nystyröitä

Minulla todettiin 2 nystyrää emättimen pohjassa. Nyt niitä on kolme gynekologia ihmetellyt ja kukaan ei osannut sanoa mitä ne ovat (1 neuvolassa ja 2 yliopistollisen sairaalan poliklinikalla, joten asiantuntemusta luulisi löytyvän). Niistä otettiin koepalat ja tulokset saan toivottavasti ennen joulua, niin ei tarvitsisi joulua jännittää... Ikää on 28v ja olen raskaana.

Gynegologit totesivat, että voivat hyvässä tapauksessa olla kondyloomamuutoksia (ei tietääkseni ole ollut kondyloomaa), endometrioosin kasvua (pitäisi rauhoittua raskauden aikana, nämä ovat ilmestyneet raskauden aikana), polyyppejä (luulisi, että 3 lääkäristä joku olisi tunnistanut ne, pikemminkin sanoivat, etteivät näytä tyypillisiltä polyypeiltä) tai suonikohjuja (luulisi, että ainkin neuvolalääkäri olisi tunnistanut ne). Kukaan ei sanonut ääneen, mitä se huono vaihtoehto tarkoittaa, mutta tulokset pyydettiin kiireellisinä.

Tiedän, että emätinsyöpä on harvinainen ja esiintyy yleensä vaihdevuodet ohittaneilla. Sekin vaihtoehto on väkisin kuitenkin tullut mieleeni. Harvinaisuus sopii yhteen sen kanssa, etteivät lääkärit tunnistaneet nystyröitä.

Olen yrittänyt etsiä tietoa emätinsyövästa, mutta en sitä löydä. Osaako joku täällä neuvoa mistä tietoa löytäisin? Cancer.fi sivustot yritin katsoa läpi, mutta sieltäkään ei mitään löydy. Onko täällä kyseistä syöpää sairastavia/sairastaneita, jotka voisivat kertoa kokemuksiaan? Millaisia muutoksia siinä on näkyvissä? Mitä muita oireita? Olen yrittänyt etsiä tietoa myös noista muista vaihtoehdoista, jotta voisin tarkistaa mihin oireeni sopisivat, mutta ei niistäkään oikein löydy kahta lausetta enempää mistään. Joten jos joku löytää/tietää niihin liittyviä kattavia lähteitä niin kertokaa ihmeessä.
1686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos haluat lukea linkkejä nimenomaan emätinsyövästä (vaginal cancer/carcinoma), tästä löytyy

http://www.cancer.gov/cancertopics/types/vaginal
http://www.nlm.nih.gov/medlineplus/vaginalcancer.html
http://www.medicinenet.com/vaginal_cancer/article.htm
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=biopsia&p_artikkeli=dlk00725

Emättimen limakalvolta lähtevä syöpä on niin harvinainen, että tavallisempaa on jonkin muun syövän etäpesäke emättimessä (paksusuoli, kohtu, virtsarakko). Jos sinulla ei koskaan ole ollut kondyloomia, papat ovat ollet puhtaat eikä äitisi ole sinua osottaessaan käyttänyt keskenmenon ehkäisemiseen dietylstilbestrolia (synteettinen hormoni, käytettiin 50-luvulla eli olet siihenkin liian nuori), ikäsikin puolesta primääri emätinsyöpä vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä.

Tavalliset taudit ovat tavallisia, joten luulen kyllä että kyseessä ovat kondyloomamuutokset. Raskaus vaikuttaa immuunipuolustukseen heikentävästi, ja on mahdollista että piilevä virustartunta ilmenee vasta raskauden aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emättimessä kirjoitti:

Minulla todettiin 2 nystyrää emättimen pohjassa. Nyt niitä on kolme gynekologia ihmetellyt ja kukaan ei osannut sanoa mitä ne ovat (1 neuvolassa ja 2 yliopistollisen sairaalan poliklinikalla, joten asiantuntemusta luulisi löytyvän). Niistä otettiin koepalat ja tulokset saan toivottavasti ennen joulua, niin ei tarvitsisi joulua jännittää... Ikää on 28v ja olen raskaana.

Gynegologit totesivat, että voivat hyvässä tapauksessa olla kondyloomamuutoksia (ei tietääkseni ole ollut kondyloomaa), endometrioosin kasvua (pitäisi rauhoittua raskauden aikana, nämä ovat ilmestyneet raskauden aikana), polyyppejä (luulisi, että 3 lääkäristä joku olisi tunnistanut ne, pikemminkin sanoivat, etteivät näytä tyypillisiltä polyypeiltä) tai suonikohjuja (luulisi, että ainkin neuvolalääkäri olisi tunnistanut ne). Kukaan ei sanonut ääneen, mitä se huono vaihtoehto tarkoittaa, mutta tulokset pyydettiin kiireellisinä.

Tiedän, että emätinsyöpä on harvinainen ja esiintyy yleensä vaihdevuodet ohittaneilla. Sekin vaihtoehto on väkisin kuitenkin tullut mieleeni. Harvinaisuus sopii yhteen sen kanssa, etteivät lääkärit tunnistaneet nystyröitä.

Olen yrittänyt etsiä tietoa emätinsyövästa, mutta en sitä löydä. Osaako joku täällä neuvoa mistä tietoa löytäisin? Cancer.fi sivustot yritin katsoa läpi, mutta sieltäkään ei mitään löydy. Onko täällä kyseistä syöpää sairastavia/sairastaneita, jotka voisivat kertoa kokemuksiaan? Millaisia muutoksia siinä on näkyvissä? Mitä muita oireita? Olen yrittänyt etsiä tietoa myös noista muista vaihtoehdoista, jotta voisin tarkistaa mihin oireeni sopisivat, mutta ei niistäkään oikein löydy kahta lausetta enempää mistään. Joten jos joku löytää/tietää niihin liittyviä kattavia lähteitä niin kertokaa ihmeessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu