muslimi heittää kengät pois jaloista.
Allahin eteen ei voi mennä kengät jalassa.
Olin aikoinaan Suetsilla YK-joukoissa, siellä oli arolla paljon maihinnousukenkiä. Joissakin oli vielä sääriluutakin pätkä näkyvissä varresta.
Tuli vaan mielen että tuleeko joskus vielä iso kengänheitto eteen..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin ne muslimit, ISLAM ON ent. PRESID.KOIVISTON PUHEEN MUKAAN RAUHANOMAISIN USKONTO, Joensuussa yliopistossa puhuttua tietojenin mukaan.
Pieni pätkä uudesta tiedotteesta, minkä tänään sain:
"Terroristit valtasivat juutalaisen herätysliikkeen Chabad-keskuksen viisikerroksisen rakennuksen Mumbaissa. He kulkivat kerrokset läpi a surmasivat jokaisen kohtaamansa ihmisen. Keskuksen johtajapariskunan surma oli raaka. Rivka oli viidennellä kuukaudella raskaana. Hänen kohtunsa leikattiin auki ja lapsi repäistiin esiin. Puoliso jaksoi puolikuolleenakin ryömiä vaimonsa vierelle ja peittää keskivartalon ja lapsen rukoushuivilla. Pariskunta menehtyi vieri vieressä, Gavrielin käden ulottuvilla rukouskirja."
Tuollaisia ne Koiviston Manun ihailemat ISLAMISTIT TEKEVÄT.
RAUHANOMAISTA.
Se on kummallinen asia, että islam on valtaeliitin mielestä rauhanomainen.
Prinssi Charleskin on suuri islamin rauhanomaisuuden ihailija.