Tämä paljonpuhutteleva teksti löytyi yhdeltä toiselta palstalta:
"Tasapaino ja onnellisuus ovat kaksi eri asiaa. Tunnen monia hyvin tasapainoisia sinkkuja, jotka ovat syvästi onnettomia yksinolostaan. Aikuiseksi kasvaminen ja terapia eivät muuta yksinoloa. Ne ovat kaksi eri asiaa.
Sitä kaikki eivät tajua. Sinkuille tarjotaankin nykyään silloinkin, kun se ei ole tarpeellista kaikenmoisia eheytymiskursseja, sisäistä parantumista ja terapiaa. Sitä on tapahtunut niin kauan, että huomaan, että useammille on tullut narun pää vetävän käteen.
Vuosien eheytymiset ja sielunhoidot ja terapiat eivät poistaneetkaan yksinoloa. Ne eivät tuoneetkaan ystäviä, eivätkä elämänkumppania. Ne toivat vain loputtoman keskustelun ihmissuhteista ja eheytymisestä.
Jatkuva eheytymiskursseilla käyminen ei tuo sitten enää mitään uutta. Oma historia ja vammat on käsitelty niin moneen kertaan, että puhe niistäkin alkaa hyytyä.
Kun tuttavienkin kanssa on vuosia käsitelty samoja ihmissuhdeongelmia tai niiden syitä ja puuttumisia, alkaa tunnelma latistua. Huomataan, että elämä ei pelkällä puheella muutu, vaan menee ohi. Kun vatvotaan tarpeettoman yhdessä kauan asioita, jotka eivät etene, menee molempien aika hukkaan (paitsi jos toinen on terapeutti, joka saa siitä maksun).
Ehkä ei olekaan muuta vaihtoehtoa kuin kärsiä ja sopeutua siihen. Hoitaa oma leiviskänsä ja tehdä olonsa niin mukavaksi kuin voi ennenkuin tulee kuolema ja korjaa."

Vastaukset 5
Vanhimmat
..pankakoskelta
juntti? onko juntit yksinäisiä?
On kyllä sanottava, että Lieksassa asuu paljon niitäkin, jotka ovat Lieksan ulkopuolella ihan oikeasti eläneet, matkustelleet (siis muuallakin kuin Kanarialla ja Tallinnassa :D), opiskelleet vieraita kieliä, seuraavat maailman tapahtumia, tekevät kaupunkimatkoja, osaavat syödä ravintolassa sivistyneesti jne., mutta olen myöskin huomannut, että he "jostain syystä" (
piruako sätit karaokekansaa, ei heis vikaa.
aika masentava paikka. Asun itse nykyään muualla, ja kun on täällä tottunut näkemään erilaista elämänmenoa niin kyllä eron heti huomaa kun Lieksaan tulee. Kesällä on Vaskiviikko ja turisteja, mutta talvella katukuvassa ei näy paljon muuta kuin eläkeläisiä ja rähjäisesti pukeutuneita laitapuolen kulkijoita. Kaikki fiksut nuoret muuttaa pois heti kun pystyvät, ja ne jäljelle jääneet ajaa edestakaisin Pielisentietä teinibemareillaan, "lisääntyvät" eivätkä yritäkään minkäänlaista työntekoa. Harmi että Lieksasta on tullut tuollainen paikka kun sillä kuitenkin olisi paljon tarjottavaa, kaunista luontoa jne.