Karjalaisesta

Kukahan lienee tämä Lieksalainen katkaistun haulikon omaava metsästäjä ja mikä lienee motiivi aseen valmistamiseksi taskuun sopivaksi? Arvailla sopii, joten mielipiteitä.
131636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

joka ei paljon elikoistaan näköjään välitä? Mistä päin lienee?

Äänestä
  • Ja paikallinen viranomainen vähätteli eläinten hoitoa.

    Äänestä

vai uhkana yleisesti ympäristölleen. Voi kaikessa rauhassa harrastaa mielihommaansa, mitä tuo lieneekin. Sen verran älykäs kuitenkin on, että osaa peitellä todistusaineistoa, ettei vaan viittaisi mihinkään rikokseen. Tuonkin ikäinen ihminen ja katkaistu haulikko, viittaa jo jonkinasteiseen mielisairauteen, ”kitso” jos on, osaa myös harhauttaa ympäristöään hyvällä käytöksellä, niin eipä arvaisi.

Äänestä

lupa-asiat kaikilta niiltä aseenkantoluvan haltijoilta, jotka ovat eläkkeellä, vaikkapa jonkun epämääräisen diagnoosin puitteissa, aina ei ole varmaa onko enää käsitystä mitä sillä aseella tehdään.

Äänestä
  • nolla toleranssilla, silloin, kun ase on pois lukitusta kaapista ja koskee kaikkia aseen lähellä olevia aseenkantoluvan haltioita. Lakimuutos välittömästi pöydälle.

    Äänestä

on tienvarsi metsästys paikkakunnallamme, onko tehty tutkimusta, mielestäni olisi paikallaan viranomaisten seuranta panna toimintaan. Tiedän, että tätä on harrastettu jo vuosia.

Äänestä
  • ei edes haittaa vaikka metsästys aikarajoitukset eivät ole sallittuja.

    Äänestä

Oonh kuulhunna pyyhvettävhän riekholagholla sielhä etelhässä muithakkii methäkanalinthuja, pithääkköhän paikhaansa?

Äänestä
  • pottunokka lieksalainen laittaa hoot väärään paikkaan

    Äänestä

  • vinkkelitossu kirjoitti:

    pottunokka lieksalainen laittaa hoot väärään paikkaan

    paikhassa hooth, kunh enh ooh käynhä koulhua ollekhaan. Nyth kunhan kevät tulhoo ja kukerrukseth alakhaa, niin olokhaapas kuulolha, työ etelhän imheiset, sielhä on salahpyythäjät ite paekhalla.

    Äänestä

Metsästäjien maine menee huonoksi noin kahdenprosentin huonokäytöksisen ja jumalana itseään pitävän röyhkeän olevinaan metsästäjän ansiosta. Yhdeksänkymmentäkahdeksan sadasta metsämiehestä täyttävät kunnollisen ja kuuliaisen metsämiehen kriteerit täysimääräisenä. Nuoret metsästystä aloittavat, he ovat nuoruudestaan huolimatta rehellisiä metsämiehen alkuja, kunhan eivät vaan joudu vanhemman huonokäytöksisen mestarin oppiin, näillä kun on vielä ikääntymisestään huolimatta, monastikin identiteetti ongelma seksuaalisuutensa kanssa, se asearsenaali monesti todistaa olevan jotakin vialla. Näillä huonosti käyttäytyvillä sankareilla on yleensä lähiympäristönsä hiljaisesti hyväksymä asenne, pelosta tai ilman pelkoa, tai ehkäpä vain naapurisovun säilymisen vuoksi. Metsästäjät joukkovoimana on vahva elin, joten ottakaapas maineestanne vaari ja laittakaa oma ryhmänne järjestykseen, onhan kysymys vain muutamasta luomakunnan häirikköyksilöstä kysymys.

Äänestä

kehuskelu saalismäärillään riistan suhteen, on se merkki jostakin todella tyhmästä päästä lähtöisin, tai ”vilppipyynnistä” ja johtunee alemmuudentunteesta, sekä kateudesta muita rehellisiä riistanpyytäjiä kohtaan, liekö näin? Yleistettynä vilppi pyytäjä toimii aamuyönhämärissä kukerrellen, päivät kavereitten kanssa rupatellen ja yöt tietenkin kotona vaimon kanssa päivän hekumia muistellen. Joissain tapauksissa voi työt olla vielä esteenä jatkuvalle hekumatunteelle, tai ei ole sitä vaimoa lainkaan, mutta onhan kaupassa kaljaa.

Äänestä

Lieksaankin muutama poliisin lisävirka 45/ luvatun joukosta, olisi heille töitä varmasti pitkin pitäjää, meillä kun on satoja kilometrejä hyväkuntoisia metsäteitä, joilla voi mellestää ihan miten vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


urkittua kirjoitti:

Kukahan lienee tämä Lieksalainen katkaistun haulikon omaava metsästäjä ja mikä lienee motiivi aseen valmistamiseksi taskuun sopivaksi? Arvailla sopii, joten mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu