Valheiden

Aborttiväen röyhkeys ja epä-älyllisyys etsii uusia syvyyksiään. Täällä saatetaan väittää, että lapsen ihmisyys äitinsä kohdussa olisi riippuvainen jonkun ulkopuolisen ihmisen "mielipiteestä".

Järjen ja moraalin rappiota on myös väittää, että lapsi muuttuisi ihmiseksi vasta poistuessaan kohdusta ja että hän olisi siihen saakka jotakin muuta kuin ihminen. Tällaiset väitteet eivät ole enää naurettavia, ne ovat traagisia ajattelun konkursseja ja huonoa itsepetosta. On käsittämätöntä, että biologian opinnoista huolimatta ihmiset pitävät totuuden kriteerinä "mielipiteitään" tai "haluamisiaan", jopa "ei-haluamisiaan":DDDDDDDDDD:DDDDD Eihän ihmiskunnan historiassa liene vastaavaa pelleilyä nähty.

Yleensä lapsi saa abortissa surmansa jo kohdussa. Aborttiväki ilkeää väittää, ettei hän olisi ollut ihminen. Joskus lapsi raastetaan abortissa elävänä kohdusta ja hän elää hetkisen. Onko hän vasta kuolemaansa odottaessaan ihminen? Vai pitääkö aborttiväki kuolevaa lasta yhä ei-ihmisenä?

On tapauksia, joissa abortoitava lapsi on jäänyt henkiin ja selvinnyt aikuisuuteen saakka. Olisiko hän siten jollakin tavalla ei-ihminen, koska joku haluaisi tai on halunnut olla hänestä "sellaista mieltä"? Jos ja kun hän sittenkin on ihminen, niin mitä on sanottava yrityksestä surmatuttaa hänet äitinsä kohtuun?

Moni on ollut "sitä mieltä", että maa on litteä ja sen reunalta putoaa, jos menee partaalle kurkkimaan. Yksi "mielipide" ei ole oikeampi kuin toinenkaan, eikös vaan? Aborttiväki haluaisi olla yhä taikauskoisten harhakuvien jopa "voimien" maailmassa ja välttää näkemästä ihmisen ja lapsen olemassaoloa.

Ei kukaan voi ottaa todesta sitä, että sivistyneet ihmiset uskoisivat maan olevan litteä tai naisen kohdussa kasvavan ei-ihmisiä. Valhe on liian törkeä, jotta kukaan uskoisi sanojan itsekään sellaiseen uskovan.

Lasta koskeva aborttiväen valhe on vain itsekyyden ja väkivallan läpinäkyvä verho, jolla halutaan vältää omien tavoitteiden ja väkivallan arviointi.
20634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmisyys - kyllä, sikiö on lajia ihminen. Mitäpä sitten? Sanoihan se ihmisoikeusjulistuskin, että ihmiset SYNTYVÄT tasavertaisin, eli
ennen syntymää ollaan hieman eri viivalla.

Niiin kauan kun ihmisillä ei ollut konkreettista todistetta maapallon muodosta oli vain ja ainoastaan mielipiteitä. Vallitsevan mielipiteen sitten pakotti yleiseksi mielipiteeksi ja ns totuudeksi kirkko.

Heti kun annat minulle konkreettiset todisteet siitä, että Sinun mielipiteesi onkin totuus pelkän mielipiteen sijaan niin toki uskon todisteita.

Tähän mennessä annaetut "todisteet" ihmisarvosta kun olivat "kun se vaan on" ja "kato ulos ikkunasta", niin en ole vielä täysin vakuuttunut.

Ja oikeasti,vaikka tykkäät mässäillä verisillä kauhukuvilla niin ehkä pientä rajaa. Koko tuon "hegissä abortista" esimerkin tarkoitushan on
antaa väärää informaatiota aborttia mahdollisesti harkitsevalle. Kun jättää sopivasti pikkasen yksityiskohtia pois niin saa oivia väännöksiä aikaan.

Äänestä
  • lapsen oikeuksissa sanotaan olevan oikeus hoivaan ENNEN ja jälkeen syntymän. Syntyessään tasavertaiseNA sillä on siis jo ollut (tai pitäisi olla!) aiemmin se tasavertaisuus.
    Kuinka riittävä perustelu murhalle yleensä on 'ku mä nyt vaan HALUSIN sen hengiltä..' tai 'sehän nyt oli niin vajaakin'?

    Äänestä

  • ja..... kirjoitti:

    lapsen oikeuksissa sanotaan olevan oikeus hoivaan ENNEN ja jälkeen syntymän. Syntyessään tasavertaiseNA sillä on siis jo ollut (tai pitäisi olla!) aiemmin se tasavertaisuus.
    Kuinka riittävä perustelu murhalle yleensä on 'ku mä nyt vaan HALUSIN sen hengiltä..' tai 'sehän nyt oli niin vajaakin'?

    Niin lapsen oikeuksien sopimukesn johdannossa todetaan ""lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen"" -- Tässähän vain sanotaan, että jos nainen on päättänyt jatkaa raskauttaan on valtiolla velvollisuus tarjota asianmukaista hoitoa.

    Ja itse artkikloissahan heti aloitetaan ihmisoikeusjulistuksen hengessä :
    "Sopimusvaltiot tunnustavat, että jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään. " Eli taas tuoh syntyminen on mukana ilman mitään viittausta hedelmöitykseen tai kiinnittymiseen. Ja koko pumaskan ajan puhutaan lapsesta, sikiöön tai alkioon ei viitata lainkaan....

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    eli oikeus ON jo syntyessä.

    """lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen"" -- Tässähän vain sanotaan, että jos nainen on päättänyt jatkaa raskauttaan on valtiolla velvollisuus tarjota asianmukaista hoitoa."

    ? :D missä siellä näin sanotaan? Vetelit ihan omat tulkinnat tosta mitä siellä oli sanottu? Naisen päätökset ei vaikuta paskahaileeta lapsen oikeuksiin!
    Kerrohan onko tappaminen 'asianmukaista hoitoa'?

    Äänestä

  • oikeus = kirjoitti:

    Niin juuri, oikeus tulee syntyessä ei ennen syntymää. Ja kyllä naisen päätökset eivät vaikuta lapsen oikeuksiin sen jälkeen kun lapsi on ne oikeudet syntyessään saanut.

    Missä kohtaa lasten oikeuksien julistuksessa sanotaan mitään syntymättömien oikeuksista - ei missään? Joten mielestäni on looginen tulkinta, että kun johdannossa puhutaan asianmukaisesta hoidosta ennen syntymää, että sillä viitataan tilanteeseen jossa nainen on tehnyt aktiivisen päätöksen jatkaa raskautta.

    Voit toki kertoa oman tulkintasi ja sen perustelut. Sitähän se keskustelu on.

    se kohta "ennen syntymää" tarkottais kun juurikin samojen lueteltujen oikeuksien koskevan syntymätöntäkin!?
    "että sillä viitataan tilanteeseen jossa nainen on tehnyt aktiivisen päätöksen jatkaa raskautta."

    Ja tää meneekin sitten ihan oman tulkintas puolelle :D Miksei tarkotettaisi kaikkia syntymättömiä, eihän niitä ei-toivottuja ole siitä poiskaan rajattu? Miksi rajattaiskaan jonkun toisen halujen mukaan.. :DDD

    Äänestä

  • muuta .. kirjoitti:

    Käyppäs plaraamassa aiheesta erikseen käyty keskustelu ettei sitä saman kiistattoman faktan jankkaamista tarvitse täälläkin aloittaa.

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    Käyppäs plaraamassa aiheesta erikseen käyty keskustelu ettei sitä saman kiistattoman faktan jankkaamista tarvitse täälläkin aloittaa.

    mitään kun asia on todettu kaikessa yksinkertasuudessaan siinä yhdessä lauseessa.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa. Tottakai muiden näkemykset ovat vain epä-älyllistä röyhkeyttä ja järjen rappiota, mutta sinun näkemyksesi on se AINOA OIKEA TOTUUS!! Olethan sinä, oi älyllisyyden jättiläinen, totuuden suuri ruumiillistuma, jo kertonut meille, että navan olemassaolo määrittelee ihmisen!! Sillä, että alkiolla ei ole vielä napaa, mutta sen sijaan sellainen löytyy suurimmalta osalta elävistä nisäkkäistä, ei toki ole väliä, eihän moinen pikku lapsus saa himmentää SINUN SUUREN TOTUUDEN JULISTUKSESI sanomaa taikka arvoa! Sillä onhan sinulla hallussasi MAAILMAN AINOA TOTUUS!!

;DDDDD

Äänestä
  • Älä nyt viitti hei, saarnaaja ystävämmehän jo antoi vakuuttavat todisteet moraalisen ylemmyytensä oikeutuksesta. Katsot vaan ikkunasta ulos niin sieltä sen kuulemma näkee....älä kuitenkaan sekoita totuutta tonttuun joita näin joulun alla saattaa sielä ulkona hiipata.

    Äänestä

Aborttiväki tosiaankin kuvittelee, että kaikki on vain mielipidettä ja kunkin eettistä näkemystä, ymmärtämättä sitä, että on olemassa myöskin faktoja, ja että toisten näkemykset perustuvat niille!

Hieno analyysi aborttiväen toiminnasta ja ajatusmaailmasta!

Äänestä
  • Jos sinulla on oikeasti konkreettinen todiste siitä, että sikiö on yhtä "arvokas" kuin syntynyt niin todisteet esiin. Mutkusevaan on kuse on ihminen, ei ole todiste vaan juuripa mielipide.

    Jos nainen on seitsemännellä viikolla raskaana ja saa keskenmenon samaan aikaan kun saman naisen kolmevuotias lapsi kuolee kolarissa niin kummankohan biologisen jälkeläisen menetys mahtaa kolahtaa kovemmin.
    Tai vielä pitemmälle viety esimerkki, jos samainen nainen pakotettaisiin valitsemaan sikiönsä ja kolmivuotiaansa välillä niin kumpaankohan mahtaisi valinta osua ja miksi.

    Sikiö ja syntynyt on hyvin harvan ihmisen mielessä merkitykseltään samalla viivalla. Omalla kohdallasi voit toki antaa sikiöille niin paljon merkitystä kuin sielu sietää.

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    Jos sinulla on oikeasti konkreettinen todiste siitä, että sikiö on yhtä "arvokas" kuin syntynyt niin todisteet esiin. Mutkusevaan on kuse on ihminen, ei ole todiste vaan juuripa mielipide.

    Jos nainen on seitsemännellä viikolla raskaana ja saa keskenmenon samaan aikaan kun saman naisen kolmevuotias lapsi kuolee kolarissa niin kummankohan biologisen jälkeläisen menetys mahtaa kolahtaa kovemmin.
    Tai vielä pitemmälle viety esimerkki, jos samainen nainen pakotettaisiin valitsemaan sikiönsä ja kolmivuotiaansa välillä niin kumpaankohan mahtaisi valinta osua ja miksi.

    Sikiö ja syntynyt on hyvin harvan ihmisen mielessä merkitykseltään samalla viivalla. Omalla kohdallasi voit toki antaa sikiöille niin paljon merkitystä kuin sielu sietää.

    ei ole kyse siitä että joku toinen olisi menettämässä henkeään jos sitä ei tehdä. Ihan mukavuudenhalusta tapetaan.

    Onko siis alkio lajiltaan jotain muuta kuin ihminen? Perusteluks ei riitä että 'mutku ei se soluläjä vaan oo viä ihminen!'!

    Äänestä

  • valtaosin kirjoitti:

    Minä en itse ole henk koht koskaan yrittänytkään väittää etteikö alkio/sikiö olisi eläinlajiin ihminen kuuluva.

    Ihmislajin edustajasta on minun silmissäni kiistatta kyse, mutta kun kyseisen lajin edustaja on vielä kehityksensä alkuvaiheessa ja elintoimintojen osalta täysin riippuvainen kantajastaan menevät sen kantajan edut ja halut sikiön edelle.

    Ja tästähän yleensä päästään keskustelemaan siitä elämän ainutkertaisuudesta ja ihmeellisyydestä joka kuitenkin maagisesti koskee vain ihmiseläintä. Eikä kukaan ole vielä osannut kertoa mihin tämä ihmisen elämän ihmeellisyys perustuu, siis muuhun kuin mielipiteeseen. (tai järisyttävän tyhjentävään, "lehmän merkitys on sen ravintoarvossa" tyyliseen kommenttiin, joka tuossa taannoin palstalle pamahti)

    Äänestä

on jo aiemmin tunnustanut kirjoittavansa tänne provoilutarkoituksessa. Hän nauttii, kun saa hämmentää tätä kattilaa. Muistanette varmasti tuon konsonanttiyhdistelmän?

Taitaakin olla niin, että hän on myös palstamme infantiili pissis, ja käy yksinäistä sotaansa useammassa hahmossa. Taitavasti vaihtelee minää, mutta eiköhän sekin tuohon taudinkuvaan mukavasti uppoa.

Hänet on varmasti potkittu pois kaikista yhteisöistä, mikä on sääli, sillä kukaan ei enää kuule hänen tuuheista rintakarvoista kumpuavaa alttoaan. Silmille kyllä riittää paatossaastetta.

Älkää vetäkö palkokasveja nekkeen hänen kirjoitustensa vuoksi.

Äänestä

"naisen kohdussa kasvavan ei-ihmisiä"

nähnyt Rosemary's Baby'a :D

Äänestä

"Aborttiväen röyhkeys ja epä-älyllisyys etsii uusia syvyyksiään. Täällä saatetaan väittää, että lapsen ihmisyys äitinsä kohdussa olisi riippuvainen jonkun ulkopuolisen ihmisen "mielipiteestä"."

Itseasiassa siihen, milloin sikiöstä tulee ihminen, ei ole olemassa mitään absoluuttista oikeaa totuutta, joten eikös tuo seikka silloin mielipiteisiin perustu. Tässä yhteydessä ihmisen määritelmää tarkastellaan muunakin kuin lajikysymyksenä.

"On käsittämätöntä, että biologian opinnoista huolimatta ihmiset pitävät totuuden kriteerinä "mielipiteitään" tai "haluamisiaan", jopa "ei-haluamisiaan":DDDDDDDDDD:DDDDD Eihän ihmiskunnan historiassa liene vastaavaa pelleilyä nähty."

Eikö tosiaan? Kuitenkin itsekin myöhemmin huomasit, että aikoinaan ihmiset uskoivat maan olevan litteä. Tätäkin uskoa, eli mielipidettä, on väitetty totuudeksi. Vielä nykyään suurin osa maailman ihmisistä uskoo jonkinlaisen jumalolennon olemassaoloon, vaikkei tällaisen näkemyksen tueksi olla kyetty esittämään ensimmäistäkään pätevää, faktoihin perustuvaa todistetta. Silti erittäin moni uskovainen väittää omaa uskoaan totuudeksi. Joten ihmiskunnan historia ja jopa nykypäivä kyllä tuntee useitakin esimerkkejä siitä pelleilystä, jossa omia mielipiteitä väitetään totuudeksi. Itseasiassa oma kirjoituksesi on tällaista pelleilyä parhaimmillaan ;)

"Yksi "mielipide" ei ole oikeampi kuin toinenkaan, eikös vaan?"

Juuri näin, joten miksi sinun mielipiteesi sitten voi olla oikeampi kuin morkkaamasi aborttiväen mielipiteet? Ethän kuitenkaan tässä kirjoituksessasi mitään muuta kuin omia mielipiteitäsi kykene esittämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paulassa kirjoitti:

Aborttiväen röyhkeys ja epä-älyllisyys etsii uusia syvyyksiään. Täällä saatetaan väittää, että lapsen ihmisyys äitinsä kohdussa olisi riippuvainen jonkun ulkopuolisen ihmisen "mielipiteestä".

Järjen ja moraalin rappiota on myös väittää, että lapsi muuttuisi ihmiseksi vasta poistuessaan kohdusta ja että hän olisi siihen saakka jotakin muuta kuin ihminen. Tällaiset väitteet eivät ole enää naurettavia, ne ovat traagisia ajattelun konkursseja ja huonoa itsepetosta. On käsittämätöntä, että biologian opinnoista huolimatta ihmiset pitävät totuuden kriteerinä "mielipiteitään" tai "haluamisiaan", jopa "ei-haluamisiaan":DDDDDDDDDD:DDDDD Eihän ihmiskunnan historiassa liene vastaavaa pelleilyä nähty.

Yleensä lapsi saa abortissa surmansa jo kohdussa. Aborttiväki ilkeää väittää, ettei hän olisi ollut ihminen. Joskus lapsi raastetaan abortissa elävänä kohdusta ja hän elää hetkisen. Onko hän vasta kuolemaansa odottaessaan ihminen? Vai pitääkö aborttiväki kuolevaa lasta yhä ei-ihmisenä?

On tapauksia, joissa abortoitava lapsi on jäänyt henkiin ja selvinnyt aikuisuuteen saakka. Olisiko hän siten jollakin tavalla ei-ihminen, koska joku haluaisi tai on halunnut olla hänestä "sellaista mieltä"? Jos ja kun hän sittenkin on ihminen, niin mitä on sanottava yrityksestä surmatuttaa hänet äitinsä kohtuun?

Moni on ollut "sitä mieltä", että maa on litteä ja sen reunalta putoaa, jos menee partaalle kurkkimaan. Yksi "mielipide" ei ole oikeampi kuin toinenkaan, eikös vaan? Aborttiväki haluaisi olla yhä taikauskoisten harhakuvien jopa "voimien" maailmassa ja välttää näkemästä ihmisen ja lapsen olemassaoloa.

Ei kukaan voi ottaa todesta sitä, että sivistyneet ihmiset uskoisivat maan olevan litteä tai naisen kohdussa kasvavan ei-ihmisiä. Valhe on liian törkeä, jotta kukaan uskoisi sanojan itsekään sellaiseen uskovan.

Lasta koskeva aborttiväen valhe on vain itsekyyden ja väkivallan läpinäkyvä verho, jolla halutaan vältää omien tavoitteiden ja väkivallan arviointi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu