Synnytyksessä tulleen repeämät ja raskausarvet.
1.Oliko sinulla raskausaikana raskausarpia? Minkä verran?
2.Repesitkö synnytyksen aikana?
3.Voisikohan näillä olla yhteyttä toisiinsa?
1.Oliko sinulla raskausaikana raskausarpia? Minkä verran?
2.Repesitkö synnytyksen aikana?
3.Voisikohan näillä olla yhteyttä toisiinsa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
1. Oli/on raskausarpia ja paljon.
2. Kaksi pienen pientä repeämää, joista toiseen kaksi tikkiä, toista ei tarvinnut tikata.
3. Enpähän tiedä.
yli kolmenkymmen. Lapsia tuli kolme neljässä vuodessa. Ei tullut minkäänlaisia raskausarpia eikä ole vieläkään, vaikka olen ylipainoinen mummeli.
Episiotomioita tehtiin ja repeämiä tuli, mutta kaikki parantuivat pian ja paikat pelittävät edelleen.
Synnyttäminen on maailman luonnollisimpia asioita. Ja Suomi on maailman turvallisin maa sekä synnyttävälle että syntyvälle.
1. Raskausarpia tuli noin viikolta 30 alkaen. Niitä tuli alavatsa ihan täyteen, kylkiin, navan ympärille ja reisiin tuli raitoja ja rintoihinkin jonkin verran. Ja käsivarsiin. :o
2. En revennyt yhtään, ei tarvinnut tikkejä. Mun oli tarkoitus rasvata ja öljytä alakertaa ennen synnytystä, mut en muistanu. Eipä sillä ois mitään vaikutusta varmaan ollutkaan. :) Mahaa rasvailin kyllä kuin heikkopäinen, mutta joka aamu löytyi uusia raitoja. :/
3. Jaa-a, en tiedä. Olen lukenut jostain ennenkin, että voisi olla yhteyttä, mut en kyllä allekirjoita, kun itsellä on ihan päinvastaisia kokemuksia.
Kuulostaa kyllä pikkuisen tän pohjalta ainakin ontuvan tuo teoria. =) Mutta kiva lukea muiden kokemuksia siitä huolimatta.
Mulla itselläni on arpia ilmantunut nyt vk 37 mennessä hurjat 3 kpl. Tätä raskautta ennen joskus teinivuosina arpia on tullut lantioon ja pakaroihin ihan reilusti joten odotin että nyt vatsan kohdalla käy samoin.. Vatsaa olen rasvaillut kun olen muistanut. Lähinnä sen muistaa silloin kun kutisee ihon kuivuessa.
Saa nähdä miten synnytyksessä käy, repeääkö vaiko ei. Rasvaus on unohtunut autuaasti.. No, pääasia se vauva joka tapauksessa.
1. tosi vähän
2. 2asteen repeämä
3. en usko.
1) ei raskausarpia
2) pahat 3. asteen repeämät, sulkijalihakset poikki, pidätyskyky hävisi tilapäisesti, parantuminen kesti n. 10 kk, tikkejä montakymmentä ja 4kk:teen ei voinut istua ollenkaan edes "puolikkaalla kankulla"
3) ei mielestän yhteyttä ollut em. asioilla. Sillä ehkä enemmänkin että olen aina ollut aktiiviurheilija (nuorena kilpatasolla) ja tiukat lihakset alhaalla antavat huonommin periksi.
1. Ei ainuttakaan.
2. Ihan pikkuinen repeämä tuli, korjaus 3 tikillä. Parani viikossa.
Tähän samaan hengenvetoon ja edellistä ketjua lukeneena haluaisin lisätä vielä listaan eräät ominaisuudet, joilla on vaikutusta arpien tuloon ja paranevuuteen: Ihotyypppi ja lihominen raskausiaikana.
Eli. Itselläni on "huono iho". Joka puolelta pintakuiva, mutta alta rasvainen ja koska raskauksien aikana en lihonut yli normaalin painontulon (vauva istukka yms=n.13kg), jäi arvet ja pahemmat repeämät Ehkä Myös näiden takia tulematta.
Olen löytänyt selkeän yhteyden rasvaisen ihon ja sen hyvän venyvyyden välille ja uskon, että koko ikäni kärsitystä "huonosta ihonlaadusta" oli tällä kertaa jotain hyötyä. Neuvolalääkäri nääs sanoi, että kiitä sitä kerrankin.
Raju lihominen kuulema aiheuttaisi pahimmat raskausarvet poikkeuksetta. Siihen päälle vielä kuiva ja hauras ihonlaatu, niin kai siitä voi johtopäätöksiä vetää helpostikin. Vatsan ja muiden alueiden rasvaamisella sanovat olevan äärettömän vähän hyötyä, koska arvet syntyvät ihokerroksen alle, jonka pitäisi käytännössä uida ja kellua rasvassa/öljyssä, jotta vaikutusta olisi tuloksellisesti.
Ja se välilihan öljyäminen..hmm. Minä läträsin ekan raskauden aikana loppua kohti öljyillä ja sain pikkuruisen repeämän jokatapauksessa.. ja paikkaan, jota en sitten lätrännytkään koskaan: virtsaputken suulle. Tästä syytän tosin lähinnä synnytysasentoa (puoli-istuen selällään), joka oli epiduraalin takia -muka- pakollinen asento ja sehän ei ole totta; sinut voidaan tukea myös kyljellesi synnyttämään puudutuksista huolimatta.
Sitä vain pitää osata vaatia.
1.Oliko sinulla raskausaikana raskausarpia? Minkä verran?
Ekassa raskaudessa oli reisissä ja takamuksessa, mahassa ei ollenkaan. Levesinkin takamuksesta aikas paljon, tyttöä kun odotin;)
Tokassa ei arpia tullut laisinkaan, oli varmaan ihokudos jo niin venynyt edellisestä raskaudesta ettei enää tullut. Odotin poikaa joten en tällä kertaa takamuksesta levennyt, sievä masu kasvoi vain tuohon eteen.
2.Repesitkö synnytyksen aikana?
Vähän repesin molemmissa synnytyksissä, neljä tikkiä jouduttiin laittaan kummallakin kerralla. Tokassa synnytyksessä repesin siis samoista kohdista kuin edellisessä synnytyksessä.
3.Voisikohan näillä olla yhteyttä toisiinsa?
Enpä kyllä usko että on mitään yhteyttä...
ei tullut yhtään raskausarpea (vaikka teinivuosilta onkin niitä lantiossa)
Episiotomia repesi lisää kolmeen suuntaan (10 tikkiä luulisin..)
Olen samaa mieltä kun aiemmin kirjoittanut siitä että mitä tiukemmat lihakset alhaalla sen huonommin ne joustaa.. Ensimmäinen kätilö kommentoi lihaksiani napakoiksi ja kysyi olenko treenannut. Ehkäpä siksi repeämät??
1. Sain lopussa kylkiini hieman raskausarpia ja hyvin pienen napakorun paikalle. Synnytyksessä sain myös hyvin pieniä ja haaleita arpia alamahalla, muttei ne oikeen näy. Eli tosi vähän sain arpia.
2. Mulla leikattiin eppari, todellakin oisin revennyt muuten ilman. Epparia jouduttiin vielä jatkaamn tuplamittaiseksi kun ei millään riittänyt eka normaalimittainen.