Ongelmani on menneisyys - kun ihastuin liki 15 vuotta sitten erääseen tyttöön, joka on minua puolitoista vuotta vanhempi. Olin silloin itse 15 vuotta ja ikäero tuntui liian suurelta. Tutustuimme eräällä kesäleirillä. Emme ehtineet nähdä toisiamme niin pitkään että olisin saanut sen kerrottua.
Olen tehnyt suuren tyhmyyden kun en aikanaan kirjoittanut hänelle vaikka rakkauskirjettä. En kuitenkaan ollut vielä silloin herännyt näissä asioissa. Olen kasvanut sellaisessa kodissa jossa tunteet padottiin pinnan alle enkä siksi oivaltanut miten oli viisainta toimia. Päästin tilaisuuden käsistäni, ja sitä seuranneet tapahtumat osoittivat, että tein itselleni ja elämälleni suunnatonta vahinkoa.
Aika kului ja tapasin nykyisen kumppanini ja puolisoni. Olemme tunteneet 10 vuotta mutta liitto on äärimmäisen riitaisa, ja yhä riitaisammaksi vain käy. En voi kuvitella että hän olisi minulle se oikea. Meillä ei koskaan ole varsinaista henkistä yhteyttä ollutkaan. Väärinkäsityksiä tulee välillämme jatkuvasti ja on kuin puhuisimme eri kieltä.
Tiedän tuosta nuoruuden ihastuksestani sen, että nykyisin hän asuu toisessa kaupungissa ja että hän on naimisissa. Tai ainakin ollut naimisissa, koska sukunimi on eri kuin viimeksi.
Kun tämä oma avioliitto vetää viimeisiään - ja koska ensimmäisessä vastauksessa varmasti neuvotaan tekemään suhteen eteen työtä niin voin kertoa että on sitä jo yritetty tehdä ja paljon - ajatukseni ovat jatkuvasti tuossa nuoruuden ihastuksessani. Olen tajunnut että olen edelleen yhtä rakastunut häneen kuin silloinkin. Oikeastaan nykyinen kumppanini oli vain lohtua siitä, että menetin rakkaani.
Haluaisin kertoa tunteistani hänelle. Ainakin menneessä aikamuodossa - siis että olin häneen vuosia sitten salaa rakastunut. Mutta jos teen niin, mitä jos hän onkin nykyisessä suhteessaan onnellinen ja koko yhteydenotto tuntuu hänestä epäkorrektilta?
Toisaalta en haluaisi pahoittaa ihmisten mieliä, mutta toisaalta taas koen, että kun olen rakastunut niin mitkään vastukset eivät saa minua estää.
MITÄ PITÄISI TEHDÄ? Olenko mä hassu kun tällaisia mietin? Mä en kestä enää tätä kaipaus - perhehelvetti yhdistelmää.
Olen tehnyt suuren tyhmyyden kun en aikanaan kirjoittanut hänelle vaikka rakkauskirjettä. En kuitenkaan ollut vielä silloin herännyt näissä asioissa. Olen kasvanut sellaisessa kodissa jossa tunteet padottiin pinnan alle enkä siksi oivaltanut miten oli viisainta toimia. Päästin tilaisuuden käsistäni, ja sitä seuranneet tapahtumat osoittivat, että tein itselleni ja elämälleni suunnatonta vahinkoa.
Aika kului ja tapasin nykyisen kumppanini ja puolisoni. Olemme tunteneet 10 vuotta mutta liitto on äärimmäisen riitaisa, ja yhä riitaisammaksi vain käy. En voi kuvitella että hän olisi minulle se oikea. Meillä ei koskaan ole varsinaista henkistä yhteyttä ollutkaan. Väärinkäsityksiä tulee välillämme jatkuvasti ja on kuin puhuisimme eri kieltä.
Tiedän tuosta nuoruuden ihastuksestani sen, että nykyisin hän asuu toisessa kaupungissa ja että hän on naimisissa. Tai ainakin ollut naimisissa, koska sukunimi on eri kuin viimeksi.
Kun tämä oma avioliitto vetää viimeisiään - ja koska ensimmäisessä vastauksessa varmasti neuvotaan tekemään suhteen eteen työtä niin voin kertoa että on sitä jo yritetty tehdä ja paljon - ajatukseni ovat jatkuvasti tuossa nuoruuden ihastuksessani. Olen tajunnut että olen edelleen yhtä rakastunut häneen kuin silloinkin. Oikeastaan nykyinen kumppanini oli vain lohtua siitä, että menetin rakkaani.
Haluaisin kertoa tunteistani hänelle. Ainakin menneessä aikamuodossa - siis että olin häneen vuosia sitten salaa rakastunut. Mutta jos teen niin, mitä jos hän onkin nykyisessä suhteessaan onnellinen ja koko yhteydenotto tuntuu hänestä epäkorrektilta?
Toisaalta en haluaisi pahoittaa ihmisten mieliä, mutta toisaalta taas koen, että kun olen rakastunut niin mitkään vastukset eivät saa minua estää.
MITÄ PITÄISI TEHDÄ? Olenko mä hassu kun tällaisia mietin? Mä en kestä enää tätä kaipaus - perhehelvetti yhdistelmää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
että elämme vain yhden elämän, joten nyt jos koskaan otat siihen naiseen yhteyttä ja selvität miten asiat on. Saat ainakin mielenrauhan koska jos et selvitä sitä luulen että tulet katumaan sitä. Eihän sitä tiedä jos se nainenkin ajattelee sinua joskus. Rohkeasti vaan, et menetä mitään!!vaikka se oisi kuinka vaikeaa niin selvitä asia. Onnea sinulle jatkoa varten! = )
Muista, että tutustuit ihastukseesi noin 15 vuotta sitten. Ihmiset muuttuvat. Sinäkin olet muuttunut, ha varmasti hänkin. Hän ei varmaankaan ole enää sama ihminen kuin silloin.
Olet fantasioinut hänestä 15 vuotta ja kasannut häneen mielessäsi kaikki mahdolliset hyvät ominaisuudet. Hänkin on ihminen ja nainen. Voi olla, ettet ymmärrä häntäkään. Jos tapaatte, saatat huomata, että hänessäkin on huonoja puolia, eikä vaimosi ole maailman kamalin nainen.
Tunteesi ovat varmaankin aikamoisessa sekamelskassa, kun olet harkitsemassa eroa. Jos olet tosiaan eroamassa, niin eroa. Mutta älä rupea uuteen suhteeseen eroprosessin aikana. Silloin vain pilaat uuden orastavan suhteen, koska vanhat ongelmat siirtyvät siihen, ja eroprosessi tavallaan riitaisuudellaan, raskaudellaan ja negatiivisuudellaan myrkyttää alkavat suhteet.
Jos olisin sinä, yrittäisin ottaa naisesta mahdollisimman paljon selville. Tunnetko naisen paikkakunnalla ketään, onko teillä yhteisiä (koulu)kavereita, saatko tietoa eri yhteisöistä tms? Jos naisella on 3 lasta ja hän on onnellisesti naimisissa, en menisi häiritsemään.
Voit tietysti kaverimielessä lähestyä häntä ja tsekkailla miten hänellä menee, mutta rakkauskirje ei ole hyvä vaihtoehto näin aikaisessa vaiheessa. Et tiedä naisen elämäntilanteesta ja tunteista mitään. Olisikin hyvä jos voisitte ensin käydä kahvilla ja jutella - jos siis tapaatte.
Jos ja kun olette joskus vapaita, voitte kehitellä suhdetta.
Muista myös, että elät tällä hetkellä haavetta - kun haave toteutuu, sen voi myös menettää. Jos se ei haittaa sinua, sinulla on enemmän mahdollisuuksia.
... ihanista kommenteistanne teille molemmille.
En tosin tunne samalta paikkakunnalta ketään muuta, se on niin kaukana. En tiedä muuta kuin osoitteen ja puhelinnumeron. Ja jos taitan tuon satojen kilometrien matkan ja menen sille seudulle liikuskelemaan, niin en tiedä mitä sanoisin jos siellä yhtäkkiä törmäisin häneen. Se on ehkä helpointa sanoa puhelimessa mutta ei vielä, ennen kuin tiedän hänen elämästään jotain.
Tuo ei minua sinänsä pelota että todellisuus voisi iskeä kasvoille kuin märkä rätti. Tässä on koettu viime vuosina sellaisia asioita että se olisi pikkujuttu niihin verrattuna.
On tässä kuitenkin sellainen olo että jotain asialle teen ..