Vastaavanlaiset tapaukset tulee lisääntymään aivan varmasti, mikäli kaksi suljettua vankilaa lakkautetaan ja vankeja siirretään entistä löysemmin perustein avolaitokseen tai valvottuun koevapauteen. Ikävää mutta totta. Kiitos kuulunee risen pääjohtajalle ja oikeusministerille. Ehkäpä heillä ei ole kovin paljon kokemusta vankilan kenttätyöstä ja todellisesta vankiaineksesta. Aina lehtijutuissa kun on karkureita ym. niin annetaan lausuntoja että ko. vanki ei ole vaarallinen. Mitä he sitten ovat? Jos tuo oli lastenleikkiä, niin mitä seuraavaksi on odotettavissa? Kyllä se nyt on ihmiset niin, että jokainen vaan rakentamaan kaltereita omiin ikkunoihin ja oviinsa. Jos yhteiskunta ei pysty turvaamaan ihmisten turvallisuutta ja kotirauhaa, niin tehkäämme itse se. Lisäksi terveiset Tuijalle ja Esalle.
Ylitornion avovankilasta luvatta poistuneet
Hölmölän herrasväki
0381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.