Hei! Loppuiko / vähenikö teillä raskauoireet ennen kuin keskeytynyt keskenmeno todettiin? Kun se sitten oli todettu, alkoiko vuoto vai kivut ensin? Itselläni tuhrutti ruskeaa niukkaa vuotoa noin viikon ajan, raskausoireet olivat olleet olemattomat koko ajan. Vuodon takia menin ultraan, viikolla 10. Kesken oli mennyt noin viikolla 6. ;(
Keskeytynyt keskenmeno
Mejam
62128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla oli runsasta, vetistä vuotoa (vaaleanpunaista vettä) yöllä rv 11 6 ja tuhruvuotoa sitten päivällä. Vuoto loppui siihen. Rv 12 3 oli np ultra, jossa todettiin kaiken olevan hyvin. Mieslääkäri arveli, että josko se minun vuotoni oli sittenkin ollut vain virtsaa. Olin todella loukkaantunut. Niin kuin ei aikuinen nainen tietäisi miltä virtsa näyttää ja haisee ja mistä se tulee.
Rv 13 5 oli neuvolakäynti, ja siellä ei sitten sydänääniä saatukaan kuulumaan. Sitten ultrattiin neuvolan ultralla, jolla syke oli näkynyt joskus rv 9 aikoihin. Ei löytynyt sykettä, joten lähdin keskussairaalaan. Siellä oli tarkempi ultra, jolla näkyi selvästi kippuraan käpertynyt eloton sikiö, jokseenkin saman kokoinen kuin edellisellä viikolla. Pää-perämitta oli jopa vähemmän kuin np ultrassa, mutta lääkäri selitti sen sillä että sikiö oli niin kippurassa.
Raskausoireet jatkuivat entisellään kaavintaan asti. Kaavinnan jälkeen oli vielä pientä kuvotuksen tunetta, mutta se hävisi parissa päivässä.
Tuulimunaraskaudessa ei ollut juurikaan pahoinvointia missään vaiheessa.
...meni niin, että jo rv:lla 6 mulla tuli ruskeaa tuhrua alle 1 tl -> kävin ultrassa sen ja vatsakipujen takia. Kaikki näytti muuten normaalilta, mutta sikiökaikua ei saatu. Ruskuaispussi kyllä näkyi. Lääkäri lohdutteli, että raskaus oli vielä niin alussa, ettei ollut syytä huoleen. Rv 9 menin uudelleen lääkäriin, koska rusehtavaa vuotoa oli tullut kolmena päivänä jo sen verran, että oli pakko käyttää pikkuhousunsuojaa. Vatsakipuja ei juurikaan ollut. -> 1. lekuri epäili tuulimunaa, toinen sulki tuulimunan pois. Lääkkeellinen keskeytys tehtiin rv:lla 10...pikkuinen oli jäänyt 6-viikkoisen tasolle.
Mitä tohon pahoinvointiin tulee, niin mulla se vaan paheni, mitä pidemmälle raskaus eteni. Viimeisellä viikolla mulla oli pahoinvointia 24/7 ja aamulla sängyssä ei päässyt edes istumaan sängyn laidalle, kun oli jo juostava vessaan. Kakominen alkoi mulla suunnilleen viikolla 6-7, ja se oli myös ympärivuorokautista. Ylös asti onneksi tuli vaan muutaman kerran hampaita pestessä. Kun olin saanut sairaalassa lääkkeet tyhjennystä varten ja vuoto alkoi, niin samana iltana mun pahoinvointi loppui kuin seinään. Vaikka muuten olikin paha olla, niin fyysisellä puolella olo kyllä helpottui...
Minulla kävi näin...
Huomasin 9viikolla, kun pahoinvointi, väsymys ja kohdunnippaisut katosivat. 10 5 ultrassa todettiin alkion kuolleen. Minulle ei kerrottu, millä viikolla alkio olisi kuollut, ultrassa koko oli n. 4cm. En oikein osaa sanoa, mitä viikkoa tuo koko vastaa. Minua on myös jäänyt kalvamaan, että 6viikolla tuhrutti muutaman päivän ja oli menkkakipuja muistuttavaa vihlontaa masussa. Kaikki on jäänyt minulle hieman pimentoon, koska olin todella kovassa shokissa siellä sairaalassa. Harmittaa, kun en saanut sanaa suustani, tujotin vain lasittunein katsein eteenpäin kyyneleiden valuessa.
Koko raskausajan tuntui niin epätodelliselta ja unetkin olivat kertoneet jo mitä tuleman pitää. Uskon, että joskus nainen voi vaistota tällaiset asiat jo ennalta.
Moikka täälläkin "dream on" :)
Jos sun alkio oli n. 4 cm, niin se kuulostaa kyllä aika "isolta"... Siis Vau.fi:n mukaan rv:lla 11 sikiön pituus päästä peppuun on n. 33–41 mm, joten siihen tietoon peilaten sä et olis kauaa ehtinyt kuollutta alkiota kantaa.
Itselläni ensimmäinen lääkäri (joka oli tuulimunan kannalla) mittasi alkion ja sai tulokseksi n. 7,5 mm. Samana päivänä toisen lääkärin mittaus oli n. 4,5 mm. Uskon tuohon jälkimmäiseen, koska tämä jälkimmäinen (naistentautien päivystyksen lääkäri) osasi myös perustella mulle sen, miksei raskauteni ollutkaan tuulimuna yms. (Tuulimunaraskaudessa ei saada lainkaan sikiökaikuja, mutta mulla oli "sentään jotain".) Kyseinen lääkäri tuntui muutenkin tietävän paremmin, mistä puhuu...
(rekisteröin nimim. by the way..)
Kauheaa, nyt alkoi vaan hirveesti mietityttämään, että mihin pikkuinen on mahd. kuollut? hirveet kysymykset nousee taas pintaan ja ahdistaa. Rv 11 voisikin periaatteessa vastata tuota 4cm:ä, koska neuvolapäivänä, jolloin km todettiin, olin rv 10 5 eli kaksi päivää sen jälkeen ois ollut tuo 11viikkoa täynnä. Ja nyt veikkaan, ettei tyhjennyskään ole sitten varmaan ihan täydellisesti onnistunut, koska "isoimman vuodon" aikoihin tuli vain yksi iso klöntti ulos ja loppuun hyytymiä ja pelkkää paksua verta pitkin tätä viikkoa (yök, kuulostaa ällöltä)
Nyt todella ahdistaa...ja suututtaa taas!
Mieleen palaa taas kysymys, että miksi hänen täytyi kuolla?
muutamia päiviä on taas mennyt kohtuu hyvin, ilman kyyneleiden vuodatusta ym. mutta nyt aloin ajatella.
Pitäisi palata taas töihinkin maanantaina. Siellä kaikki muistuttaa minua odotusajasta.
Mullakin on tullut muutaman kerran toi kysymys mieleen...siis, että miksi näin. Noh, on kuitenkin turha alkaa asiaa sen enempää miettimään, koska vastausta emme kuitenkaan saa. Ja loppujen lopuksi sillä (vastauksella) ei pystyisi kuitenkaan enää vaikuttamaan asioiden kulkuun. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut :/ Nyt vaan koitettava jatkaa eteenpäin.
Mulla alkuvuodon aikana (1. vrk.) tuli 3 isompaa klönttiä...ja edelleen tulee (pieniä) hyytymiä aika-ajoin. Itse pelkään vuodon yhä vain jatkuessa, että tyhjennys ei ole sujunut normaalisti ja että joudun kaavintaan. Jostain luin, että jos vuoto jatkuu holtittoman pitkään, niin se tarkoittaisi sitä, ettei kohtu ole päässyt tyhjentymään kunnolla. Tässä nyt odottelen, josko vuoto loppuisi (17 päivää jo takana), ja josko pian olisi jo aika jälkitarkastukseen. Mulla aika gynelle joulupyhien jälkeisenä maanantaina. Voi olla, että uusi vuosi aloitetaan kaavinnalla. Pelottaa.
Itsensä syyllistäminen on turhaa, mutta luulen, että meistä jokainen sortuu siihen jossain vaiheessa. Mä olen koko ajan ajatellut asiasta (km:sta) niin, että parempi kun tapahtui jo tässä vaiheessa (kun oli kerran tapahtuakseen) kuin vasta siinä vaiheessa, kun laskettu aika on käsillä...tai kun joutuisi tekemään päätöksiä rakenneultran jälkeen tms. On muistettava se, että näin alkuvaiheessa tapahtuvat keskenmenot johtuvat vakavista kehityshäiriöistä, eikä niitä voisi estää millään! Jos lapsi olisi syntynyt, niin luultavasti elinaikaa ei olisi ollut montaakaan päivää, saati tuntia. Tuolloin koko 9 kk:n odotus olisi ollut aivan turhaa...
Luin sellaisen kirjan kuin "Kuvittelenko, vai kuoliko jotain?", johon on kerätty yli 25 naisen kokemuksia raskauden keskeytyksestä sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Kyseinen kirja perustuu Enkelinkosketus-vertaistukiryhmään kuuluvien naisten kokemuksista, tuntemuksista ja ajatuksista... Kyseinen kirja avasi enemmän silmiäni siitä, kuinka "helpolla" nyt pääsin. Siis kuinka paljon vaikeampia asioita nuo kirjan naiset ovatkaan joutuneet kokemaan...ja muistaakseni jostain netistä luin mm. naisesta, joka oli joutunut synnyttämään kuolleen lapsen...siis lapsi oli kuollut kohtuun n. viikko ennen laskettua aikaa. Se vasta kurjaa olisikin, kun olisit kantanut lasta jo 9 kk ja tuntenut potkut yms. ja luonut lapseen jo "pysyvämmän suhteen". Okei...tiedän, ettei tää varmaan helpota kenenkään muun oloa, mutta itselläni on nyt kuitenkin jotenkin rauhallisempi olo. Kirjan mukaan raskauksia keskeytyy tai keskeytetään vuosittain yli 18 000, joten tiedän, että en myöskään ole yksin tämän asian kanssa/ en ole jotenkin "viallinen" nainen. Harva vain tuppaa näistä asioista puhumaan niin kuin sinä ja minä. -> Kiitos, että olet olemassa täällä :)
Kyllä mullakin - kaikesta huolimatta - mielialat menee ylös ja alas. Esim. eilen töissä yksi vanhempi kollega (joka ei tiedä mun km:sta) tuli hehkuttamaan, kuinka hänestä tulee mummo helmikuussa. Meinasin jatkaa lausetta: "...ja musta ei tulekaan äitiä...", mutta onneksi pidin suuni kiinni. Itkussa oli pidättämissä, mutta selvisin. En tajunnut edes onnitella häntä. Se ei nyt jostain syystä ollut päällimmäisenä mielessä, kun kurkkua kivisti ja silmiä kirveli.
Eilinen menikin sitten ihan sumussa, kun en taas osannut ajatella mitään muuta kuin viimeistä reilua kahta viikkoa. Ja kun pääsin vihdoin töistä kotiin, niin itkin ja vuodatin pitkän tovin. Niin se menee. Joskus päivät sujuvat normaalisti niin kuin ennen km:a, ja välillä koko päivä on selviytymistaistelua kyyneleiden ja mustan pilviverhon läpi. Koitan ajatella, että kyllä se pilviverho siitä joskus sitten hälvenee pysyvästi, mutta ei vielä. Vielä ei ole sen aika. Jokaisella on lupa surra rauhassa. Ja pitääkin surra!
Kyllä me selvitään, usko pois!!! Ja toivottavasti päästään pian aloittamaan uusintayritys. :)