Mitä mieltä olette syömishäiriöisen pakkohoidosta?
Tässä minun tarinani:
Itse olen ollut buliimikko 5 vuotta (nyt 19.v) ja olen sinä aikana laihtunut 25kg oksentamisen avulla.
Viimeisen 2 vuoden aikana olen oksentanut joka päivä vähintään 3 kertaa ja parhaimmillaan 20-40 kertaa. Kalium-arvoni oli tänä kesänä huono (2.8), kun sen pitäisi olla vähintään 3.4. Tämän siis aiheutti oksentaminen. Olin sydänkohtauksen vaarassa, koska elimistöni oli myös pahoin kuivunut. Ensimmäisellä kerralla lähdin vapaaehtoisesti sairaalana viikoksi tiputukseen. Silloin minua ei pakotettu syömään eikä minulla ollut vierihoitajaa. Olen vakavasti masentunut ja toisen kerran kun minun piti mennä sairaalaan sain M1-lähetteen, koska tapahtui väärinkäsitys ja sitten sainkin jo M1-lähetteen. En ymmärtänyt sitä, että jos sanon mitään hoitoa vastaan, saan oitis m1-lähetteen. Olisin suostunut hoitoon vapaaehtoisesti, mikäli lääkäri olisi tarpeeksi selvästi esittänyt asiansa ja sanonut, että jos kieltäydyn, saan pakkolähetteen. Sain sitten sen M1-lähetteen ja minut vietiin eri ihmisten ja psykiatrien arvioitavaksi. Silloin suostuin lähtemään vapaaehtoisesti hoitoon, koska lopputulos olisi kumminkni sama.
Sitten olin sairaalassa reilun viikon tiputuksessa ja minulla oli masennukseni takia vierihoitaja vahtimassa koko ajan vierelläni, että en oksennan tai tapa itseäni, en koskaan kyllä voisi edes itseäni tappaa vaikka kuinka masentunut olisin.
Minut pakotettiin syömään ruokaa, jossa on kaloreita yli oman kulutukseni verran. Jälkiruoatkin piti syödä, vaikka en koskaan ole syönyt jälkiruokaa enkä olisi halunnut, mutta pakko oli syödä koska minua uhkailtiin letkuruokinnalla.
Sairaalassa ollessani lihoin 5kg 5:ssä päivässä ja osa tästä selittyy sillä, että olin kuivunut, mutta osa sillä että minun piti syösä reilusti enemmän kaloreita, kuin mitä elimistöni tarvitsee. 3000kcal 1500kcal:n sijasta. Minulle on jäänyt todella paha maku tästä kaikesta suuhun, enkä koskaan aio enää mennä sairaalaan. Ennemmin karkaan pois vaikka ulkomaille, jos minua yritetään vielä pakottaa.
Onko muilla yhtä ällöttäviä kokemuksia?
''Puolipakkohoidosta ei minulla ollut apua vana nyt avohoidossa ollessani olen enemmän vain kyynistynyt tällaista hoitosysteemiä vastaan, enkä kannata pakkohoitoa missään tapauksessa.
Tässä minun tarinani:
Itse olen ollut buliimikko 5 vuotta (nyt 19.v) ja olen sinä aikana laihtunut 25kg oksentamisen avulla.
Viimeisen 2 vuoden aikana olen oksentanut joka päivä vähintään 3 kertaa ja parhaimmillaan 20-40 kertaa. Kalium-arvoni oli tänä kesänä huono (2.8), kun sen pitäisi olla vähintään 3.4. Tämän siis aiheutti oksentaminen. Olin sydänkohtauksen vaarassa, koska elimistöni oli myös pahoin kuivunut. Ensimmäisellä kerralla lähdin vapaaehtoisesti sairaalana viikoksi tiputukseen. Silloin minua ei pakotettu syömään eikä minulla ollut vierihoitajaa. Olen vakavasti masentunut ja toisen kerran kun minun piti mennä sairaalaan sain M1-lähetteen, koska tapahtui väärinkäsitys ja sitten sainkin jo M1-lähetteen. En ymmärtänyt sitä, että jos sanon mitään hoitoa vastaan, saan oitis m1-lähetteen. Olisin suostunut hoitoon vapaaehtoisesti, mikäli lääkäri olisi tarpeeksi selvästi esittänyt asiansa ja sanonut, että jos kieltäydyn, saan pakkolähetteen. Sain sitten sen M1-lähetteen ja minut vietiin eri ihmisten ja psykiatrien arvioitavaksi. Silloin suostuin lähtemään vapaaehtoisesti hoitoon, koska lopputulos olisi kumminkni sama.
Sitten olin sairaalassa reilun viikon tiputuksessa ja minulla oli masennukseni takia vierihoitaja vahtimassa koko ajan vierelläni, että en oksennan tai tapa itseäni, en koskaan kyllä voisi edes itseäni tappaa vaikka kuinka masentunut olisin.
Minut pakotettiin syömään ruokaa, jossa on kaloreita yli oman kulutukseni verran. Jälkiruoatkin piti syödä, vaikka en koskaan ole syönyt jälkiruokaa enkä olisi halunnut, mutta pakko oli syödä koska minua uhkailtiin letkuruokinnalla.
Sairaalassa ollessani lihoin 5kg 5:ssä päivässä ja osa tästä selittyy sillä, että olin kuivunut, mutta osa sillä että minun piti syösä reilusti enemmän kaloreita, kuin mitä elimistöni tarvitsee. 3000kcal 1500kcal:n sijasta. Minulle on jäänyt todella paha maku tästä kaikesta suuhun, enkä koskaan aio enää mennä sairaalaan. Ennemmin karkaan pois vaikka ulkomaille, jos minua yritetään vielä pakottaa.
Onko muilla yhtä ällöttäviä kokemuksia?
''Puolipakkohoidosta ei minulla ollut apua vana nyt avohoidossa ollessani olen enemmän vain kyynistynyt tällaista hoitosysteemiä vastaan, enkä kannata pakkohoitoa missään tapauksessa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
eivät ole sairauksia.
Psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szaszin mukaan pakkohoito on rikos ihmisyyttä vastaan.
että syömishäiriöisen tai muuten sairaan tulisi antaa kuolla rauhassa? Tulisiko hoitotestamenttijärjestelmää kehittää jotenkin?
http://www.stakes.fi/NR/rdonlyres/49A01F3E-082F-4611-B4D5-8EB703C9293C/0/hoitotestamentti.pdf
http://www.femalebeauty.info/2006/ana-carolina-reston-second-supermodel-dies-of-anorexia.html
Niin ja kun olin lihonut 3kg, niin olin jo normaalipainoinen, joten mitään lääketieteellistä syytä ei ollut nostaa minun painoani enempää.
Kun minua oltiin kotiuttamassa, kävi ylilääkäri arvioimassa voiko hän antaa pakkolähetteen psykiatriselle osastolle, onneksi minulla on puhujan lahjoja ja esittäjän lahjoja, joten hän ei voinut antaa pakkolähetettä, vaikka kieltäydyin lähtemästä psykiatriselle osastolle. En halunnut.
Halusin vain äkkiä pois sairaalasta oksentamaan ja ahmimaan ja etenkin laihduttamaan. Osasin kuitenkin peittää sisäisen vihani ja itsemurha-ajatukseni ja oksennushaluni ylilääkäriltä, eikä hän voinut tehdä muuta kuin päästää minut pois. Sairaalassa ollessani mietin joka hetki, miten voisin karata ja olla enää ikinä joutumatta lihotukseen. Se ei toiminut yhtään. Olen todella ärsyyntynyt tähän toimintaan.
Mietin koko ajan miten paskoja kaikki hoitajat olivat ja samalla esitin, kuin mielentilani olisi parantunut ja olisin hyvillä mielin tästä hoidosta. Kaikki uskoivat sen vaikka pinnan alla kiehui ja olin saatanan valloissa. Kirosin koko ajan, mutta muille näytin hymyilevää naamaa. Hyvä että sain heitä huijatuksi ja varsinkin ylilääkäriä että pääsin kotiin.
Nyt olen niin pakkohoitoa vastaan, että teen mitä vaan, etten joudu takaisin siihen pisteeseen tai sinne sairaalaan. Minua ei saa pakottaa mihinkään, se vain pahentaa tilannetta pahasti, koska en kunniani puolesta suostu muiden alistamaksi. Se on kidutusta ja ihmisarvon riistämistä. Sekin yksi lääkäri kävi siellä vähän väliä uhkailemassa letkuruokinnalla ja voivottelemassa tilannettani. Hän liioitteli tilannettani ja ei missään nimessä halunnut päästää minua koskaan pois. Todella ahdistava kokemus, josta on jäänyt pahija traumoja. Kamalaa pakottamista. Ei enää ikinä, sen vannon.
tarvitsisit psykiatrista pakkohoitoa. Et yhtään välitä terveydestäsi. Itse kärsin myös hyvin lievästä bulimiasta. En oksenna päivittäin, en aina edes viikoittain, koska ajattelen terveyttäni. En halua pudottaa hampaita suusta ja saada sydämenpysähdystä.
Hoitajat yrittivät vain auttaa sinua. Onko se niin kamalaa?
teillä on tänä päivänä osoittamaan minkään mielisairauden olemassaolo?
Itse en näe että esimerkiksi masennus tai syömishäiriö olisi ''mielisairaus''. Se on vain poikkeavaa ja ihmiset leimaavat hulluksi, koska joku on vähän erilainen. En tiedä voiko mitään oikeastaan luokitella mihinkään. kenties jokainen on sellainen kuin on, eikä sitä voi laskea sairaudeksi. Ihmisillä on vain tarve jaka aihmisiä eri lokeroihin terveyden ja mielentilan perusteella, tunteakseen tärkeyttä ja omaa oikeaa elämäänsä oikeaksi, vaikka kuka voi määritellä loppujen lopuksi, mikä on sairasta ja mikä ei. Ihminen on kuitenkin vain eläin.
johonkin pro-ana-tyyppiseen järjestöön, kai niitä on bulimikoillekin?
Valitettavasti syömishäiriöiset usein tulevat kuolemaan tähän erittäin vakavaan tautiin. Tietysti syömishäiriöitä on eri tasoisia, mutta kaikki ovat vaarallisia. Koko ajan joudutaan ottamaan verikokeita, koska he ovat erittäin hyviä jopa taikurin omaisia piilottamaan ruokansa. Se on kova paikka elimistölle, jos ei saa elektrolyytteja tarpeeksi. Myös sydän on kovilla ja siihen juuri useimmiten kuollaan, jos ei ole itse alkanut hahmottamaan omaa kehoaan ja alkanut syödä niin kuin muutkin. Heidän painoaa mitataan n.kerran viikossa eri päivinä tietysti, koska jos he tietävät painonmittauksen, niin he juovat vettä aivan mahdottomia määriä, tosin sen saa verikokeilla selville, mistä yhtääkkinen painonnousu johtuu. Pakkohoito syömishäiriöisten kohdalla on perusteltua ja vielä liikkumisvapautta joudutaan rajoittamaan, sillä he tekevät hurjia lenkkejä, jopa kivireppu selässä, jotta kalorit vain vähenesi. Itsensä hahmottamishäiriö on usein niin paha, että sitä voidaan kutsua psykoottiseksi.
Tiedostan tuon kaiken, mutta silti mielestäni pakkohoito on väärä vaihtoehto. Mielestäni jokaisella on oikeus hoitoon tai olla menemättä hoitoon. Pakkohoidosta ei ainakana minulle ole hyötyä, koska silloin hoidon vastustus on luonteeni takia kovaa, ja teen mitä vaan, etten joudu pakotettavaksi, koska en suostu luonteeni takia alistumana toisten määräiltäväksi.
tuo tauti löytyy patologian kirjasta?
En tunne itseäni useinkaan sairaaksi ja vaikka olisin, ei hoitoon pakottaminen ole vaihtoehto, ennemmin vaikka kuolen, kuin joudun pakkohoitoon.
ns. mielisairaudella ei ole mitään tekemistä patologian eli tautiopin kanssa. Mielisairaus on lääkärien antama leima.