Minkälainen lapsuus teillä oli,jotka kärsitte pakko-oireisesta häiriöstä?Minun isäni oli epävakaa juoppo,jota sain pelätä koko lapsuuteni.Elin "varpaisillaan",koskaan ei voinut tietää mitä tapahtuisi.Psyykkinen ja fyysinen väkivalta oli osa lapsuuttani.Kotoa pois muuttaessani vannoin itselleni,että kun isäni pilasi lapsuuteni niin aikuisuutta hän ei saisi.35-vuotiaaksi asti elin melko normaalia elämää,kunnes tarkistelu ja ahdistus alkoi ja jatkuu edelleen.Olen niin surullinen kun pelkään ,että omat lapseni häiriintyvät käytöksestäni,vaikka yritän esittää normaalia.Eli isäni pilasi lapsuuteni,aikuisuuteni ja ehkä myös omien lapsieni tulevaisuuden...Miten te muut vanhemmat pärjäätte lastenne kanssa ja selitätte käytöstänne?Olin terapiassa vuoden ja söin lääkkeitä,kesällä tuli muutto,terapia loppui ja jätin lääkkeet ,kun olo tuntui suht hyvältä.Äskettäin sain tiedon läheisen ihmisen syövästä ja nyt tuntuu,että kaikki alkaa taas...
lapsuus
mistelimamma
2412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla oli taas ulkopuolisen silmin oikein mukava lapsuus. Ehjä koti, vanhemmat hyvin toimeentulevia jne. Todellisuudessa mulla suhteeni äitiini oli tosi hankala. Isääni taas suhteet olemattomat, ei minkäänlaista yhteyttä. Vaikeat pakko-oireet ja ahdistukset alkoi kun muutin pois kotoa. Oon käynyt terapiassa ja vasta siellä tajunnut että olen epänormaalin riippuvainen äidistäni vielä aikuisena. En silti tahdo syyttää vanehmpiani mistään. Koitan nyt rakentaa omaa elämääni ja "ehjätä", sekä normalisoida suhteitani vanhempiini. Ikinä ei onneksi ole liian myöhäistä.
Mullakim on kyllä tosi läheinen suhde äitiini ja terapian alussa terapeutti yritti laitta ongelmani äitini piikkiin.Itse olen kyllä toista mieltä,sillä ilman äitiäni, en tiedä olisinko selvinnyt lapsuuttani edes hengissä.En ymmärrä mitä tekemistä äidilläni on ongelmieni kanssa??Miten itse koet tilanteesi?Mitä pahaa läheisessä äitisuhteessa voi olla?