En nyt tiennyt minne tämänkin pistäisin joten tungin tänne.
Eli siis onko teistä kenelläkään ongelmana salailua? Mulla on ollut ihan pienestä asti sellainen että kun tuntuu että olen toisille vaan riesaksi niin en kerro heille asioita joita pitäisi.
Ongelmaksi tässä nyt kehittyy se että mulla alkaa olla kaksi erilaista minää: On se tyttö joka olen koulussa; iloinen ja positiivinen, ainoastaan krooninen väsymys hajottaa joskus tätä kiiltokuvaa. Samanlainen olen yleensä niin vanhemmilleni, ystävilleni ja tuntemattomillekin. Sitten on se osa josta en koskaan puhu; kun olen yksin, itken vaan koko ajan, ahdistun pelkään mitättömiä asioita. Käyn psykologilla mutta se ei oikein auta kun sielläkään en tunnu saavan suutani auki vaan puhun turhista asioista. Joskus on itsetuhoisia ajatuksia, mutta ne saan sivuutettua sillä että ajattelen etten voi tehdä mitään koska se olisi väärin perhettäni kohtaan. Olen saanut ajatukset pysymään vain ajatuksina, ja tällä hetkellä viiltely on pahimmasta päästä.
Nyt haluaisin vähän kuulla onko muilla samaa tilannetta salailun suhteen ja miten olette siitä selvinneet.
Eli siis onko teistä kenelläkään ongelmana salailua? Mulla on ollut ihan pienestä asti sellainen että kun tuntuu että olen toisille vaan riesaksi niin en kerro heille asioita joita pitäisi.
Ongelmaksi tässä nyt kehittyy se että mulla alkaa olla kaksi erilaista minää: On se tyttö joka olen koulussa; iloinen ja positiivinen, ainoastaan krooninen väsymys hajottaa joskus tätä kiiltokuvaa. Samanlainen olen yleensä niin vanhemmilleni, ystävilleni ja tuntemattomillekin. Sitten on se osa josta en koskaan puhu; kun olen yksin, itken vaan koko ajan, ahdistun pelkään mitättömiä asioita. Käyn psykologilla mutta se ei oikein auta kun sielläkään en tunnu saavan suutani auki vaan puhun turhista asioista. Joskus on itsetuhoisia ajatuksia, mutta ne saan sivuutettua sillä että ajattelen etten voi tehdä mitään koska se olisi väärin perhettäni kohtaan. Olen saanut ajatukset pysymään vain ajatuksina, ja tällä hetkellä viiltely on pahimmasta päästä.
Nyt haluaisin vähän kuulla onko muilla samaa tilannetta salailun suhteen ja miten olette siitä selvinneet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ajattelin vain kirjoittaa että minulla on täysin sama tilanne tai oli siihen asti kunnes sain todella pahan hermoromahduksen ja en voinut enää salata. tosin nyt vaikka olenkin paljastanut että olen masentunut, en siltikään osaa lopettaa olematta pirteä ja iloinen vaikka olisikin tosi paha olo.
harmi etten itse tiedä miten sitä osaisi lopettaa sen esittämisen ja puhua terapeutille asioista mitkä tosissaan hankaloittaa elämää.
En mäkään puhunut masennuksesta ennen kun se paheni
todella pahaksi ja en kyllä kovin helposti näytä nytkään masennustani toisille, varsinkaan sivullisille se ei musta kuulu. Ei toi mulla
kyllä mitään salailua ole.
Itsekseen on toinen juttu, en tosin itke eikä ole
itsetuhoisia ajatuksia.
Minä rakensin hauraan minäni ympärille hyvän ja hienon ulkokuoren, joka hajosi muutama vuosi sitten kun oli 43-vuotias. Sen jälkeen olen ollut työkyvytön.
Älä rakenna kuorta, se särkyy joskus kuitenkin. Ja mitä myöhemmin, sitä suurempi katastroofi...
AP
Hei vaan sinulle
Minä olen viisi kuukautta salannut masennustani ja loputonta väsymystä töissä,kotona kyllä huomaavat kun aina olen ihan poikki.
Tänään menin omalle lääkärille ja sain lähetteen mielenterveystoimistoon,sit joskus ensi vuonna.
Nyt tulee joulu ja sit vuodenvaihde,eipä sinne pääse.
Jotain rauhoittavia kirjoitti ja jos olo pahenee osastolle pääsee lepäämään.
Itseäni tässä eniten petän salailemalla vointiani,ja joulukin tulossa.
Kaikesta huolimatta hyvää ja rauhallista joulua.
Mulla on jo kaksi minää, joskus jopa vitsailen itselleni että pääsin unelma-ammattiini eli näyttelijäksi, koska muiden ihmisten katseiden alla esitän niin iloista ja elämän tyytyväistä kuin vaan voin.
Kotona sitten romahtaa. Illat menee usein itkien, joskus tulee otettua pari siideriäkin oloa helpottamaan (tiedän kyllä että alkoholi ei ainakaan ole ratkaisu mihinkään).
En ole kertonut kenellekään miten paha mulla on oikeasti olla, enkä aiokaan koska en halua mitään sääliviä kommentteja sun muuta skeidaa mitä esim. työpaikalla saa sitten kuulla.
seuraavan kerran käyt sielä psykologilla
niin kirjoita kotona valmiiksi asioita paperille,rehellisesti,
ja lykkää se lappu psykologin luettavaksi.
Puhu vaan "tyhjää" kavereitten kanssa mutta
puhu sitten asiaa sille psykologille,
muuten sillä käyminen on yhtä tyhjän kanssa.