Ostin käytetyn 200-litraisen akvaarion kaloineen pari kuukautta sitten. Akvaariossa on kaksi (ilmeisesti) ruskoripsimonnia, kaksi partamonnia, yksi sinisilmäkirjoahvennaaras ja yksi viherkirjoahven (Arcocentrus centrarhus), jonka sukupuolesta en ole varma. Akvaariomme on tilanjakajana paikassa, jossa kuljetaan paljon ja ainakin toistaiseksi ahvenet tekevät paniikkisyöksyjä silloin tällöin. Aluksi akvaariossa oli lisäksi sinisilmäpari, mutta ne kävivät niin aggressiivisiksi muille kaloille, että annoin ne pois. Kirjoahvenet eivät tietenkään oikein viihdy yksikseen, joten haluaisinkin neuvoja siitä, kannattaisiko loputkin ahvenet antaa pois vai voisiko viherkirjoahvenpari viihtyä tällaisessa seurassa?
Viherkirjoahven
arja
1206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainakin oma rescue-ripsarini on liikkeissään nopea veijari ja on parvisidonnainen kala. Ei tahdo tila riittää noin pienessä altaassa..?
Jos kalat ovat "esillä" olevassa akvassa, kannattaa ainakin kasvillisuutta lisätä niiden turvaksi.