien pois tietysti exit only -toiminnot.)

Sanoivat teosofit muistaakseni että ihminen myös tunkee aurassaan selkänsä taakse kaiken mitä ei halua muiden hänestä tietävän. Puiden kanssa voikin sitten olla rehellisyyden ja avoimuuden paikka. Luontokappaleet eivät ihmisen metkuihin mene.

Saa nähdä löydänkö joskus jostain saarnia. Yhden kerran istutinkin, mutta elämä vei siitä erilleen ennenkuin se alkoi olla kunnollisen kokoinen. Tapasin antaa sille energiaani, ja se tuntui olevankin tervein ja vehrein niinä aikoina istuttamistani puista ja pensaista.

Oksia en mielelläni elävistä kasveista katko.

Mäntyä pidetään voimallisimpana parannuspuuna. Sen tunsivat myös intiaanit, jotka sairastuttuaan menivät metsään mäntyä halaamaan. (Paikallinen lajike tietysti.) Voi tietysti olla, että eri ihmiset kokevat eri puulajit eri tavoin. Myös eri kivilajeilla on parantavia omiansiuuksia.

Kun mieli yhtyy Luonnossa johonkin, puhutaan mystisestä kokemuksesta. Täydellisen mystisen kokemuksen sanotaan syntyvän, kun ihminen makaa kedolla meditoiden (tyhjentäen mielensä), ja katselee tähtitaivasta. Osittaisen kokemuksen voi saavuttaa melkeinpä missä tahansa luonnossa samoillessaan.

Chandi kirjoitti:

Muutamasta edellisestä elämästäni (lainausmerkeillä tai ilman - itse sanoisin että ilman) voimallisimmat vaikutelmat liittyvät oikeastaan nimenomaan metsään ja puihin.

Edellisimmästä elämästäni jäivät jonnekin kokonaistietoisuuteni pohjalle vaikutelmat tammista ja saarnista. Nykyisessä elämässäni en ole juurikaan ollut saarnien kanssa tekemisissä, mutta nähdessäni vain yhdenkin kuvan kirjassa... Tammia sentään näkee Suomessakin helposti. Tuo aivan tietynlainen metsä tuo heti välittömästi itkunlitkun silmänurkkaan, ei mahda mitään.

Toisesta elämästä muistan sypressejä, ja eräästä elämästä tulee sellaista vaikutelmaa että lienen ollut uskonnoltani "puunpalvoja"... Olen siis vienyt jonkin puun juurelle ruokauhreja, riisiä yms.

Lue lisää

"Toisesta elämästä muistan sypressejä, ja eräästä elämästä tulee sellaista vaikutelmaa että lienen ollut uskonnoltani "puunpalvoja"... Olen siis vienyt jonkin puun juurelle ruokauhreja, riisiä yms."

Jotkut Keski-Euroopan germaanit, saxit muistaakseni, olivat puunpalvojia. He palvoivat Irminsulia (maailmanpylväs), joka on siis sukua meidän Suurelle Saarnille, puulle joka kannattelee taivasta maailman keskipisteessä.

Topu kirjoitti:

Kiinnostuin aiheesta kauan sitten harjoittaessani castanedalaista voimakävelyä - tai itseasiassa juoksua - pimeässä metsässä. Tuossa harjoituksessa herkkyyden ja valmiustilan ollessa äärimmillään voi tunnistaa puiden energiahahmot, jotka ovat hyvinkin erilaisia.

Suomalaisen luontouskon luomat hahmot "naisellisesta" koivusta, "viisaasta" männystä jne. avautuivat aivan uudella tavalla. Puista mielenkiintoisimpia mielestäni ovat tammi ja kuusi.

Tammihan on vanha lääkepuu, mutta myös hahmona pelottavan voimallinen. Tammi on puista ainoa, jonka hahmoon tuntuisi liittyvän myös eräänlainen tajunta. Kuusi on taas mystinen ja tumma. Varsinkin pimeällä kuusen olemus herää eloon: kuusi on yön puu. Päivällä kuusi on lempeä ja tarjoaa suojaansa, mutta yöllä se osoittaa voimansa ja tahtonsa.

Lue lisää

Puut puhuttelevat eri luonteisia ihmisiä kukin omalla tavallaan.
Suuren kuusen juurelle on reissumiehen hyvä laittaa yötelttansa. Se suojaa aika hyvin sateelta, jos on sattunut suojamuovi unohtumaan.

Shamaanin koulutukseen kuuluu löytää oma voimapuu. Voi käydä niinkin, että laji ja yksilö eivät ole aivan samat.

Puulajeista minun veljeni on kataja. Siitähän jo Juhani Aho runoili pitkät litaniat. Omalla tavallaan sekä juro että herkkä. Sietää hyvin leikkaamista, mutta on juuristaan vieläkin arempi kuin muut havupuut. Jos sen haluaa istuttaa uuteen paikkaan, se operaatio on ehdottomasti tehtävä silloin, kun puu on talvilevossa mutta maa ei ole roudassa. Kataja on vielä niin nirso, että se on ehdottomasti istutettava ilmansuuntiin nähden samaan asentoon kuin alkuperäsellä kasvupaikalla, muuten se kuivuu ja kuolee.
Se onnistui minulta 8 vuotta sitten. Tämän talon edesmennyt vanhaemäntä oli istuttanut portaiden molemmin puolin syreenipensaat, mutta niissä ei ollut enää montakaan elävää silmua. Sitten 1995 äitienpäivän lumipyryssä sain sellaisen inspiraation, että nyt tai ei koskaan, kaivoin ne puolikuolleet syreenit pois ja toin metsästä kaksi ämpäriin mahtuvaa katajantainta, jotka alkuperäisillä paikoillaan olisivat kohta kuolleet suurempien puiden varjoon.
Nyt niistä toinen on jo minua pitempi, toinen ulottuu leukaan asti. Sattui vielä niin sopivasti, että ne ovat eri sukupuolta. Toisessa on jo marjoja. Ja kaikki kehuvat niiden kauneutta.

Yksilöllisesti vahvin voimapuuni on varovasti arvioiden ainakin 200-vuotias mänty Seitsemisen kansallispuistossa. Sen tyvessä on palokoroja ja kirveenjälkiä, mutta se on yhä latvastaan hyvin vihreä ja elävä. Siihen minulla on shamaanin tiellä kehittynyt eräänlainen isoisän-pojanpojan suhde. Tai ehkä se jotenkin muistuttaa sitä karjalaiseen sukuun naitua satakuntalaista kummisetää, joka ei ristiäisten jälkeen juurikaan minua muistanut. Kun oikein väsyttää ja vituttaa, eikä niinku enää millään viitsis, menen hengessä sen juurelle, ja se sanoo kuin arpinen sotaveteraani:
"Kato mua, poika! Mua ei oo pystyny kaataan kirves eikä tuli. Kyllä säkin jaksat."

Tammesta taas on ihan oma juttunsa, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin, jos viitsin jaaritella etruskien auguureista ja haruspekseistä...;)

wiikatemies kirjoitti:

Puut puhuttelevat eri luonteisia ihmisiä kukin omalla tavallaan.
Suuren kuusen juurelle on reissumiehen hyvä laittaa yötelttansa. Se suojaa aika hyvin sateelta, jos on sattunut suojamuovi unohtumaan.

Shamaanin koulutukseen kuuluu löytää oma voimapuu. Voi käydä niinkin, että laji ja yksilö eivät ole aivan samat.

Puulajeista minun veljeni on kataja. Siitähän jo Juhani Aho runoili pitkät litaniat. Omalla tavallaan sekä juro että herkkä. Sietää hyvin leikkaamista, mutta on juuristaan vieläkin arempi kuin muut havupuut. Jos sen haluaa istuttaa uuteen paikkaan, se operaatio on ehdottomasti tehtävä silloin, kun puu on talvilevossa mutta maa ei ole roudassa. Kataja on vielä niin nirso, että se on ehdottomasti istutettava ilmansuuntiin nähden samaan asentoon kuin alkuperäsellä kasvupaikalla, muuten se kuivuu ja kuolee.
Se onnistui minulta 8 vuotta sitten. Tämän talon edesmennyt vanhaemäntä oli istuttanut portaiden molemmin puolin syreenipensaat, mutta niissä ei ollut enää montakaan elävää silmua. Sitten 1995 äitienpäivän lumipyryssä sain sellaisen inspiraation, että nyt tai ei koskaan, kaivoin ne puolikuolleet syreenit pois ja toin metsästä kaksi ämpäriin mahtuvaa katajantainta, jotka alkuperäisillä paikoillaan olisivat kohta kuolleet suurempien puiden varjoon.
Nyt niistä toinen on jo minua pitempi, toinen ulottuu leukaan asti. Sattui vielä niin sopivasti, että ne ovat eri sukupuolta. Toisessa on jo marjoja. Ja kaikki kehuvat niiden kauneutta.

Yksilöllisesti vahvin voimapuuni on varovasti arvioiden ainakin 200-vuotias mänty Seitsemisen kansallispuistossa. Sen tyvessä on palokoroja ja kirveenjälkiä, mutta se on yhä latvastaan hyvin vihreä ja elävä. Siihen minulla on shamaanin tiellä kehittynyt eräänlainen isoisän-pojanpojan suhde. Tai ehkä se jotenkin muistuttaa sitä karjalaiseen sukuun naitua satakuntalaista kummisetää, joka ei ristiäisten jälkeen juurikaan minua muistanut. Kun oikein väsyttää ja vituttaa, eikä niinku enää millään viitsis, menen hengessä sen juurelle, ja se sanoo kuin arpinen sotaveteraani:
"Kato mua, poika! Mua ei oo pystyny kaataan kirves eikä tuli. Kyllä säkin jaksat."

Tammesta taas on ihan oma juttunsa, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin, jos viitsin jaaritella etruskien auguureista ja haruspekseistä...;)

Lue lisää

Voimapuuni on mitä ilmeisimmin kuusi, johon minulla on hyvin kaksijakoinen suhtautuminen. Se on sekä pirun mystinen, pelottava ja pimeä, mutta silti samaan aikaan tuttu ja turvallinen.

Kuusen kaataminen sattuu eniten, mutta esimerkiksi lautatavarana sillä on lämpimin kosketus. Kuusi on hyvinkin kaltaiseni: se ei siedä rikkaruohoja ja pikkupuskia jaloissaan vaan karkottaa ne tiehensä. Kuusi myös musisoi. Mikäli olet pannut merkille: kun mäntymetsässä kaikuu, kuusimetsässä kohisee. Haapa lepertelee päivät pitkät, mutta kuusi puhuu vain silloin kun on asiaa.

Kun synnyin, isoisäni istutti keskelle koivikkoa kuusentaimen. Sukulaisistani on jo kauan sitten aika jättänyt, mutta siellä syntymäkotini koivikossa vartioi nyt jyhkeä tummanpuhuva jättiläinen. Välillä se uhkuu pimeää voimaa, välillä se on isällisen suojeleva...

Topu kirjoitti:

Voimapaikkoja. "Nostattaa karvat ja aiheuttaa puistatuksia". Ei tarvitse olla herkistelevä luontouskoinen tai energioita keräävä noita aistiakseen voimapaikan.

Kansantarinoiden mukaan metsässä elelee metsän kansa, erilaisia hahmoja, energiaolentoja. Kun ihmiset raivasivat metsät pelloiksi, olennot joutuivat yhä ahtaammille. Ne pakenivat syvimpiin ja hiljaisimpiin metsän sopukoihin. Kun ihminen jälleen kerran astuu olentojen asuinsijoille ei vastaanotto ole kovinkaan suopea... Saattaa tapahtua mitä tahansa.

Toisen teorian mukaan energiakentät risteilevät ympäri maapallon. Näihin kenttien risteyskohtiin syntyi voimapaikkoja. Useimmiten niille on rakennettu esimerkiksi kirkkoja tai perustettu pyhiä lehtoja.

Vanhat pohjalaiset tarinat kertovat "vieskoollisista" voimapaikoista. Kirotuista alueista, joissa ihmisen tajunta tavallaan tahtomattaan imaistaan osaksi metsää. Ihminen onkin yhtäkkiä "suuremman käres".

Lue lisää

Keräävätkö noidat ja samaanit näistä voimapaikoista energioita? Pitääkö tavallisen herkän kulkijan vältää näitä paikkoja ettei viedä kohta kuin "kuariämpäriä" hallitsemattomaan kaaokseen.

Ilves kirjoitti:

Keräävätkö noidat ja samaanit näistä voimapaikoista energioita? Pitääkö tavallisen herkän kulkijan vältää näitä paikkoja ettei viedä kohta kuin "kuariämpäriä" hallitsemattomaan kaaokseen.

Lue lisää

Nimenomaan. Totta molemmat.

Noidat keräävät näistä paikoista energioita. Oman kokemukseni mukaan näitä paikkojakin on kahdenlaisia: toiset voimapaikat rauhoittavat ja jakavat energioitaan, toiset taas ovat yhtä kaaosta. Näitä viimeksi mainittuja kannattaa tietenkin vältää, jos ei oikein hallitse asioita.

Kansantarina kertoo mm. eräästä Sanna-nimisestä naisesta, joka pystytti nuotion keskelle metsänväen hallitsemaa voimapaikkaa. Eipä aikaakaan, kun paikalle ilmaantui metsästä sellainen hiljainen, kiltin näköinen pikkutyttö - joka ei sitten niin kiltti ollutkaan...

Olen tutkinut ihan vakavasti näitä voimapaikkoja, joten jos tunnet sellaisia, niin kertoisitko hieman tarkemmin tuntemuksistasi?

"Pahassa" paikassa olen itse huomannut esimerkiksi ettei siellä laula linnut koskaan, ei edes keväällä. Pimeällä jos eksyt tällaiseen paikkaan, niin tuntemukset ympärillä pyörivistä tyypeistä ovat todella karmaisevan konkreettisia.

Topu kirjoitti:

Nimenomaan. Totta molemmat.

Noidat keräävät näistä paikoista energioita. Oman kokemukseni mukaan näitä paikkojakin on kahdenlaisia: toiset voimapaikat rauhoittavat ja jakavat energioitaan, toiset taas ovat yhtä kaaosta. Näitä viimeksi mainittuja kannattaa tietenkin vältää, jos ei oikein hallitse asioita.

Kansantarina kertoo mm. eräästä Sanna-nimisestä naisesta, joka pystytti nuotion keskelle metsänväen hallitsemaa voimapaikkaa. Eipä aikaakaan, kun paikalle ilmaantui metsästä sellainen hiljainen, kiltin näköinen pikkutyttö - joka ei sitten niin kiltti ollutkaan...

Olen tutkinut ihan vakavasti näitä voimapaikkoja, joten jos tunnet sellaisia, niin kertoisitko hieman tarkemmin tuntemuksistasi?

"Pahassa" paikassa olen itse huomannut esimerkiksi ettei siellä laula linnut koskaan, ei edes keväällä. Pimeällä jos eksyt tällaiseen paikkaan, niin tuntemukset ympärillä pyörivistä tyypeistä ovat todella karmaisevan konkreettisia.

Lue lisää

Ääretön mielihyvän tunne ympäröivään maailmaan on tietysti niitä mukavimpia juttuja.
Agressiivinen valppaus joka nostattaa niitä em. karvoja ja myöskin jonkinlaisen sisäisen puollustusmekanismin ovat kai niitä "pahoja" paikkoja. Vai onko kysymys vain hallinnan puutteesta.Olen kuullut myös sanan maadoitus.
Minulla on semmoinen aavistus, että me voimme luoda myös omia voimapaikkoja.
Miten Sannan muuten kävi?

Ilves kirjoitti:

Ääretön mielihyvän tunne ympäröivään maailmaan on tietysti niitä mukavimpia juttuja.
Agressiivinen valppaus joka nostattaa niitä em. karvoja ja myöskin jonkinlaisen sisäisen puollustusmekanismin ovat kai niitä "pahoja" paikkoja. Vai onko kysymys vain hallinnan puutteesta.Olen kuullut myös sanan maadoitus.
Minulla on semmoinen aavistus, että me voimme luoda myös omia voimapaikkoja.
Miten Sannan muuten kävi?

Lue lisää

Jos ei tunne mitään niin ei hallitse mitään.

Hyvänolontunteet ja puolustusreaktiot ovat nimenomaan tapa hallita voimia. Noita ruokkii tuntemuksiaan ja antautuu niiden vietäväksi, tavallaan herkistelee taukoamatta ja kuulostelee omaa intuitiotaan.

On eri asia sännätä pakoon pelkoreaktion ajamana, kuin tuntea pelko sisällään, hallita ja käyttää sitä hyväkseen. Soturi tuntee kauhua muttei joudu paniikkiin.

"Pahasta" puhumisen voisi lopettaa samantien, koska se viittaa kristillisiin moraalikäsityksiin. Pikemminkin voisi ajatella että noissa paikoissa voit tuntea täydellistä yhteenkuuluvuutta ympäröivään luontoon tai sitten olet vaarassa joutua "saaliiksi".

En tiedä miksi oma intuitio valehtelisi: todennäköisesti oikeanlainen aavistus pelasti monta esi-isäämme taannoin luolamiesaikana. Kysymys onkin siitä, mistä tuo aavistus kulloinkin varoittaa. Saalistaja voi olla karhu tai leijona, mutta se voi olla myös hahmoltaan vähemmän konkreettinen.

Tai sitten paikassa, josta saat huonot fibat, on toinen todellisuus enemmän läsnä. Paikka on ikäänkuin portti. Nukkuminen tällaisessa paikassa voisi olla vinha kokemus! Tulee mieleen kummitustalot... Intiaaninoidillahan on omat metkunsa päästä toiseen todellisuuteen ja hakea sinne eksynyt takaisin tähän maailmaan. Intiaanien uskomusten mukaan skitsofreenikko on toisessa todellisuudessa eikä löydä tietä takaisin. Liekö sitten perinnöllistä harhailla voimapaikoille...

Eräänlaisia voimapaikkoja voi käsittääkseni perustaa kuten "tunnenyssyköitä". Intiaaneillahan on pussi, johon he erilaisia yrttejä keräämällä luovat tuoksumuistumia. Pari pisaraa rakastetun parfyymiä kankaanpalasessa saa kolmen viikon eräretkellä sukat pyörimään jaloissa keskellä korpeakin. Sama juttu. Tosin idea on kyllä lahempänä henkilökohtaista pyhättöä tai alttaria kuin varsinaista voimapaikkaa. Mielestäni voimapaikka on aina luonnosta lähtöisin ja se on vain löydettävä.

Sannan kävi sillä kertaa hyvin. Kunhan juoksi päistikkaa karkuun kun pikkutyttö nosti koko notskin pois polulta ja levitteli liekit ilmaan. Pikkutyttöä nimitetään "metsän piiaksi". Hahmo on sellainen 6-7-vuotias lapsi, joka ilmaantuu paikalle jos kohtelet metsää huonosti. Jos olet oikein paha, niin tyttö muuttaa muotoaan ja seuraa sinua kotiin ja arkiaskareisiin saakka. Silloin sanotaan että olet saanut pirunlinnun perääsi...

Ilves kirjoitti:

Ääretön mielihyvän tunne ympäröivään maailmaan on tietysti niitä mukavimpia juttuja.
Agressiivinen valppaus joka nostattaa niitä em. karvoja ja myöskin jonkinlaisen sisäisen puollustusmekanismin ovat kai niitä "pahoja" paikkoja. Vai onko kysymys vain hallinnan puutteesta.Olen kuullut myös sanan maadoitus.
Minulla on semmoinen aavistus, että me voimme luoda myös omia voimapaikkoja.
Miten Sannan muuten kävi?

Lue lisää

Maadoitus on sähkötermi. Tuskin siis ollut käytössä kovinkaan pitkään shamanismin, tuon "maailman vanhimman henkisen perinnön" (kuten nim.wiikatemies taannoin kuvaili) yhteydessä.

Niin, maadoituksen tarkoituksena on sitoa sinut turvallisesti tähän todellisuuteen tehdessäsi shamaanimatkoja tai astraaliprojisointeja. Yksi opetus sekin. Ellet kuitenkaan aio tehdä voimapaikalla shamaanimatkaa (miksi tekisit?) et tarvitse myöskään "maadoituksia".

Ihmisillä on kauhea tarve laatia kaikenlaisia sääntöjä. Maadoitus on yksi sellainen. Nykyään kyse on kuitenkin pitkälti huhuista ja kuulopuheista. Shamanistista sälää kerätään netistä ja ties mistä ja luodaan niiden pohjalta maailmankuvaa. Aikaisemmin noituudessa oli kyse elinikäisestä oppimisprosessista, jossa tieto ja taito eteni mestari-oppilas-suhteessa. Nykyään kerätään termejä ja rakennetaan kauniinnäköisiä rituaaleja ilman ymmärrystä siitä, mikä on niiden perimmäisin funktio. Tällöin kyse on konservoinnista.

Jos alat tosissasi shamaanimatkailla, tarvitset siihen aluksi samanhenkisen kaverin, rummuttajan, joka hakee sinut pois, jos ryhdyt alisessa hillittömyyksiin. Näin opetetaan. Shamaaniseurasta löytyy varmaan apua tässä asiassa.

Mielestäni noituuden maailma avautuu kolmella lähtökohdalla: herkkyydellä, intuitiolla ja oivalluksella. Ilman niitä saat poronsarvet päässä rummuttaa itsesi läkähdyksiin päätymättä muuhun kuin jännetuppitulehdukseen ranteessa.

Topu kirjoitti:

Jos ei tunne mitään niin ei hallitse mitään.

Hyvänolontunteet ja puolustusreaktiot ovat nimenomaan tapa hallita voimia. Noita ruokkii tuntemuksiaan ja antautuu niiden vietäväksi, tavallaan herkistelee taukoamatta ja kuulostelee omaa intuitiotaan.

On eri asia sännätä pakoon pelkoreaktion ajamana, kuin tuntea pelko sisällään, hallita ja käyttää sitä hyväkseen. Soturi tuntee kauhua muttei joudu paniikkiin.

"Pahasta" puhumisen voisi lopettaa samantien, koska se viittaa kristillisiin moraalikäsityksiin. Pikemminkin voisi ajatella että noissa paikoissa voit tuntea täydellistä yhteenkuuluvuutta ympäröivään luontoon tai sitten olet vaarassa joutua "saaliiksi".

En tiedä miksi oma intuitio valehtelisi: todennäköisesti oikeanlainen aavistus pelasti monta esi-isäämme taannoin luolamiesaikana. Kysymys onkin siitä, mistä tuo aavistus kulloinkin varoittaa. Saalistaja voi olla karhu tai leijona, mutta se voi olla myös hahmoltaan vähemmän konkreettinen.

Tai sitten paikassa, josta saat huonot fibat, on toinen todellisuus enemmän läsnä. Paikka on ikäänkuin portti. Nukkuminen tällaisessa paikassa voisi olla vinha kokemus! Tulee mieleen kummitustalot... Intiaaninoidillahan on omat metkunsa päästä toiseen todellisuuteen ja hakea sinne eksynyt takaisin tähän maailmaan. Intiaanien uskomusten mukaan skitsofreenikko on toisessa todellisuudessa eikä löydä tietä takaisin. Liekö sitten perinnöllistä harhailla voimapaikoille...

Eräänlaisia voimapaikkoja voi käsittääkseni perustaa kuten "tunnenyssyköitä". Intiaaneillahan on pussi, johon he erilaisia yrttejä keräämällä luovat tuoksumuistumia. Pari pisaraa rakastetun parfyymiä kankaanpalasessa saa kolmen viikon eräretkellä sukat pyörimään jaloissa keskellä korpeakin. Sama juttu. Tosin idea on kyllä lahempänä henkilökohtaista pyhättöä tai alttaria kuin varsinaista voimapaikkaa. Mielestäni voimapaikka on aina luonnosta lähtöisin ja se on vain löydettävä.

Sannan kävi sillä kertaa hyvin. Kunhan juoksi päistikkaa karkuun kun pikkutyttö nosti koko notskin pois polulta ja levitteli liekit ilmaan. Pikkutyttöä nimitetään "metsän piiaksi". Hahmo on sellainen 6-7-vuotias lapsi, joka ilmaantuu paikalle jos kohtelet metsää huonosti. Jos olet oikein paha, niin tyttö muuttaa muotoaan ja seuraa sinua kotiin ja arkiaskareisiin saakka. Silloin sanotaan että olet saanut pirunlinnun perääsi...

Lue lisää

Tuo tyttö muistuttaa kovasti hahmoa, jonka kutaisin kokoon novellia varten joskus alta parikymppisenä. Tarinan mukaan Metsässä (tuntemattomalla planeetalla) asui Mummo, joka opetti kaikenlaisia jänniä juttuja nuorelle tytölle, josta tuli sitten hänen seuraajansa. Kun Mummo kuoli, yrittivät paikalliset pesantit kaataa tämän viimeisenkin metsän pois. Tyttö haki kylän väen lapset mukaansa kuin pillipiipari ikään, ja sanoi ettei palauta niitä ellei Metsä jää rauhaan. Joku pesantti kuitenkin yritti kaataa puun, mutta kirves lipesi käsissä... Ja näin päin pois.

Minusta on joskus tuntunut että otin tuon tarinan suoraan jostakin kollektiivisesta tietoisuudesta, se Mummo ja tyttö tuntuu jotenkin niin myyttiseltä. (Myöhemmin tutustuin sitten jumalatar-aatteisiin, ja opin mm. että on Neito, Äiti ja Eukko...)

---

Keväällä kun olin vaihtamassa asuntoa, tuleva asunto tuntui minusta ankealta loukolta, vaikka päällisin puolin siinä ei ollut erityisiä vikoja ja maisematkin ovat mahtavat. Jokin vaan tökki. Vastoin vaistojani otin kuitenkin tämän asunnon, ja sitä olen kyllä sitten saanut katua. Kumma haju ja saattaa olla home sweet home... (Kohta vaihdan taas, ja vaikka ympäristö ei ole yhtä fiini, niin itse asunnosta sain tosi hyvät fibat.)

Topu kirjoitti:

Maadoitus on sähkötermi. Tuskin siis ollut käytössä kovinkaan pitkään shamanismin, tuon "maailman vanhimman henkisen perinnön" (kuten nim.wiikatemies taannoin kuvaili) yhteydessä.

Niin, maadoituksen tarkoituksena on sitoa sinut turvallisesti tähän todellisuuteen tehdessäsi shamaanimatkoja tai astraaliprojisointeja. Yksi opetus sekin. Ellet kuitenkaan aio tehdä voimapaikalla shamaanimatkaa (miksi tekisit?) et tarvitse myöskään "maadoituksia".

Ihmisillä on kauhea tarve laatia kaikenlaisia sääntöjä. Maadoitus on yksi sellainen. Nykyään kyse on kuitenkin pitkälti huhuista ja kuulopuheista. Shamanistista sälää kerätään netistä ja ties mistä ja luodaan niiden pohjalta maailmankuvaa. Aikaisemmin noituudessa oli kyse elinikäisestä oppimisprosessista, jossa tieto ja taito eteni mestari-oppilas-suhteessa. Nykyään kerätään termejä ja rakennetaan kauniinnäköisiä rituaaleja ilman ymmärrystä siitä, mikä on niiden perimmäisin funktio. Tällöin kyse on konservoinnista.

Jos alat tosissasi shamaanimatkailla, tarvitset siihen aluksi samanhenkisen kaverin, rummuttajan, joka hakee sinut pois, jos ryhdyt alisessa hillittömyyksiin. Näin opetetaan. Shamaaniseurasta löytyy varmaan apua tässä asiassa.

Mielestäni noituuden maailma avautuu kolmella lähtökohdalla: herkkyydellä, intuitiolla ja oivalluksella. Ilman niitä saat poronsarvet päässä rummuttaa itsesi läkähdyksiin päätymättä muuhun kuin jännetuppitulehdukseen ranteessa.

Lue lisää

Kaappaan tässä taas muiden ketjuja... Mutta kun tulee niitä assosiaatioita taas kerran...

Joskus aikoinaan Neil Hardwick haastatteli tv:ssä Ismo Alankoa (tämän kovina "shaamanipäivinä") ja tyyppi vaipui jonkinlaiseen puolitranssiin studiossa, pidellen muistaakseni hirttoköyttä käsissään. Jos en ole aivan unta nähnyt vain, niin minulle jäi mielikuva että tuo köysi oli tarve-esine tai ainakin symboli sille miten shamaanimatkaaja kytkee itsensä päivämaailmaan.

Saattoihan se koko touhu olla pelkkää ilveilyä, mutta minulle jäi huvittava ajatus napanuorasta, mitä tarvitsee niin sikiö, shamaani kuin astronauttikin... Kukin tavallaan.

Chandi kirjoitti:

Tuo tyttö muistuttaa kovasti hahmoa, jonka kutaisin kokoon novellia varten joskus alta parikymppisenä. Tarinan mukaan Metsässä (tuntemattomalla planeetalla) asui Mummo, joka opetti kaikenlaisia jänniä juttuja nuorelle tytölle, josta tuli sitten hänen seuraajansa. Kun Mummo kuoli, yrittivät paikalliset pesantit kaataa tämän viimeisenkin metsän pois. Tyttö haki kylän väen lapset mukaansa kuin pillipiipari ikään, ja sanoi ettei palauta niitä ellei Metsä jää rauhaan. Joku pesantti kuitenkin yritti kaataa puun, mutta kirves lipesi käsissä... Ja näin päin pois.

Minusta on joskus tuntunut että otin tuon tarinan suoraan jostakin kollektiivisesta tietoisuudesta, se Mummo ja tyttö tuntuu jotenkin niin myyttiseltä. (Myöhemmin tutustuin sitten jumalatar-aatteisiin, ja opin mm. että on Neito, Äiti ja Eukko...)

---

Keväällä kun olin vaihtamassa asuntoa, tuleva asunto tuntui minusta ankealta loukolta, vaikka päällisin puolin siinä ei ollut erityisiä vikoja ja maisematkin ovat mahtavat. Jokin vaan tökki. Vastoin vaistojani otin kuitenkin tämän asunnon, ja sitä olen kyllä sitten saanut katua. Kumma haju ja saattaa olla home sweet home... (Kohta vaihdan taas, ja vaikka ympäristö ei ole yhtä fiini, niin itse asunnosta sain tosi hyvät fibat.)

Lue lisää

Pelottavaa. Toteutat samoja asioita kuin minä.

Montako kissaa novelleissasi on päässyt hengestään? Ei vielä yhtään?? Ahaa, et ole kirjoittanut sitä vielä... Nyt niitä kannattaa taas tarjota Parnassoon kun Pääinkvisiittori vaihtui. Itselläni kävi aikoinaan mäihä - melkein.

Asuin itse kamalassa loukossa viisi vuotta. Voin huonosti, valvoin yöt ja laihduin luurangoksi. Kaverit olivat huolissaan.

Sitten muutin hienoon huoneistoon, mutta sekään ei ollut hyvä. Perheeseemme tuli lapsi ja aloimme harkita omaa taloa. Kävimme sitten vihdoin viimein tsekkaamassa yhtä puutaloa, jossa lapsi viihtyi tosi hyvin. Hän osasi jo puhua siinä vaiheessa ja sanoi että haluaisi asua tässä toisessa talossa, koska "vanhassa kodissa tulee aina paha olo". Se oli aikamoinen näyttö! Siis pieni lapsi arvosteli syntymäkotiaan!!! Mittausten mukaan mitään home- yms. ongelmaa ei todellakaan ollut. Tässä talossamme kaikki on nyt ollut erinomaisesti. Intuitio ei valehtele.

Chandi kirjoitti:

Kaappaan tässä taas muiden ketjuja... Mutta kun tulee niitä assosiaatioita taas kerran...

Joskus aikoinaan Neil Hardwick haastatteli tv:ssä Ismo Alankoa (tämän kovina "shaamanipäivinä") ja tyyppi vaipui jonkinlaiseen puolitranssiin studiossa, pidellen muistaakseni hirttoköyttä käsissään. Jos en ole aivan unta nähnyt vain, niin minulle jäi mielikuva että tuo köysi oli tarve-esine tai ainakin symboli sille miten shamaanimatkaaja kytkee itsensä päivämaailmaan.

Saattoihan se koko touhu olla pelkkää ilveilyä, mutta minulle jäi huvittava ajatus napanuorasta, mitä tarvitsee niin sikiö, shamaani kuin astronauttikin... Kukin tavallaan.

Lue lisää

Siitähän se oma elämä ja itsenäistyminen alkaa kun napanuora katkaistaan. Ääretön vapaus on pirun pelottava ajatuksena, mutta silti tavoittelemisen arvoinen asia.

Kuka olisi se viisas, joka osoittaisi mikä on ihmisen keksintöä, mikä voimien prinsiippi?

Topu kirjoitti:

Siitähän se oma elämä ja itsenäistyminen alkaa kun napanuora katkaistaan. Ääretön vapaus on pirun pelottava ajatuksena, mutta silti tavoittelemisen arvoinen asia.

Kuka olisi se viisas, joka osoittaisi mikä on ihmisen keksintöä, mikä voimien prinsiippi?

Lue lisää

Ääretön vapaushan ei ole AJATUKSENA mitenkään pelottava, ajatukset ovat harvoin kovin pelottavia, vaan äärettömän vapauden pelko on aitoa ja syvemmälle meihin syntymässä istutettu kuin kuolemanpelko. Ääretön vapaus kun edellyttää, että luopuu omasta tahdostaan ja kaikista tahtoon liitetyistä valinnanvapauden tunteista ja kuvitelmista.

Tätä kai tarkoitetaan sillä, että mitä suurempi pelko ja kauhu, sen parempi tienviitta.

Oletko muuten aivan varma, että ääretön vapaus on sittenkin sinulle tavoittelemisen arvoinen asia?

>>>Kuka olisi se viisas, joka osoittaisi mikä on ihmisen keksintöä, mikä voimien prinsiippi?>>>

Minäpä se viisas tällä kertaa. "Voimien prinsiippi" aktualisoituu eli tulee hetkellisesti "olevaksi" kun ihminen tai muu sen havaitsee eli keksii, tiedostaen tai tiedostamattaan.

Mutta et kai tätä oikeasti kysynytkään, kunhan haluat olla maailmaa ovelampi. Niinkuin me muutkin haluamme. Oveluudessa kukaan ei ole sinua viisaampi ja kaikki ovat sinua viisaampia, sillälaillahan oveluus toimii.

Babylos kirjoitti:

Ääretön vapaushan ei ole AJATUKSENA mitenkään pelottava, ajatukset ovat harvoin kovin pelottavia, vaan äärettömän vapauden pelko on aitoa ja syvemmälle meihin syntymässä istutettu kuin kuolemanpelko. Ääretön vapaus kun edellyttää, että luopuu omasta tahdostaan ja kaikista tahtoon liitetyistä valinnanvapauden tunteista ja kuvitelmista.

Tätä kai tarkoitetaan sillä, että mitä suurempi pelko ja kauhu, sen parempi tienviitta.

Oletko muuten aivan varma, että ääretön vapaus on sittenkin sinulle tavoittelemisen arvoinen asia?

>>>Kuka olisi se viisas, joka osoittaisi mikä on ihmisen keksintöä, mikä voimien prinsiippi?>>>

Minäpä se viisas tällä kertaa. "Voimien prinsiippi" aktualisoituu eli tulee hetkellisesti "olevaksi" kun ihminen tai muu sen havaitsee eli keksii, tiedostaen tai tiedostamattaan.

Mutta et kai tätä oikeasti kysynytkään, kunhan haluat olla maailmaa ovelampi. Niinkuin me muutkin haluamme. Oveluudessa kukaan ei ole sinua viisaampi ja kaikki ovat sinua viisaampia, sillälaillahan oveluus toimii.

Lue lisää

Ja juuri kun pääsin valittamasta verbaaliakrobaateista... Voi perhana! ;-D

Vapauden saavuttaminen ei tietenkään ole se ideaali vaan vapauden tavoitteleminen.

Olen jättänyt taakseni tutkijan virkani ja päättänyt vakaasti olla määrittelemättä yhtään mitään seuraavaan viiteen vuoteen. Sekin muuten vapauttaa kummasti! En siis määrittele vapauttakaan, etten ala tavoitella vapauden sijasta pelkkää vapauden määritelmää.

Minulle vapauden tavoitteleminen on tie, jolle ei näy loppua - tietenkään. Tässä vaiheessa tietä olen kiinnostunut riippuvuuksista. Ensin ne yksinkertaisimmat ja konkreettisimmat ja siitä hissukseen eteenpäin...

Miten voisin olla maailmaa ovelampi? Jumala oli ovela kun itsensä loi.

Topu kirjoitti:

Pelottavaa. Toteutat samoja asioita kuin minä.

Montako kissaa novelleissasi on päässyt hengestään? Ei vielä yhtään?? Ahaa, et ole kirjoittanut sitä vielä... Nyt niitä kannattaa taas tarjota Parnassoon kun Pääinkvisiittori vaihtui. Itselläni kävi aikoinaan mäihä - melkein.

Asuin itse kamalassa loukossa viisi vuotta. Voin huonosti, valvoin yöt ja laihduin luurangoksi. Kaverit olivat huolissaan.

Sitten muutin hienoon huoneistoon, mutta sekään ei ollut hyvä. Perheeseemme tuli lapsi ja aloimme harkita omaa taloa. Kävimme sitten vihdoin viimein tsekkaamassa yhtä puutaloa, jossa lapsi viihtyi tosi hyvin. Hän osasi jo puhua siinä vaiheessa ja sanoi että haluaisi asua tässä toisessa talossa, koska "vanhassa kodissa tulee aina paha olo". Se oli aikamoinen näyttö! Siis pieni lapsi arvosteli syntymäkotiaan!!! Mittausten mukaan mitään home- yms. ongelmaa ei todellakaan ollut. Tässä talossamme kaikki on nyt ollut erinomaisesti. Intuitio ei valehtele.

Lue lisää

Enempi on tuo kissan hengiltäpäästö jäänyt tosielämän yhdeksi kokemukseksi... Jota sitä edelsi jänskä uni: näin unta että lellikkimirrini istui seinällä hurjan ja villin näköisenä kuin huuhkaja konsanaan. Itse unessa makasin sängyssä, elikä kissa oli 90 asteen kulmassa minuun nähden. Pari kuukautta myöhemmin jouduin lopetuttamaan vakavasti sairastaneen kissani, ja minusta vaikutti siltä että uni kertoi sen etukäteen: mirri siirtyy toiselle tasolle... Vapautuu elämän vinhaan energiavirtaan...

Asuminen sensijaan on ollut minullakin ongelmakönttä vuosikausia. Olen pomppinut kuin Kössi Kenguru lähes vuosittain asunnosta toiseen löytämättä Kotia. Ja melkolailla vain sen takia että metsä ja järvi syöpyivät sieluuni jo lapsukaisena, ja etsin aina sellaista ympäristöä jossa voisin toteuttaa niin modernin ihmisen kuin luontopeikonkin toiveet. Vaikeaa.

Topu kirjoitti:

Ja juuri kun pääsin valittamasta verbaaliakrobaateista... Voi perhana! ;-D

Vapauden saavuttaminen ei tietenkään ole se ideaali vaan vapauden tavoitteleminen.

Olen jättänyt taakseni tutkijan virkani ja päättänyt vakaasti olla määrittelemättä yhtään mitään seuraavaan viiteen vuoteen. Sekin muuten vapauttaa kummasti! En siis määrittele vapauttakaan, etten ala tavoitella vapauden sijasta pelkkää vapauden määritelmää.

Minulle vapauden tavoitteleminen on tie, jolle ei näy loppua - tietenkään. Tässä vaiheessa tietä olen kiinnostunut riippuvuuksista. Ensin ne yksinkertaisimmat ja konkreettisimmat ja siitä hissukseen eteenpäin...

Miten voisin olla maailmaa ovelampi? Jumala oli ovela kun itsensä loi.

Lue lisää

>Vapauden saavuttaminen ei tietenkään ole se ideaali vaan vapauden tavoitteleminen.

Mitenniin? Mitenniin tietenniin? Tavoitteleminen on tahdonilmaisu, taidatkin olla vain omaan tahtomiseesi rakastunut pelkuriraukka?! ;)

>Olen jättänyt taakseni tutkijan virkani ja päättänyt vakaasti olla määrittelemättä yhtään mitään seuraavaan viiteen vuoteen.

Miten voit olla määrittelemättä, kun kuitenkin taukoamatta ajattelet käsitteillä, määrittelet, puhut ja postaat nettiin, senkin verbaaliakrobaatti! Miten voit olla määrittelemättä, kun ihmisenä olemisellasi olet määritelmä ja määrittelyä? Eikö viisi vuottakin ole määritelyä, määräaika?

Jos vakaasti päätät olla määrittelemättä, oletko valmis antamaan vaitiololupauksen vähintään toistaiseksi, ehdottoman munkin tavoin, ja vaiennatko myös pääsi sisäisen pälpätyksen? Vai riittäisikö kenties ovela kompromissi?

>Tässä vaiheessa tietä olen kiinnostunut riippuvuuksista. Ensin ne yksinkertaisimmat ja konkreettisimmat ja siitä hissukseen eteenpäin...

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Kun on narkkari ja tunnistaa ja tunnustaa sen ja ei haluaisi olla, mitä sitten on? Kieltäyjästreittari, absolutisti, vankilasta toiseen? Löytyisiköhän tähänkin dilemmaan jokin ovelan diplomaattista kompromissi?

>Miten voisin olla maailmaa ovelampi? Jumala oli ovela kun itsensä loi.

Mistäs tuon Jumalan tähän äkkäsit? Vai yrität sinä ketku ovelasti kieltää vastuusi luomistýöstä ja vierittää vastuun jollekin Jumalalle?!

Luominen on totisesti suurinta oveluutta, joten miten voisit olla olematta ovelampi kuin oma luomuksesi? Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain. Sitten joskus saattaa riittää rohkeutta myöntää, että oveluus on kaikki mitä on, oveluus ei koskaan lopu, maailma on vain peli ja pelaaminen onkin tosi kivaa, kun maailman hyväksyy niin kuin se on.

Minä ainakaan en ymmärrä mistään muusta kuin oveluudesta enkä tiedä paremmasta kuin pelaamisesta, kuka hullu nyt voisi täysin pelottomasti itsesuojeluvaistostaan luopua ihan kokonaan, ilman mitään ovelia taka-ajatuksia? Tiedätkös sinä?

Babylos kirjoitti:

>Vapauden saavuttaminen ei tietenkään ole se ideaali vaan vapauden tavoitteleminen.

Mitenniin? Mitenniin tietenniin? Tavoitteleminen on tahdonilmaisu, taidatkin olla vain omaan tahtomiseesi rakastunut pelkuriraukka?! ;)

>Olen jättänyt taakseni tutkijan virkani ja päättänyt vakaasti olla määrittelemättä yhtään mitään seuraavaan viiteen vuoteen.

Miten voit olla määrittelemättä, kun kuitenkin taukoamatta ajattelet käsitteillä, määrittelet, puhut ja postaat nettiin, senkin verbaaliakrobaatti! Miten voit olla määrittelemättä, kun ihmisenä olemisellasi olet määritelmä ja määrittelyä? Eikö viisi vuottakin ole määritelyä, määräaika?

Jos vakaasti päätät olla määrittelemättä, oletko valmis antamaan vaitiololupauksen vähintään toistaiseksi, ehdottoman munkin tavoin, ja vaiennatko myös pääsi sisäisen pälpätyksen? Vai riittäisikö kenties ovela kompromissi?

>Tässä vaiheessa tietä olen kiinnostunut riippuvuuksista. Ensin ne yksinkertaisimmat ja konkreettisimmat ja siitä hissukseen eteenpäin...

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Kun on narkkari ja tunnistaa ja tunnustaa sen ja ei haluaisi olla, mitä sitten on? Kieltäyjästreittari, absolutisti, vankilasta toiseen? Löytyisiköhän tähänkin dilemmaan jokin ovelan diplomaattista kompromissi?

>Miten voisin olla maailmaa ovelampi? Jumala oli ovela kun itsensä loi.

Mistäs tuon Jumalan tähän äkkäsit? Vai yrität sinä ketku ovelasti kieltää vastuusi luomistýöstä ja vierittää vastuun jollekin Jumalalle?!

Luominen on totisesti suurinta oveluutta, joten miten voisit olla olematta ovelampi kuin oma luomuksesi? Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain. Sitten joskus saattaa riittää rohkeutta myöntää, että oveluus on kaikki mitä on, oveluus ei koskaan lopu, maailma on vain peli ja pelaaminen onkin tosi kivaa, kun maailman hyväksyy niin kuin se on.

Minä ainakaan en ymmärrä mistään muusta kuin oveluudesta enkä tiedä paremmasta kuin pelaamisesta, kuka hullu nyt voisi täysin pelottomasti itsesuojeluvaistostaan luopua ihan kokonaan, ilman mitään ovelia taka-ajatuksia? Tiedätkös sinä?

Lue lisää

Mitennii pelkkä tahdonilmaisu? Isäs esitti tahdonilmaisun kun... Tahdonilmaisuja esitin juuri niissä hevonhumpan jonninjoutavuuksissa joita seminaareiksi kutsutaan. Kyllä tavoitteleminen pitää sisällään myös konkreettista toimintaa.

>>Miten voit olla määrittelemättä, kun kuitenkin taukoamatta ajattelet käsitteillä, määrittelet, puhut ja postaat nettiin, senkin verbaaliakrobaatti! >>

Okei. Määrittele määritelmä.

Miksi määritelmiä luodaan? Onko sinun koko ajatustoimintasi pelkkää määrittelyä? Voihan höpöttävän mielen hiljentää ja pyrkiä näkemään harhakuvien taakse. Johan loppuu määrittely.

Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta. Sinun määritelmäsi määritelmästä voikin olla sitten toisenlainen. Se ei kuitenkaan hirveästi auta minua omassa elämässäni.

Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Riippuvuuksista. Narkkarilla joka tekee kuolemaa tajuamatta tilansa yhteyttä huumeisiin ei ole edes mahdollisuutta tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Valistunut narkkari saattaa kuolla huumeisiin yhtälailla, mutta tietääpä ainakin mikä hänet kampitti. Sinä voit sitten määritellä tämän jälkeen narkkarin ihan miksi haluat, jos se on sinulle kovin tärkeää.

Jumalan värkkäsin assosiaationa toisesta keskustelusta. Liippasi aihepiiri jälleen kerran niin läheltä että rammi teki tepposet.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

>>Minä ainakaan en ymmärrä mistään muusta kuin oveluudesta enkä tiedä paremmasta kuin pelaamisesta, kuka hullu nyt voisi täysin pelottomasti itsesuojeluvaistostaan luopua ihan kokonaan, ilman mitään ovelia taka-ajatuksia? Tiedätkös sinä?>>

Väännä se vielä rautalangasta. Mitähän sinä nyt yrität selittää, sinä ovela verbaaliakrobaatti? Verbaaliakrobatiassa on se ongelma että ymmärrettävyys kärsii. Sehän ei ole kommunikaation lähtökohta. Tosin itsellehän me täällä höpötämme ja omia harhojamme tuemme. So it goes.

Topu kirjoitti:

Mitennii pelkkä tahdonilmaisu? Isäs esitti tahdonilmaisun kun... Tahdonilmaisuja esitin juuri niissä hevonhumpan jonninjoutavuuksissa joita seminaareiksi kutsutaan. Kyllä tavoitteleminen pitää sisällään myös konkreettista toimintaa.

>>Miten voit olla määrittelemättä, kun kuitenkin taukoamatta ajattelet käsitteillä, määrittelet, puhut ja postaat nettiin, senkin verbaaliakrobaatti! >>

Okei. Määrittele määritelmä.

Miksi määritelmiä luodaan? Onko sinun koko ajatustoimintasi pelkkää määrittelyä? Voihan höpöttävän mielen hiljentää ja pyrkiä näkemään harhakuvien taakse. Johan loppuu määrittely.

Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta. Sinun määritelmäsi määritelmästä voikin olla sitten toisenlainen. Se ei kuitenkaan hirveästi auta minua omassa elämässäni.

Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Riippuvuuksista. Narkkarilla joka tekee kuolemaa tajuamatta tilansa yhteyttä huumeisiin ei ole edes mahdollisuutta tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Valistunut narkkari saattaa kuolla huumeisiin yhtälailla, mutta tietääpä ainakin mikä hänet kampitti. Sinä voit sitten määritellä tämän jälkeen narkkarin ihan miksi haluat, jos se on sinulle kovin tärkeää.

Jumalan värkkäsin assosiaationa toisesta keskustelusta. Liippasi aihepiiri jälleen kerran niin läheltä että rammi teki tepposet.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

>>Minä ainakaan en ymmärrä mistään muusta kuin oveluudesta enkä tiedä paremmasta kuin pelaamisesta, kuka hullu nyt voisi täysin pelottomasti itsesuojeluvaistostaan luopua ihan kokonaan, ilman mitään ovelia taka-ajatuksia? Tiedätkös sinä?>>

Väännä se vielä rautalangasta. Mitähän sinä nyt yrität selittää, sinä ovela verbaaliakrobaatti? Verbaaliakrobatiassa on se ongelma että ymmärrettävyys kärsii. Sehän ei ole kommunikaation lähtökohta. Tosin itsellehän me täällä höpötämme ja omia harhojamme tuemme. So it goes.

Lue lisää

>>>Okei. Määrittele määritelmä.

Okei, jos lopetat tuon akateemisen angstisi projektoimisen.

Ajatus, käsite, määritelmä jne., onko noiden erottelulla väliä tässä yhteydessä? Katso sanakirjasta jos oikeasti kiinnostaa.


>Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta.

Jep. Määritelmät on alituisessa muutoksessa vähän hitaampaan tahtiin, yrittävät niin pirusti olla vähän pysyvämpia, vähän aikaa edes.


>Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Schmäärittele itse. Minä kysyin ensin.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

>Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

Voihan sitä harhaksikin sanoa. Tai vaikka vahvaksi mielipiteeksi. Ihan ihan miksi tahansa haluat, ei se sanomalla muuksi muutu.

>Väännä se vielä rautalangasta.

Topusetä koittaa pistää ansaa ansan perään, mutta en minäkään viitsi noin ala-arvoiseen viritelmään hypätä, rajansa se on minunkin auliudellani. :)

Mutta pientä vinkkiä eli ihan peruskamaahan tässä toitotan (ansassa kuitenkin? ;)): Oveluus on hyvä sana kuvaamaan on tervehenkistä suhteitten maailmassa toimimista, sitten kun tajuaa ettei ole mitään pysyvää, ei edes haikailemiasi perusprinsiippejä, vaan maailman osat (eli harhat, mielipiteet, pick your term) määrittyvät vain suhteessa toisiinsa ja kokonaisuuteen, mukaanlukien omaa itseyttään suojeleva ovela verbaaliakrobaatti.

Tuli tätä kirjoittaessa Odysseus-myytti mieleen, yllätys yllätys. Vahva perusmyytti ovelasta verbaaliakrobaatista, joka harhailee ja hörhöilee oppimassa ja seikkailemassa, kun haluaa vain päästä takaisin jonnekin, josta on lähtenyt.

Babulos kirjoitti:

>>>Okei. Määrittele määritelmä.

Okei, jos lopetat tuon akateemisen angstisi projektoimisen.

Ajatus, käsite, määritelmä jne., onko noiden erottelulla väliä tässä yhteydessä? Katso sanakirjasta jos oikeasti kiinnostaa.


>Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta.

Jep. Määritelmät on alituisessa muutoksessa vähän hitaampaan tahtiin, yrittävät niin pirusti olla vähän pysyvämpia, vähän aikaa edes.


>Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Schmäärittele itse. Minä kysyin ensin.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

>Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

Voihan sitä harhaksikin sanoa. Tai vaikka vahvaksi mielipiteeksi. Ihan ihan miksi tahansa haluat, ei se sanomalla muuksi muutu.

>Väännä se vielä rautalangasta.

Topusetä koittaa pistää ansaa ansan perään, mutta en minäkään viitsi noin ala-arvoiseen viritelmään hypätä, rajansa se on minunkin auliudellani. :)

Mutta pientä vinkkiä eli ihan peruskamaahan tässä toitotan (ansassa kuitenkin? ;)): Oveluus on hyvä sana kuvaamaan on tervehenkistä suhteitten maailmassa toimimista, sitten kun tajuaa ettei ole mitään pysyvää, ei edes haikailemiasi perusprinsiippejä, vaan maailman osat (eli harhat, mielipiteet, pick your term) määrittyvät vain suhteessa toisiinsa ja kokonaisuuteen, mukaanlukien omaa itseyttään suojeleva ovela verbaaliakrobaatti.

Tuli tätä kirjoittaessa Odysseus-myytti mieleen, yllätys yllätys. Vahva perusmyytti ovelasta verbaaliakrobaatista, joka harhailee ja hörhöilee oppimassa ja seikkailemassa, kun haluaa vain päästä takaisin jonnekin, josta on lähtenyt.

Lue lisää

Topu: jankun.

Babulos: jankun jankun.

Topu: jankun jankun jankun.

Babulos: jankun jankun jankun jankun.

etc. ad infinitum

Babulos kirjoitti:

>>>Okei. Määrittele määritelmä.

Okei, jos lopetat tuon akateemisen angstisi projektoimisen.

Ajatus, käsite, määritelmä jne., onko noiden erottelulla väliä tässä yhteydessä? Katso sanakirjasta jos oikeasti kiinnostaa.


>Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta.

Jep. Määritelmät on alituisessa muutoksessa vähän hitaampaan tahtiin, yrittävät niin pirusti olla vähän pysyvämpia, vähän aikaa edes.


>Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Schmäärittele itse. Minä kysyin ensin.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

>Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

Voihan sitä harhaksikin sanoa. Tai vaikka vahvaksi mielipiteeksi. Ihan ihan miksi tahansa haluat, ei se sanomalla muuksi muutu.

>Väännä se vielä rautalangasta.

Topusetä koittaa pistää ansaa ansan perään, mutta en minäkään viitsi noin ala-arvoiseen viritelmään hypätä, rajansa se on minunkin auliudellani. :)

Mutta pientä vinkkiä eli ihan peruskamaahan tässä toitotan (ansassa kuitenkin? ;)): Oveluus on hyvä sana kuvaamaan on tervehenkistä suhteitten maailmassa toimimista, sitten kun tajuaa ettei ole mitään pysyvää, ei edes haikailemiasi perusprinsiippejä, vaan maailman osat (eli harhat, mielipiteet, pick your term) määrittyvät vain suhteessa toisiinsa ja kokonaisuuteen, mukaanlukien omaa itseyttään suojeleva ovela verbaaliakrobaatti.

Tuli tätä kirjoittaessa Odysseus-myytti mieleen, yllätys yllätys. Vahva perusmyytti ovelasta verbaaliakrobaatista, joka harhailee ja hörhöilee oppimassa ja seikkailemassa, kun haluaa vain päästä takaisin jonnekin, josta on lähtenyt.

Lue lisää

Aina yhtä tunnistamaton tyyli!
Etpä jaksanut kauaakaan kun Narkissos alkoi vaatia uutta ateriaa...
Reilusti mukaan vaan. Addiktiot sucks!

Babulos kirjoitti:

>>>Okei. Määrittele määritelmä.

Okei, jos lopetat tuon akateemisen angstisi projektoimisen.

Ajatus, käsite, määritelmä jne., onko noiden erottelulla väliä tässä yhteydessä? Katso sanakirjasta jos oikeasti kiinnostaa.


>Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta.

Jep. Määritelmät on alituisessa muutoksessa vähän hitaampaan tahtiin, yrittävät niin pirusti olla vähän pysyvämpia, vähän aikaa edes.


>Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Schmäärittele itse. Minä kysyin ensin.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

>Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

Voihan sitä harhaksikin sanoa. Tai vaikka vahvaksi mielipiteeksi. Ihan ihan miksi tahansa haluat, ei se sanomalla muuksi muutu.

>Väännä se vielä rautalangasta.

Topusetä koittaa pistää ansaa ansan perään, mutta en minäkään viitsi noin ala-arvoiseen viritelmään hypätä, rajansa se on minunkin auliudellani. :)

Mutta pientä vinkkiä eli ihan peruskamaahan tässä toitotan (ansassa kuitenkin? ;)): Oveluus on hyvä sana kuvaamaan on tervehenkistä suhteitten maailmassa toimimista, sitten kun tajuaa ettei ole mitään pysyvää, ei edes haikailemiasi perusprinsiippejä, vaan maailman osat (eli harhat, mielipiteet, pick your term) määrittyvät vain suhteessa toisiinsa ja kokonaisuuteen, mukaanlukien omaa itseyttään suojeleva ovela verbaaliakrobaatti.

Tuli tätä kirjoittaessa Odysseus-myytti mieleen, yllätys yllätys. Vahva perusmyytti ovelasta verbaaliakrobaatista, joka harhailee ja hörhöilee oppimassa ja seikkailemassa, kun haluaa vain päästä takaisin jonnekin, josta on lähtenyt.

Lue lisää

Minulla on hauskaa. Jos sinusta on tylsää lukea kun toisilla on hauskaa, sekin on hauskaa. Lällällällälieru.

Topu kirjoitti:

Jos ei tunne mitään niin ei hallitse mitään.

Hyvänolontunteet ja puolustusreaktiot ovat nimenomaan tapa hallita voimia. Noita ruokkii tuntemuksiaan ja antautuu niiden vietäväksi, tavallaan herkistelee taukoamatta ja kuulostelee omaa intuitiotaan.

On eri asia sännätä pakoon pelkoreaktion ajamana, kuin tuntea pelko sisällään, hallita ja käyttää sitä hyväkseen. Soturi tuntee kauhua muttei joudu paniikkiin.

"Pahasta" puhumisen voisi lopettaa samantien, koska se viittaa kristillisiin moraalikäsityksiin. Pikemminkin voisi ajatella että noissa paikoissa voit tuntea täydellistä yhteenkuuluvuutta ympäröivään luontoon tai sitten olet vaarassa joutua "saaliiksi".

En tiedä miksi oma intuitio valehtelisi: todennäköisesti oikeanlainen aavistus pelasti monta esi-isäämme taannoin luolamiesaikana. Kysymys onkin siitä, mistä tuo aavistus kulloinkin varoittaa. Saalistaja voi olla karhu tai leijona, mutta se voi olla myös hahmoltaan vähemmän konkreettinen.

Tai sitten paikassa, josta saat huonot fibat, on toinen todellisuus enemmän läsnä. Paikka on ikäänkuin portti. Nukkuminen tällaisessa paikassa voisi olla vinha kokemus! Tulee mieleen kummitustalot... Intiaaninoidillahan on omat metkunsa päästä toiseen todellisuuteen ja hakea sinne eksynyt takaisin tähän maailmaan. Intiaanien uskomusten mukaan skitsofreenikko on toisessa todellisuudessa eikä löydä tietä takaisin. Liekö sitten perinnöllistä harhailla voimapaikoille...

Eräänlaisia voimapaikkoja voi käsittääkseni perustaa kuten "tunnenyssyköitä". Intiaaneillahan on pussi, johon he erilaisia yrttejä keräämällä luovat tuoksumuistumia. Pari pisaraa rakastetun parfyymiä kankaanpalasessa saa kolmen viikon eräretkellä sukat pyörimään jaloissa keskellä korpeakin. Sama juttu. Tosin idea on kyllä lahempänä henkilökohtaista pyhättöä tai alttaria kuin varsinaista voimapaikkaa. Mielestäni voimapaikka on aina luonnosta lähtöisin ja se on vain löydettävä.

Sannan kävi sillä kertaa hyvin. Kunhan juoksi päistikkaa karkuun kun pikkutyttö nosti koko notskin pois polulta ja levitteli liekit ilmaan. Pikkutyttöä nimitetään "metsän piiaksi". Hahmo on sellainen 6-7-vuotias lapsi, joka ilmaantuu paikalle jos kohtelet metsää huonosti. Jos olet oikein paha, niin tyttö muuttaa muotoaan ja seuraa sinua kotiin ja arkiaskareisiin saakka. Silloin sanotaan että olet saanut pirunlinnun perääsi...

Lue lisää

Kovin tutulta tuntuu. Ehkä Sanna-mummon perintöä...
Pelossa on vahvuutta, ei paniikissa.

Ilves kirjoitti:

Kovin tutulta tuntuu. Ehkä Sanna-mummon perintöä...
Pelossa on vahvuutta, ei paniikissa.

Alta kymmenvuotiaana istuskelin pitkät tovit tällaisilla "pahoilla" paikoilla. En tiennyt silloin vielä mitään näistä nykyisistä tekemisistäni, mutta jokin ihmeellinen voima ajoi minut istuksimaan noilla kallioilla ja tuijottelemaan siellä kasvavia havupuita.

Jotenkin noilla paikoilla tunsi olevansa lähempänä "metsän sielua". Luonto näyttäytyi yhtenä elävänä organismina jolla oli myös kyky kommunikoida, jollain tasolla.

Kerran lapsena samoillessani tällaisilla paikoilla löysin keskeltä korpea täydellisen kiviympyrän. Se oli paksun sammalen peitossa ja halkaisijaltaan noin kolme metriä. Se oli mitä ilmeisimmin ihmisten tekemä. Pyöreistä kivistä oli koottu sellainen pieni "aitaus". En tiedä mikä sen käyttötarkoitus sitten oli ollutkaan, mutta se oli keskellä tällaista hyvin vahvaa voimapaikkaa.

Babulos kirjoitti:

>>>Okei. Määrittele määritelmä.

Okei, jos lopetat tuon akateemisen angstisi projektoimisen.

Ajatus, käsite, määritelmä jne., onko noiden erottelulla väliä tässä yhteydessä? Katso sanakirjasta jos oikeasti kiinnostaa.


>Voiko sellainen olla määritelmä, joka on alituisessa muutoksessa? Ei minusta.

Jep. Määritelmät on alituisessa muutoksessa vähän hitaampaan tahtiin, yrittävät niin pirusti olla vähän pysyvämpia, vähän aikaa edes.


>Määrittele kompromissi ja sen jälkeen selitä miten ihmeessä sellainen epäolento voi omata luonteenpiirteitä kuten oveluus? Mikäli kompromissin tekijä sen sijaan on ovela niin suhteessa mihin tuo kompromissi luodaan ja millä tavoin oveluus ilmenee?

Schmäärittele itse. Minä kysyin ensin.

>>Oveluus alkaa siitä kohdusta ulos heitetyn lapsen perusoivalluksesta, että on erillinen, että tätä maailmaa luovat ja hallitsevat jotkut muutkin kuin minä itte vain.>>

>Onko näin vai luuletko vain? Entä jos se perusoivallus onkin helevetimmoinen harha?

Voihan sitä harhaksikin sanoa. Tai vaikka vahvaksi mielipiteeksi. Ihan ihan miksi tahansa haluat, ei se sanomalla muuksi muutu.

>Väännä se vielä rautalangasta.

Topusetä koittaa pistää ansaa ansan perään, mutta en minäkään viitsi noin ala-arvoiseen viritelmään hypätä, rajansa se on minunkin auliudellani. :)

Mutta pientä vinkkiä eli ihan peruskamaahan tässä toitotan (ansassa kuitenkin? ;)): Oveluus on hyvä sana kuvaamaan on tervehenkistä suhteitten maailmassa toimimista, sitten kun tajuaa ettei ole mitään pysyvää, ei edes haikailemiasi perusprinsiippejä, vaan maailman osat (eli harhat, mielipiteet, pick your term) määrittyvät vain suhteessa toisiinsa ja kokonaisuuteen, mukaanlukien omaa itseyttään suojeleva ovela verbaaliakrobaatti.

Tuli tätä kirjoittaessa Odysseus-myytti mieleen, yllätys yllätys. Vahva perusmyytti ovelasta verbaaliakrobaatista, joka harhailee ja hörhöilee oppimassa ja seikkailemassa, kun haluaa vain päästä takaisin jonnekin, josta on lähtenyt.

Lue lisää

Odysseus tais olla mun suosikki, Ensimmäinen hyvä satu... relax,rolex

Topu kirjoitti:

Alta kymmenvuotiaana istuskelin pitkät tovit tällaisilla "pahoilla" paikoilla. En tiennyt silloin vielä mitään näistä nykyisistä tekemisistäni, mutta jokin ihmeellinen voima ajoi minut istuksimaan noilla kallioilla ja tuijottelemaan siellä kasvavia havupuita.

Jotenkin noilla paikoilla tunsi olevansa lähempänä "metsän sielua". Luonto näyttäytyi yhtenä elävänä organismina jolla oli myös kyky kommunikoida, jollain tasolla.

Kerran lapsena samoillessani tällaisilla paikoilla löysin keskeltä korpea täydellisen kiviympyrän. Se oli paksun sammalen peitossa ja halkaisijaltaan noin kolme metriä. Se oli mitä ilmeisimmin ihmisten tekemä. Pyöreistä kivistä oli koottu sellainen pieni "aitaus". En tiedä mikä sen käyttötarkoitus sitten oli ollutkaan, mutta se oli keskellä tällaista hyvin vahvaa voimapaikkaa.

Lue lisää

Muinaistutkija ystäväni ketoi tällaisesta kiviympyrästä, joka on koottu noin hevosenpään kokoisista kivistä ja on noin kolme metriä halkaisialtaan. Ympyrä on lähellä pronssikautista muinaisröykkiötä. Selitystä ympyrälle hän ei varmuudella tiennyt kertoa. Muinainen seremoniapaikka ehkä?
Olen kehystänyt myös oman "pyhättöni" ympyriäisillä kivillä, visuaalisesti kaunista...

Ilves kirjoitti:

Muinaistutkija ystäväni ketoi tällaisesta kiviympyrästä, joka on koottu noin hevosenpään kokoisista kivistä ja on noin kolme metriä halkaisialtaan. Ympyrä on lähellä pronssikautista muinaisröykkiötä. Selitystä ympyrälle hän ei varmuudella tiennyt kertoa. Muinainen seremoniapaikka ehkä?
Olen kehystänyt myös oman "pyhättöni" ympyriäisillä kivillä, visuaalisesti kaunista...

Lue lisää

Löytämäni kiviympyrä oli koottu hyvin korkealle paikalle, lähelle vesilähdettä. Sitten myöhemmin löysin toisen samanlaisen, joka oli koottu korkean kallion laelle noin 300 metrin päähän edellisestä.

Kivet olivat kaikki melko pyöreitä. Kooltaan noin ihmisen pään kokoisia, toiset isompia.

Nämä paikat ovat siis Pohjanmaalla, jossa maa kohoaa koko ajan. Ei niin kovin kauan aikaa sitten tällaiset korkeimmat kalliot saattoivat olla saaria, tai korkeita rantapenkereitä. Ikivanhaa asutusta sielläpäin ainakin on ollut. Karijoen "susiluolallekaan" ei olisi varmaan kuin parin päivän patikoiminen ja vesitse vielä vähemmän...

Joka tapauksessa: alue on ollut varsinainen noituuden viimeinen pesäke aina 1700-luvulle asti, jolloin papit vielä tuskailivat kun "nämä seurakuntalaiset ovat niin törkeän taikauskoisia ja uppiniskaisia etteivät ota edes lakkia päästään kun kirkonmiehen tapaavat". Hyvä meininki!

Topu kirjoitti:

Löytämäni kiviympyrä oli koottu hyvin korkealle paikalle, lähelle vesilähdettä. Sitten myöhemmin löysin toisen samanlaisen, joka oli koottu korkean kallion laelle noin 300 metrin päähän edellisestä.

Kivet olivat kaikki melko pyöreitä. Kooltaan noin ihmisen pään kokoisia, toiset isompia.

Nämä paikat ovat siis Pohjanmaalla, jossa maa kohoaa koko ajan. Ei niin kovin kauan aikaa sitten tällaiset korkeimmat kalliot saattoivat olla saaria, tai korkeita rantapenkereitä. Ikivanhaa asutusta sielläpäin ainakin on ollut. Karijoen "susiluolallekaan" ei olisi varmaan kuin parin päivän patikoiminen ja vesitse vielä vähemmän...

Joka tapauksessa: alue on ollut varsinainen noituuden viimeinen pesäke aina 1700-luvulle asti, jolloin papit vielä tuskailivat kun "nämä seurakuntalaiset ovat niin törkeän taikauskoisia ja uppiniskaisia etteivät ota edes lakkia päästään kun kirkonmiehen tapaavat". Hyvä meininki!

Lue lisää

Auringon palvonta on kait ollut kova juttu noin 1000-vuotta ennnen ajanlaskun alkua. Ja luulis että kuunkehräkin on saanut huomiota osakseen.
Eräässä aikansa merkkihenkilön "shamaanin" komiasti punakivin "maalatussa" hautaröykkiössä on
täysin pyöreä noin päänkokoinen kivi "aurinkokivi".

Joskus vain huomaa haikailevansa jotakin kaukana menneisyydessä...

Ilves kirjoitti:

Auringon palvonta on kait ollut kova juttu noin 1000-vuotta ennnen ajanlaskun alkua. Ja luulis että kuunkehräkin on saanut huomiota osakseen.
Eräässä aikansa merkkihenkilön "shamaanin" komiasti punakivin "maalatussa" hautaröykkiössä on
täysin pyöreä noin päänkokoinen kivi "aurinkokivi".

Joskus vain huomaa haikailevansa jotakin kaukana menneisyydessä...

Lue lisää

Arhippa Perttusen viimeiset sanat:
"Äläkää tuoko haualleni ruokoa. Tuokaa pyöreitä vesikiviä niin ne säilyvät".

Ilmeisesti kivien muodolla on ollut aikoinaan suurikin merkitys. En tiedä sitten mikä merkitys on "vesikivellä". Sellaisia ne tuntuivat olevan noissa kiviympyröissäkin, vaikka lähimpiin vesistöihin on matkaa kymmeniä kilometrejä. Eli kaukaa on haettu tai sitten meri on ollut lähempänä... Geologin hommiin en sentään ole ryhtynyt, että selvittäisin mistä kivet ovat peräisin.

Sain käsiini juuri teoksen alueen paikallishistoriasta. Kerron jos löydän jotain mielenkiintoista ;-)

Sen tiedän että nykyinen asutus sai alkunsa aika tarkalleen 1450, jolloin satakuntalainen metsästäjä päätti asuttautua jokilaaksoon, joka oli kuulu mm. runsaasta lääkekasvilajistostaan. Ja sekös taas imi meikäläiset samoille sijoille...

Chandi kirjoitti:

Tuo tyttö muistuttaa kovasti hahmoa, jonka kutaisin kokoon novellia varten joskus alta parikymppisenä. Tarinan mukaan Metsässä (tuntemattomalla planeetalla) asui Mummo, joka opetti kaikenlaisia jänniä juttuja nuorelle tytölle, josta tuli sitten hänen seuraajansa. Kun Mummo kuoli, yrittivät paikalliset pesantit kaataa tämän viimeisenkin metsän pois. Tyttö haki kylän väen lapset mukaansa kuin pillipiipari ikään, ja sanoi ettei palauta niitä ellei Metsä jää rauhaan. Joku pesantti kuitenkin yritti kaataa puun, mutta kirves lipesi käsissä... Ja näin päin pois.

Minusta on joskus tuntunut että otin tuon tarinan suoraan jostakin kollektiivisesta tietoisuudesta, se Mummo ja tyttö tuntuu jotenkin niin myyttiseltä. (Myöhemmin tutustuin sitten jumalatar-aatteisiin, ja opin mm. että on Neito, Äiti ja Eukko...)

---

Keväällä kun olin vaihtamassa asuntoa, tuleva asunto tuntui minusta ankealta loukolta, vaikka päällisin puolin siinä ei ollut erityisiä vikoja ja maisematkin ovat mahtavat. Jokin vaan tökki. Vastoin vaistojani otin kuitenkin tämän asunnon, ja sitä olen kyllä sitten saanut katua. Kumma haju ja saattaa olla home sweet home... (Kohta vaihdan taas, ja vaikka ympäristö ei ole yhtä fiini, niin itse asunnosta sain tosi hyvät fibat.)

Lue lisää

Metsänpiika taisi tulla kotipuoleeni tuolta lahden takaa... Alla linkki jos asia kiinnostaa enemmän. Ihan mielenkiintoisia nämäkin...

"Ensam var också Skogsrået. Framtill var hon en ung och vacker flicka med långt hår som lyste som guld, men baktill var hon antingen ihålig eller bar en lång släpande svans. Hon brukade ofta hjälpa jagare och kolare men kunde lika gärna retas och förstöra för dem."

Tässä tuo linkki:
http://members.fortunecity.com/lenaostlin/folktron.htm

t. Topu

Tobias kirjoitti:

Arhippa Perttusen viimeiset sanat:
"Äläkää tuoko haualleni ruokoa. Tuokaa pyöreitä vesikiviä niin ne säilyvät".

Ilmeisesti kivien muodolla on ollut aikoinaan suurikin merkitys. En tiedä sitten mikä merkitys on "vesikivellä". Sellaisia ne tuntuivat olevan noissa kiviympyröissäkin, vaikka lähimpiin vesistöihin on matkaa kymmeniä kilometrejä. Eli kaukaa on haettu tai sitten meri on ollut lähempänä... Geologin hommiin en sentään ole ryhtynyt, että selvittäisin mistä kivet ovat peräisin.

Sain käsiini juuri teoksen alueen paikallishistoriasta. Kerron jos löydän jotain mielenkiintoista ;-)

Sen tiedän että nykyinen asutus sai alkunsa aika tarkalleen 1450, jolloin satakuntalainen metsästäjä päätti asuttautua jokilaaksoon, joka oli kuulu mm. runsaasta lääkekasvilajistostaan. Ja sekös taas imi meikäläiset samoille sijoille...

Lue lisää

Jääkausi on hionut erikokoisia pyöreitä kiviä.
Ja punaiset laattakivet ovat muinaista merenpojahiekkaa, jota on käytetty koristeena muinaishaudoissa. Niissä voi nähdä jopa laineiden jälkiä. Ja onhan sitä luultu, että punainen väri johtuisi "verestä".
Pohjanmaa on loppujenlopuksi, aika nuorella maaperällä, toista se on itäsuomi ja pohjoissuomi, jossa maaperä on todella vanhaa. Sieltä jos jostakin, pitäisi löytyä todella mielenkiintoisia paikkoja...

Ilves kirjoitti:

Keräävätkö noidat ja samaanit näistä voimapaikoista energioita? Pitääkö tavallisen herkän kulkijan vältää näitä paikkoja ettei viedä kohta kuin "kuariämpäriä" hallitsemattomaan kaaokseen.

Lue lisää

ihminen on aina etsinyt paikkoja, joissa kokee olevansa lähempänä jotain suurempaa. entisaikain ihmiset ovat olleet herkempiä tällasten voimapaikkojen sätelylle, me olemme jo vieraantuneet se verran. uskon meidänkin kyllä kykenevän aistimaan nämä yhtä voimakkaasti kuin he, mutta siihen tarvittaisiin jonkin aistin(en osaa nimetä minkä. varmaan se nk kuudes aisti) harjoitusta.
maasäteilystä on kirjoitettu jonkin verran. kiinnostavia artikkeleita löytyy "kultturien kiehtova historia"-sarjasta. ja joku suomalainen mies on kirjoittanut aiheesta.. tutkinut asiaa paljonki. en muista tämän nimeä..
on olemassa negatiivista ja positiivista säteilyä. näillä säteilyillä on ihmiseen fyysisiä vaikutuksia. jos on uniongelmia, yms saatat nukkua negatiivien säteilyn kohdalla.
tietyt kasvit ja eläimet viihtyvät negatiivisessa säteilyssä, esim pöllöt. ja kissat. uskotaan että juuri tämän takia kissat on liitetty usein ns mustaan magiaan.
ja esim. hevoset viihtyvät positiivisessa säteilyssä. ruusutkin taisivat tykätä jommasa kummasta. eli siinä voi olla syy anopin ruusujen nuupahtamiselle=)
tein kouluun esitelmän aiheesta.
voit itse tutkia omassa kodissasi säteilyä seuraavalla: laita sormus pitkän, n 20-30cm pitkän narun päähän ja seiso eri paikoissa hiljaa jonkin aikaa. negatiivisessa säteilyssä somus alkaa itsekseen heilumaan. menetelmä perustuu samaan hallitsemattomaan lihasreaktioon kuin kaivonkatsojan varpukin(vesisuoni saa aikaan tahatonta lihasten nykimistä, joka tas aiheuttaa varvun värisemisen)

terhen kirjoitti:

ihminen on aina etsinyt paikkoja, joissa kokee olevansa lähempänä jotain suurempaa. entisaikain ihmiset ovat olleet herkempiä tällasten voimapaikkojen sätelylle, me olemme jo vieraantuneet se verran. uskon meidänkin kyllä kykenevän aistimaan nämä yhtä voimakkaasti kuin he, mutta siihen tarvittaisiin jonkin aistin(en osaa nimetä minkä. varmaan se nk kuudes aisti) harjoitusta.
maasäteilystä on kirjoitettu jonkin verran. kiinnostavia artikkeleita löytyy "kultturien kiehtova historia"-sarjasta. ja joku suomalainen mies on kirjoittanut aiheesta.. tutkinut asiaa paljonki. en muista tämän nimeä..
on olemassa negatiivista ja positiivista säteilyä. näillä säteilyillä on ihmiseen fyysisiä vaikutuksia. jos on uniongelmia, yms saatat nukkua negatiivien säteilyn kohdalla.
tietyt kasvit ja eläimet viihtyvät negatiivisessa säteilyssä, esim pöllöt. ja kissat. uskotaan että juuri tämän takia kissat on liitetty usein ns mustaan magiaan.
ja esim. hevoset viihtyvät positiivisessa säteilyssä. ruusutkin taisivat tykätä jommasa kummasta. eli siinä voi olla syy anopin ruusujen nuupahtamiselle=)
tein kouluun esitelmän aiheesta.
voit itse tutkia omassa kodissasi säteilyä seuraavalla: laita sormus pitkän, n 20-30cm pitkän narun päähän ja seiso eri paikoissa hiljaa jonkin aikaa. negatiivisessa säteilyssä somus alkaa itsekseen heilumaan. menetelmä perustuu samaan hallitsemattomaan lihasreaktioon kuin kaivonkatsojan varpukin(vesisuoni saa aikaan tahatonta lihasten nykimistä, joka tas aiheuttaa varvun värisemisen)

Lue lisää

Tuosta sormuksesta tuli mieleen, että ennen kun valittiin haudottavia kananmunia kokeiltiin myös sormuksella onko kukko vai kana.
Ja mikähän siinä on ettei varpu taivu, muuta kuin "kaivonkatsojien" kädessä?
Kuparista taitettu kehä esim. sängyn alla, pitäisi tehota "maasäteilyyn".

Ilves kirjoitti:

Tuosta sormuksesta tuli mieleen, että ennen kun valittiin haudottavia kananmunia kokeiltiin myös sormuksella onko kukko vai kana.
Ja mikähän siinä on ettei varpu taivu, muuta kuin "kaivonkatsojien" kädessä?
Kuparista taitettu kehä esim. sängyn alla, pitäisi tehota "maasäteilyyn".

Lue lisää

en ole koskaan kuullut tästä kana/kukko-jutusta. aika vänskä=)

tässä kaivonkatsoja-jutskassa on varmaan taas kyse siitä, että jotkut ovat herkempiä värähtelylle.
en tiedä mainitsinko josain toisessa jutussa jo tästä, mutta se värähtelyn aiheuttaa riittävän suuri vesisuoni. ja se säteilee samalla tavalla kuin maakin(joko nega-tai positiivisesti). erityisen pahaksi säteily menee, jos siinä on samalla kiviä hinkautumassa toisiaan vasten.

toi kuparikehäkin oli mulle uusi.

ajattelin tänään harrastaa pienen meditaation ja kokeilla sitten mun kodin värähtelyjä sormuksella=)en oo ehtinyt aiemmin

auttaakohan kupari sinällään negtiiviseen säteilyyn, vai onkohan "juju" taitetussa kehässä? että jos laittais sinne tänne kupariesineitä kotiinsa, niin torjuisiko se säteilyä?

tai voisiko tällä feng shuin qi:llä torjua osaa säteilyä? en ole perehtynyt tähän sen tarkemmin. vai liittyykö qi:hin mitenkään maa ja sen säteily?
joku asiasta paremmin tietävä kertokoon. myönnän kyvyttömyyteni tässä asiassa=)

Topu kirjoitti:

Alta kymmenvuotiaana istuskelin pitkät tovit tällaisilla "pahoilla" paikoilla. En tiennyt silloin vielä mitään näistä nykyisistä tekemisistäni, mutta jokin ihmeellinen voima ajoi minut istuksimaan noilla kallioilla ja tuijottelemaan siellä kasvavia havupuita.

Jotenkin noilla paikoilla tunsi olevansa lähempänä "metsän sielua". Luonto näyttäytyi yhtenä elävänä organismina jolla oli myös kyky kommunikoida, jollain tasolla.

Kerran lapsena samoillessani tällaisilla paikoilla löysin keskeltä korpea täydellisen kiviympyrän. Se oli paksun sammalen peitossa ja halkaisijaltaan noin kolme metriä. Se oli mitä ilmeisimmin ihmisten tekemä. Pyöreistä kivistä oli koottu sellainen pieni "aitaus". En tiedä mikä sen käyttötarkoitus sitten oli ollutkaan, mutta se oli keskellä tällaista hyvin vahvaa voimapaikkaa.

Lue lisää

...puhu jatulintarhoista? hakekaa vaikka suomi24 (jos kestätte sitä järkyttävää musaa samalla ku kirjoitatte) hakusanalla jatulintarha.

terhen täysikuu kirjoitti:

...puhu jatulintarhoista? hakekaa vaikka suomi24 (jos kestätte sitä järkyttävää musaa samalla ku kirjoitatte) hakusanalla jatulintarha.

Ei ole kysymys jatulintarhasta. Vaan ihan yksinkertaisista kiviympyröistä.

Ilves kirjoitti:

Ääretön mielihyvän tunne ympäröivään maailmaan on tietysti niitä mukavimpia juttuja.
Agressiivinen valppaus joka nostattaa niitä em. karvoja ja myöskin jonkinlaisen sisäisen puollustusmekanismin ovat kai niitä "pahoja" paikkoja. Vai onko kysymys vain hallinnan puutteesta.Olen kuullut myös sanan maadoitus.
Minulla on semmoinen aavistus, että me voimme luoda myös omia voimapaikkoja.
Miten Sannan muuten kävi?

Lue lisää

Tammi - voima, elämän kiertokulku, maskuliinisuus, pitkät ajanjaksot mänty - lohdutus, apua tunne-elämään, maskuliininen koivu - nuoruus, feminiininen, lyhyet ajanjaksot(=vuodenkirto) kuusi - parantaja, suoja, aarteet pihlaja - voima, vesi - energia, feminiininen, hyvin suojeleva paju - tunteet, ilo ja suru, toivo(=kevät, pääsiäinen) haapa - lohduttava, suojeleva leppä - vanhuus, feminiinisyys, 'vanhat voimat', riitit tuomi - kevään toivo lehmus - parisuhde, mielen ja hermojen lepo, syvä parantaminen saarni - äänen-ja sanojenkäyttö, isot vesialueet(=meri), voima, viestintä orapihlaja - toivo, luonnon ja sen henkien salaisuudet kataja - kestävyys, puhdistaminen suojelu, luonnon henkien maailma jne. ....

Perimätiedon mukaan isoäidinisoisänisäni "keitteli keväisin kuusenkerkistä, kusiaispesästä ja rämpimäruohosta (katinlieko) kovat keitokset". Mössöä käytettiin lähinnä lämpimänä hauteena kolottaviin lihaksiin. Kun olin pieni, isovanhemmat patistivat syömään keväisin kuusenkerkkiä, koska niistä sai voimaa koko vuodeksi taistella tauteja vastaan.

Kummallista muuten, ettei kuusta mainita vanhoissa rohtokirjoissa... No, eipä niissä kyllä mainita kusiaispesääkään. Rämpimäruohosta eli katinliekosta taas tehdään "noitajauhetta". Sillä tekee loitsuihin hienot tehosteet, mutta sen lääkinnällisistä vaikutuksista en olisi niinkään varma.

>>Tämä voipi olla vain esteettistä projisointia, mutta liekö sillä väliä jos onkin.>>

Sille voi antaa niin monta nimeä. "Esteettinen projisointi" kuulostaa tietenkin hyväksyttävämmältä kuin "noituus" ja "energiaolentojen hahmot". Täytyykin muistaa tuo seuraavassa sanaharkassa skeptikoiden kanssa... ;-D Herkkyydestä ja tulkintakyvystähän tässä on kyse. Paksukalloinen joka ei aisti mitään ei myöskään ymmärrä mitään.

Topu kirjoitti:

Perimätiedon mukaan isoäidinisoisänisäni "keitteli keväisin kuusenkerkistä, kusiaispesästä ja rämpimäruohosta (katinlieko) kovat keitokset". Mössöä käytettiin lähinnä lämpimänä hauteena kolottaviin lihaksiin. Kun olin pieni, isovanhemmat patistivat syömään keväisin kuusenkerkkiä, koska niistä sai voimaa koko vuodeksi taistella tauteja vastaan.

Kummallista muuten, ettei kuusta mainita vanhoissa rohtokirjoissa... No, eipä niissä kyllä mainita kusiaispesääkään. Rämpimäruohosta eli katinliekosta taas tehdään "noitajauhetta". Sillä tekee loitsuihin hienot tehosteet, mutta sen lääkinnällisistä vaikutuksista en olisi niinkään varma.

>>Tämä voipi olla vain esteettistä projisointia, mutta liekö sillä väliä jos onkin.>>

Sille voi antaa niin monta nimeä. "Esteettinen projisointi" kuulostaa tietenkin hyväksyttävämmältä kuin "noituus" ja "energiaolentojen hahmot". Täytyykin muistaa tuo seuraavassa sanaharkassa skeptikoiden kanssa... ;-D Herkkyydestä ja tulkintakyvystähän tässä on kyse. Paksukalloinen joka ei aisti mitään ei myöskään ymmärrä mitään.

Lue lisää

itse asiassa kuusesta mainitaan kirjassa nimeltä kuinka luonto parantaa. sairaan hyvä kirja, juttua yrteistä(nimenomaan kotimaisista, tai ainakin selllasista, jotka ovat hankittavissa "fakta"tietojen lisäksi perimätietoa, mitä lukijat ovat saaneet lähettää sinne)ja erilaisista parannusmenetelmistä. kannattaa lukea!!!

terhen täysikuu kirjoitti:

itse asiassa kuusesta mainitaan kirjassa nimeltä kuinka luonto parantaa. sairaan hyvä kirja, juttua yrteistä(nimenomaan kotimaisista, tai ainakin selllasista, jotka ovat hankittavissa "fakta"tietojen lisäksi perimätietoa, mitä lukijat ovat saaneet lähettää sinne)ja erilaisista parannusmenetelmistä. kannattaa lukea!!!

Lue lisää

WSOY:n "ANIS ja IISOPPI - Vanhoja lääkekasveja" on hyvä kirja aloittelijalle. Tosin sen kuvat ovat hienon näköisiä, mutteivät kovin havainnollisia. Saman sarjan "Kielo ja kissankello" on myös opus, joka on kohta kulutettu puhki tyttäreni orastavassa kasviharrastuksessa.

munkin mielestä koivu on ärsyttävä. se on puumaailman kana. ikuinen murkkuikäinen
mä "keksin"(en keksi, ne vaan tulee mieleen)jokaiselle puulle tarinan sen elämästä, vuodesta. koivulla se on kovin erinlainen kuin milläään muulla. se joteki koko kesän ja kevään sillee kikattelee niiiiin iloisesti. mut vähitellen sillä alkaa tulla sellasia vittuilukohtauksia, masennuskausia. syksyllä sillä on täysi masennuskausi päällä, sen lehdetkin ovat niin tylsistyneen väriset... sitten sen faija menee naittamaan sen. ja talvella se onkin kaunis, surullinen morsian, ei iloitseva. mutta kaunis hunnuissaan.

mitä mieltä olette haavasta? siitä on tehty tosi negatiivinen puu. esim, kristinusko sanoo, että haapa värisee, koska jeesuksen ristinpuu tehtiin haavasta.
intiaaneilla taas on toinen tarina: tuulen henki(jumala/mikälie) noitui morsiamensa kaksi ilkeää sisarta haavoiksi. ja nyt aina kun tuuli puhaltaa haavan läpi, en värisevät pelosta.

ja pihlaja on suomalaisten vanha pyhä puu, mutta kristinusko mustasi senkin maineen! pihlajan punaiset marjat verta... päläpälä... ärsyttävää.
kaari utrion pirkkalan pyhät pihlajat-kirjassa palvotaan pihlajia.(välihuomautus)
mulle pihlaja on aina ollut pyhä. se on niin kauniskin. mun mielestä se on todella feminiininen puu.