osaatteko vastata, raittiit kanssaihmiseni, vapautuuko entinen alkoholisti koskaan viinan himosta. Olen ollut alkoholisti, mutta nyt olen ollut jo kaksi vuotta kuivilla. Jatkuvasti vaan tekee viinaa mieli, välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Hieman on ehkä toi viinan himo hellittänyt, mutta ei lakannut vieläkään. Mitä teen? en haluais enää juodakaan...=(
loppuuko koskaan..
7
641
Vastaukset
Minun kokemuksiani alkoholinhimosta ei tietenkään voi pitää yleispätevinä. Näin se minun kohdallani kävi, ja lopulta pääsin siitä eroon.
Vaiheita tosin riitti. Olin useastikin "juomalakossa" joita kesti kolmesta tunnista lähes vuoteen. Pidempien kuivien jaksojen aikana tuntui, että olen päässyt alkosta lopullisesti eroon, mutta se mieliteko alkoi aina uudelleen, vähitellen. Eri mittaisten henkisten otteluiden jälkeen juominen alkoi ja oli nopeasti samassa pisteessä kuin mihin olin sen keskeyttänyt.
Heinäkuussa 1998 kuitenkin jokin hellitti minussa, ja sain vahvan tunteen, että minun ei tarvitse enää juoda. Se tunne on kestänyt.- aloittaja
...vastauksestasi, se antaa toivoa. Nyt tuntuu siltä että jos vielä kahden vuoden raittiuden jälkeen alan juomaan , niin seuraava vaihtoehto on "nappi otsaan" =(
- samantyylistä
aloittaja kirjoitti:
...vastauksestasi, se antaa toivoa. Nyt tuntuu siltä että jos vielä kahden vuoden raittiuden jälkeen alan juomaan , niin seuraava vaihtoehto on "nappi otsaan" =(
ajatusta on minullakin yli vuoden raittiuden jälkeen. On tunne, että kaikki menisi pilalle, jos nyt joisin. Kyllä se helpottaa ja menee ohi aina. En vain ota sitä vaihtoehtona enää ja palautan mieleeni ajan, jolloin oli pakko lopettaa. Siihen pisteeseen en halua enää, sen verran hirveetä aikaa se oli.
- Nykyinen alkoholisti
Vähän särähti tuo... "vapautuuko entinen alkoholisti koskaan viinan himosta."
Että entinen.....? ;) - voipytty
entisen alkoholistin vapautuakaan, ainakaan jos kykenee kohtuujuojaksi.
Itse olen entinen juoppo, kohtuukäyttäjä ja alkoholin käyttöä opetellut nuorukainen, nykyinen ja jo vähän vanhempi raitis alkoholisti. Alkoholin himo on minulta otettu pois jossain vaiheessa. Sitä ennen olin ottanut ensimmäisen askelen ja avannut raitistuneiden alkoholistien kokouspaikan oven. Kerroin siellä olleille, että tarvitsen apua ratkaistakseni alkoholiongelmani. Sain pyytämäni avun.
Kysyt, mitä tekisit kun et haluaisi enää juodakaan. Mainitsemani ja tuhansien muiden suomalaisten käyttämä tapa on yksi mahdollisuus. Sinun kokemuksesi näiltä parilta vuodelta olisi tervetullut lisä toveripiirillemme. Kertomalla kokemuksesi voit olla avuksi monelle kohtalotoverille. - olisi..........
juoda kuin kiduttaa itseään Sanot olleesi jo kaksi vuotta kuivilla voi kauheaa kuivana olo on helvettiä. sinun olisi ehkä aika joko raitistua tai juoda. itse kävin minnesota hoidon eikä tee viinaa mieli. elämäni oli helvettiä juodessa ja nyt raittiina tiedän pääseväni siihen oloon yhdellä ryypyllä, ei houkuta. minä olen alkoholisti ja toipunut en koskaan "parane" sairaudestani.
Hyvää ja raitista Joulua! - ----+
Noin 35 vuotta tuli kiskottua viinaa aivan joka viikonloppu, ja meikäläisen entisessä elämässä ja maailmassa sai juoda työnkin puolesta ilmaiseksi vaikka keskellä viikkoa.
Hullua hommaa ennenvanhaan neuvottelujen tai koulutuksen jälkeen hommata porukalle täydet kännit, eli vieraatkin kipeäksi.
Juopoksihan siitä tuli ja alamäki alkoi, putkijuominen kaikkine oheisilmiöineen, rattikäryineen jne.
Viimeiset tappotahtiset pitkät putket olivat niin traumaattisia ja tuskallisia, että sitä ei halua enää koskaan.
Puolessa vuodessa on nyt tullut tehtyä vain yksi yhden illan koejuominen, ja aivan sitä itseään shittiä oli olotilat ja fiilingit.
Pari päivää sen jälkeen kalvoi rauhattomuus, mutta ajatuskin juomisesta on todella vastenmielinen.
Moni ajattelee, että annapas ajan kulua, niin entäs sitten?
Meikäläisellä kuitenkin se vastenmielisyys juomiseen on tullut aivan päällimmäiseksi, eikä vain tällä kertaa.
Mutta kyllä kerkesinkin sitä kiskoa kitusiin runsain mitoin.
Kai on jo kiintiö tullut täyteen?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096926Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034628L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473908TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133304Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6651958- 661308
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2091296- 91279
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481240