Kuinka paljon yleensä paikat jaksaa ja kestää venyä synnytyksessä?
Viikkoja on vasta 9 mutta nyt jo olen alkanut miettimään synnytystä..
En niinkään pelkää sitä kipua vaan pelkään että repeän todella pahasti.. Pienet repeämät eivät haittaa ja kuulemma ihan normaalia mutta niitä 3-4 asteen repeämiä jotka sitten ovat haitaksi lopun elämän..
Eka ultra on tulossa vasta rv 13 joten ajattelin tänne tulla kyselemään tuosta asiasta. :) Vähän on noloa kysellä tämmöstä täällä mutta..
Vaikuttaako alapään koko/tiukkuus siihen että kuinka paljon repeää? Nimittäin jo ihan nuoresta pitäen joka gynekäynnillä on todettu että olen erittäin tiukka ja syvä (mitä lie tarkoittaa) Viimeksi 7 kk sitten gyne totesi saman..
Onkohan tämä tiukkuus ja syvyys haitaksi synnytykselle? En missään nimessä haluaisi välilihanleikkausta ellei se lapsen ulossaannille ole välttämätöntä.. Mutta samalla sitten pelkään että jos olen tosissaan niin tiukka niin kyllä mielummin haluaisin sen välilihanleikkauksen kuin jonkun sulkialihasrepeämän joka ei välttämättä koskaan parane. Olen kuullut ja lukenut paljon juttuja siitä että nykyisin tehdään ihan liian helposti noita välilihanleikkauksia. Osaako kätilö/lääkäri arvioida koska sitä oikeasti tarvitaan?
Eli repeämät eivät haittaa ja välilihanleikkausta en halua MUTTA otan mielummin vastaan välilihan leikkauksen kuin sulkialihasrepeämän tai muun vastaavan pahan repeämän.
Onko kellään jotain vinkkejä tai konsteja jotka voisivat edesauttaa etten repeäisi niin pahasti?
Voihan se toki olla että joudun sektioon tai lapsi ei muuten vaan mahdu ulos normaalisti mutta kunhan nyt ihmettelen vaihtoehtoja :)
Kiitos etukäteen :)
Viikkoja on vasta 9 mutta nyt jo olen alkanut miettimään synnytystä..
En niinkään pelkää sitä kipua vaan pelkään että repeän todella pahasti.. Pienet repeämät eivät haittaa ja kuulemma ihan normaalia mutta niitä 3-4 asteen repeämiä jotka sitten ovat haitaksi lopun elämän..
Eka ultra on tulossa vasta rv 13 joten ajattelin tänne tulla kyselemään tuosta asiasta. :) Vähän on noloa kysellä tämmöstä täällä mutta..
Vaikuttaako alapään koko/tiukkuus siihen että kuinka paljon repeää? Nimittäin jo ihan nuoresta pitäen joka gynekäynnillä on todettu että olen erittäin tiukka ja syvä (mitä lie tarkoittaa) Viimeksi 7 kk sitten gyne totesi saman..
Onkohan tämä tiukkuus ja syvyys haitaksi synnytykselle? En missään nimessä haluaisi välilihanleikkausta ellei se lapsen ulossaannille ole välttämätöntä.. Mutta samalla sitten pelkään että jos olen tosissaan niin tiukka niin kyllä mielummin haluaisin sen välilihanleikkauksen kuin jonkun sulkialihasrepeämän joka ei välttämättä koskaan parane. Olen kuullut ja lukenut paljon juttuja siitä että nykyisin tehdään ihan liian helposti noita välilihanleikkauksia. Osaako kätilö/lääkäri arvioida koska sitä oikeasti tarvitaan?
Eli repeämät eivät haittaa ja välilihanleikkausta en halua MUTTA otan mielummin vastaan välilihan leikkauksen kuin sulkialihasrepeämän tai muun vastaavan pahan repeämän.
Onko kellään jotain vinkkejä tai konsteja jotka voisivat edesauttaa etten repeäisi niin pahasti?
Voihan se toki olla että joudun sektioon tai lapsi ei muuten vaan mahdu ulos normaalisti mutta kunhan nyt ihmettelen vaihtoehtoja :)
Kiitos etukäteen :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kirjotusvirhepaholainen :)
.. aivan samoja juttuja. Synnytys ei pelota eikä se kipu, mutta se että jos tulee repeämiä joiden paraneminen kestää.
Neuvolassa terkkari kehotti öljyämään välilihaa, sillä siitä voisi olla hyötyä. Onko jollakin kokemusta öljyämisestä ja onko vaikuttanut mitenkään?
Itse synnytän reilun kuukauden sisällä.
siitä öljyämisestä ei ollut apua. Hieroin kahdesti päivässä runsaan kuukauden ajan ennen synnytystä ja venyttelin ohjeiden mukaan myös. Tuntui, ettei kudokset venyttäessä venyneet yhtään vaikka kuinka yritin olla rentona. Ja eipä sitten synnytyksessä venynytkään, mulle piti leikata iso eppari, kätilö sanoi, ettei kudokset antanu periksi ja muuten olisin varmaan revennyt pahasti johonkin suuntaan. Luulen, että se peritty kudostyyppi ratkaisee eikä öljyäminen.
käsittääkseni uusin tutkimustieto on todennut sen että sikiön koko ei ratkaise repeämäalttiutta, vaan kudostyyppi. Joku voi vääntää alateitse 6kg vauvan ilman tikin tikkiä ja jollain pieni 2kg vauva voi aiheuttaa repeämiä.
Haluan sanoa kannustuksen sanana sen että pahoihin repeämiin ei kuole. Itse sain pahimmat mahdolliset 3.asteen repeämät eli peräsuolen sulkijalihakset poikki ja kakkavaipat jalassa pitkään synnytyksen jälkeen. Tikkejä varmaan lähemmäs sata, ja puoli vuotta meni siinä että parani, pystyi istumaan, ulostamaan ja harrastamaan seksiä. Pitkä aika, mutta silti: siitä parani kuitenkin!! Minulle ei jäänyt mitään traumoja asiasta, koska joskus vain luonto on sellainen että jollekulle sattuu paska tuuri. Mistään hoitovirheestä ei ollut kyse, vain isohko vauva joka imukupilla autettiin ulos ja hartioiden kiinnijääminen aiheutti 2 repeämää (episiotomia repesi 2. asteen repeämäksi ja sitten se toinen spontaani repeämä peräsuoleen). Tottahan se puoli vuotta oli ikävää aikaa mutta sen jälkeen kaikki oli OK. Jatkossa joudun lapset sitten synnyttämään sektiolla (arpikudosta niin paljon), ja siitä en tykkää yhtään: mielelläni alateitse tekisin jatkossakin jos vain lupa heltiäisi :)
PS: kolmannen asteen repeämän saa 0,8% synnyttäjistä eli todennäköisyys on tosi pieni. En itseni lisäksi tiedä tuttavapiiristä ketään jolla tämä "uhka" olisi realisoitunut, joten ei se todellakaan ole kovin yleistä ja odotettavaa.
Jos äidille tulee helposti raskausarpia, niin voisi ajatella että kudostyyppi on silloin sitä huonoa laatua, ja tällöin voi tulla niitä repeämiä ja pahimmassa tapauksessa laskeumia.
...perää? Ajatuksena tuntuu varsin järkevältä kyllä.
Mulla ainakin tuo auttoi. Lapsi tuli liukkaasti ulos ja ilman pienintäkään tuskaa. Aika paljon saikyllä harjoitella ennenkuin sai sen jalkapallon mahtuun. Ja ekoilla kerroilla se oli mielenkiinnoista ponnistaa ulos. Mutta nyt mulla on kaksi tervettä ihanaa lasta.
öljyäminen ei itelläkään auttanu, arpia ei ollu, kolmekilonen lapsi tuli ja piti leikata väliliha peräreiän viereen asti ja loppupeleissä tuli imukuppisynnytyksellä eli paljon tikkejä, mutta poika terveenä maailmaan. se riippuu niin paljon kaikesta, että ei se ihotyyppi vaan, mutta voihan sitä toki löysätä ennen synnytystä en oo kokeillu. ei se synnytys satu vaa se tuska ku heräät sauraavana aamuna ja sillon ku turvotus alkaa laskeen..
Mulla tuli painoa odotusaikana "vain" kymmenisen kiloa ja maha oli tosi pieni, silti mahanahka repesi niin pahasti että siinä on varmaan enemmän arpikudosta kuin tervettä ihoa. Samoin reidet, kyljet, persaus, tissit ihan raskausarvilla. Mua pelotti paljon, että miten pahasti repeän synnytyksessä.
Vauva oli syntyessään noin kolmekiloinen, eli ei kovin suuren suuri. Yhtään repeämää tai edes nirhaumia ei tullut, eli ei ensimmäistäkään tikkiä. Eikä ainakaan mitään laskeumia. Hirveä helpotus etten revennyt kun pelkäsin just raskausarpien takia sitä tosi paljon. Mun kohdalla toi kudostyyppiteoria ei siis pidä alkuuntaan paikkaansa. Olen oikeesti iholtani pelkkää arpea nykyään ja tuon oletuksen (raskausarpia = repeämiä) perusteella olisin saanut varmaan sadannen asteen repeämät.
En tosin tiedä, miten paljon ikä vaikuttaa. Että venyykö sitä nuorena paremmin. Olen 20 vee, ehkä se voi johtua siitäkin. Ja jakkaralla synnytin, sen olen joskus kuullut hillitsevän repeämistä.
Minulla myös nuo molemmat sulkijalihakset menivät poikki, ja kirurgin tarkastuksessa 6kk myöhemmin sain myös alatiesynnytyskiellon. Sisempi sulkijalihas ei enää toimi, eli jos tuo ainokainen, ulompikin vielä vaurioituisi toisen kerran, niin sitähän ei sitten enää saa korjattua.
Mutta tosiaan, ei sitä repeämistä kannata pelätä. Itselläni on suhteellisen laaja ystävä -ja tuttavapiiri, eikä kenellekään muulle ole tapahtunut vastaavaa. Eli kun tuo riski on vain prosentin luokkaa, niin harvoin se kohdalle sattuu. Jonkunhan siihenkin porukkaan on tietysti kuuluttava, mutta korjaukset ovat ihan kelvollista luokkaa. Ja puoli vuotta on elämässä lopulta lyhyt aika, vaikka kieltämättä välillä tuntui, että ikinä en parane.
Mutta niin vain! Ja esikko on nyt reilut 8 kuukautta ja toista tässä odotellaan, tosin vielä ihan alkumetreillä! Eli traumoja ei jäänyt minullakaan, päinvastoin: synnytyshän oli muuten helppo, jopa liiankin, kun isohkon typyn niin vauhdilla ponkaisin ulos. Se vain hieman surettaa, että alateitse en nyt siis enää saa synnyttää, vaikka haluaisin. Mutta ei saa jäädä tuleen makaamaan ja tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee. Kohti uusia haasteita (toivottavasti se tuleva sektio menisi nyt sitten edes hyvin, ettei siitäkin jotakin maanvaivaa jäisi..)! :D
Kyllä sinä siitä selviät! Niin me muutkin olemme selvinneet! :D :D
on tullu paljon raskausarpia, mutta ekassa synnytyksessä 3620g tyttö tuli ulos 2 pienen repeämän voimin ja tokassa 4370g poika yhellä pikkuisella nirhaumalla, joten ei ei varmaan noihin raskausarpiin liity ainakaan.
ei arven arepea mutta eppari repesi lisää. Ja eppari piti tehdä kun ei paikat joustaneet (?) ja sydänäänet laski vauvalla.
Kuvitelkaa olevanne puhkeava kukka.
Oikeastaan normaalisynnytyksessä ponnistaminen ei ole edes kovin tarpeellista, jos osaa antaa itsensä avautua tulijan tieltä.
Tuo kouristuksenomainen repeämisen pelko, jota mm. täällä lietsotaan, johtaa juuri siihen kouristumiseen ja siihen, että tilaa on tehtävä väkivalloin.
Harjoitelkaa vaikka vessassa isommalla asialla ollessanne rentoutumista.
Ei aina tarvitse itse olla huippuaktiivinen tehotyöntäjä, vaan antaa itselleen tapahtua.
Kyllä se vain ihmeesti venyy. Ite pääsin ilman repeämiä mutta välilihaa leikattiin ,mikä hyvä. Toivuin alatiestä hyvin. Olen kokenut sektionkin, josta toivuin kans hyvin, mutta molemmissa on tietty omat hyvä ja huonot puolensa. Ja ite mietin eniten sitä, että jääkö emätin väljäksi, niin sitä ei ole onneksi tapahtunut. tuntuu jopa tiekemmalta. Mä rasvasin 1-2 kk ennen Geridalilla enkä osaa sanoa auttoiko asiaa, koska repeämiähän voi tulla vaikka eppari tehdään.
"eppari leikattiin, mikä oli hyvä"?? Siis täh. ei turhat episiotomiat oo kyllä ikinä mitään hyviä!
Tältä sivulta löytyy asiaan liittyen faktatietoa:
http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/artikkelit.php3?artikkelinr=8
Kuka sanoi, että ed. kirjoittajan eppari oli turha? Minä ainakin luota ammattilaisen taitoon arvioida tarvitaanko episiotomiaa vai ei.
Ei todellakaan voi luottaa niihin ammattilaisiin, meidän synnärillä leikataan järjestään kaikilta väliliha jos ei sitä itse osaa kieltää. Sitten synnytyksen jälkeen sanotaan vaan että ei ois ollu pakko mutta muuten olisit ehkä revennyt pahasti. Ja niin kuin tossa linkissä tosiaan on episiotomialla ei estä tiettävästi repeämistä. Jos on revetäkseen niin sitä sitten revetään toisesta kohtaa tai niin kun kaverille kävi että episiotomia tehtiin ja siitä repesi sitten sulkialihakseen, ja joo todellakin meidän synnärillä tehdään paljon tuota suoraan anukseen päin leikkaamista. Että tällä tavoi täällä!
Niin rajut hormonit jyllää synnytyksen aikana, että samalla kun se kohdunsuukin siellä lyhenee ja aukeaa, niin itse emätinkin valmistautuu venymään juuri sen verran kuin lapsen ulostulo vaatii. Eli eihän kukaan muukaan nainen ole valmiiksi niin "suuri", että sieltä 10 cm halkaisijaltaan oleva vauvanpää mahtuu ulos ilman mitään. Hormonit valmistaa alapäätäsi, samoin kätilö voi synnytyksen edetessä venytellä aukkoa vähän (ei satu) ja valmistella sitä lapsen ulostuloa varten.
Episiotomiaa sitten voidaan joskus tarvita, jos lapsi vaikkapa syntyy todella rivakasti, jolloin äidin kudokset eivät ehdi mukautua samaa tahtia, samoin jos vauvan ulostulo kestääkin tolkuttoman kauan ja ponnistelun vuoksi kudokset alkavat turvota ja niihin alkaa pakata verta ja alapää pinkeytyy vielä enemmän kuin normaalisti ponnistettaessa.
Episiotomialla nimenomaan ehkäistään näitä pelkäämiäsi 3-4 asteen repeämiä. (onhan tästä nykyisin monia luomu-mielipiteitä, mutta alunalkaen) Eikä epparissa ole mielestäni mitään "pahaa". Päinvastoin, itse ainakin mieluummin otan "suunnitellun repeämisen" (ts.leikkauksen) oikeaan suuntaan, pois sieltä anuksesta, kuin hallitsemattomat repeämät minne sattuu, ja silloin mahdollisesti sinne peräaukkoa kohti...
Itselleni tehtiin episiotomia, mutta lisäksi myös vähän repesin. Molemmat tikkaukset parantuivat yhtä nopeasti, mutta täytyy myöntää, että leikatussa haavassa tuntui pidempään hermostollista pistelyä ja pientä vihlomista(sekin on jo kyllä nykyisin ihan normaalin tuntuinen, kun synnytyksestä on reilut 2 v. Tunto parani varmaan noin muutamassa kuukaudessa, kun taas revennyt haava parani tunnoltaan normaaliksi samassa ajassa kuin tikit muutenkin parani)