Tunnen aina suurta surua jos joku

Erehdyt tuossa asiassa. Ei pitäisi levittää virheellisiä tietoja!

Vanhoillislestadiolaisuudesta lupuminen ei merkiste ev.-lut. kirkosta eroamista. Lestadiolaisuudesta eronnut on edelleen luterilaisen kirkkomme jäsen. Jäsenyyttä voi jatkaa kaikessa rauhassa, ja kannattaakin mennä omaan seurakuntaan hakemaan tukea eroamisratkaisulle.

Seurakunnassa on lisäksi paljon aktiviteettaja ja sieltä voi saada uusia ystäviä, kun vl-ystävät hylkäävät. Tai heidän seurassaan ei muuten jaksa olla.

Mutta jos seurakunnan pappi sattuu olemaan vl, kannattaa etsiytyä muualle!

On tota, että osa vl-uskosta lähtevistä on kokenut niin kovaa uskonnollista väkivaltaa ja riistoa, että he eivät halua olla enää missään tekemisisäs minkäänlaisen hengellisyyden tai porukan kanssa.

He ovat saattaneet haavoittua niin syvästi, että oma hengellinen ulottuvuus on kadonnut ja nääntynyt. Tällaistakin vl-uskossa kasvaminen ja eläminen voi saada aikaan, valitettavasti.

Samoin minulle! Se että pääsin irti rauhanyhdistys-yhteisöstä, ja sairaasta painostavasta opista, joka kiistää itsenäisen kriittisen ajattelun ja mielipiteen arvon, on osoittautunut yhdeksi tärkeimmistä elämäni myönteisistä asioista. Se on ollut voitto.

Sen kokemuksen varassa olen jaksanut uskoa itseeni myös muissa haasteissa.

Vanhoillislestadiolaisuus sisältää rakenteellisesti sellaisiapiirteitä, että se altistaa ihmisen kasvamaan sosiaalisesti riippuvaksi, erityisesti tytöt ja naiset. Toisella ihmisellä (varsinkin puhujaMIEHILLÄ) on mahdollisuus milloin hyvänsä kiistää jonkun yhteisön jäsenen oikeus Jumalan armoon, uskomiseen ja tuonpuoleiseen elämään.

Ei irtipääsy helppoa ole, se on kova psyykkinen ponnistus. Vuosien työmaa! Kävin läpi syvän psyykkisen kriisin ja hain siihen ammattiapua mielenterveystomistosta. Pääsin puolisoni ja ei-vl-ystävien tukemana kriisin yli. Silloin alkoi uusi aika. Tunsin että vihdoin olin alkanut elää.

Arkipäivän elämäntapojani en muuttanut suurestikaan, mutta saatoin hengittää vapaasti, olla oma itseni ja harrastaa itseäni kiinnostavia asioita sydämeni kyllyydestä. Ennen kaikkea: saatoin ajatella omilla aivoillani. Sain itselleni ajatuksen- ja mielipiteenvapauden!

Monesti lestadiolaiset odottavat, että kun joku läheinen eroaa siitä yhteisöstä, hän on sen jälkeen käytännössä täysin rappiolla. Epäonnistuja, luuseri. Uskon jättäneet leimataan ry:llä juopoiksi ja huoriksi. Irrottautuneelle tulee avioero ja hänestä tulee vastuuton luopio.

Niin ei suinkaan ole käynyt minulle. Päinvastoin, tunnistin silloin kuka ja mikä minä todella olen ja pääsin elämään. Irrottautuminen ry:stä ja vl-joukosta on ollut vaikeuksineen henkisen kasvun paikka ja tuonut elämääni sellaisen oikean, oman otteen. Haluan kyllä rohkaista jokaista irrottautumista harkitsevaa ottamaan sen ratkaisevan askeleen.

Future girl kirjoitti:

Samoin minulle! Se että pääsin irti rauhanyhdistys-yhteisöstä, ja sairaasta painostavasta opista, joka kiistää itsenäisen kriittisen ajattelun ja mielipiteen arvon, on osoittautunut yhdeksi tärkeimmistä elämäni myönteisistä asioista. Se on ollut voitto.

Sen kokemuksen varassa olen jaksanut uskoa itseeni myös muissa haasteissa.

Vanhoillislestadiolaisuus sisältää rakenteellisesti sellaisiapiirteitä, että se altistaa ihmisen kasvamaan sosiaalisesti riippuvaksi, erityisesti tytöt ja naiset. Toisella ihmisellä (varsinkin puhujaMIEHILLÄ) on mahdollisuus milloin hyvänsä kiistää jonkun yhteisön jäsenen oikeus Jumalan armoon, uskomiseen ja tuonpuoleiseen elämään.

Ei irtipääsy helppoa ole, se on kova psyykkinen ponnistus. Vuosien työmaa! Kävin läpi syvän psyykkisen kriisin ja hain siihen ammattiapua mielenterveystomistosta. Pääsin puolisoni ja ei-vl-ystävien tukemana kriisin yli. Silloin alkoi uusi aika. Tunsin että vihdoin olin alkanut elää.

Arkipäivän elämäntapojani en muuttanut suurestikaan, mutta saatoin hengittää vapaasti, olla oma itseni ja harrastaa itseäni kiinnostavia asioita sydämeni kyllyydestä. Ennen kaikkea: saatoin ajatella omilla aivoillani. Sain itselleni ajatuksen- ja mielipiteenvapauden!

Monesti lestadiolaiset odottavat, että kun joku läheinen eroaa siitä yhteisöstä, hän on sen jälkeen käytännössä täysin rappiolla. Epäonnistuja, luuseri. Uskon jättäneet leimataan ry:llä juopoiksi ja huoriksi. Irrottautuneelle tulee avioero ja hänestä tulee vastuuton luopio.

Niin ei suinkaan ole käynyt minulle. Päinvastoin, tunnistin silloin kuka ja mikä minä todella olen ja pääsin elämään. Irrottautuminen ry:stä ja vl-joukosta on ollut vaikeuksineen henkisen kasvun paikka ja tuonut elämääni sellaisen oikean, oman otteen. Haluan kyllä rohkaista jokaista irrottautumista harkitsevaa ottamaan sen ratkaisevan askeleen.

Kannattaa kuitenkin ennalta ottaa selvää siitä, mihin kaikkeen kannattaa VARAUTUA eroamista harkitessaan!

VL-ihmiset ovat mestareita painostamaan, uhkailemaan ja kiusaamaan.

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta:
http://www.hakomaja.net/sekalaista/askeleet-irti-srksta

Future girl kirjoitti:

Samoin minulle! Se että pääsin irti rauhanyhdistys-yhteisöstä, ja sairaasta painostavasta opista, joka kiistää itsenäisen kriittisen ajattelun ja mielipiteen arvon, on osoittautunut yhdeksi tärkeimmistä elämäni myönteisistä asioista. Se on ollut voitto.

Sen kokemuksen varassa olen jaksanut uskoa itseeni myös muissa haasteissa.

Vanhoillislestadiolaisuus sisältää rakenteellisesti sellaisiapiirteitä, että se altistaa ihmisen kasvamaan sosiaalisesti riippuvaksi, erityisesti tytöt ja naiset. Toisella ihmisellä (varsinkin puhujaMIEHILLÄ) on mahdollisuus milloin hyvänsä kiistää jonkun yhteisön jäsenen oikeus Jumalan armoon, uskomiseen ja tuonpuoleiseen elämään.

Ei irtipääsy helppoa ole, se on kova psyykkinen ponnistus. Vuosien työmaa! Kävin läpi syvän psyykkisen kriisin ja hain siihen ammattiapua mielenterveystomistosta. Pääsin puolisoni ja ei-vl-ystävien tukemana kriisin yli. Silloin alkoi uusi aika. Tunsin että vihdoin olin alkanut elää.

Arkipäivän elämäntapojani en muuttanut suurestikaan, mutta saatoin hengittää vapaasti, olla oma itseni ja harrastaa itseäni kiinnostavia asioita sydämeni kyllyydestä. Ennen kaikkea: saatoin ajatella omilla aivoillani. Sain itselleni ajatuksen- ja mielipiteenvapauden!

Monesti lestadiolaiset odottavat, että kun joku läheinen eroaa siitä yhteisöstä, hän on sen jälkeen käytännössä täysin rappiolla. Epäonnistuja, luuseri. Uskon jättäneet leimataan ry:llä juopoiksi ja huoriksi. Irrottautuneelle tulee avioero ja hänestä tulee vastuuton luopio.

Niin ei suinkaan ole käynyt minulle. Päinvastoin, tunnistin silloin kuka ja mikä minä todella olen ja pääsin elämään. Irrottautuminen ry:stä ja vl-joukosta on ollut vaikeuksineen henkisen kasvun paikka ja tuonut elämääni sellaisen oikean, oman otteen. Haluan kyllä rohkaista jokaista irrottautumista harkitsevaa ottamaan sen ratkaisevan askeleen.

Kun erosin aikoja titten vl porukoista olen sen jälkeen leimattu ainakin kommunistiksi ja ties miksi, leimaajia ei ole yksin vl on muitakin , kun en kuulu tunnettuihin valtapuolueisiin.

Vaikka tätä ketjua ei tällaiseksi tarkoitettukaan.

ainakin vipinää kirjoitti:

Vaikka tätä ketjua ei tällaiseksi tarkoitettukaan.

Kerro millaiseksi tämän tarkoitit? Saattaahan tähän vielä tulla toivomiasi kommentteja.

Oikein silmissään näkee, kuinka sieluvihollisen mustat korpit laskeutuu taas nokkimaan, jos joku uskovainen erehtyy avaamaan tuntojaan täällä.

On varmaa, ettei nää tähän ketjuun vastanneet heittäisi pelasturengasta hukkumassa olevalle, vaikka vieressä seisoivat, niin kyynistä ja mielensä kovettanutta sakkia näyttää täällä olevan.

Surullista.

palstan " Hengen"... kirjoitti:

Oikein silmissään näkee, kuinka sieluvihollisen mustat korpit laskeutuu taas nokkimaan, jos joku uskovainen erehtyy avaamaan tuntojaan täällä.

On varmaa, ettei nää tähän ketjuun vastanneet heittäisi pelasturengasta hukkumassa olevalle, vaikka vieressä seisoivat, niin kyynistä ja mielensä kovettanutta sakkia näyttää täällä olevan.

Surullista.

uskovainen?